Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia

Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia
Kustantaja: Schildts & Söderströms 2012
Alkuteos: One Good Turn 2006
Suomennos: Kaisa Kattelus
Kansi: Anders Carpelan
Sivuja: 389
Brittiläinen dekkari

Ei kuolema ollut sellianen. Kuolema tuli kun sitä vähiten odotti. Se oli riita kadulla, se oli hullu venäläistyttö joka avasi suunsa huutoon. Kaikkein vähäpätöisimmät asiat.

Edinburgh kuhisee väkeä, sillä on teatterifestivaalin aika. Esitykseen jonottava ihmisjoukko joutuu todistamaan raakaa välikohtausta: kaksi autoa törmää toisiinsa, jolloin toisesta autosta, Hondasta, syöksyy mies joka alkaa pahoinpidellä toisen auton kuskia baseballmailalla. Tapauksella on useita silminnäkijöitä, kuten Alex Blaken nimellä rikosromaaneja kirjoittava Martin Canning, kaksi pieniä rötöksiä tehtailevaa teini-ikäistä koulupoikaa, hienostorouva Gloria Hatter sekä tietenkin entinen poliisi ja etsivä Jackson Brodie. Pahoinpitely johdattaa heidät kaikki tavalla tai toisella rikosten ja väkivallan äärelle. Kaiken keskellä Glorian mies on sairaalassa sydänkohtauksen seurauksena; Archien äiti, poliisina työskentelevä Louise huolehtii pojastaan, muttei äidistään ja rauhalliseen elämään tottunut Martin koettaa kestää Richard Mott -nimistä koomikkoystäväänsä. Jackson puolestaan kipuilee suhteessaan näyttelijä-tyttöystäväänsä Juliaan. Sitten löytyy hukkunut nainen, myöhemmin eräästä asunnosta rajusti pahoinpidelty vainaja. Kuka on Honda-mies? Minne pahoinpitelyn uhri Paul Bradley on kadonnut? Kaiken lisäksi taustalla pyörii hämärää kiinteistökauppaa sekä itäeurooppalaistaustaisia naisia, jotka työskentelevät salaperäisessä Palveluksia -nimisessä yrityksessä.

Kate Atkinsonin kirjallisista dekkareista on kirjoitettu monessa kirjablogissa. Parhaiten mieleeni on jäänyt Marian kirjoitus, jossa hän suosittelee Jackson Brodie -kirjoja viihdyttävää, mutta älykästä luettavaa kaipaaville ja nostaa esille sen, miten rikoksia ratkotaan iltapäiväteen äärellä ilman, että yhteiskunnallisuus ja ironia unohtuvat. Arvelin, että Atkinsonkin dekkarit voisivat olla makuuni, mutta vasta itselleni liki täydellinen romaani Elämä elämältä sai kiinnostumaan kirjailijan jännäreistäkin. Hyvä niin, viihdyin mainiosti hieman alakuloisessa Edinburghissa.

Kaikkein vähäpätöisin asia on mielenkiintoista luettavaa. Se on samalla kertaa jännittävä dekkari, brittiläisyyden kliseille ilkikurisesti naureskeleva romaani sekä ihmissuhteita tarkkanäköisesti ja koskettavastikin kuvaileva kaunokirja. Sen kerronta junnaa välillä paikoillaan ja sitten pian kuitenkin vetää niin, että sivut kääntyvät kuin itsestään. Se on liikaakin juonenpätkiä tarjoileva sillisalaatti, mutta dekkarilliselta kaareltaan liki täydellistä luettavaa.

Jännittävää Atkinsonin romaanissa on tietenkin murhaajan selvittäminen sekä se, miten Atkinson juonensa punoo: Klassisen dekkarin perussääntöjen mukaisesti Kaikkein vähäpätöisin asia on niin taitavasti kiedottu paketti, että langanpätkiä saa yhdistellä aika monella tavalla ja siltikin loppuratkaisu osaa yllättää. Hauskaa ja ilkikurista teoksessa ovat esimerkiksi kuvaukset brittikliseistä: Martin kirjoittaa retro-utooppisesta Britanniasta ja kuvittelee itselleen vaimon ja Peter/David-nimisen pojan, joiden kanssa hän syö munahyydyketorttua; Gloria ruokkii kettuja ja Jackson huomaa, kuinka pohjoisen ihmisten yrmeys näkyy ruuassakin. Ihmisssuhteissa riittää purtavaa niin Glorian uhmakkuudessa miestänsä kohtaan kuin Louisen ajatuksissa teinin yksinhuoltajana. Ennen kaikkea ihmissuhteisiin liittyvää koskettavuutta on Jacksonin surussa, Stella Maris. Lukukokemusta häiritseviä pikkuseikkojakin bongasin, mutta kokonaisuutta ne eivät kuitenkaan häirinneet. Teemoja on turhankin paljon yhteen dekkariin: murhan, ihmissuhdenongelmien, britti-ironian ja menneiden muistelun ohella Atkinson käsittelee muun muassa itäeurooppalaisten naisten asemaa ja kiinteistökeinottelua.

Kaikki edellä kuvattu tekee Kaikkein vähäpätöisimmästä asiasta aavistuksen ristiriitaisen lukukokemuksen, mutta kolme seikkaa riittää vakuuttamaan minut siitä, että Jackson Brodieta kannattaa seurata: a) brittiläisyys, jota minun ei tarvinne enää edes selittää*, b) Atkinsonin tapa yhdistää laadukas lukuromaani ja christiemäinen, mutta nykyaikainen dekkari, ja c) Jacksonin hieman surumielinen eikä suinkaan nuhteeton hahmo, joka ratkoo rikoksia taitavasti, muttei ei jää brittietsivän prototyypiksi. Taisinkin löytää itselleni uuden dekkarisuosikin.

 * Blogiani tuntemattomille kerron sen verran, että pidän brittikirjoista ja -sarjoista, ostelen englantilaisia aikakauslehtiä, rakastan iltapäiväteetä ja Englanti on tietenkin suosikkimatkakohteeni.