Gummerus 2015
475 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen, Italiaan sijoittuva rikosromaani
Areksen kurkussa tuntui karhealta, kun hän hyvästeli Ariannan. Sisaren silmät kimalsivat, ja hetken aikaa hän vaikutti äärimmäisen hauraalta. Mutta sitten Arianna hymyili tuttua hymyään, joka oli aina tuonut Areksen mieleen kirkkomaalausten Madonnan. Hymy oli samaan aikaan rohkaiseva ja hieman empivä. Se oli maailman vaarat mutta myös mahdollisuuden tunnistavan ihmisen hymy.
Arianna de Bellisin torinolaissukulaisen tytär on liittynyt outoon lahkoon eikä häneen saa yhteyttä. Lisäksi Torinon tuomiokirkon edustalta löytyy pappi, jonka pää on katkaistu miekalla. Hän ei ole ainoa väkivaltaisesti kuollut pappi ja Vatikaanikin puuttuu murhatutkimuksiin lähettämällä yhdeksi tutkijaksi Ariannan veljen Areksen, joka toimii pappina. Sitä mukaa, kun tutkimukset etenevät, oudon lahkon menneisyys raottuu pelottavana. Myös Ariannan oma menneisyys kietoutuu etsivättären ympärille, sillä nyt Ariannalla on ihan erityinen syy koettaa pitää itsensä turvassa.
Arianna de Bellis näköjään kuuluu kesääni: Olen lukenut hänen murhatutkimuksiaan käsitteleviä romaaneja silloin, kun Suomessa on valoisinta. Nyt on vuorossa sarjan neljäs kirja, jonka Italiassa asuva suomalainen Vera Vala on nimennyt Tuomituiksi. Nimi onkin onnistunut, sillä romaani alkaa ensimmäisen kuolemaantuomitun näkökulmasta. Näitä kuolemaantuomittuja tuleekin lisää, kaikki pappeja, ja kyseessä on tietenkin murhien sarja. Tällä kertaa Ariannan pappisveli Ares (Ukko Francesco) on miltei siskonsa vahvuinen romaanihenkilö.
Italia on vie mukanaan nytkin, tällä kertaa pohjoisen Torinon, polentojen alueen maisemissa. Vala kuvaa seutua aistivoimaisesti ja italialaisiaan tyylikkäästi, muttei onneksi ihan niin imelyyttä lähestyen kuin ensimmäisessä Arianna-kirjassaaan, jossa aurinko tietenkin laski horisontissa mereen. Nyt kuvaus on osuvampaa - romaanin tunnelmaan sopivaa: toisaalta metsäistä kuin alppiluonto, toisaalta kirkollista vaaraa uhkuvaa (vaikka lahkolaisten eläinnimet Mustarastaasta Piikkisikaan ja Majavaan huvittivat aluksi aika tavalla). Vala ei myöskään kompastu Da Vinci -koodia mukailevaan salaseurakuvaukseen, vaikka sellainen vaara olisi voinut ollakin kristillisten ritarikuntien, huuhaa-lahkojen ja kiehtovan antiikinaikaisen palindromin myötä. Vala luo näistä onneksi onnistuneen juonen.
Vielä parempaa on kuitenkin sisarussuhteen kuvaus: Ariannan ja Areksen kautta Vala rakentaa pappien murhia käsittelevään juoneen sellaista henkilökohtaisuutta, johon lukijan on helppo kiintyä. Ares onkin mainio roolihahmo ja oiva lisäys Ariannan harvojen oikeasti läheisten ihmisten joukkoon. Tuomittujen tarinan rinnalla kulkee Ariannan menneisyyttä raottava tarina. Aiemmin pidin tästä tarinalinjasta, joka mielestäni syvensi mukavasti Ariannan hahmoa, mutta nyt rinnakkaistarina jäi irralliseksi ja Tuomitut olisi ollut intensiivisempi ilman sitä. Saa nähdä, millaiseksi tämä kehystarina muodostuu sarjan seuraavassa osassa.
Silkkaa viihdettä? Kyllä, mutta joskus niin tarpeellista. Kaiken kaikkiaan Arianna de Bellis tutkii -sarja on hauskasti hyväntuulista ja kuitenkin jännittävää kesälukemista, ja Tuomitut mielestäni sen toistaiseksi paras osa. Vala tuntuu kirjailijana petraavan osa osalta, ja turhan pitkänäkin Tuomitut vie mukanaan vaivattomasti ja koukuttavasti. Kun vielä hetkittäin ruokakin tuoksuu ja Torinon kujat ovat romaanin aihepiiristä huolimatta eläväisiä, niin matkakuumeeni Italiaan heräsi taas - totta kai. Josko jo ensi vuonna?
--
Myös Tuija on vieraillut Ariannan ja Areksen Torinossa
Voih, kyllä tämä sarja on nyt vihdoin minunkin otettava lukuun! Tarkoitukseni on ollut lukea Vera Valan kirjoja jo heti esikoisesta lähtien, mutta jostain syystä olen lukenut viime vuosina ihan hirvittävän vähän dekkareita - mitä ihmettelen itsekin, sillä ennen blogia olen ollut miltei dekkareiden suurkuluttaja. No joo, ehkä taukoa on tullutkin juuri siksi. :)
VastaaPoistaTämä Dekkariviikko on ollut mainio. Luin kolme toinen toistaan parempaa dekkaria (joista tänään bloggaamani Christien pienoisdekkari oli selvästi heikoin, vaikka sekin oli mainio), ja nyt tekisi mieli jatkaa aina vain dekkarimaailmassa. Kyllä kirjalliset murhat vain kuuluvat kesään! <3
Minulta on nämä Vera Valan teokset vielä lukematta, mutta vaikuttaisivat sopivan erinomaisesti kesän lukemistoon. (tosin luin ensin Torinon Torontoksi ja hämmennyin vähän :D) Italia-teema ainakin kiehtoo kovasti, olisi mukava seikkailla dekkarihommissa välillä jossain muualla kuin Ruotsissa.
VastaaPoistaMinäkin olen viettänyt nyt kahtena kesänä aikaa Ariannan kanssa ja kutsun hänet seuraavaankin, mieluusti Areksen kanssa. Voimme ehkä päätyä Väli- tai Etelä-Amerikkaan, mutta varmasti Italiassakin viivymme. Kuten kirjoitat: oivaa kesäviihdettä. Välillä tällaista.
VastaaPoistaTyylikkäitä viihdekirjoja, nämä! Italia jo sinänsä tuo oman hohteensa Vera Valan tarinoihin.
VastaaPoistaOoh, Arianna! Luin tämän sarjan ensimmäisen osan viime kesänä ja tykkäsin... Ihanaa lukemista lämpimiin (oh, missä lämpö nyt luuraa!) ksäiltoihin ja riippukeinuun!
VastaaPoista