Piiloleikkiä,
valokuvaajaa ja peiliä. Ovikello soi, mutta minua ärsyttää. En halua
mennä ulos. Tuijotan viininpunaisten housujeni vakosamettia ja olen
malttamaton. Olen lainannut kirjastosta kasan kirjoja, kuten tavallista.
Lautasella on jo viipaloitua melonia ja kaikkein houkuttelevin kirja on
kesken. Mutta ei auta, on pakko mennä ulos. Leikki tempaa toki
mukaansa, mutta jollain ilveellä saan palattua kotiin hyvissä ajoin.
Vesimeloni ja kirja ovat nyt yksin minun - kirja, joka on täynnä
seikkailua, ystäviä, omituisia olentoja, vaaraa ja ihmeellistä taikaa.
Olen hitaan, mutta koko ajan etenevän kerronnan lumoissa.
Tuo
pieni kirjamuisto vie minut aikaan, jolloin kohtasin Muumi-kirjat
ensimmäistä kertaa. Elettiin 1980-luvun alkupuoliskoa, olisikohan vuosi
ollut 1983 tai 1984. Lukemani kirja oli Muumipeikko ja pyrstötähti.
Se on romaani, jossa on näkinkenkiä ja päärynäpuita, turvallinen
Muumilaakso ja huikea matka Yksinäisten vuorten tähtitornille. Se on
täynnä jännitystä ja uhkaa, kun mustanharmaa pöly peittää taivaan, ja
kuitenkin on aikaa pelastaa hillopurkit - onhan hilloa koko vuodeksi! -
ja ottaa mukaan vastaleivottu kakku. Pyrstötähti lähestyy maata, mutta
sen aiheuttama pelko on (lukijalle) turvallista.
Huomenna
tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Tove Jansson syntyi, minkä
vuoksi on aika kohottaa kuvitteellinen malja, tanssia, poimia (ainakin
meidän pihalla niin kuvitteellisia) auringonkukkia ja ajatella Janssonin
tuotantoa. Pyrstötähti teki minusta Muumi-fanin, mutta
seikkailullisesta tunnelmastaan huolimatta se ei koskaan noussut
suursuosikikseni. Luin lapsena muutaman muunkin muumiromaanin, mutta
varsinaisesti oivalsin muumit vasta lukiolaisena. Luin
ylioppilaskirjoituksiin, luin muumeja. Luin tietoa ja ahmin filosofisia
seikkailuja. Television suosittu animaatiosarjakin oli alkanut jo
aiemmin ja sitä katsoin yhdessä poikaystäväni kanssa (ja myöhemmin
lasteni kanssa). Kirjoista Taikatalvi osui syvimmälle sieluuni ja
se on edelleenkin minulle se tärkein ja rakkain Muumi-kirja. Taikatalvi
kuvailee hienosti sitä lämpöä, joka auttaa maailman outoudessa ja se
antaa myös toivoa, sillä kaiken sen kylmän ja lumen alta paljastuu ensimmäinen rohkea krookuksen nenännipukka.
Sittemmin
olen tietenkin innostunut myös ulkokirjallisista muumeista: pidän
joistakin muumimukeista, joita meille on kertynyt jo liki 30 kappaletta,
vaikken varsinaisesti kerää niitä (ok, joulumukit haluan). Kun
tyttäreni oli parivuotias, hänen hiuksensa takut selvitimme
mansikkahattaraksi nimeämälläni Niiskuneiti-selvityssuihkeella ja
taitaapa vessassamme olla nytkin Muumi-käsipyyhkeet. Ruotsinlaivalla
olen päässyt mukaan muumijumppaan, mutta se maailma tuntui jo hivenen
vieraalta, olenhan julistautunut muumikonservatiiviksi (mutten ryppyotsaisesti, se ei sovi!). Sitäkin rakkaampaa on Tove Janssonin muu tuotanto, jota olen lukenut vasta aikuisena. Kuvanveistäjän tytär on ylipäätäänkin yksi hienoimmista kertomuskokoelmista, jonka tiedän. Kesäkirjasta
luen yhden novellin joka kesä. En voi kuin ihailla sitä voiman,
herkkyyden ja tarkkanäköisyyden yhdistelmää, joka Janssonin
kirjallisesta tuotannosta välittyy.
Mutta palataan vielä hetkeksi
muumeihin ja meloniin. Jokunen aika sitten luin työni puolesta tekstin,
jonka kirjoittaja kertoo ajattelevansa Liza Marklundin Annika
Bengtzonia aina, kun kuorii appelsiinia. Minä voin sanoa ajattelevani
muumeja silloin, kun syön vesimelonia. Aina.
--
Muumeja pohtimaan minut sai Muumikirjat ja minä -haaste, jolla minua muistivat Liisa ja Valkoinen kirahvi,
jonka Opuscolo-blogista haaste lähti alun perin liikkeelle. Kiitos
tästä haasteesta, oli ilo palata omaan ensikohtaamiseen muumien kanssa.
En itse haasta ketään, koska haaste on käynyt monissa blogeissa.
Haluaisin kuitenkin kommenttikentässä kuulla, mitä muumit teille blogini
lukijoille merkitsevät.
Olipas kiva kertomus sinusta ja Muumeista...hauskasti kerrottu varsinkin tuo, että et kerää Muumimukeja. Minusta Muumimukit ovat kivoja lahjaideoita ja olen tainnut ostaa niitä lahjoiksi aikamoisen määrän.
VastaaPoistaEilen katsoin ohjelman Tove Janssonista, joka olisi halunnut ennemmin olla taidemaalari kuin Muumimamma. Hän kärsi kovasti siitä, että alkuaikoina taidepiirit eivät hyväksyneet hänen sarjakuviaan ja kirjoja Muumeista. Tove Jansson oli monilahjakkuus ja onneksi saimme häneltä nämä hyväntuulen Muumit :)
(ps. Kirjasähkökäyrän osoite on nykyisin kirjasahkokayra.blogspot.com ilman ääkkösiä)
Mai, hih. En kerää, mutta mukeja kertyy. :) Haluan omistaa joulu- ja tietyt erikoismukit, mutta en halua omistaa kuin ne kauneimmat mukit.
PoistaMainitsemasi ohjelma odottaa minua digiboksilla. Odotan sen katsomista innolla. Olen kiinnostunut myös Janssonin kuvataiteilijuudesta ja elämästäkin, mutta tässä haasteessa keskiössä saivat olla muumit. :)
(Kiitos, laitankin uuden blogiosoitteesi muistiin.)
Voi miten kauniisti olet muumimuistoistasi kirjoittanut. Kuvanveistäjän tytärtä en ole kokonaan vielä lukenut, mutta nyt joudun hillitsemään itseäni, etten säntää kirjastoon tai kirjakauppaan kirjaa hakemaan. :)
VastaaPoistaJonna, kiitos. Ja älä suotta hillitse itseäsi, Kuvanveistäjän tytär on lukemisen arvoinen. Se on niin hyvä.
PoistaHauska muumimuisto ja kun se vielä maistuu vesimelonille....
VastaaPoistaOsallstuin samaan haasteeseen Kuka lohduttaisi nyytiä -krijalla, joka on ensimmäinen kirja, jonka ostin R.lle heti meidän tavattuamme. Ei mikään pieni muisto;)
Bessulla on takuulla jo 60 mukia! Hänen talonsakin suunniteltiin niin, että keittiöön tuli seinästä seinään hylly MUUMIMUKEILLE. Älä ikinä anna pois yhtäkään joulumukia. Minä annoin kauneimman ja kaduttaa syvästi.
(B. on nyt 43 vee -synttärimatkalla elämänsä eka kerran Yyterissä! Olen aikamoinen matkamainos, sillä hän/he syövät paluupäivänä Reposaaren Merimestassa= Suomen paras kalaravintola ihan meressä kiinni.)
Ihanaista elokuun viikonloppua!
♥
Leena, se maistuu tosiaan ihan vesimelonille. :) Kuka lohduttaisi Nyytiä onkin iki-ihana. Se on minullekin rakas ja sen muistan lapsuudestani. Sinulla on kirjasta ihan huikea muisto.
PoistaOnpa bessullasi mukeja! Joulumukeista en aiokaan luopua, ne ovat minulle rakkaimpia.
(Yyteri on varmasti hieno. En ole koskaan käynyt siellä, Porissakin vain kerran - J:n ukkia katsomassa sairaalassa.)
Pakko vielä kertoa, että haluan niin kovasti Nyyti&Tuittu -mukia, että otin sinne luovaan johtoon yhteyttä;) Minulle oltiin oikein ystävällisiä ja luvattiin harkita asiaa.
PoistaHänellä on niitä niin paljon, että nyt hän joskus jo lahjoittaa jonkun poiskin. Hänestä tuli vähän aikaa sitten Oma (isoäiti) ja taisi lähteä ekat mukit esikoisen uuteen kotiin ja tyttären tyttärelle.
(Hyvänen aika sentään: Sun on korkattava Yyteri. Se on ihan kuin olisi jossain ulkomailla, jossain ihanassa paikassa.)
Leena, loistoidea! Kunpa tuo muki tulisi markkinoille. Ostaisin!
Poista(Pitäisi varmaan käydä Yyterissä. Samoin Kalajoella.)
Voi miten hauska ensimuisto Muumien parissa!
VastaaPoistaOn kiinnostavaa, miten monelle nousee tuotannosta aivan joku tietty kirja. Varmasti sekin vaikuttaa, missä tilanteessa tuo kirja on luettu. On mielestäni aina hauska kuulla, miten Muumi-kirjat ovat tullee henkilöiden elämään. Minä en muista niitä lapsuudestani, mutta äitini kertoi, että kuvakirjat on luettu lapsena useaan kertaan. Hieman kummallista, että sen sijaan muistaa ne Sannat ja Teemut! Aikuisena en voi kuin ihailla kuvataiteilijan varmaa ja samalla niin kovin herkkää viivankäyttöä.
Mukava, että osallistuit haasteeseen, Katja!
Valkoinen Kirahdi, tähän haasteeseen oli ilo osallistua. :)
PoistaSe on totta, että elämäntilanne jossa joku kirja luetaan, vaikuttaa paljon myös kirjan muistamiseen. Minä en muista, mitä muita muumeja luin lapsena. Luin niitä kyllä. Vasta sitten lukiossa luetut kirjat avasivat Muumien maailmaa lisää ja Taikatalvesta tuli suurin suosikkini.
Minä olin unohtanut Sannat ja Teemut. Mutta nyt muistan! :)
Ihana postaus muumimuistoineen:)
VastaaPoistaJael, :)
PoistaAivan ihana ensimmäinen muumimuisto! Minulla ei ole ensimmäistä muumimuistoa, koska muumikirjoja on luettu minulle "aina". Muumit ovat siis tulleet elämääni jo aikana, josta minulla ei ole muistoja. Muita muumimuistoja toki on senkin edestä: muumit ovat kulkeneet mukanani läpielämän, olen löytänyt niistä aina uusia asioita, eikä muumien taika koskaan katoa.
VastaaPoistaTaikatalvi on minullekin hurjan tärkeä kirja. En koskaan osaa päättää, onko rakkain muumikirjani Taikatalvi vai Muumilaakson marraskuu.
Katsoimme muuten juuri äsken sen eilen tulleen Tove-dokumentin, ja se oli aivan ihana. Paljon lainauksia Toven kirjeistä, paljon arkistomateriaalia ja Toven Bretagnen matkasta kertova osuus herätti myös Bretagnen matka -kuumeen. :)
Liisa, kiitos. Sinulla on ihan paras syy siihen, ettei ole ensimmäistä muumimuistoa. Kuinka onnellista onkaan saada kantaa muumeja mukanaan ihan alusta saakka, kautta koko elämän!
PoistaTaikatalvi on minulle rakkain, mutta Muumilaakson marraskuukin on hieno. Niin lohdullinen.
Meillä on tuo Tove-dokumentti vielä katsomatta. Se odottaa digiboksilla. Bretagnessa haluaisin käydä osin maisemien, osin pienen kummityttöni taustan vuoksi.
Minä olin lukiolainen, Helsingin Torkkelin lukiossa, vuonna 1987, kun kohtasin Muumit. Taikatalvesta se alkoi, kaikki tuli luettua ja hyvin meni mm. matikan ja ruotsin tunnit osittain Muumit seuralaisina :) Taikatalvi on yhä lempparini.
VastaaPoistaSatu, lukio on hyvää aikaa kohdata muumit. Minähän pääsin kunnolla muumimaailmaan abivuonna. Ehkä silloin on jo jonkinlaista viisautta sisäistää Janssonin luoma maailma, mutta silti myös sellaisia iloa löytää näitä uusia ja ihmeellisiä asioita? Taikatalvi. <3
PoistaIhanan postauksesi myötä siirryin reilut kolmekymmentä vuotta taaksepäin...muumikirjoja tulikin silloin luettua pojallemme moneen kertaan :)
VastaaPoistaNyt on pojan vuoro tutustuttaa oma tytär muumimaailman saloihin.
Ps. Lämmin kiitos kivasta yllätyspostista minkä äitisi toi!<3
Mukavaa viikonlopun jatkoa!
Sirpa, sinulla on ihania muumikirjamuistoja - ja nyt saat lukea kirjoja lapsenlapsellesi!
PoistaKiva, että pidit yllätyspostista. <3 Äiti olikin ottanut kivoja kuvia vierailukohteestanne. Olen käynyt siellä itsekin pari kertaa ja on se vaan upea paikka.
Ihanan eläväisesti kerroit muumimuistoistasi! :)
VastaaPoistaRakastuin Muumeihin aikoinani niin, että aloin kirjoittaa heille uusia seikkailuja... Muumien lempeään satumaailmaan oli ihana pujahtaa...
Kaisa Reetta, jotenkin muumeista on helppo kertoa. Ja aina kun muisto liittyy ruokaan, on mukava alkaa muistella. :)
PoistaSinä oletkin aikoinaan rakastunut ihan kunnolla! Olisipa joskus hauska kuulla lisää noista uusista seikkailuista.
Ihana lukumuisto! :)
VastaaPoistaSalla, kiitos. :)
PoistaVoi miten suloinen muisto, Katja! Vesimelonit sopivat muumien seuraksi varmasti aivan loistavasti.
VastaaPoistaLisäksi tässä mietin, että en ole aivan varma olenko lukenut Pyrstötähteä koskaan itse. Jännittävää. Taikatalven lukemisestakin on jo pitkä aika.
Muumimukeja on meillekin kertynyt huima määrä, mutta hankin vain ne joista oikeasti pidän. Joulumukeja on oltava parillinen määrä, tai meillä muumimukit ovat siis muutenkin aina pareittain. :)