Kustantaja: Tammi 2011
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 308
Kotimainen romaani
Radio oli päällä, se ratisi aina välilä ja kertoi sitten taas rauhallisella ja hallitulla naisen äänellä, millainen sää oli missäkin päin Suomen sosialistista neuvostotasavaltaa. Sumua. Sitä oli luvassa. Se levisi kaakosta, peittäisi pian myös Hankoniemen ja Peterin kotirannan alleen.
Hanko 1972. Meri kohisee, tuoksuu ja tuo kalaa merenrantakaupungin asukkaille. Suomi on osa Neuvostoliittoa, Hanko yksi suurvallan laivastotukikohdista. Luokkatovereidensa tavoin pienen Peterin tulisi olla Komsopolin jäsen, jotta koulun lapset olisivat sataprosenttisesti aatteen takana. Peter asuu leski Stoltiksi kutsutun äitinsä kanssa, isä on kadonnut - kenties meri on vienyt, kenties Siperia. Kun Peter kasvaa, alkaa hän kiinnostua armeijasta ja laivastoon liittymisestä. Tie vie 1980-luvun alun harmaaseen Helsinkiin, myös naisen syliin. Isän ikävä kuitenkin pysyy, aikuistuneen Peterin on pakko saada selvää isän poissaolon syistä, etsiä asiakirjoja ja tavata ihmisiä.
Anna-Kaari Hakkaraisen esikoisromaani Verkko (2011) kutoo nimensä mukaisesti verkon vaihtoehtohistoriasta, merenkäynnistä, elämästä Neuvosto-Suomessa sekä valheista ja epätietoisuudesta. Kiinnostuin Hakkaraisen romaanista heti, kun kuulin sen ilmestymisestä syksyllä 2011. Neuvostoliiton miehittämä Suomi kuulosti aiheena sellaiselta, jota ei voinut ohittaa.
Silloin Peter ei vielä tiennyt, että kun kalan vatsan väänsi auki ja käveli vetten yli ja saavutti valon, toisella rannalla odottikin peilikuva. Itäinen Saksa ja Puola, samoine johtajineen, aatteineen ja sääntöineen. Meri olikin vain lätäkkö, saarrettu ja nurkkaan ajettu, vaihtoehdoista riisuttu niin kuin hänkin.
Aiheena punalipun alla elävä Suomi onkin mainio, eräänlainen käänteinen dystopia. Hakkarainen luo kuvaa maasta, jossa kunnioitetaan Kremliä, mutta jossa - ainakin rannikkoseudulla - kuitenkin salaa lauletaan suomenruotsalaisia lauluja ja muistellaan kuiskaillen mennyttä; maasta, jossa Olavi Virta soi radiossa ja jossa ihmeellinen purukumipaperi on aarre, jonka seitsenkymmenlukulainen lapsi taittelee hellästi kirjan väliin suoristumaan. Toisinajattelua ei sallita, Helsingissä on Leningradinkatu ja Pasilan harmaat talot on rakennettu puusta, sähkötolpatkin tönöttävät vinossa.
Ikävä kyllä hieno kuvailu jää puolitiehen. Olen Booksyn kanssa samaa mieltä siitä, ettei Hakkarainen hyödynnä vaihtoehtohistorian mahdollisuutta täysin. En kaipaa mitään maatuska- ja leipäjono-Suomea, mutta olisin kaivannut enemmän etenkin arjen kuvauksen tasolla. Miltä esimerkiksi tuntui elää pelossa, kun ei tiennyt, voiko naapuriinkaan luottaa? Mitä isän oletettu toisinajettelu todella merkitsi koulupojalle? Millaiset jäljet jätti aikuiseen mieheen? Pääsikö Hangosta helposti Helsinkiin? Nyt Neuvosto-Suomi on kovin asetelmallinen, on kuin katsoisi haalistuneeseen, jopa nostalgiseen valokuvaan asetettuja ihmisiä, jotka esittävät asuvansa toisessa todellisuudessa.
Neuvosto-Suomi antaa toki vain raamit Peterin tarinalle, jonka keskiössä on isän katoaminen. Tämäkään tarina ei saa täysin siipiä alleen, sillä vaikka kertomuksessa on aineksia vaikka mihin, unohtuu Hakkarainen kuvailemaan asioita pikemminkin kuin edistämään niiden kulkua. Kirjoittaa hän toki osaa ja hän maalaa haikeankaunista kuvaa merellisestä maisemasta, jossa valo ja tuuli jatkavat kulkuaan. Ja kun pieni Peter ahdistuu, makaa hän peiton alla kippurassa kuin helmi simpukassa. Verkko voisi hyvin olla tällainen helmi, mutta simpukka ei nyt aukea. Koin kirjan ainakin osin samoin kuin Valkoinen kirahvi, joka pettyi juonen vellomiseen ja tarinan lankojen hajanaisuuteen; Peterin tarina ei kosketa eikä se myöskään tempaise mukaansa.
Verkossa on erinomaiset ainekset ja se on hyvin kirjoitettu romaani. Ikävä kyllä Hakkarainen ei täysin kykene kannattamaan hienon tarinansa kaarta. Nyt mieleeni jäi meren suolainen tuoksu sekä Neuvostoliittoon usein liitetty harmaus, kaikkea maalaava surullinen tunnelma. Verkon teema ja kirjailijan kauniit lauseet kuitenkin lupaavat hyvää ja jättävät odottamaan Hakkaraisen seuraavaa mahdollista romaania.
*** (koska olin päättänyt pitää kirjasta)
Mitä mieltä muuten olet fantasiakirjoista? Luetko niitä paljon/oletko joskus lukenut? Voisitko kenties joskus pitää teemaviikon fantasiakirjoista? Joskus kauan sitten ainakin kerroit lukeneesi Harry Potterin. (:
VastaaPoistaKatja, hyvä kysymys! Pidän jostain fantasiasta kovastikin, esimerkiksi Narnia-kirjoista, myös Harry Potterit olen lukenut mielelläni ja Taru sormusten herrastakin on klassikko. Ehkä eniten pidän fantasiaa ja todellisuutta sekoittelevista kirjoista, kuten Ali Shawn Tytöstä joka muuttui lasiksi tai Pasi Ilmari Jääkseläisen Harjukaupungin salakäytävistä. Fantasia-viikko voisi laajentaa lukutottumuksiani. Mainio idea!
PoistaKatja, nyt on pakko sekaantua keskusteluun. Sinähän tiedät, että minä en ole fantasian ystävä, mutta joskus tekee mieli kysyä, mihin sekin raja vedetään missä maaginen realismi loppuu ja alkaa fantasia. Toisaalta kai pidämme juuri mainitsemiasi fantasiana ja kun minä olen vasta nyt löytänyt Potterit. Katson niitä elokuvina kummipojan kanssa. Taru sormusten herrasta kävin katsomassa elokuvissa ja pidin! Narnia on aina kulkenut sivuitse ja tuo mieleeni Veljeni Leijonamielen.
PoistaOnko siis Harjukaupungin salakäytävät fantasiaa? Minullehan se on kirjojen kirja eli nämä näistä genreistä sitten;-)
Leena, minäkään ole ole fantasian ylin ystävä. Ts. luen mielelläni fantasiaklassikkoja, juuri Pottereita ja Narniaa (sinulle suosittelen muuten Velhoa ja leijonaa, siinä on Valkoinen velho, eräänlainen lumikuningatar, ja sellaista peribrittiläisyyttä, mitä saa melkein hakea muualta). Mutta pidän nimenomaan tuosta fantasian ja todellisuuden välisestä maastosta.
PoistaPasi Ilmari Jääskeläinen määrittelee Harjukaupungin salakäytävät reaalifantasiaksi. Ja kirja on ainakin mielestäni juuri sitä! Ei maagista realismia, vaan fantasiaa realismin maustein. :) Ja se kirja on mullekin <3
Täytyy itsekin sanoa, että en liiemmin välitä sellaisista kirjoista, missä kuljetaan koko ajan jossain fantasia-maassa, vaan pidän myös sellaisista missä on välillä ihan oikeaakin elämää. Eli juuri tuosta reaalifantasiasta minäkin tykkään enemmän. (:
PoistaKatja, reaalifantasiassa kiehtovaa on se, että mitä tahansa voi sattua arjessa. :)
PoistaTämä kuulostaa hirmu mielenkiintoiselta aiheelta! Sääli, jos kirjailija ei ole ottanut hyödyntänyt kaikkia skenaarion tarjoamia mahdollisuuksia. Täytyy pitää silmät auki, jos tämä jossain vaiheessa tulisi vastaan kuitenkin - pettymyksen uhallakin. :D
VastaaPoistaTii, tämä on tosiaan mielenkiintoinen kirja. Ja hyvin kirjoitettukin. Vaikka kirja ei täyttänyt odotuksiani, on siinä paljon hyvääkin ja siksi suosittelen. :)
PoistaVaativa aihe minusta. Jos se olisi koettu niin...ihan eri. Me koimme sen osittain, mutta onneksi Viron tie ei ollut meidän tiemme.
VastaaPoistaHieno kansi!
(Vinkki: Merellinen arvonta Sarpun blogissa. Löydät sen oikeasta palkistani.)
(Vinkki2: Käy katsomassa 13 filmatisointi Anna Kareninasta.)
Tällaiseksi tulee kun ratsastaa tuulella eli kirjotin just wordille huomisen kirjani;-)
Leena, totta, on aika kylmäävää ajatella, jos Suomesta olisi tullut osa Neuvostoliittoa.
PoistaKansi on minunkin mielestäni hieno.
Kiitos vinkeistä. Sarpun blogissa en ole tainnut koskaan käydäkään. Ja Anna Karenina olisi upea nähdä, elokuviin on vain niin vaikea ehtiä. :)
Mielenkiintoinen, mutta pelottava kuvitelma. Turussa muuten oli Leningradinkatu, kun on olin pieni. Nimi tosin on nykyän jo muutettu...
VastaaPoistaMinna, kaipasin kirjaan enemmän tuota pelottavuutta - sellaista realistisen pelon tuntua ja ihan arjen kuvailua. Nuo Neuvostoliitto jäi vain taustakuvitukseksi. Onkohan Suomessa ollut muualla Leningradinkatuja... Mielenkiintoista!
PoistaHurjaa...en tiedä, tulenko tätä lukemaan, en usko, mutta tosiaan pelottava ajatus!
VastaaPoistaHelmi-Maaria, ajatusleikki on tosiaankin hurja ja kiehtova. Kirjasta en tykännyt niin paljon kuin olisin halunnut, liikaa haahuilua eikä tarpeeksi tarttumapintaa, mutta Hakkarainen kirjoittaa kyllä hienoja lauseita.
PoistaMinä aloitin tämän kirjan aikoinaan ihan innoissani ja ihastuin heti kieleen ja tuohon asetelmaan. Mutta, mutta...kehtaako tätä nyt taas tunnustaakaan...jätin kirjan kesken. Kun luin tämän arvion muistan taas miksi, juonen kuljetus jäi tosiaankin jotenkin vellomaan. Mutta edelleen ajattelen, että luen tämän kirjan joskus, se odottaa tuolla kirjahyllyssä. Joskus minulle nimittäin riittää pelkkä kieli, mutta silloin en saa itse olla väsynyt.
VastaaPoistaKirjailijatar, nyökyttelen täällä ja arvaa miksi. :) En iljennyt blogijuttuni leipätekstissä kertoa, että aloitin kirjaa syksyllä ja se jäi kesken. Viime viikolla luin sen loppuun bussikirjanani. Kieli riittää minullekin joskus, mutta silloin haluan lukea pienoisromaaneja. Harmittaa ihan, koska tässä on niin paljon kiehtovaa, mutta kokonaisuus ei toimi.
PoistaTodella mielenkiintoinen kirja aihepiiriltään. Luultavasti tulen lukemaan sen, kunhan ehdin, sillä ajatuksena olla Venäjän vallan alla tänä päivänä, kuulostaa pelottavalta. Tosin Venäjä ohjaili Suomen politiikkaa pitkälle sodan jälkeen. Nyt Niinistön ollessa presidenttinä tuntuu kuin uudet tuulet puhaltaisivat Suomen ylle ja yhteistyö myös muiden maiden kanssa saa toivottavasti uusia yhteistyömuotoja.
VastaaPoistaViron miehityksen kauheuksista on tarpeeksi luettu Oksasen kirjoista. Tosin olihan Suomikin Saksan miehittämä 40-luvulla. Ääh tulipa jaariteltua...
Mai Laakso, kirjan kehystarina on kiinnostava. Innostuin tästä heti, kun kuulin. Venäjä tosiaan ohjasi Suomen politiikkaa kauan, mutta ottamatta kanttaa politiikkaan, luulen että uudet tuulet alkoivat puhaltaa jo Ahtisaaren aikaan ja EU-jäsenyyden myötä. Onneksi Suomesta ei koskaan tullut Neuvostoliiton alaista.
PoistaSuosittelen tätä kirjaa. Vaikka tarina ei mielestäni täysin kanna, on aihepiiri herkullinen.
Kirjan teema ja lähtöasetelma oli sen verran kiinnostava, että pakkohan se oli lukea. Mutta sitten kuitenkin petyin, kun olen samaa mieltä kanssasi, ettei tässä ole hyödynnetty aiheen potentiaalia riittävästi.
VastaaPoistaVelma, sinullakin oli siis hyvin samanlainen lukukokemus. Kiinnostava, kiehtova alkuasetelma, mutta... Hakkarainen kirjoittaa kauniita lauseita, muttei kuljeta tarinaa.
PoistaLeena Lumi on oikeassa, aihe on vaativa... mutta katsotaan mitä Hakkarainen vielä saa aikaan, jospa seuraava sitten räjäyttää pankin! :D
VastaaPoistaBooksy, olen samaa mieltä kuin sinä ja Leena. Aihe on vaativa, kirjakin on hyvin kirjoitettu. Siksi harmittaa aidosti, että se toimi romaanina. Mutta Hakkaraisen seuraavaa mahdollista kirjaa odotellessa. :)
PoistaVerkon aihealue on kammottavalla tavalla todella kiehtova, joten on sääli ettei kirja aivan yllä siihen mihin parhaimmillaan voisi yltää. Ehkäpä kuitenkin itsekin luen tämän jossain kohtaa, ainakin tietäisin pitää odotukset maltillisina. :)
VastaaPoista