Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi

Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi
Kustantaja: Otava 2012, Otavan kirjasto
Alkuteos: The Stranger's Child 2011
Suomennos: Markku Päkkilä
Kannen valokuva: Rodney Smith
Sivuja: 535

"Ja sitten Cecil kirjoitti sinulle kuuluisimman runonsa. Sinä olit varmaan otettu", sanoi rouva Riley nautiskellen tilanteesta.
"Niin Cecil tosiaan teki", Freda sanoi.
"No jaa... Oikeastaan Cecil kirjoitti sen meille kaikille", Daphne sanoi. Runo kaikkinensa herätti nyt lähinnä ihmetystä, samoin nolot muistot siitä, mitä se oli hänelle aikanaan merkinnyt.

Hurmaava ja aristokraattinen nuori runoilija Cecil Valance vierailee ystävänsä George Sawlen kotona Two Acresin maalaiskartanossa. On kesä 1913 ja koko maailma tuntuu olevan täynnä mahdollisuuksia Englannin nuorille toivoille. Cecil hurmaa kaikki, etenkin Georgen ja tämän pikkusiskon Daphnen, jonka muistikirjaan hän kirjoittaa runon. Runosta tulee tulevaisuuden klassikko, ja sen arvo kohoaa entisestään, kun Cecil kaatuu ensimmäisessä maailmansodassa. Cecilin runot puhuttelevat lukijoita ja kirjallisuudentutkijoita, myös hänen elämänsä herättää uteliaisuutta. Kuka Cecil Valance oikeastaan oli? Mitä tapahtui kesällä 1913 ja kenelle Two Acres -runo oli omistettu? Vuosikymmeniä myöhemmin nuori Paul Bryant haluaa ottaa kaikesta selvää.

Alan Hollinghurstin ensimmäinen suomennettu romaani Vieraan lapsi (2011) on melkoinen tiiliskivi. Yli viisisataasivuinen romaani käy läpi miltei sadan vuoden ajanjakson alkaen ajasta ennen ensimmäistä maailmansotaa ja päätyen 2000-luvulle. Kirjallisuus, Englanti ja kaunis kansi vetosivat minuun niin, että päätin rakastaa kirjaa jo ennen sen lukemista.

Yhä selin Ceciliin hän kumartui tähyilemään veteen, joka oli ruskehtavaa ja savista ja jatkuvassa liikkeessä siihen laskeutuvan pienen puron virtauksesta. Vastaranta kimalteni auringonvalossa reilun viiden metrin päässä. Hän työnsi jalkansa veden kylmään pintakerrokseen ja heittäytyi aikailematta sen purevan hyiseen syliin. Hän pyörähti ympäri, pysähtyi ja henkäisi: "Fantastista!"

Kulunut viikko on ollut oikea Vieraan lapsi -viikko blogimaailmassa. Ilselän Minnan ja P.S. rakastan kirjoja -blogin Saran arviot osoittavat, ettei Blogistaniassa olla suinkaan yksimielisiä kirjan suhteen. Koska olen Saran tavoin jonkinasteinen anglofiili, huomasin hänen lukukokemuksensa olleen melko samanlainen kuin omanikin. Olen kuitenkin Minnan kanssa samaa mieltä siitä, että kaikkea vatvotaan liiaksikin. Lukukokemukseni oli näin ollen ristiriitainen: rakastin kirjan alkua, pitkästyin jossain vaiheessa ja hämmennyin lopussa - missään vaiheessa kirja ei jättänyt kylmäksi.

Kokonaisuudessaan Vieraan lapsi toimii. Hollinghurst luo huikeaa ajankuvaa vuosisataisesta Englannista, hän käsittelee salattua ja julkista lukuisten yksilöiden näkökulmasta ja käyttää tässä hyväkseen näkökulmatekniikkaa, joka haastaa lukijansa: kestää oman aikansa saada selville, kuka kokee ja mikä aikakausi on kyseessä. Vieraan lapsi on laajuutensa vuoksi sekä Valancen ja Sawlen suvun vaiheisiin keskittyvänä kronikkamainen. Se on myös hienovaraisen (homo)eroottinen sekä kirjallisuus- ja runoussitaatteineen jossain määrin korkeakirjallinen. Henkilökuvaus toimii hyvin yksittäisten kohtausten tasolla, mutta runsas henkilömäärä sekä laaja ajallinen kaari syövät osan heidän syvyydestään: Vieraan lapsen henkilöihin ihastuu ja heidän elämänsä kiinnostaa, mutta romaanin rakenteesta johtuva hyppäys toiseen aikakauteen nostaa esiin koko ajan uusia ja uusia henkilöitä, minkä vuoksi jopa oma suosikkihenkilöni Daphne jää etäiseksi.

Kaiken kaikkiaan romaani on kuitenkin nautittavaa luettavaa. Hollinghurst kirjoittaa kaunista kieltä (Markku Päkkilän suomennoskin on erinomainen), perienglantilaisuus viehättää ja jaarittelun uhallakin pikkuseikkoihin pysähtyminen, hetkien merkitys, lisää koko romaanin vahvaa tunnelmaa. Hollinghurstin vahvuutta miljöö- ja yhteiskuntakuvaajana on pakko kehua erikseen: maaseututalot ja vehmaat jokivarret takaavat romanttisen ja alakuloisen tunnelman, koululaitos, kirjalliset keskustelut, homoseksuaalisuuden kuvaus ja maailman muutokset aikaansaavat kaunokirjallisen matkan jonnekin saavuttamattomaan.

Pidin Vieraan lapsesta, ihastuin Hollinghurstin luomaan menneeseen maailmaan (uusia terveisiä Ilselään!), mutta en varauksetta. Vieraan lapsessa on kaikessa kiehtovuudessaankin liikaa henkilöitä, turhan paljon tyhjäkäyntiä. Brittiläisen yläluokan, osin jo kadonneen elämänmuodon, kuvaajana Hollinghurst on taitava, eräänlaisen kaunokirjallisen homoseksuaalisen historian kirjoittajana pätevä, romaanikirjailijana selvästi akateemisesti oppinut. Vieraan lapsi on kuin matka jonnekin saavuttamattomaan - se on ajallisesti hyppelehtivä, mutta kaunokirjallisesti kiehtova.

****
Vieraan lapsi taisi tehdä minuun lopulta samanlaisen suuren, mutta hämillisen vaikutuksen kuin Karoliinaankin. Brittiläinen etäisyys sopii minulle, kuten se sopii Liisallekin. Leena nosti kirjan vuoden 2012 parhaimmaksi ja löysi kirjasta lähestulkoon petollisen rakastajan. Amma ei löytänyt yhtään henkilöhahmoa, josta olisi pitänyt.