Lidia Tŝukovskaja: Vajoaminen

Lidia Tŝukovskaja: Vajoaminen (sisältää pienoisromaanit Vajoaminen ja Sofia Petrovna)
Kustantaja: Into 2012
Alkuteos: Sofia Petrovna (ilmestyi lännessä 1965). Spusk pod vodu (kirjoitettu 1949-57)
Suomennos: Kirsti Era
Kansi: Elina Salonen
Sivuja: 274
Ulkomainen pienoisromaani, Venäjä (Neuvostoliitto)


Talvisin ei kadun meteli juurikaan tunkeutunut huoneeseen kaksinkertaisten ikkunoiden läpi. Huoneiston rahinat ja natinat Sofia Petrovna sen sijaan kuuli koko yön. Hiiret rapistelivat sitkeästi - kunhan eivät pääsisi Koljalle ostetun silavan kimppuun. Käytävän lattialaudat natisivat ja kun ohi ajoi kuorma-auto, ulko-ovet tärisivät. Kirjanpitäjän huoneessa kello löi mahtipontisesti viidentoista minuutin välein.
Kohta Kolja palaa.

Eletetään Stalinin ajan Neuvostoliitossa. Ajat ovat monin tavoin kovat: maa toipuu sodasta, ihailee teknologiaa ja ahkeruutta - sekä uskoo yhteen ainoaan poliittiseen totuuteen, Isä Aurinkoiseen. Sananvapautta ei ole, kiertoilmauksin voidaan sanoa paljon.

Lidia Tŝukovskajan kahden pienoisromaanin yhteisnide Vajoaminen tuo lukijoiden eteen pari Neuvostoliitossa ensin kiellettyä kirjaa. Vajoaminen kertoo kirjailija Nina Sergejevnasta, joka kirjailijoiden lepopaikan levollisissa talvimaisemissa joutuu kuulemaan totuuden miehensä kuolemasta. Sofia Petrovna puolestaan on äiti, jonka rakas poika Kolja pidätetään. Arki muuttuu kokonaan toiseksi, sillä mikään ei ole kuin ennen; ei perhetilanne, ei yhteiskunta. Romaanit kytkeytyvät ainakin jossain määrin Tŝukovskajan omiin kokemuksiin, sillä hänen puolisonsa teloitettiin Stalinin vainojen aikana. Nykyisin Sofia Petrovna kuuluu venäläiskoulujen opetusohjelmaan.

Miksi siis vajoan? Pakenenko itseäni?

Tŝukovskaja kirjoittaa kauniisti, poliittisesti ja koskettavasti. Vajoaminen ja Sofia Petrovna ovat molemmat tunnelmaltaan tiiviitä, toisaalta valoisuutta ja toisaalta sanoillaan shokkejakin tarjoavia pienoisromaaneja. Ne ovat erilaiset, eri tavalla vahvat. Vajoaminen on kauttaaltaan onnistunut. Kirjailijoiden sanatorion kävelyt, eri kirjailijoiden yhteiskunnallinen ja poliittinen asema - suoranaiset etuudet - sekä Nina Sergejevnalle pikkuhiljaa avautuva todellisuus suodattuvat lumiseen maisemaan ja hiljaiseen arkeen, minkä vuoksi tunnelma vain kasvaa kertomuksen edetessä. Sen sijaan Sofia Petrovnan perusasetelma, kovaa työtä tekevän äidin sokea usko poikansa menestykseen ja sittemmin ilmi tuleva pojan pidätys, tuntuvat nykylukijasta melko osoittelevalta ja ennalta-arvattavalta. Sofia Petrovna on naiivi nainen, jonka elämältä viedään yksi tärkeä perusta. Mutta nyt aika on toinen, se täytyy pienoisromaania lukiessa ottaa huomioon. Ja juuri erilaisen aikakauden vuoksi Sofia Petrovnan järkyttävyys avautuu voimakkaasti, toiveet uutisista ja jonotus vankilan porteilla ovat kouriintuntuvan tosia.

Into on tehnyt kulttuuriteon ottaessaan Vajoamisen julkaisuohjelmaansa. Kirsti Era, jonka muutamalla kurssilla muuten istuin aikanaan Joensuussa (vaikken lopulta suorittanut venäjää kuin muutaman opintoviikon verran), on tehnyt hienoa työtä kirjaa suomeksi kääntäessään. Tŝukovskajan lauseet ovat paikoin melko lyhyitä ja moni ajatus tuntuu jäävän ilmaan. Katkonaisista ajatuksista ei aina saa kiinni, mutta toisaalta juuri tuossa ilmaan jäämisessä, rivien väleissä, avautuu uusia merkityksiä, joita tietoisuus Tŝukovskajan omista kokemuksista avaa.

Vajoaminen ja Sofia Petrovna ovat kehykseltään erilaiset, mutta tunnelmaltaan samanlaiset, kauniilla tavalla ahdistavat, paljaatkin. Stalinin ajan painostavuus, luottamuksen vaikeus, epäilyksen kokoaikainen läsnäolo ja suoranainen vaino nivoutuvat tarinoihin, jotka ovat varmasti olleet monien toisinajattelijoiden ahdistavaa arkea 1940-60-lukujen Neuvostoliitossa. Kaiken ahdistavuuden keskellä pienoisromaanien kaunis kieli lämmittää Tŝukovskajan kertomusten talvisia tunnelmia.

Vajoaminen ****
Sofia Petrovna ***½

Susa ja Leena Lumi ovat myös lukeneet Vajoamisen.