Dorothy L. Sayers: Kuolema vierailee kerhossa

Dorothy L. Sayers: Kuolema vierailee kerhossa
WSOY 2003 (Sapo-sarja)
The Unpleasantness at the Bellona Club 1928
Suomentanut Helena Luho
Päällys Tuula Mäkiä
315 sivua
Brittiläinen dekkari

On tietymätöntä, mikä Bellona kerhon iäkkäiden jäsenten mielestä oli kiusallisinta - kenraali Fentimanin kummallinen kuolema vaiko hänen pojanpoikansa hermoromahdus. Vain nuorimmat pysyivät rauhallisina, he olivat kokeneet liian paljon.

Bellona-kerho on perinteinen, arvostettu lontoolainen miesten klubi, jossa nojatuolit ovat upottavia, drinkit klassisia, keskustelu rauhallista ja mielipiteet kunkin omia. Iäkkään kenraali Fentimanin kuolema rikkoo kerhon rauhan ja samana päivänä toisaalla kuolee myös kenraalin sisko. Kuolinaika määrää perinnön saajat ja ilmeiseksi käy, että murhatutkimukset tulevat ajankohtaisiksi. Lordi Peter Wimsey, salapoliisi, alkaa tutkia sisarusten tapausta.

Hurmaava on adjektiivi, joka tulee ensimmäisenä mieleeni Dorothy L. Sayersin rikosklassikosta Kuolema vierailee kerhossa, jonka vihdoin ja viimein luin Liisan suositusten perusteella. Romaani kantaa menneen maailman charmia niin rikostarinana kuin miljöö- ja ihmiskuvauksensa osalta, mutta on samalla tietenkin täysipainoinen dekkari kuka sen teki -juonineen. Bonuksena siinä on omenavanukasta, hienoa vanhaa konjakkia ja kirjahyllyn tutkiskelua.

Nykylukijalle Sayersin teos on tietenkin hidastempoinen, mikä vain lisää romaanin viehätystä: kirjoistusajankohdan henki on vahvasti läsnä. Edellisellä vuosikymmenellä käyty ensimmäinen maailmansota ja vielä vanhempi buurisota näkyvät romaanissa, käyttäytymisnormiston on hyvä olla hallussa ja yhteiskuntaluokkien tulisi pysyä omissa karsinoissaan. Näin ei tietenkään aina ole, sillä Sayers on tarkkanäköinen ja ironiantajuinen oman aikansa kuvaaja: miten esimerkiksi aatelisarvo sopii teollisuudessa rikastuvalle, siihen otetaan repliikeissä kyllä kantaa.

Kuolema vierailee kerhossa -dekkarin maailma on oman aikansa tuote ja siksikin hyvin miehinen, onhan Bellona-kerho nimenomaan miesten klubi, herrakerho. Vaikka kirjassa selvitellään murhaa, on maailma on myös miellyttävä illallisineen ja taidetta ja yhteiskuntaa koskevine keskusteluineen. Naisten asema on kuitenkin muuttumassa: kuten Jokke huomaa, Isossa-Britanniassa naiset saivat äänioikeuden kirjan ilmestymisvuonna. Wimseyn tutkimuksissa muuttuvat, mutta silti perinteiset sukupuoliroolit näkyyvät jonkinlaisena naisten toimijuutena: on Chelsea-nainen ja on esimerkiksi kapteeni Fentimanin vaimo, joka hankkii elannon perheelleen, koska kapteeni ei tähän kykene. Naisellisesta vaistostakin puhutaan.

Kaiken kaikkiaan Kuolema vierailee kerhossa on varsin virkistävää luettavaa. Se on toisaalta asiaankuuluvan verkkainen ja juoneltaan yksinkertainen, siisti ja tunnelmallinen dekkari. Toisaalta Sayers viljelee ironiaa ja saa lukijansa hymyilevään englantilaisen kuivasti. Kovin mieleenpainuva ei kirja varmastikaan ole, vaan tunnelma on juonta vahvempi. Tämän voi ottaa oikeastaan myönteisenä piirteenä, sillä Sayersin dekkariin voi turvallisin mielin palata joskus tulevaisuudessakin. Ja Wimsey-kirjojahan on monia lisääkin.

Vaikka 1920-luvun lontoolaiskuvaus viehättää minua oikeastaan aina, en ihastunut kirjaan varauksetta. Tämä tarkoittaa nyt sitä, ettei minulle tullut tarvetta lukuahnehtia Sayersin muita teoksia kovinkaan nopeasti. Mutta hyvän dekkarin, rentouttavan lukemisen ja menneen brittimaailman tarpeeseeni uskon tapaavani Peter Wimseyn vielä uudelleenkin.

P.S. Oho, tämä näkyy olevan Lumiomena-blogin 1 000. postaus. Tuhannes! On tullut kirjoiteltua - ja luettua.