Katja Kallio: Säkenöivät hetket

Katja Kallio: Säkenöivät hetket
Kustantaja: Otava 2013
Kansi: Emmi Kyytsönen
Sivuja: 413
Kotimainen romaani

Koko kiihtyneen hälinän ajan Ellystä tuntui kuin näyssä olisi piillyt jokin hänelle merkittävä sanoma, jotakin, mistä hän oli nähnyt välähdyksiä koko elämänsä ajan, mutta jonka merkitys oli silti pysynyt hänelle arvoituksena.
Ja yhtäkkiä hän tiesi. Häpeä. Hänen edessään olevan kuvan nimi oli "Häpeä".

Hanko kesällä 1914. Yksinäinen äiti Inga Troberg viettää lomaansa Hotel Pension Bellevuessa yhdessä tyttärensä Ellyn kanssa. Äiti ja tytär antavat itsestään salaperäisen kuvan: keitä he ovat ja miksi he vaikuttavat muita köyhemmiltä, mutta silti niin ylväiltä? Elly ystävystyy venäläisen emigranttiperheen tyttären Pepin kanssa, mutta kohtalo astuu peliin ja kaikki muuttuu. Vuonna 1935 Elly on kolmen tyttären, Harrietin, Beatan ja Sylvan äiti. Elämä on ankaraa, moni asia on muuttunut, ei vain äitiyden myötä. Beatan valinnat vaikuttavat kaikkeen aiemmin koettuun ja elettyyn.

Katja Kallion kirjat jakautuvat mielessäni kahteen joukkoon: pidin Kuutamolla-romaanista, höttöisempi Sooloilua sen sijaan unohtui pian, Elokuvamuisti on ihana, Tyypit taas melko turha, mutta hauska välipalakirja. Karilla tarjosi yllättävän paljon ajateltavaa, vaikkei se ihan minun kirjani ollutkaan. Sain Säkenöivät päivät (2013) luettavakseni heti tuoreeltaan ja kirja äideistä ja tyttäristä 1910- ja 30-luvuilla tuntui tarjoavan taas jotain uutta: kohtalokkuutta, syyllisyyttä ja lievetekstinsä mukaan myös lumoa.

He olivat Harriet, Beata, Sylva sekä Harrietin ystävätär Lydia.
Elly Kreutzmanin kahden vanhimman tyttären, Harrietin ja Beatan, ikäero oli niin pieni (vain vuoden verran), että olisi olettanut heidän muistuttavan enemmän toisiaan. Olisi luullut, ettei luonto ehdi kehittää siihen tahtiin samoista aineksista niin erilaisia muunnelmia. Mutta eivät he vain muistuttaneet.

Säkenöivät hetken jakautuu kolmeen osaan. Sen ensimmäinen, vuoteen 1914 sijoittuva osa on kuin pitkä alkunäytös, jonka puitteet ovat kunnossa, mutta jossa mihinkään ei voi tarttua kunnolla. Tarina ei vielä imaise mukaansa, mutta lupaa parempaa, jota lukija myös saa. Pidin kyllä tavattomasti alussa olevasta kylpyläelämän kuvauksesta, se on kirjan ihanin (!) osa: jo pelkkä hotelli Bellevuen nimi kutkutti mielikuvitustani, ja ihmisten liikehdintä rannalle, kylpylään, illallispöytään ja loma-ajan juoruiluun piirsi kuvaa yhteiskuntaluokasta, jonka on oikeutettua odottaa parasta mahdollista näköalaa. Jos ensimmäinen osa ei vienyt täysin mukaansa, toinen osa teki sen. Vuoteen 1935 sijoittuva osio on väkevä kuvaus erilaisesta maailmasta. Maailmansotien välissä elävät ihmiset kohtaavat hyvin erilaisen arjen, kovemman ja siinä mielessä realistisemman. He tuntevat oman aikansa viihdekulttuurin, tietävät omat menetyksensä, mutta eivät aina usko oman elämänsä mahdottomuuksiin.

Kallio kirjoittaa hyvin. Hän osaa luoda sanoillaan ne pienet, kirjan nimen lupaamat säkenöivät hetket, mutta myös pohjustaa tarkasti romaaninsa historialliset taustat. Nämä taustat ovat nimensä mukaisesti taka-alalla, tapahtumia Suomessa ja maailmalla - tapahtumia, jotka vaikuttavat siihen tilanteeseen, jossa päähenkilöt ovat, mutta mikrohistoriaksi tulkittavalla tasolla. Säkenöivissä hetkissä historiallinen kehys on kuvattu huolella, mutta pääosassa ovat yksittäisten ihmisten, saman suvun naisten, elämä surun, ilon, häpeän ja syyllisyyden tunnot. Sukupolvet ketjuttuvat, mutta eivät kohtaa eikä elämä ole vain valintoja.

Vaikka Kallion tekstiä on ilo lukea, on se tässä, kuten mielestäni kirjailijan muissakin romaaneissa, aavistuksen ulkokohtaista, tarkkuudessaan etäännytettyä. Hetkittäin tuntuu kuin Kallio ei tietäisi, kirjoittaako viihdeproosaa, vakavaa historiallista romaania vaiko nautittavaa ja fiksua kertomusta. Ehkä hän kirjoittaa niitä kaikkia ja tekee sen sujuvasti, sulkeisiin suljetulla huumorilla, lämpimällä ironiallakin. Kirjan kieli on koko ajan nautittavaa: sivistys, nautinto ja kova työ vuorottelevat. Kahvin keittämisen merkitykset, tyttären takkutukan selvittäminen ja pelot - varsinkin pelot -   rakentavat kirjan naisten elämää. Etäisyyskään ei ole huono asia, luen mieluummin suuristakin tunteista hieman kauempaa katsottuna kuin aivan iholle tulevana. Kiihkeys, mielen palo, halu, epätoivo, arvoituksellisuus, kapina ja salaisuudet ovat läsnä vähemmän rosoisessakin kerronnassa. Tämän kaiken esiin tuomisessa Kallio onnistuu mainiosti: vaikka kirjassa on paljon aineksia, on se romaanina ehjä, sen kaari kantaa, sulkeutuu sopivassa kohdassa ja jättää paljon riviensä väliin.

Kun Beata heittää mustikkapiirakan mäntymetsään ja tietää yhden säkenöivän hetken ajan, että on ollut aina olemassa, ja tulee aina olemaan, koin lukijana jotain samaa. Säkenöivät hetket oli minulle lukukokemuksena ristiriitainen, mutta ehdottomasti myönteinen: turhankin runsas, aluksi ihanasti hidasteleva ja lopulta mukaansa tempaiseva. Ja nyt, ehkä ensi kesänä, haluaisin käydä elämäni ensimmäisen kerran Hangossa, palata kirjan ensisivujen tunnelmaan.

**** (hitaasta ja ulkokultaisesta alusta huolimatta)