Kirjavuosi 2014 ja muita kuulumisia

Alkuvuonna 2015 blogini saattaa olla melko hiljainen. Syynä on se, että tapaninpäiväisellä kävelyllä liukastuin ja vasen ranteeni murtui. Tämä yksikätinen kirjoittaminen sujuu jotenkuten, mutta kovin pitkiä pätkiä en vielä jaksa naputella (tätä olen kirjoittanut kolmena eri päivänä). Tulen siis joko viettämään hiljaiseloa tai postaamaan kuvia tai kirjoittamaan lyhytarvioita. Aika, vointi ja kärsivällisyys ratkaisevat, mitä tänne seuraavien viikkojen aikana tulee vai tuleeko mitään. Lukea kyllä ehdin ja kirjakuvia tullee ainakin Lumiomenan Facebook-sivulle, liittykää tykkääjiksi!

Onneksi on copy + paste. Niihin turvaten kerron nyt kirjavuoteni 2014 parhaimmista, ilahduttavimmista ja kehnoimmistakin kokemuksista. Tusina kirjamuistoja ja muutama hauska elämys sekä kuvauutuuksia- ja uusintoja.

Vuoden lukunautinto
Kate Atkinson: Elämä elämältä 
Minussa Elämä elämältä sai aikaan voimakkaan ja vaikeasti selitettävän pakahtumisen tunteen, jonka jälkeen on vaikea tarttua seuraavaan kirjaan. Ursulan tarina - tai tarinat - ei jätä heti rauhaan ja tiedän jo nyt, että tulen lukemaan kirjan joskus uudelleen. Lumi sataa, pimeys lankeaa, mutta silti kirjan kannet suljettuaan voi tuntea kiitollisuutta siitä, että saa lukea tällaisia romaaneja.

Vuoden matkakirja
Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Vaikka Sei ei ollut minulle kovin kiinnostava, kuitenkin: Kirjaa lukiessani halusin nyökytellä, kommentoida ja ihmetellä kaikkea. Tunsin halua keskustella Kankimäen kanssa, ottaa kantaa ja samalla myös valokuvata kirsikankukkia tai suloisesti humaltua illanvietossa.

Vuoden Murakami
Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
Luin nyt päättyvänä vuonna kaikkiaan kolme Murakamin kirjaa (tai 1Q84:stä viimeisen osan). Suurimman vaikutuksen teki juoksukirja: Murakami ei usko kirjailijan tai juoksijan flown olemassaoloon, mutta tietynlainen lukijan saavuttava flow hänen kirjassaan on. Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on nimittäin äärettömän rentouttavaa luettavaa. Se on myös kiinnostavalla tavalla intiimi: Murakami ei paljasta itseään suuria, mutta tulee silti ihan liki lukijaansa.

Vuoden viisas viipyilijä
Antti Hyry: Aitta
Aitta on kirja, jossa ei ulkoisesti tapahdu juuri muuta kuin aitan rakentamista, kattopäreiden ostamista sekä kalastusta ja marjastusta. Silti siihen mahtuu kokonainen maailma.

Vuoden viihderomaani
Kate Morton: Hylätty puutarha
Minulle Hylätty puutarha toimi siis kuin levyllinen Fazerin suklaata: se ei ehkä tarjoa mitään uutta, mutta siihen voi luottaa ja se jopa lohduttaa. Levyllinen ei mene ihan kerralla, mutta mitään vaikeuksia sen nauttimisessa ei ole.

Vuoden koskettavin
Taiye Selasi: Ghana ikuisesti
Minulle Ghana ikuisesti on lähes täydellinen nykyromaani: se on kieleltään kaunis ja hiottu, tarinaltaan mukaansa tempaiseva, aihepiiriltään rikas ja kiehtova. Kaiken lisäksi se on niitä harvoja kirjoja, jotka kirvoittivat minultakin muutaman (hyvän) kyyneleen.

Vuoden esikoinen
Anni Kytömäki: Kultarinta
Se ei ole täydellinen romaani, sillä makuuni se on paikoin turhan pitkä ja verkkainen, mutta kun luettuani aloin pohtia, mistä kirjaa voisi lyhentää, en keksinyt mitään pois leikattavaa tai tiivistettävää. Lopulta huomasin ajattelevani, että vaikka epämääräisesti kaipasin jonkinlaista tiivistämistä, en sittenkään muuttaisi kirjasta sanaakaan.

Vuoden pettymys
Michael Cunningham: Lumikuningatar
Lumikuningatar on romaani, joka on kirjoitettu monesti aiemminkin eikä se ole kaareltaakaan erityisen vahva, vaan luultavasti romaani, jonka ikävä kyllä tulen melko pian unohtamaan. Mutta: Lumikuningatar ei kuitenkaan ole huono romaani.

Vuoden lastenromaani (lapsen valinta, sopii minullekin)
David Walliams: Herra Lemu
Naurun vastapainoksi Herra Lemu tarjoaa aimo annoksen vakavaa asiaa, romaani on tietenkin kertomus hyväksynnästä ja ihmisen oikeudesta olla juuri sellainen kuin on. Aikuislukijalle kirja ei ole kovin yllätyksellinen, mutta tuttuus ei ole puute ainakaan kirjassa, joka hauskuuttaa, ajatteluttaa, koskettaa ja koukuttaa. Tärkeää on myös se, että alakouluikäinen yllättyy ja oivaltaa monta kertaa lukukokemuksensa aikana.

Vuoden käännösromaani
Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat
Ikuisuusvuonon profeetat on hurja, kapinen, eritteinen ja osin inhottava. Se on myös loistavasti kirjoitettu, mukaansatempaiseva ja väkevä. Jos tämä romaani ei tee vaikutusta, niin mikä sitten tekee?

Vuoden kaunein
Bo Carpelan: Kesän varjot
Jos poimisin lukemastani hienoja lauseita johonkin kirjaan tai vihkoon, saisin paljon täytettä Kesän varjoista. En kirjoita, vaan omiin kirjoihini taittelin tälläkin koirankorvia. Kesän varjoissa koirankorvia on niin, että sivuparat ovat kovilla. Carpelan kirjoittaa hallitusti, mutta sydämellä, ihmisiään ja näiden (mielen)maisemia ymmärtäen.

Vuoden painokkain
W. G. Sebald: Austerlitz
Austerlitz tarjoaa melankolista ja rauhallista luettavaa. Kun kirjan kannet sulkeutuvat, jää lukijalle haikea, muttei suinkaan lohduton mieli. On kuin jotain avautuisi sisällä ja koko ympärillä oleva maisema tuntuisi avarammalta.

Vuoden oma tuotos
Tietenkin Linnasta humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaa, jonka kirjoitin Amman kanssa. Kirja ilmestyi huhtikuussa.

Vuoden kirjailta
Kirjailijan kanssa -lukupiiri Kallion kirjastossa. Joel Haahtela ja Tähtikirkas, lumivalkea.

Vuoden kirjakävely
Iris rukan jäljillä Etelä-Helsingissä

Vuoden reissu
Berliini, ensimmäistä kertaa.

Vuoden hetki kuvana
Kesä. Kiireettömyys:

Nyt parantelen kättäni. Palaan tammikuussa joko runsas- tai niukkasanaisesti. Hyvää ja lukurikasta vuotta 2015!