Kazuo Ishiguro: Yösoittoja
Kustantaja: Tammi, Keltainen kirjasto 2009
Alkuteos: Nocturnes 2009
Suomennos: Helene Bützow
Kansi: Timo Mänttäri
Mistä: Ostos
Brittiläi(s-japanilai)nen novellikokoelma
Nousin ja menin olohuoneeseen, joka oli tietysti vieläkin sekaisin, mutta minulla ei ollut energiaa ruveta siistimään paikkoja. Sen sijaan asetuin sohvalle makuulle ja tuijotin kattoon. Tajusin jossakin vaiheessa, että Emily tuli huoneeseen ja kuvittelin hänen jatkavan eteiseen, mutta huomasinkin hänet huoneen peränurkassa säätämässä stereoita. Sitten huoneessa kaikuivat pehmeät jouset ja haikeat puhallinsoittimet ja Sarah Vaughan lauloi Lover Mania.
San Marcon aukio Venetsiassa, talo Englannin maaseudulla Malvern Hillissä, hienostohotelli Bevery Hillsissä. Turistibändejä, Elgaria, Chet Bakeria, Kummisetää, jazzia ja bluesia. Kazuo Ishiguron Yösoittoja on viiden novellin kokoelma, joka alkaa Venetsiasta ja päättyy italialaiselle piazzalle, mutta käväisee siinä välissä siellä sun täällä kurkistaen keskenään erilaisten ihmisten elämään.
Ensimmäisessä novellissa "Iskelmähurmusissa" puolalainen kitaristi Jan pääsee soittamaan ihailemalleen amerikkalaiselle laulajalle Tony Gardnerille ja tämän vaimolle Lindylle. Toinen novelli "Come Rain or Come Shine" vie Raymond-nimisen miehen kylään nuoruudenaikaisen ystävänsä Charlien luo. Charlien avioliitto Emilyn kanssa rakoilee, ja Raymond voi olla kaiken pelastus. Kolmas novelli "Malvern Hills" tutustuttaa turhautuneen muusikon sveitsiläiseen pariskuntaan, kokoelman niminovellissa taas tavataan ensimmäisen novellin Lindy uudelleen. Kokoelman päättää "Sellisti", jossa nuori unkarilainen sellisti Tibor saa opettajakseen amerikkalaisen Eloisen, joka ei kuitenkaan jostain syystä itse soita. Ishiguron kirja on siis kokoelma ihmisen haaveita, joita musiikki siivittää.
"Meillä käy silloin tällöin eräs pariskunta. Angela ja Solly. Ei heissä mitään vikaa ole, mutta tuskinpa me olisimme heidän kanssaan tekemisissä, jos emme olisi naapureita. Joka tapauksessa he poikkeavat meillä usein. Piipahtavat ennalta ilmoittamatta, odottavat teekupposta. Ja juju on tässä. He tulevat eri aikoihin päivästä käytettyään Hendrixiä ulkona."
"Kuka on Hendrix?"
"Hendrix on haiseva, pitelemätön ja todennäköisesti vaarallinen labradorinnoutaja. [--]"
Suru, ilo ja kommellukset vuorottelevat kauttaaltaan elegantisti kirjoitetussa kokoelmassa. Yösoittoja ei ole kuitenkaan vain elegantti, vaan se on myös leikittelevä, älykäs ja novellikokoelmalle ominaiseen tapaan pieniä yllätyksiäkin tarjoileva. Novelleissa on suorastaan elokuvallista henkeä, kuten lukemassani kahdessa Ishiguron romaanissakin - kaikissa toki hyvin erilaisissa puitteissa. Ishiguro kirjoittaa näennäisen hillitysti, kaikkea melkein kuin ulkoa päin tarkkaillen, mutta osuu aina juuri siihen, mikä kussakin kertomuksessa piilee kaiken ytimessä. Melkoista taituruutta, siis!
Olen lukenut aiemmin kaksi Ishiguron romaania, Pitkän päivän illan ja Ole luonani aina, jotka molemmat kuuluvat koko suhteellisen pitkän blogiaikani ehdottomaan parhaimmistoon. Rakastin molempia kirjoja ja valmistauduin ihastumaan Yösoittoihinkin. No, nyt varmasti arvaatte, etten aivan täysin rakastunut (enkä ole sitä sitä mieltä, että kaikkeen lukemaansa pitää rakastua - sellaista en haluaisi, mutta toisilta kirjoilta odottaa sellaista hullaantumisen tunnetta), vaikka kokoelmasta pidinkin.
Miksi sitten en lumoutunut niin paljon kuin toivoin? Syy ei ole Ishiguron tapa kertoa eikä syy missään nimessä ole myöskään tarinoiden luonne. Päinvastoin, Yösoittojen kertomukset ovat hurmaavia jokainen. Syynä on yksinkertaisesti novellien luonne yleisellä tasolla. Poden jonkinasteista novelliallergiaa: en osaa lukiessani täysin heittäytyä kertomusten matkaan, sillä tarina loppuu juuri, kun pääsen sisälle sen maailmaan ja sen henkilöiden mieliin. Niin kävi nytkin: pidin Yösoittojen novelleista ihan hurjasti, kaikkein eniten Come Rain or Come Shinesta sekä Malvern Hillsistä, mutta taidan aina vaan olla pitemmän proosan ystävä.
Novelliallergiani lievittyi kuitenkin hieman ja Ishiguron asema yhtenä suosikkikirjailijani ei sekään heikennyt. Novelliviikkoni jatkuu irlantilaisissa merkeissä ja mikä parasta, Yösoittojen jälkeen maailma on ainakin hetken aikaa entistäkin kauniimpi.
---
Moni on lukenut kirjan, mutta linkitän nyt Saran arvion, koska Sara ihastui eniten juuri samaan novelliin kuin minäkin.
P.S. Muistakaa Suomen pakolaisavun lukutaitokampanja. Minä lahjoitan jokaisesta viikon sisällä lukemastani novellikokoelmasta 5 euroa lukutaidon hyväksi. Lahjoittakaa tekin (haluamanne summa)!
Yösoittoja on laadukas novellikokoelma, ihanaa että luit tämän. Vaikka minulla on lukemisesta jo aika laillakin aikaa, huomaan muistavani näistä Ishiguron novelleista yllättävänkin paljon, paitsi tunnelmia, myös yksityiskohtia. Jo tuollainen mieleenpainuvuus kertoo siitä, että tarinoissa on jotain aivan erityistä.
VastaaPoistaJa Come Rain or Come Shine, oi että. <3 Se on tosiaan aivan huikean hyvä novelli! :D
(Mutta siltikin olen sitä mieltä, että vielä tätäkin parempaa novellikokoelmaa olet nyt lukemassa. :)
Sara, totta, laadukas ja hieno kokoelma. Ei minulle yhtä rakas kuin Ishiguron romaanit, mutta hyvää luettavaa. Come Rain or Come Shine on tosiaankin paras.
Poista(Ja juuri niin!)
Minäkin yleensä vierastan novelleja, mutta tästä kirjasta pidin. Todennäköisesti sen takia, että tarinoissa oli kuitenkin tavallaan yhtenäinen teema ja tarinat voi melkein nähdä toisiaan täydentävinä palasina.
VastaaPoistaMinna, ja millainen teema se onkaan! Ishiguro osaa käsitellä musiikkia kiehtovasti ja monipuolisesti.
PoistaPitkän päivän ilta on ihana! Novellikokoelma on jäänyt huomiotta, mutta asia on korjattava. Kiitos tästä! <3
VastaaPoistaKaisa, Pitkän päivän ilta on yksi koko blogiaikani parhaimmista kirjoista. <3
PoistaMinä ihastuin kirjailijan vahvaan henkilökuvaukseen. Yritin etsiä Ishiguroa divareista vkonloppuna mutten onnistunut. Kirjoitustyylissä on jotakin. Ja itse olin todella yllättynyt miten paljon pidin nimenomaan novellipituudesta, jota olen ennen karsastanut. Eli tämä kirja avasi minulle useamman oven yhtä aikaa :).
VastaaPoistaHauska kun tartuit tähän kirjaan, tämähän tuntui lähes virtuaaliselta lukupiiriltä, kun kirja oli itsellä niin hyvin nyt muistissa.
Bleue, nyt en muista, mutta oliko Yösoittoja ensimmäinen Ishugurosi? Toivottavasti löydät hänen romaanejaan pian - vaikka kirjastossa. Ja hih, joskus lukupiirin ajoitus osuu melkein yksiin! :)
PoistaMinäkin pidin hurjasti Ole luonani aina ja Pitkän päivän ilta kiinnostaa. Tätä en ole edes harkinnut, koska minäkään en ole mikään novellien suurin ystävä.
VastaaPoistaKatri, Ole luonani aina pitää kyllä otteessaan - ja on niin hienokin. Mikähän siinä tosiaankin on, että novelleista on vaikea pitää? Minä toki pidin tästä kokoelmasta, mutta en kaipaa tämän pariin.
PoistaLuin Pitkän päivän illan nyt kesällä ja pidin kyllä siitä. Ehdottomasti aion lukea Ishiguroa lisää. =D
VastaaPoistaIrene, hienoa! Pitkän päivän ilta on upea. Itselläni odottaa hyllyssä Silmisä siintävät vuoret, joten sen luen varmaankin seuraavaksi Ishigurolta.
PoistaMinäkin olen lukenut Ishigurolta Ole luonani aina, ja se on varmaan kymmenen parhaan koskaan lukemani kirjan joukossa. Sen sijaan Silmissä siintävät vuoret jäi tosi etäiseksi. Haluaisinkin lukea Pitkän päivän illan. Novellit ovat minustakin vähän vaikeita, ainoat novellikokoelmat joista todella olen pitänyt ovat olleet Pasi Ilmari Jääskeläisen Missä junat kääntyvät ja Daniel Kehlmannin Maine.
VastaaPoistaTessa, Ole luonani aina on mieleenpainuva ja niin hieno. Rakastin sitä kirjaa, mutta vielä enemmän pidin Pitkän päivän illasta - osin ehkä siksi, että se oli ensimmäinen Ishiguroni. Minun pitäisikin lukea Jääskeläisen kokoelma.
Poista