Virginia Andrews (tm): Pimeyden vangit

Huonon kirjan viikko
Virginia Andrews (tm): Pimeyden vangit
Kustantaja: Gummerus 1995
Alkuteos: Darkest Hour 1993
Suomennos: Kaisa Peltonen
Kansi: ?
Sivuja: 432
Ulkomainen romaani, Yhdysvallat

Mutta miksi Jumala salli Saatanan punoa juoniaan?
Päättelin, että meidät asetettiin jonkinlaiseen kokeeseen. Sydämeni syvimmässä sopukassa kaikkien olettamusten ja mielikuvitusten tuotteiden alle haudattuna oli toteamus, että kaikkien suurin testi oli vielä edessä. Se viivytteli ja odotti Meadowsin yllä kuin synkkä pilvi, joka ei piitannut tuulesta eikä rukouksista. Se pysytteli paikallaan ja odotti oikean hetken saapumista.
Se tulisi kaatamaan surun saderyöpyn päällemme, ja sadepisarat olisivat niin kylmiä, että ne hyytäisivät sydänraukkani ikuisiksi ajoiksi.

Nuori Lillian elää kauniissa kartanossa magnoliapuiden katveessa yhdessä äitinsä, isänsä sekä siskojensa Emilyn ja Eugenian sekä kokonaisen palvelijajoukon kanssa. Lillianin isä on juopotteleva liikemies, äiti kirjoihin katoava herkkä nainen. Emily on katalaakin kamalampi ilkeilijä, Eugenia suloinen ja hauras kystistä fibroosia sairastava pienokainen, Lillianin silmäterä. Eräänä päivänä Emily kertoo Lillianille salaisuuden tämän syntyperästä. Tuoko Lillian pelkkää epäonnea taloon? Onko hän Saatanan riivaama lapsi? Siltä vaikuttaa, sillä menetys seuraa toistaan ja Lillian kohtaa rangaistuksen jos toisenkin.

Säästelin Virginia Andrewsin romaania Pimeyden vangit (1993) huonon kirjan viikkoni huipennukseksi monestakin syystä. Muistelin teini-ikäisenä lukemiani Virginia C. Andrewsin kauhua, insestiä ja sukukertomuksia yhdisteleviä kirjoja enkä keksinyt huonompaa kirjallisuutta. Harmiseksi en löytänyt kirjailijan omia teoksia enää kirjastosta, ja sen sijaan turvauduin tavaramerkin taakse kätkeytyvän tekijän romaaniin.

Mietin itsekseni, että tämä oli kuitenkin vain toinen osa rangaistuksestani. Ei minulla ollut oikeutta valittaa.

Kuten kirjan lukenut Salla kirjoittaa, on Pimeyden kukat vetovoimaista roskaa. Kirja on vetovoimainen, koska sen ällistyttävän huonon tarinan jaksaa lukea. Itse asiassa tarina on pakko lukea kaiken inhonkin keskellä, koska on saatava tietää, kuinka Lillianille käy. Roskaa kirja onkin sitten kokonaisuudessaan. Tarina on sekä epäuskottava että korni. Epäuskottavalla en tarkoita sitä, että romaanissa on mukana muka-goottilaista tunnelmaa sekoitettuna Yhdysvaltain etelävaltioiden maisemiin enkä edes sitä, että kertomuksessa pelataan kaikkein kuluneimmilla pahuuden kuvastoilla, kuten esimerkiksi sillä, että Emily väittää Lillianin olevan Saatanasta. Epäuskottavuudella tarkoitan ensiksikin koko kirjaa leimaavaa höpönlöpöä, joka määrittelee ihmiset yksinomaan hyviksi tai pahoiksi. Lillian, pieni kaunotar, on niin hyvä, ihana ja (pakon edessä) uhrautuva, etteivät edes hänen kauheat koettelumuksensa herätä sääliä. Emily puolestaan on jo pikkutytöstä saakka paha ja kieroileva. Isä on kauhea, kirjoihin katoava äiti lapsellinen ja täyttä ymmärrystä vailla. Toiseksi kirjassa on niin paljon aikakausia sekoittavia virheitä, että lukijankin mieli tahtoo sekoittua: ilmeisesti kirjassa eletään joitakin vuosikymmeniä Yhdysvaltain sisällissodan jälkeistä aikaa, mutta kirjassa puhutaan rintaliivien kuppikoosta ja ajellaan Fordilla (mikä voisi toki juuri ja juuri olla mahdollista, sillä ensimmäinen T-mallin Ford valmistui 1908).

Epäuskottavuutta pahempana pidän kuitenkin kirjan teemaa. Voin hyvinkin lukea hyytävää jännitystä ja sukusaagoja, mutta Andrewsin romaanista jännittävyys on kaukana. Keskiössä ovat Lillianin kokemat seksuaaliset, henkiset ja uskonnolliset nöyryytykset, joiden jatkumolle koko höttöinen teos perustuu. Pelottavan (monessakin mielessä...) kantensa ja Andrewsin kirjojen maineen vuoksi odotin myös jonkinlaista kauhua, mutta sain kylmät väreet selkääni lähinnä romaanin huonouden vuoksi.

Kuten alussa totesin, ei kirja ole Virgnia C. Andrewsin itsensä kirjoittama, vaan Pimeyden vankien takana on tavaramerkki, luultavasti Paholaisen asianajajan kirjoittanut Andrew Neiderman. Tunnustan ahmineeni Andrewsin ensimmäiset romaanit Pimeyden kukat ja Koston terälehdet lukioikäisenä. Muistelen niiden olleen yhtä huonoja kuin nyt lukemani teos, mutta kuitenkin kirjailijan itsensä kirjoittamia, eräänlaisen kulttimaineen saavuttaneita romaaneja. Sivumennen totean, että Pimeyden vangeista on otettu ainakin kaksi suomalaista painosta: Sallan arvioiman painoksen kanteen kirjailijaksi on merkitty V.C. Andrews, minun lainaamassani kirjassa kirjailija on Virgnia Andrews. Mielenkiintoinen pikkuseikka, vaikka varmasti yhtä merkityksetön kuin koko romaani.

Pahuutta, Saatanaa, wanna-be-tunnelmaa syvästä etelästä, insestiä, kiusaamista, viattomuutta rukoilua ja seksiä. Melkoinen soppa, huh. Mitä muuta voin sanoa? Huonon kirjan viikkoni päättyy nyt, ja odotan innolla ensi viikon kirjojani. Ehkä keskinkertainenkin tuntuu tämän jälkeen raikkalta ja hyvältä?


*½ (Sainpas antaa kerrankin vain yhden tähden! Romaani on pelkkää roskaa, mutta annan puolikkaan pisteen päälle sen vuoksi, että jaksoin lukea varsin vetävän tarinan loppuun saakka.)