Juha Itkonen: Ajo

Juha Itkonen: Ajo
Kustantaja: Otava 2014
Kansi: Piia Aho
Sivuja: 282
Arvostelukappale
Kotimainen romaani

Jostain syystä en muista kaikkea tästä iltapäivästä. En esimerkiksi muista kantaneeni laukkuja autoon. En muista valinneeni Aarnelle vaatteita, en solmineeni hänen kengännauhojaan, en kiinnittäneeni häntä istuimeen. En muista tervehtineeni Lindin eläkeläispariskuntaa parkkipaikalla, vaikka Lindit myöhemmin sanoivat Piille minun jutelleen heidän kanssaan arkisesti ja luonnollisesti, aivan kuin olisimme olleet Aarnen kanssa lähdössä uimarannalle tai kauppaan.

Oman suosikkikirjailijan uuden romaanin ilmestyminen on aina tapaus. Juha Itkonen on yksi omista suosikeistani ja Ajo eräs niistä romaaneista, joita eniten tältä syksyltä odotin. Ajossa keskiöön nousevat menetys ja uuden etsiminen sekä surun määrä. On monenlaista ajoa. On ajo, joka muuttaa kaiken ja on ajo, joka on eräänlainen pakomatka itsensä etsimiseen. Heljä on kokenut suuren menetyksen ja koettaa selviytyä läpi vuosikymmenten. Heljän lapsenlapsen Piin kanssa avioitunut Aino puolestaan matkustaa pienen Aarne-poikansa kanssa Müncheniin. Auto vie sekä Heljää että Ainoa.

Ajo pohjautuu osin Itkosen oman suvun kokemaan suruun. Tästä syytä Ajoa alkaa lukea tavallistakin herkemmin tuntosarvin - ja täten romaanilta myös odottaa paljon. Ikävä kyllä odotukset eivät aivan täyty: Ajo ei kosketa niin paljon kuin sen aihepiiri antaa olettaa. Teoksen jännitteetkään eivät täysin kanna, vaikka romaanin kaari komea onkin. Tuntuu kuin Itkonen olisi kirjoittanut jotain vastaavaa aiemminkin: tälläkin kertaa eri aikatasot yhdistyvät, musiikilla ja muulla populaarikulttuurilla on tärkeä osansa ja kertojanääniä on useita. Nämä ovat toki Itkosen vahvaa osaamisaluetta.  Olen osin samaa mieltä Kirjasiepon kanssa: Ajo on hieno romaani, mutta vaikka Itkonen kirjoittaa taidolla, ei romaani ole kovin mieleenpainuva.

Odotin Itkosen kirjaa yhtä paljon kuin Michael Cunninghamin Lumikuningatarta. Cunninghamin romaani on kauniisti kirjoitettu, mutta epäuskottava, löysä, suoranainen pettymys (minulle). Olen muutaman kerran pitänyt blogissani kirjamatseja. Jos sellaisen aika olisi nyt, voittaisi Itkonen 4-2. Itkosen kirjaa en voi kutsua pettymykseksi. Ajo on kaikesta huolimatta hyvä romaani ja Itkosen tyylistä pitävät nauttivat kyllä Ajosta. Kuten Cunningham, Itkonenkin kirjoittaa kauniita, ilmavia ja silti painavia lauseita. Itkosen teksti kuitenkin kantaa paremmin, hieman rutiinimaisenakin se vetää lukijan mukaansa. Lisäksi Ajon henkilöhahmot ovat tälläkin kertaa pääosin uskottavia ja aitoja.

Vaikka Ajo unohtuu liiankin nopeasti eikä näin ollen nouse esimerkiksi kaksi vuotta sitten ilmestyneen Hetken hohtavan valon veroiseksi, vakuuttaa se Itkosen kirjoitustaidosta. Voinkin huokaista helpotuksesta sen suhteen, että eräällä pitkäaikaisella suosikkikirjailijallani on edelleenkin hyppysissään taito luoda oikeanlaisia tunnelmia ja nivoa kokonaisuus yhteen ehjäksi romaaniksi.