Eowyn Ivey: Lumilapsi

Eowyn Ivey: Lumilapsi
Kustantaja: Bazar 2013
Alkuteos: The Snow Child 2012
Suomennos: Marja Helanen
Kansi: Susanna Appel / Kannen kuva: Alessandro Gottardo
Mistä: Arvostelukappale
Sivuja: 415
Yhdysvaltalainen romaani

Mabel oli tiennyt, että olisi hiljaista. Sehän se tärkeää olikin. Ei pienokaisia kujertamassa tai parkumassa. Ei naapurin lapsia kiljumassa leikkiessään kujalla. Ei pienten jalkojen tepsutusta sukupolvien sileiksi kuluttamissa puurappusissa, ei lelujen pauketta keittiön lattialla. Kaikki nuo hänen epäonnistumisensa ja kaihonsa äänet jäisivät taakse, ja niiden paikalla olisi hiljaisuus.

Niin Mabel kuvitteli, kun he Jackin kanssa jättivät Yhdysvaltain itärannikon vauraat tienoot ja lähtivät rakentamaan omaa elämäänsä uudisraivaajina Alaskaan. Samalla he lähtivät pakoon: pakoon lapsettomuuttaan. Vuonna 1920 elämä Wolverine-joella ei ole täysin asettunut omiin uomiinsa: Jack raataa peltotöissä, Mabel puolestaan turhautuu erämaamökissä: kirjallisesti ja taiteellisesti lahjakkaan itärannikon kasvatin on vaikea hengittää alaskalaista ilmaa. Pariskunta ikääntyy tai ainakin keski-ikäistyy, ja Alaskan hiljaisuus muistuttaa koko ajan siitä, että heidän mökistään puuttuvat lasten äänet. Talvi tuo mukanaan ensilumen, josta Mabel ja Jack muovaavat tytön. Seuraavana aamuna lumityttö on poissa, mutta metsässä liikkuu oikea pieni tyttö, Faina nimeltään. Fainan ainoa seuralainen tuntuu olevan kettu. Mikä tai kuka tuo tyttö on ja mitä annettavaa hänellä sekä Mabelilla ja Jackilla voi olla toisilleen?

Alaskalaisen Eowyn Iveyn esikoisromaani Lumilapsi on ollut maailmalla pieni ilmiö. Kirja ylsi Pulizer-ehdokkaaksi ja kustantajan markkinointitekstien mukaan monet kriitikotkin ovat teosta kiitelleet. Itse olisin lukenut kirjan ilman mainoslauseitakin, sillä lumi, erämaa, aikuisten sadut ja parisuhde ovat kaikki sellaisia teemoja, joihin helposti kiinnyn.

Aivan kuin aika olisi hidastunut. Mabel ei voinut enää hengittää eikä tuntea oman sydämensä sykettä. Mitä hän näki, ei voinut olla totta, eikä näky kuitenkaan himmentynyt. Tuossa lapsen kädellä. Yksi ainut lumihiutale, loistava ja läpikuultava, Teräväreunainen ihme.
Piirtäisitkö tämän?
Lapsen silmät olivat suuret ja kuuran reunustamat.

Lumilapsessa on paljon sadunomaista: taianomaisesti leijailevat lumihiutaleet, ketun kanssa kulkeva tyttö ja vanha venäläinen kansansatu, jota Mabel lukee. Onko Lumilapsi sitten aikuisten satu vai jotain muuta? Lumilapsi on siitä mielenkiintoinen romaani, että sen voi lukea joko realistisena kertomuksena lapsen kaipuusta, parisuhteesta ja elämästä pohjoisen luonnon ehdoilla, tai jonkinlaista maagista realismia sisältävänä aikuisten satuna siitä, miten venäläinen kansantarina herää eloon - ainakin jollain tasolla, Fainahan näyttäytyy lukijalle hyvinkin konkreettisesti. Itselleni kirjan molemmat tasot sovittuivat yhteen saumattomasti. Olen lukijana enemmän realismiin päin kallellaan, ja tapa jolla Ivey romaaniaan kuljettaa on mielestäni varsin onnistunut.

Lumilapsen vahvuus on ehdottomasti sen tarina. Kerronta on verkkaista: töitä pellolla, metsässä ja mökissä, metsästystä, luonnon ja ihmisten kohtaamista monien erämaaromaanien tapaan, kyläläisten arkea, kasvamista ja vanhenemista. Luonnon kiertokulku, etenkin talvi ja lumentulo, säätelee kaikkea elämää aina arkisimmista askareista Fainan läsnäoloon. On toisaalta pimeää ja koleaa, toisaalta lumenvaloisaa ja paikoin hauskaakin. Hitaassa kerronnassa on yksi Iveyn romaanin vahvuuksista: hän kirjoittaa kaikesta niin vangitsevasti, että romaania on vaikea laskea käsistään. Myös romaanin henkilöhahmot ovat onnistuneita. Ensin pidin Mabelia epäuskottavana osin sadunomaisenkin romaanin kehyksessä: kuka professoriperheen tytär nyt jättäisi Philadelphian ja lähtisi miehen mukana Alaskaan? Tämä saa kuitenkin selityksensä. Jack tasapainottaa Mabelin ajatusmaailmaa, naapurit tuovat kirjaan eloa ja valoa. Faina on toki tarumainen hahmo, jokainen lukija saa tulkita hänet siten kuin haluaa.

Kokonaisuudessaan Lumilapsi on otteessaan pitävä ja hyvin kirjoitettu romaani. Myös sen suomennos on kauttaaltaan hyvää työtä, huomasin vain muutaman pienen lapsuksen, jollaisia löytyy kirjasta kuin kirjasta. Lumilapsen alku ja keskiosa ovat loppupuolta vahvempia, mutta viimeisimmät sanat onnistuvat kohottamaan kirjan uudelleen siten, että romaani porautuu lukijan sieluun, mutta on kaukana imelästä.

Jotain ainutlaatuista Lumilapsessa on: jotain, joka koskettaa, tulee liki ja kuljettaa niin luonnon kuin ihmismielenkin äärelle. Jos antaisin vielä kirjoille tähtiä, saisi Lumilapsi niitä vähintään neljä ja puoli. Vaikka romaanin kaari ei ole koko ajan yhtä uljas, on siinä sellaista taikaa, joka pitää otteessaan. Lumilapsi saattaa hyvinkin olla oman kirjavuoteni suurimpia yllättäjiä. Iveyn romaani lumosi pohjoisella tunnelmallaan ja teki koko kertomuksellaan sopen sydämeeni.

---

Lumilapsesta ovat kirjoittaneet myös Raija, Sonja, Laura, Zephyr ja Sara. Kirjailijan oma blogi, Letters from Alaska, on kiehtovaa luettavaa.