Kustantaja: WSOY 2014
Kansi: Anna Makkonen
Sivuja: 269
Kustantamosta
Kotimainen romaani
Pimeää, pimeämpää, tunneliin, syvemmälle, eikä enää ulos. Ennen talvea jokainen päivä oli entistä pimeämpi, jokainen yö ikiyö.
Niityn tila: satoja hehtaareja metsää, komeat rakennukset, vauraat puitteet. Jotain pahaenteistä Niityssä kuitenkin on, se tuntuu kantavan surullista historiaa. Niitty on myös paikka, joka sitoo yhteen useita sukupolvia: Toisen maailmansodan jälkeen Niittyä asuttavat Eino ja Elsi sekä heidän pienet lapsensa, kaksi tytärtä ja pieni poika. Arki vie Elsin voimat. Myöhemmin Astasta tulee Niityn emäntä, jonka on vaikea sietää poikansa Roopen tyttöystävää Teresaa. Elsin toinen tytär Arja on kahden lapsen mummi, Arjan tytär Hanna potee perheensä ja lastensa kasvukipuja, toinen tytär Riikka on runoilija. Suvun tarina alkaa ahdistavalla, jännityskirjaa enteilevällä kohtaamisella ja jatkuu erilaisin kysymyksin: miksi Niittyyn on niin vaikea tulla? Mitä tapahtui Elsille? Mikä on nuorempien sukupolvien osa kaikessa?
Laura Lähteenmäen romaani Ikkunat yöhön sisältää paljon, mistä ammentaa. Se on sukutarina, jännitysnäytelmä, kuvaus pettymyksistä, epäonnistumisesta, voimakkaista tunneista ja naiseudesta. Luin romaanin jo helmikuun lopussa, mutta kiireiden vuoksi pidin bloggaamistaukoa liki kuukauden ja monesta kirjasta bloggaaminen jäi. Ikkunat yöhön tuntui lukuhetkellään niin voimakkaalta, että halusin kirjoittaa siitä blogiini.
Nyt, kun lukemisesta on jo pari kuukautta, huomaan ettei lukukokemuksesta lopulta jäänyt mieleen juuri muuta kuin tiheä tunnelma sekä ihailuni Lähteenmäen kirjoitustaitoa kohtaan. Lähteenmäki nimittäin paitsi kuljettaa tarinaa ja vaihtelee näkökulmia hyvin, kirjoittaa myös sujuvaa ja komeaa tekstiä. Hän luo jännitystä onnistuneesti ja kertoo uskottavasti myös siitä, millaista totaalinen väsymys voi olla.
Miksi sitten kirjasta ei lopulta jäänyt mitään mieleen? Siitä syystä, että romaanissa on kaikkea jopa liikaa. Uuno Kailaan Talo-runon mukaan komeasti ja hyvällä tyylitajulla nimetty romaani pitää sisällään monta erilaista tarinaa, joiden kaikkien langanpäät eivät sovitu kovin yhteen. On kuin samaan kirjaan olisi haluttu sovittaa useammankin kirjan aiheet. Esimerkiksi romaanin aloittava tarina, ahdistava ja dekkarimainen episodi, on koko lailla turha (edit. alku sinänsä on vaikuttava ja vakuuttava, sen tarina ei kokonaisuudessaan ole kuitenkaan mielestäni tarpeellinen kokonaisuutta ajatellen). Lähteenmäki käyttää näkökulmatekniikkaa onnistuneesti ja taitaa jännityksen kaarenkin, mutta kun näkökulmia tarjoaan niin paljon ja kun se dekkarimaisin aihio ei ole kokonaisuuden kannalta mitenkään merkityksellinen, jää kaltaiseni lukija kaipaaman yksinkertaisuutta.
Ikkunoissa yöhön on kuitenkin enemmän hyvää kuin keskinkertaista: Elsin tarina koskettaa, Riikan kiinnostaa ja Astan ja Roopen saa pohtimaan kuilua vanhemman ja lapsen välillä. Nämä kolme tarinaa olisivat riittäneet siihen, että olisi syntynyt vaikuttava ja nykyistä ehjempi romaani. Tällaisenaankin hyvin kirjoitettu teos toki toimii: suomalainen sukupolvitarina ja väkevä kuvaus masennuksesta kantavat rakenteellisesti ja kielellisesti onnistuneessa romaanissa, jonka teemat ajatteluttavat ja koskettavat.
Niin jännä, minusta juuri se alku oli niin nerokas. Että on rohkeutta aloittaa eri tyylillä ja kirjoittaa sitten toisenlainen kirja. Olin hyvin vaikuttunut!
VastaaPoistaHanna, siis minäkin pidin alusta, mutta kirja veti sitten ihan eri suuntaan ja lopulta se alussa alkanut tarina oli turha. Petyin, ehkä. Olisin kyllä lukenut mielelläni kirjan sen alun tarinastakin, mutta en tässä.
PoistaKiteytät todella hyvin kirjan hyvät puolet heikkouksineen. Minä pidin kirjasta, mutta jonkinlainen karsinta olisi voinut tehdä sisällölle terää. Ajatuksia romaani kyllä herätti lukemisen jälkeenkin.
VastaaPoistaJonna, totta: kirja herätti monenlaisia ajatuksia ja tunteita, oli lisäksi niin hyvin kirjoitettukin. Mutta liikaa kaikkea ja nyt muutaman kuukauden jälkeen on vähän sellainen olo kuin olisi saanut laadukasta sillisalaattia.
PoistaMinulla tämä odottaa bloggaustaan, sain eilen luettua. Sinun kanssasi olen samaa mieltä siitä, että kaikkea oli liikaa ja jotenkin jäi tunne, että kirja jäi vähän niin kuin kesken. Että onko tämä suunniteltukin jatkoromaaniksi? Hannan kanssa taas samaa mieltä siitä, että alku oli nerokas.
VastaaPoistaMinustakin henkilöitä oli vähän liikaa, mennyt oli kuitenkin hyvin vahva ja nykyistä tarvittiin peiliksi ja sen periytyvän "alakulon" jatkoksi. Siten hankala myöskään sanoa, kuka oli liikaa.
PoistaJaana ja Hanna, taidan tehdä yhden lisäyksen bloggaukseeni sulkuihin: alku oli mielestäni hyvä, mutta alun tarina kokonaisuudessaan ei, koska se ei mielestäni lopulta ollut kovin merkityksellinen kokonaisuuden kannalta. Sen olisi tiputtanut pois. Sukupolvitarinasta pidin ja jatkuvuus oli hyvä, mutta ihan kaikkien tarinoita ei olisi ollut välttämätöntä kertoa. Harmi vähän, mutta hyvin kirjoitettu kirjahan tämä toki on.
PoistaOlen aika lailla samaa mieltä kanssasi. Alku oli hyvä ja koukuttava, mutta lopulta vähän turha. Tämä olisi ollut parempi pienempi muotoisena romaanina. Toisaalta lukukokemus oli voimakas ja hieno. Kieli ja kerronta mallikasta.
VastaaPoistaAmma, oli tässä pituuskin ok. Minä kaipasin ehkä eniten vähemmän tarinalinjoja. Mutta voimakas kirja, se on totta!
PoistaKomppaan Katjaa siinä,että olisin kaivannut karsimista. Hieno lukukokemus ja taitavaa kerrontaa, ehkä se outo dekkarijuoni oli liikaa.
VastaaPoistaMai Laakso, juuri noin! Mutta Lähteenmäki kirjoittaa kyllä hyvin ja voisi lukea lisääkin hänen kirjojaan.
PoistaOlen ollut hyvin kiinnostunut tästä kirjasta, mutta nyt tuntuu, että Neljäntienristeyksen jälkeen odotukset ovat korkealla kaikesta kotimaisesta kirjallisuudesta. Se oli niin tasapainoinen kokonaisuus kaikessa. Tässä on kuitenkin tärkeitä teemoja tässäkin.
VastaaPoistaElina, Neljäntienristeyksen jälkeen moni kirja saattaa tuntua laimealta. Tämä kannattaa kyllä lukea jossain välissä, En pitänyt kaikesta, mutta väkevä ja otteessaan pitävä.
PoistaTätä en ole vielä lukenut, mutta vastaavaan liian monien elementtien samaan teokseen tunkemiseen törmäsin juuri Janne Oran romaanissa Kadotetun lumo. Alkaa epäilyttää, että kustannustoimittajat ovat olleet laiskalla päällä.
VastaaPoistaOmppu, en nyt osaa sanoa mitään tuohon laiskuusepäilyyn, koska niin moni asia vaikuttaa kirjan valmistumsieen, mutta aika monessa kirjassa tuntuu olevan jotain vähän liikaa. Se on harmi se.
PoistaLuin Neljäntienristeyksen ennen tätä. En saanut kumminkaan otetta Lähteenmäen kirjaan, sen rakenne ei toiminut, aihe ei vetänyt. Kinnusen kirja otti heti mukaansa, vaikka siinä ei ollut mitään kovin uutta. Se vain toimi.
VastaaPoista