perjantai 6. kesäkuuta 2014
Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki
Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki
Kustantaja: WSOY 2014
Alkuteos: The Unlikely Pilgrimage of Harold Fry 2012
Suomennos: Hilkka Pekkanen
Sivuja: 324
Kannen kuvitus: Andrew Davidson
Arvostelukappale
Brittiläinen romaani
Kun aika kului ja hän tavoitti hyvän kävelyrytmin, olo alkoo tuntua varmemmalta. Englanti avautui hänen jalkojensa juuressa, ja vapauden ja tuntematonta kohti astelemisen tunne oli niin virkistävä, että oli pakko hymyillä. Hän oli yksin maailmassa, mikään ei voinut estää häntä eikä kukaan voinut pyytää häntä leikkaamaan nurmikkoa.
Eläkkeellä oleva Harold Fry viettää rauhallista elämää vaimonsa Maureenin kanssa. Arki englantilaisella pientaloalueella sujuu nurmikkoa leikaten, teetä juoden ja naapureiden kanssa jutustellen. Eräänä päivä Harold saa postia entiseltä työkaveriltaan Queenielta, joka on kuolemassa syöpään. Harold päättää lähettää Queenielle kortin ja postitusreissulla poikkeaa huoltoasemalle ostamaan jotain syömistä. Huoltoaseman tarjoilijan kanssa käymänsä merkityksellinen keskustelu mielessään Harold jatkaa matkaansa ohi postilaatikon, ja ohi toisenkin. Pikkuhiljaa hän päättää viedä vastauksensa perille kävellen. Edessä on liki 800 kilometrin matka Etelä-Englannin Dorsetista aivan Skotlannin rajalle.
Englantilaisen Rachel Joycen romaani Harold Fryn odottamaton toivioretki kuulostaa hieman pitkäpiimäiseltä kirjalta: väritön englantilaiseläkeläinen kävelee kotimaansa halki tarkoituksenaan kohdata vanha työkaverinsa ennen tämän kuolemaa. Kuinka epäuskottavaa! Kuinka pateettista ja imelää ja tylsää! Vai sittenkin jotain muuta? Vastaus sisältyy kysymykseen.
Harold Fry - kutsun tästä eteen päin kirjaa näin lyhyesti - on romaani, joka kasvattaa sisältöään sitä mukaa, kun tarina etenee. Aluksi romaani vie mukanaan peribrittiläisellä tunnelmallaan, mutta saa lukijan samalla epäilemään, että kuinka pitkälle idea mahtaa kantaa. Harold kun tuntuu luku luvulta kävelevän hieman lisää ja kohtaavan uusia, omalaatuisia ihmisiä. Onneksi romaanin idea ei ole kokonaisuudessaan tässä, vaikka Haroldin vaellus onkin tärkeää: määränpääkin häämöttää ja matkan varrella Haroldin elämä valottuu lukijoille yllättävillä tavoilla. Mitä kauemmas Harold kulkee, sitä lähemmäs myös Maureenin ja pariskunnan pojan Davidin elämä tulee. Samoin vaelluksen perimmäinen syy ja Haroldin ja Queenien väliset asiat selviävät.
Joycen romaani on helppolukuinen, mutta ei lattea. Se on sujuvasti ja sydämellisesti kirjoitettu tarina, jossa peilataan päähenkilön ja tämän lähipiirin elämää ja ratkaisuja hyvin brittiläisessä kehyksessä. Minulle romaanin perienglantilaisuus on tietenkin plussaa, mutta olenkin niitä ihmisiä, joille pelkät sanat Englanti tai Iso-Britannia luovat silmien eteen Union Jackin ääriviivat, kauniita puutarhoja sekä ajatuksen iltapäiväteestä ja skonsseista. Haroldin tarinasta sain melkein kaiken tuon. Myönnän, ettei Joyce puutu juurikaan brittiyhteiskunnan epäkohtiin, vaan tuo lukijoidensa eteen melko romantisoidun kuvan, mutta juuri sellaisen kuvan minä lukijana haluankin - ainakin juuri nyt halusin: Harold kulkee kylästä toiseen, nukkuu joskus ihmisten kodeissa, toisinaan hotelleissa, jopa taivasalla. Ja hänen eteensä levittäytyvät niin aamuauringossa leiskuva Bathin kermanvärinen kivi kuin puutarha, jossa lehimangoldi, punajuuret ja herneet kasvavat, karviaiset roikkuvat; jossa palstojen hoitajat jättävät ylimääräistä satoa laatikoihin, joissa lukee OTTAKAA VAPAASTI. Harvassa kirjassa syödään yhtä paljon teekeksejä.
Ei Harold Fry silti mikään täydellinen kirja ole, tietenkään. Se on paikoin pitkästyttävää luettavaa, mutta toisaalta niin on takuulla 800 kilometrin mittainen vaelluskin. Toisteisuutta ei voi täysin välttää, sillä jokainen uusi päivä tuo uusia kohtaamisia ja uusia keskusteluja, joiden jälkeen voi vaan kätellä ja erota ja jättää jälkeensä teeleivän rippeitä. Toisaalta jokainen keskustelu valottaa lisää myös mennyttä, josta kirjan nykyisyys kumpuaa. Kirjan isot kysymykset syövästä ja eräänlaisesta pyhiinvaelluksesta jäävät osin leijumaan ilmaan, mutta antavat onneksi lukijan määritellä omat näkökulmansa. Sekin on jotenkin hyvin englantilaista: ei avata liikaa ihmisen uskonnollisia näkemyksiä. Onneksi pyhiinvaelluskin voi olla maallinen.
Onko aikaa teekupposeen? Sellaiseen tavalliseen, English Breakfastiin ehkä. Jos kaipaa omalaatuisia kohtaamisia, hieman tragediaa ja rakkolaastatreita ja paljon englantilaisia puutarhoja ja teehetkiä, niin suosittelen matkaa Haroldin seurassa aina Dorsetista Berwick-upon-Tweediin saakka - pitkin pääteitä, maantietä, kujia ja polkuja.
-
Myös Ulla on lukenut kirjan.
P.S. Walkersin keksit eivät ole mitenkään sponsoroineet tätä postausta, mutta mielelläni otan vastaan brittikeksejä. ;)
Minulla on tämä lukulistalla ja Koboon jo ladattuna. Tykkään peribrittiläisestä minäkin :-)
VastaaPoistaMinna, toivottavasti pidät. Minä paikoin pitkästyin, mutta pidin kuitenkin paljon. Tähän mahtuu niin paljon.
PoistaKuulostaa haastavalta (tarkoitan mahdollista pitkästymistä), mutta samalla myös kiinnostavalta kirjalta. Laitanpa muistiini, jos vaikka sattuisi töissä tämä teos vastaan tulemaan.
VastaaPoistaMustikkakummun Anna, ei tämä pitkästytä. Kerronta on toisinaan hidasta ja hieman toisteista, mutta itse pidän siitä. Sellainen herttainen ja kuitenkin omaperäinen brittikirja.
PoistaMinullakin on tämä lukupinossa. Kuulostaa juuri sellaiselta, kuin toivoinkin. :)
VastaaPoistaMaija, tämän lukeminen oli jotenkin tosi mukavaa. Tragediaakin on, mutta ei pateettisuuteen saakka. :)
PoistaMinusta tuntuu, että tuo kirja on salakavala. Siitä jää älyttömän hyvä olo, rauhallinen ja luottavainen tunne huomiseen. Viihdyin Haroldin seurassa tallustellessa.
VastaaPoistaUlla, samaa mieltä! Kirjasta jää hyvä olo ja jotenkin jännästi Haroldin matka vetää puoleensa. Pidin kirjasta paljon, vaikka muutamasta asiasta hieman valitinkin.
PoistaBrittiläisyyttä ja kävelemistä! Tämähän on minulle ihan pakollista luettavaa. Ajoittainen pitkästyttävyyskään ei välttämättä ole pahasta.
VastaaPoistaLiisa, kyllä! Voisin kuvitella sinun lukevan tämän. :) On tämä enemmän sellainen lukuromaani, mutta jotain taikaa tässä on. Ehkä se on se brittiläisyys. <3
PoistaVarmaan tätä kiinostavaa brittiläistä en ehdi lukemaan, mutta voisin pitää. Sen sijaan aion muistaa kirjamessuilla poiketa taas ostamaan niitä brittiläisiä isoäidin inkiväärikeksejä;) Nyt ostamme kassillisen!
VastaaPoistaKäveleminen on jotenkin niin hot. Kuka kävelikään paljon; Moni, moni ja myös Virginia Woolf, britti hänkin.
Leena, kaikkeen ei voi koskaan ehtiä. Tämä oli kyllä jotenkin ovelalla tavalla hyvä. Minäkin aion ostaa brittikeksejä kirjamessuilta. Meillä J tosin ramppaa Lontoosta kuukausittain ja saa tuoda tuliaisia... :)
PoistaKäveleminen on ihanaa! Ja Virginia Woofkin! Minä vaihdoin kävelyn juoksuksi puolisen vuotta sitten, mutta kävelen joka aamu vaajat 3km työmatkastani (joka on kaikkiaan 30km...).
Oih, sinä se osaat houkutella ihmisiä kirjojen pariin... Niin kuin nyt tämänkin!
VastaaPoistaKertakaikkisen ihana postaus, kiitos! <3
Kaisa Reetta, hih. <3 Tämä on mainio. Verkkainen, mutta brittiläisyydessään niin ihana.
PoistaTulin nyt lukemaan tämän kirjoituksen uudestaan, kun meidän kirjaston facebook-sivullakin tätä oli suositeltu. Etukäteen ei kauhean hotilta vaikuta, mutta tekstisi perusteella täyteläistyy sivu sivulta ja vie mukanaan. Tätä lukiessa voisi kokeilla syödä jotain tosi ei-brittiläistä. Ne vastakohdat :)
VastaaPoistaOmppu, hottia tämä ei ole missään vaiheessa, mutta suosittelen verkkaisen kirjan ja kuitenkin hyvän tarinan kaipuuseen. Sellainen kirja, jonka vaikutus kasvaa lukukokemuksen jälkeenkin.
PoistaMinä ihastuin tähän kirjaan kovasti. Alkuasetelma ei suuremmin houkutellut, mutta kun aloin lukea, tarina vei mukanaan. Ihanaa saada lukea jotain tällaista!
VastaaPoista