Colm Tóibín: Äitejä ja poikia

Novelliviikko
Colm Tóibín: Äitejä ja poikia
Kustantaja: Tammi, Keltainen kirjasto 2013
Alkuteos: Mothers and sons
Käännös: Kaijamari Sivill
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 315
Irlantilainen novellikokoelma

Nancy kuvitteli, miten olisi jäänyt ansaan, miten hän vanhana naisena hääräisi kaupassa, jossa häntä ei kaivattu. Tai miten hän asuisi pikkutalossa maalla, hänellä olisi pikkuinen auto pihatiellä eikä mitään tekemistä koko päivänä, kun Gerard, joka olisi jo naimisissa ja vastuullisessa asemassa, tolkuttaisi vaimonsa yllyttämänä jatkuvasti, että yritys pitäisi siirtää hänen nimiinsä jotta hän jäisi sitä hoitamaan. Nancystä tuntui, että paistinrasvan haju seuraisi häntä hautaan asti.

Poikia, jotka kaipaavat äitiään. Äitejä, jotka eivät saa kontaktia poikaansa. Äitejä, jotka ovat urheita. Poikia, joille äiti on vain muisto. Mitä äiti voi tehdä tai kuinka toimia, kun pappina toimivaa poikaa syytetään vuosien takaisista seksuaalirikoksista? Entä kun äidin ongelmat alkavat valjeta pojalle pikkuhiljaa? Toisaalla äidin hautajaisten jälkeen suru ja muistot eivät katoa edes huumehuuruissa rave-bileissä tai Atlannin aalloissa.

Irlantilaisen Colm Tóibínin Brooklyn oli mielestäni pieni helmi kirjaksi, muttei kuitenkaan vakuuttanut niin, että olisin heti tuoreeltaan innostunut lukemaan hänen keväällä 2013 suomennetun novellikokoelmansa Äitejä ja poikia. Muutamat blogikirjoitukset, kuten Liisan, Saran, Minnan ja Leenan tekstit, saivat minut kiinnostumaan ja nyt päätin lukea kirjan (aika hitaasti etenevän) novelliviikkoni aikana.

Hän pakottaitui hetkeksi ajattelemaan, ettei ollut kukaan eikä mikään, että hänellä ei ollut tunteita, että mikään ei voisi häntä satuttaa kun hän kahlaa veteen. Hän rynnisti päin aaltoa joka vyöryi vastaan, sukelsi sen alle ja syöksyi ystäviään kohti. Äiti oli aina rohkea vedessä, hän muisteli, ei koskaan epäröinyt rannalla hetkeäkään, vaan marssi päättäväisesti kylmään mereen. Äiti ei olisi nyt ylpeä minusta, hän muisteli [--]

Ja hyvä onkin, että luin. Kuulutan heti alkuunsa, että Äitejä ja poikia on Brooklyniakin parempi kirja: siinä Tóibínin kerronnan hienovivahteinen moniulotteisuus pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Novelliallergiani lievittyi jo Ishiguron Yösoittojen kohdalla, nyt sain vieläkin vaikuttavampaa siedätyshoitoa: Tóibín kirjoittaa niin kauniisti ja tarkkanäköisesti rajuistakin asioista, Kaijamari Sivillin suomennos on erinomainen sekin.

Koska Äitejä ja poikia on novellikokoelma ja koostuu kaikkiaan yhdeksästä kertomuksesta, ei se tietenkään voi olla tasaisen hyvä. Toiset novellit, niiden paikat ja henkilöhahmot, valottuvat paremmin, kun taas toiset jäävät vieraammiksi välipaloiksi. Kokonaisuutena kirja on kuitenkin varsin ehjä ja Tóibínin kirja on mielestäni niin hyvä kuin novellikokoelma voi parhaimmillaan olla. Pidin aina pienen tauon ennen siirtymää novellista toiseen, koska halusin säilyttää jonkinlaisen keskeisen tunnetilan juuri lukemastani. Luulenkin, että tulen palaamaan joihinkin tarinoihin uudestaan.

Novellien pituus vaihtelee alle kymmensivuisesta "Matkasta" pienoisromaanin mittaa lähestyvään "Pitkään talveen", joka on jaettu alalukuihinkin. Pitkä talvi eroaa novelleista myös sikäli, että sijoittuu espanjalaiseen maahan, kun muissa liikutaan Irlannissa. Oltiin missä tahansa, on maisemalla Tóibínin kertomuksissa suuri merkitys: ankea pikaruokala, surun ja erotiikan sekoittava meri, suo jolla katolisen poikakodin lapset tekevät töitä - ne kaikki maalaavat kuvaa Irlannista eri aikana ja ne kaikki peilaavat tunnetiloja äidistä poikaan ja takaisin. Tunnetilat Tóibín tavoittaa vivahteikkaasti, jo novellien maisemista tutun harmaan (monissa) sävyissä: äidit ja pojat, välillä myös sisarukset, isät ja isovanhemmat, tarpovat omaa tietään, eikä kaikkiin kipupisteisiin löydy koskaan helpotusta - mutta uusia sävyjä, kuitenkin.

Mistä kaikesta Tóibínin äidit ja pojat ovatkaan rakennetut? Karheudesta, häpeästä, uskosta, läheisyyden ja etäisyyden vuorottelusta, vieraudesta, kaipauksesta, heikkoudesta, vahvuudesta - ja rakkaudesta. Koko ajan, vieraantumisen ja tyhjyyden jälkeenkin, rakkaudesta.

---
Muistattehan Suomen pakolaisavun lukutaitokampanjan? Vielä ehtii tehdä lahjoituksen lukutaidon hyväksi!