Minna Rytisalo: Lempi

Minna Rytisalo: Lempi
Gummerus 2015
234 sivua
Kotimainen romaani, ilmestyy viikolla 30

Kun ystävä kirjoittaa romaanin, asettuu lukija väistämättä erilaiseen asemaan kuin muiden kirjailijoiden teoksia lukiessaan. Ennakko-odotukset ovat valtavat, ja samalla ehkä hieman pelottaakin: mitä jos en pidä ystäväni tekstistä? Jos pidänkin niin, etten mistään muusta? Entä jos kehun kirjaa blogissani maasta taivaisiin? Onko se uskottavaa? Pystynkö lukemaan kirjaa samalla tavalla kuin mitä tahansa romaania?

Viimeiseen kysymykseen on helppo vastata. En pysty, tietenkään en. En pysty, koska ystävän tekstiä lukee aina toisenlaisista lähtökohdista kuin muita kirjoja. Mitä muihin ennakko-odotuksia pohtiviin kysymyksiin tulee, niin totta kai minä pidin Minna Rytisalon Lempistä. Jos kehun kirjaa (ansiosta), niin mitä siitä. Ja ei, en lukenut kirjaa samalla tavalla kuin mitä tahansa romaania siitäkään syystä, että olen ollut onnellisessa asemassa ja sain lukea Lempiä jo käsikirjoitusvaiheessa. Tästä syystä tiesin jo ennakkoon pääseväni lukemaan kertakaikkisen valmista hyvää romaania.

Kun sitten Lempin ennakkokappale jokunen aika sitten tuli minulle postitse, unohtuivat muut kirjat hetkeksi. Toissaviikonloppuna luin Lempiä illalla, jatkoin sitä aamulla ennen lasten kevätjuhlia, palasin kirjan pariin iltapäivällä hetkeksi ennen toisenlaisia juhlia. Jatkoin Lempin kanssa alkukesäisenä yönä, suljin kannet seuraavana päivänä: suvisunnuntaina.

On parempi ajatella niitä hetkiä, kun kaikki maailman lämpö säteili sinusta, hiustesi tunnusta, ja pääskyt syöksähtelivät läheltä nurmea, se tiesi sadetta. Minä olin siinä ja sinä, eikä maailmassa ketään muita.

Lempin kehyksestä tai juonesta kerron vain, että romaanissa on kolme erilaista näkökulmaa Lempiin. Kuka Lempi on, mitä hän itse kullekin merkitsee ja mitä sitten. Tämän kaiken Rytisalo kertoo vakuuttavasti, Lempi on kaunokirjallisuutta sanan täydessä merkityksessä.

Kehyksen selostamisen sijaan mietin, miten paljon voi lukiessaan liikuttua. Miten kokea surua ja kaihoa, vihaa ja valoa - tunteiden koko painolastia, hymyilläkin hieman. Ja miten samalla voi tuntea myös valtavaa iloa, ylpeyttä, onnea. Tuntea näitä omakohtaisesti: ystäväni on kirjoittanut kaiken tuon mitä juuri luin. Ja kokea onnea myös lukijana: että on tällainenkin esikoiskirjailija, jonka lauseet ovat vaivattomia ja samalla painavia, kielentaju syvää, tarina raastava ja monikerroksinen, kokonaisuus lähelle tuleva.

Ystävänä sanon, että kiitos, Minna. Olet kirjoittanut romaanin, jota tulen vaalimaan omassa lempi(!)kirjojeni hyllyssä. Romaanin, joka oli hyvä jo heti alussa ja josta kasvoi huikea.

Bloggaajana sanon, että Rytisalo luo taidokkaita lauseita. Hän osaa antaa jokaiselle kolmelle Lempiä katsovalle henkilölleen, Viljamille, Ellille ja Siskolle, omat erilaiset kertojanäänensä, jokaiselle näiden oman sielunsopukan: Niin kiinni voi toisessa ihmisessä olla, niin hukassa ilman toista. Hänen taidokkaan tekstinsä soratie kuljettaa kyllä perille pohjoisiin maisemiin Pursuojalle, rakkauteen, hulluuteen ja kaipuuseen - sydämeenkäyvästi ja samalla varmaotteisen tyylikkäästi.

Niin - en ehkä osaa sanoa mitään järkevää, mutten Rytisalon esikoisromaanin kohdalla halua tai voi niin tehdäkään. Sen sanon, että Lempi on romaani, joka ei voi jättää ketään lukijaansa kylmäksi. Lempi on kaunis ja hurja niin lauseiltaan kuin sisällöltään. Se on juuri sellaista kirjallisuutta, jonka lukemisesta eniten nautin.