Kate Atkinson: Hävityksen jumala
S & S 2016
A God in Ruins 2015
Suomentanut Kaisa Kattelus
494 sivua
Päällys Anders Carpelan
Arvostelukappale
Brittiläinen romaani
He olivat kaikki onnellisia, siitä Teddy ainakin oli varma. Myöhemmin hän ymmärsi, ettei asia ollut koskaan niin yksinkertainen. Onnellisuus niin kuin elämäkin on hauras kuin linnun sydämen sykäys, ohimenevä kuin sinililjat metsikössä, mutta niin kauan kuin sitä kesti, Fox Corner oli unelma Arkadiasta.
Siinä on Teddy Todd: runoilijanalku, toisen maailmansodan aikainen lentäjä, myöhemmin Nancyn aviomies, niin vieraanlaista elämää elämän Violan isä, ja Sunnyn ja Bertien isoisä. Eräänlainen oman aikansa jäänne, joka elää elämää, jonka toteutuminen on hetkestä kiinni. Elämä tuo hänen eteensä vuodenaikojen ja vuosien vaihtelut, taiteen - tai Taiteen, myönnytyksenä äidilleen -, kauriinjuoksun, monenlaisen rajankäynnin.
Muistattehan Elämä elämältä -romaanin Ursula Toddin? Naisen, joka eli monta elämää - tai vain yhden, sattuman ja näkökulmavaihdosten oikusta. Tuoreessa romaanissaan Hävityksen jumala Kate Atkinson palaa Toddin perheen pariin ja kertoo nyt Ursulan veljen Teddyn tarinan, yhden niistä - yhden mahdollisen.
Jos jostakin kirjasta voi sanoa, että kyseessä on yksi koko vuodelta eniten odottamistani käännöskirjoista, niin juuri Hävityksen jumalasta. Blogistanian Globaliankin voittanut Elämä elämältä näet oli kirjavuoteni 2014 suursuosikki, joten Atkinsonin uuden romaanin odottaminen miltei jännitti. Millainen olisi Teddyn tarina? Voisiko Atkinson tarjota jotain samanlaista uutta kuin Ursulasta kertovassa romaanissaan? No, Teddyn tarina on oikein hyvä, mutta ihan Elämä elämältä -kirjan tasolle tämä ei yllä. Samanlaista rakenteellisesti leikittelevää, uudenlaista viehätystä ei nyt ole, vaikka Atkinson toki osaa tässäkin kikkailla onnistuneesti.
Siinä, ettei Hävityksen jumala pääse samaan, ei ole mitään vikaa tai syytä hätääntyä lukijana. Atkinsonin romaani on laadukasta luettavaa, joka etenee hypellen eri aikakaudesta toiseen. Se tuo lukijansa eteen Toddin suvun erään tarinalinjan, erään mahdollisuuden, josta kasvaa yhden miehen ja hänen kauttaan yhden sukuhaaran tarina, joka yltää ajallisesti 1920-luvulta 2010-luvulle saakka. Keskeisin on vuosi 1944, josta romaani alkaakin. Vaikka äänensä saavat myös Teddyn perhe, etenkin Nancy ja Viola, on kokonaisuus vahvasti Teddyn.
Atkinson kuvaa hienosti Teddyn mielenliikkeitä ja ihmiselon kerroksia: miten paljon on sattuman varassa, minkä verran omat valinnat vaikuttavat. Lukijan tiettäväksi tulee myös kirjailijan rooli, miten yksittäinen kerronnallinen ratkaisu voi muuttaa kaiken - vai voiko? Elämä elämältä -romaanin lukeneet ovat tietenkin kiinnostuneita lukemaan sivujuonteena myös Ursulan yhdestä mahdollisesta elämästä, ja minun täytyikin tämän tuoreen lukukokemukseni jälkeen palata pätkittäin suosikkiromaaniini, koska Teddylle tapahtunut alkoi kiinnostaa nyt toisella tavalla.
Vaikka en tavoittanut ihan samaa lumoa kuin Elämä elämältä -teoksen luettuani, sain laadukkaan ja koskettavan lukuelämyksen, jonka toivon väreilevän mielessäni vielä kauan. Nimittäin romaani, josta päällimmäisenä mieleen jäävät ihmiselon hauraus, rakastamani peribrittiläisyys, ajan laskostuminen sekä legenda lumikellosta, ei voi kuin sykähdyttää.
Mikä kansi, kuva ja kirjoitus<3 Suurta tunnetta ja kauenutta sekä...lumikello.
VastaaPoistaMinä en ole Atkinsonin lukija, mutta kirjan kansi on upea ja nimi myös. Luin joka sanan, sillä on kiva lukea, kun toinen kirjoittaa noin kirjan henkeen innoittuneesti<3
Leena, tämä on hieno romaani, hyvin brittiläinen ja omaperäinen.
PoistaUskoisin, että pitäisit Atkinsonista - siis tästä tai Elämä elämältä -kirjasta, et niinkään hänen dekkareistaan. <3
Minulla on vielä se Elämä elämältäkin lukematta, vaikka se on jo niin kauan houkutellut. Aika mokoma kai rientää ja karkailee, mutta ehkä tässä sentään vielä ehtii. Tähän en taida tarttua ennen edeltäjäänsä, aikanaan sitten... Kiitos kurkistuksesta <3
VastaaPoistaKatja, se Elämä elämältä on mielestäni niin hieno. Mutta se on myös sellainen kirja, johon ehtii, joka ei vanhene. Ja lukisin tosiaan sen ensin, tämän sitten.
PoistaOle hyvä. <3
Ajan laskostuminen vetoaa minuun. Mutta minulla on vielä Elämä elämältäkin lukematta..oioi, pitäisiköhän kuitenkin lukea ensin se? Miten maailma voikin olla niin pullollaan hyviä kirjoja. Ei minun aikani ainakaan riitä kaikkien ihanuuksien lukemiseen, vaikka parhaani teen.
VastaaPoistaKirjailijatar, minä lukisin Elämä elämältän ensin, vaikka tämä onkin itsenäinen romaani. Siinä romaanissa on omanlaistaan kiehtovuutta. Mutta niin se on, ettei aika aina riitä. Olen itsekin huomannut sen nyt. :) Mutta ajan laskoksia sinne tänne!
PoistaEn ihastunut Elämään elämältä ehkä aivan niin paljon kuin sinä, mutta nautin kyllä siitä, yhtä tiettyä juonikuviota lukuunottamatta. Pidin myös Museon kulisseista, ja onhan tämä uutuuskin pakollista luettavaa. Jo pelkästään Atkinsonin niin hyvin hallitsema peribrittiläisyys lupaa nautinnollisia hetkiä.
VastaaPoistaLiisa, muistankin. Minulle Elämä elämältä oli liki täydellinen, mutta oli siinä toki omat epätasaisuutensa. Nautin siitä niin. Museon kulisseissa sen sijaan oli minulle pieni pettymys, täytyisikin lukea se Ihmiskrokettia.
Poista<3
Tämä oli kyllä lopulta hieno lukuelämys, vaikka välillä kirjaa lukiessa tuntuikin, etteivät (kohtuuttoman suuret!) odotukseni täysin täyttyneetkään. Mutta nyt - kun lukemisesta on jo useampi päivä - sitä huomaa, että kirja on jättänyt melkoisen jäljen. Ja minulla on sama kuin sinullakin: nyt tekisi mieli palata Elämä elämältä - romaanin pariin. :)
VastaaPoistaSara, juuri noin! Meillä oli tästä aika samanlainen kokemus, luulen. Hieno romaani, joka palkitsi lopulta - ja oli toki koko ajan hyvää luettavaa. Elämä elämältä vaan on sellaista silkkaa taikaa. <3
PoistaHienosti saat sanoiksi lukukokemuksesi! Minäkin pelkäsin odottavani liikaa edellisen lumouksen vuoksi. Alkuun lukemiseeni vaikutti odotuksieni paineet, vähitellen irtauduin niistä ja päästin tekstin ihon alle. Olen vähintään yhtä lumoutunut kuin Elämä elämältä -romaanin jäljiltä. Etenkin juuri tuo ajan laskostuminen on minusta kirjan ydintä.
VastaaPoistaTuija, minä ehkä odotin liikaa. Nautin kyllä ja etenkin romaanin loppu lumosi. Atkinson osaa kertoa niin paljon ja hyvin: luonnon kiertokulun, ihmiselon haurauden ja voimankin.
PoistaKate Atkinon on ollut aina minulle hiukan vaikea pala - näitä uudempia en ole häneltä llukenutkaan, ehkä pitäisi yrittää taas - Elämä elämältä kiinnostaisi.
VastaaPoistaKiitokset hienosta arviostasi! :)
Kaisa Reetta, lue ihmeessä nämä uudemmat! Nimittäin minä luin jokunen aika sitten Museon kulisseissa enkä saanut siitä kovin paljon irti, nämä kaksi uutta romaania ovat lumonneet senkin edestä.
PoistaKiitos sinulle. :)
Kate Atkinon on ollut aina minulle hiukan vaikea pala - näitä uudempia en ole häneltä llukenutkaan, ehkä pitäisi yrittää taas - Elämä elämältä kiinnostaisi.
VastaaPoistaKiitokset hienosta arviostasi! :)
<3 :)
PoistaKiva teksti. Minulle Elämä elämältä ei ollut ihan napakymppi, mutta ehdottomasti hyvä. Taisi vain odotukset olla hitusen liian korkealla. Mutta tämä kiinnostaa, ja pistinkin sen kirjastosta varaukseen. Varovasti lähestyn, jos sitten kuitenkin jää kesken tms.
VastaaPoista