Ida Simons: Tyhmä neitsyt

Ida Simons: Tyhmä neitsyt
Gummerus 2015
Een dwaze maagd 1959 / 2014
Suomentanut Sanna wan Leeuwen
190 sivua
Hollantilainen romaani

"Jopa he olivat inhottavia", minä sanoin, "ne viisaat neitsyet. Miksi he eivät voineet lainata vähän öljyä tyttöraukoille? Ilkeitä ja inhottavia. Mieluummin olen tyhmä neitsyt."

"Viisas nainen", "unohdettu mestariteos", "Antwerpenin Austen". Kylläpä Ida Simonsin vuonna 1959 ensijulkaisunsa saanut pieni romaani Tyhmä neitsyt kerää kehuja. Eikä syyttä, sillä kyseessä on vallan hieno ja omalaatuinen romaani, josta on kiittäminen tietenkin Simonsin luomaa mainiota päähenkilöä, 12-vuotiasta Gitteliä.

Eletään maailmasotien välistä aikaa. Gittelin juutalainen perhe on jäänyt ensimmäisen maailmansodan seurauksena Alankomaihin, kun taas muu suku asuu Belgiassa. Gittelin vanhemmilla on erimielisyyksiä, joten Gittel matkaa Antwerpeniin äitinsä kanssa. Äidin suku koostuu mekastavista ihmisistä, isoäidin talo on täynnä väkeä, musiikkia, vuokralaisia ja sääntöjen ja värikkyyden vuorottelua. Gittel pääsee keskiluokkaisista piireistään kaupungin kerman pariin, kun hän tutustuu neiti Lucie Mardelliin. Mardellien omistama Steinway vie Gittelin yhtä syvemmälle rakastamansa pianonsoiton maailmaan, mutta sosiaalisella elämällä on omat oikkunsa.

Simonsin romaani tarjoaa lukukokemuksen, joka on hienostunut, ironisesti hauska ja sopivasti omaperäinen. Unohduksiin painuneeksi klassikoksi luonnehditun teoksen hukkuminen vuosiksi ei sinänsä ole ihme, sillä hyviä romaaneja on julkaistu melkoinen määrä ja syystä tai toisesta joku pysyy kirjallisena kiintotähtenä, kun toinen unohtuu. Näitä unohtuneita klassikoksi nostettuja kirjoja löytyy varmasti paljonkin lisää lähivuosien aikana. Ja mikäs siinä, nimittäin Tyhmä neitsyt ansaitsee kyllä tulla luetuksi. Se on liki 60 vuoden ikäisenä erittäin raikas tuttavuus. Raikkaaksi kirjan tekee sen ironisuus, rauhan aikaan sijoittuva juutalaisyhteisön kuvaus, sujuva suomennos ja ennen kaikkea sen päähenkilö. Gittel on mainio romaanihenkilö, jossa on lapsen suoruutta, kasvavan ihmisen herkkyyttä ja kykyä peilata itseään ympärillä tapahtuvaan.

Koska kirjan takakannessa mainitaan Jane Austen, ei vertauksesta pääse heti irti. Koska Gittel on varsin nuori päähenkilö eivätkä romaanissa naimakaupat ole tarinan keskiössä, tuli minun mieleeni ensiksi L. M. Alcottin Pikku naisia, jossa on tarkkaa ja osin ironista seurapiirielämän kuvausta tyttöjen näkökulmasta. Mutta jäin kyllä markkinointivertausten vangiksi, sillä jotain perin austenmaista Antwerpenin seurapiirielämän kuvauksessa ja ihmisten välisten jännitteiden tarkkailussa kyllä on. Ja se, että kaiken kokija on teini-iän kynnyksellä oleva tyttö, on omaa erityistä arvoaan.

Ja kuka on romaanin tyhmä neitsyt? Alun lainauksesta huolimatta ei ainakaan Gittel, sillä vaikkei hän kovin harkitseva olekaan, niin hän kyllä tietää, miten suhtautua ihmisiin.