Pimeän kirjan viikko
Kaj Korkea-Aho: Tummempaa tuolla puolen
Kustantaja: Teos ja Schidlts & Söderströms 2012
Alkuteos: Gräset är mörkare på andra sidan 2012
Suomennos: Laura Beck
Kansi: Sanna Mander
Sivuja: 437
Kotimainen romaani
Se oli sellaisen ihmisen suuttumusta, epätoivoa ja turhautumista, jolta oli ryövätty kaikki mitä hänellä oli koskaan ollut, kaikki mihin hän oli koskaan uskonut.
Se oli sellaisen ihmisen vihaa, jota oli petetty, jota oli harhautettu, joka oli poljettu maahan ja jota oli kohdeltu kuin ilmaa.
Sen vihan yhä tiivistyvässä lämmössä hän tunsi itsensä jääkylmäksi ja räjähdysalttiiksi, täysin valmiiksi tappamaan.
Nuori luokanopettaja Sofie kuolee auto-onnettomuudessa samaan aikaan, kun hänen kotiseudullaan Pohjanmaalla Pedersöressä, tarkemmin Gränbyn kylässä, juostaan jokakeväinen Järvijuoksu. Sofien kihlattu Benjamin on surun murtama. Pariskunnan ystävää, uskonsa menettänyttä Simon-pappia syytetään vilpistä juoksukilpailussa, Sofien veli puolestaan on kuuluisa mediapersoona, joka alkaa änkyttää aina kun puhe kääntyy hänen lapsuudenkotiinsa. Sulhasensa juuri kihlannut Christoffer kirjoittaa folkloristiikan gradua paikallisesta kummituksesta, Raamt-nimisestä pahuutta ilmentävästä oliosta, mikä herättää ristiriitoja, sillä kukaan ei halua muistella 15 vuotta aiemmin kadonnutta ja sittemmin revittynä löydettyä pikkutyttöä, jonka surmaaja saattoi hyvinkin olla Raamt. Benjamin, Simon, Loke ja Christoffer kuuluivat aikoinaan tiiviiseen kaveriporukkaan, jonka menneisyys pulpahtelee pinnan alla. Kun Benjamin nopeusvalvontakameran kuvasta huomaa, ettei Sofie ollut kuolleessaan yksin, kietoutuvat nykyisyys ja mennyt, kansantarinat ja todellisuus tiiviiksi, tummaksi verkoksi yli rannikkoseutulaisen alkukesän.
Kaj Korkea-Ahon Tummempaa tuolla puolen (2012) on kansanperinteestä ammentavia kummitusjuttuja hyödyntävä jännityskertomus ystäväporukasta sekä siitä, mitä on ollut ja mitä on menetetty. Oliko Sofien kuolema onnettomuus? Mitä Sofie salasi läheisiltään? Miksi Loke änkyttää? Voiko Christofferin tutkimusaiheessa piillä totuuden siemen ja mikä sai Simonin epäilemään uskoaan? Korkea-Ahon romaani on itseoikeutetusti ensimmäinen pimeän kirjan viikolla lukemani teos.
Että yksi varjoista, se mustin, oli aivan selvästi erilainen kuin muut. Sillä oli rajat, se oli suuri, epäluonnollisen tumma. Christoffer kompuroi taaksepäin väräjävän kauhun saadessa hänen kaikki jäsenensä vapisemaan.
Raamt.
Tummempaa tuolla puolen on varmasti ainakin osin suomikummaa, kuten Kirsi huomaa. Korkea-Ahon kirjassa on myös vahva reaalifantasian elementti; Pasi Ilmari Jääskeläisen määrittelemään genreen kuuluvana Tummempaa tuolla puolen nimittäin peilaa muutenkin Harjukaupungin salakäytävien tunnelmia ja teemoja, mutta tekee sen tummemmin, on tunnelmaltaan mustempi. Omaperäisen romaanin vertaaminen toisiin ei tietenkään koskaan tee oikeutta luetulle kirjalle, mutta se sijoittaa teoksen paikoilleen jonnekin lukijan omassa kirjallisuuden käsitekartassa. Korkea-Ahon ystäväpiiriin keskittyvä kirja tuokin muistumia toisaalta Jääskeläisen romaanista sekä Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin -romaanista, toisaalta Raamt muistuttaa A.S. Byattin Pienen mustan kirjan metsäoliota, joka taas voisi olla mistä tahansa kansankertomuksiin pohjautuvasta kauhukuvastosta. En lukiessani unohtanut myöskään toista tuoretta kummallisia asioita käsittelevää suomenruotsalaista teosta, Johanna Holmströmin hienoa Camera Obscuraa, jossa niin ikään liikutaan ystäväjoukkion ja metsään sijoittuvien pelkojen maailmassa. Vertailustani tai rinnastuksistani huolimatta korostan, että Korkea-Aho kirjoittaa aivan omalla tyylillään, hän luo arkisiakin puitteita eikä unohda hauskuutta, ja silti hän osaa silti pelottaa lukijaansa - etenkin romaanin intensiivisellä loppupuolella.
Kirjan alku on nimittäin tempaisee kyllä mukaansa, mutta unohtuu melko pitkäksi aikaa kuvailemaan itse kunkin päähenkilön arkea sekä pohjustusta sille, miksi itse kukin on elämässään siinä tilanteessa kuin on. Huonomman kirjoittajan käsissä romaanista olisi voinut olla jaaritteleva, mutta Korkea-Aho osaa sirotella näihin henkilöhahmojensakin esittelyihin melkoisia koukkuja, joiden ansiosta - olkoonkin, että ilmaisen itseäni kliseiden kautta - kirjaa ei voi laskea käsistään. Luin Korkea-Ahon romaania pikkutunneille saakka, vaikka tiesin alle viiden tunnin mittaisten yöunien olevan huono idea. En vain voinut jättää kesken.
Kuten Annika toteaa, kauhu värittää kirjaa, joka pohjimmiltaan on kuitenkin psykologinen trilleri. Jännitystä Korkea-Aho rakentaa todella hyvin. Hän tuo kirjaansa suvantoja, kuvailee vaikkapa kesäöistä luontoa tai viipyilee huoneissa, mutta saa miltei aikaan jopa sydämentykytyksiä, koska joku tai jokin voi olla hyvinkin lähellä. Psykologiseksi kirjan tekee tietenkin se, että moni asia kumpuaa ehkä ihmismielestä. Kaikkeen tähän Korkea-Aho upottaa myös pohdintaa parisuhteesta ja sukupuoli-identiteetistä, uskollisuuden ja uskottomuuden epäilystä, teologiasta, sukudynamiikasta sekä asioista, jotka ovat niin kiellettyjä ettei niitä voi kunnolla edes ajatella kuin ehkä yksin mökkisaunan lämmössä. Yhteisökuvauksenakin romaani on hieno, koska se mikä riivaa tai piinaa yksilöitä, vaikuttaa kokonaisessa ystäväjoukossa. Korkea-Aho ei pilaa kokonaisuutta liialla selittämisellä, mistä olen samaa mieltä Taikan kanssa. Laura Beckin käsikirjoituksesta tehty suomennos on kauttaaltaan onnistunut.
Tummempaa tuolla puolen on kirja, jollaisen olen aina (!) halunnut lukea jännityskirjan kaipuuseeni. Se on sopivasti kesäinen ja tarpeeksi pimeä, pelottava, julmakin, ja silti kotoisa. Korkea-Ahon teksti tarjoaa koukkuja kaikille lievästä kauhusta ja mustista kansantarinoista pitäville.
****½
Tykkäsin tästä todella! Kirja on myös jättänyt vahvan jäljen, ja muistan lukutunnelman mainiosti vieläkin. Tässä on se vaikeasti määriteltävä jokin, joka vain vangitsee ja vie mukanaan. Nautittavaa!
VastaaPoistaKirsi, totta, jotain ihmeellistä tässä kirjassa on. Voisin hyvin kuvitella, että tulen itsekin muistamaan kirjan kauan. Nyt haluan lukea myös Korkea-Ahon esikoisen.
PoistaMinulla odottaa tämäkin lukupinossa ja olen varma, että tulen pitämään kirjasta todella paljon :)
VastaaPoistaSusa, oi, onko tämä sinulla omana? Minä pidin niin, että odotan, jos kirja tulee joskus aleen ja ostan silloin. Nyt lainasin kirjastosta. :)
PoistaOstin sen Huuto-netistä parilla kympillä muutama kk sitten, kun oli sinne tupsahtanut hyvin pian ilmestymisen jälkeen :)
PoistaSulla onkin loistava kirjavainu. :)
PoistaKiitos linkityksestä, Katja! Tämä oli virkistävällä tavalla erilainen kirja. Olen täysin samaa mieltä kanssasi, minustakin Korkea-Ahon teos on juuri sellainen jännäri, jonka olen aina halunnut lukea :) Mahtavaa, että pidit!
VastaaPoistaAnnika, hauskaa, että olet samaa mieltä. Tässä on niin paljon sellaista, joka vetosi minuun: sopivalla tavalla synkkä, silti kotoisa, jännittävä ja se jokin ekstra, joka erottaa kirjan muista.
PoistaWaude! Minusta alkaa tuntua, että pitäisit myös Johan Theorinin kovasti palkitusta Öölanti-sarjasta. Tässä tuntuu olevan samoja elementtejä.
VastaaPoistaLeena, täytyykin googlettaa Johan Theorin. Korkea-Ahon kirja saattaa olla tunnelmaltaan jostain Theorinin ja Jääskeläisen välistä, mutta on toki ihan omanlaisensa.
PoistaTämä on kuulostanut ihan älyttömän hyvältä kirjalta! Pitäisköhän minunkin raivata tälle tilaa jokseenkin suurehkoon lukemista odottavaan kirjajonoon...
VastaaPoistaSalla, tämä on - kuten Kirsikin kommentoi - jollakin vaikeasti määriteltävällä tavalla todella nautittavaa luettavaa. Kirjan muuten lukee nopsaan, koska se on niin koukuttava. Mulla meni pari päivää. :)
PoistaAivan samaa meinasin kommentoida. Minun on kyllä pakko lukea tämä. Suomikummaa, reaalifantasiaa, jännäriä, ekstraa, psykologinen romaani, kauhuisa. Oo-lalla-laa.
PoistaHanna, lue! Odotan innolla, mitä kirjasta pidät.
PoistaSuomikumma on lempikirjallisuuslajejani, joten tämä on luettava oikopäätä! Kiitos mielenkiinnon herättävästä arvostelusta, Katja!
VastaaPoistaKatri, onko? Hauska kuulla. Minä en tiedä, mitä kaikkea suomikummaan luetaan, mutta Korkea-Ahon lisäksi kuvittelisin Jääskeläisen solahtavan samaan genreen. :)
PoistaKakkoskappaleesi oli niin hyvin kirjoitettu että mielenkiinto kirjaa kohtaan heräsi. Paljon lankoja selvitettäväksi :)
VastaaPoistaHietzu, mukava kuulla, kiitos! Kirjassa on paljon aineksia ja Korkea-Aho lunastaa ison osan odotuksista.
PoistaHerätit tumman mielenkiintoni :)
VastaaPoistaHelmi-Maari, jee!
PoistaKuulostaapa kiinnostavalta - täytyy lisätä lukulistalle (joka pitenee hurjaa tahtia...)
VastaaPoistaMinna, sehän se tässä kirjabloggaamisessa on, ettei lukeminen ole vaarassa loppua. :)
PoistaSuuret kiitokset tästä esittelystä! Kävin viime syksynä Turun kirjamessuilla kuuntelemassa Kaj Korkea-ahon haastattelua (tai siis haastattelua, jossa keskusteltiin useamman kirjailijan voimin suomalaisesta kauhusta) ja merkitsin tämän kirjan ehdottomasti luettavien kirjojen joukkoon. Syksyn muuttuessa talveksi opiskelu kuitenkin vei kaiken ajan ja kyseinen kirja - tai oikeastaan koko lista - unohtui. Nyt menin heti kirjaston sivuille ja pistin kirjan varaukseen, on aika taas valvoa yön pikku tunneille koukuttavan kirjan kanssa :)
VastaaPoistaMidde, onpa kiinnostavaa! Minulla tuo keskustelu meni ohi, vaikka olin Turun messuilla. Nyt Helsingin Kirjamarkkinoilla kuulin hetken aikaa Korkea-Ahon haastattelua, mutta koska olin tapahtumassa töissä, en ehtinyt jäädä pitemmäksi aikaa kuuntelemaan. Toivottavasti pidät kirjasta!
PoistaOlen huomannut, että valon lisääntyessä ulkona kaipaan elämääni tummia sävyjä kirjojen muodossa, ristiriitaista ehkä ;) Korkea-Ahon kirja kiinnostaa, ehdottomasti!
VastaaPoistaVillasukka, ehkä ristiriitaista, mutta ihan järkeenkäypää. :) Luulen, että voisit pitää Korkea-Ahon kirjasta.
PoistaSilmäilin vain arviosi, sillä Korkea-Ahon kirja odottelee jo yöpöydälläni. Voi että, tämähän vaikuttaa ihan loistavalta jännitysromaanilta, semmoiselta juuri sopivan oudolta. :) Lainasin kirjan kirjastosta, mutta voi hyvin olla että tämän haluan vielä omaan hyllyyni, samoin kuin Hiltusen kirjat. En muuten juuri koskaan osta jännitysromaaneja itselle, vaan luen ne kirjastosta, koska harvemmin haluan enää palata niihin. Mutta Hiltusen kirjoihin haluan palata, ja luulen että tämän romaanin kanssa käy samoin. :)
VastaaPoistaSara, tämä on kyllä hyvä romaani. Minä haluaisin lukea Korkea-Ahon edellisenkin kirjan. Se olisi ollut meillä töissä lainattavissa ruotsiksi, mutta ikävä kyllä toisen kotimaisen taitoni on ruostunut. :)
Poista