Prinsessoista Ääneen ja vimmaan - 10 huonoa kirjaa

Huonon kirjan viikko alkaa vedellä viimeisiään ja vaikka olen jollain masokistisen kieroutuneella tavalla nauttinut itselleni kehnon kirjallisuuden lukemisesta, alkaa olo olla aavistuksen hyytynyt ja mieli kaipaa hyllyssäni odottavien oletukseni mukaan hyvien romaanien ääreen. Kaksi aloittamaani huonoa kirjaa jäi kesken: Paulo Coelhon Paholainen ja neiti Prym (en vain kyennyt) sekä appeni suosittelema klassikko, Leon Urisin Taisteluhuuto (hyydyin ensisivuilla). Aloin jo luonnostella bloggausta näistä keskenjääneistä, mutta päätin sitten kirjoitella hieman muuta lukemistani: listata kymmenen huonoa kirjaa, jotka olen lukenut kokonaan tai osittain ja jotka kaikki löytyvät oman kotini kirjahyllyistä.

Kuten koko huonon kirjan viikko, myös alla oleva lista kertoo siitä, millainen lukija minä olen. En siis julista William Faulkerin kaltaista klassikkoa huonoksi, vaan tunnustan hänen kaikki ansionsa. Samoin olen nauttinut useistakin Virpi Hämeen-Anttilan kirjoista, mutta Perijät oli minulle huono lukukokemus. Listallani haluan osoittaa, että samakin lukija voi kokea huonoksi kirjoja mitä erilaisemmista lajityypeistä aina laatukirjallisuudesta kotimaiseen realismiin ja chick litistä (muka)filosofiseen pohdiskeluun. Kyse ei siis ole kirjan sijoittamisesta kaunokirjallisuuden kentälle tai suoranaiseen kaanoniin (hah), vaan edelleen oman lukijuuteni rajojen määrittelemisestä.

Pitemmittä puheitta: 10 satunnaista huonoa kirjaa omasta hyllystäni aakkosjärjestyksessä (linkit vievät mahdollisiin blogiarvioihini ja lainausmerkkeihin olen pannut itseni kirjoittamia mietteitä)

Paulo Coelho: Veronika päättää kuolla

Veronika päättää kuolla on minulle luultavasti koko blogi"urani" vastenmielisen kirja. Täyttä paskaa (anteeksi). Kirjoitin Veronikasta blogiini näin: "Vaikka Coelho osaa kirjoittaa miellyttävästi, vaivaa minua hänen kirjoissaan tietty laskelmoivuus sekä oman itsen liiallinen esiintuominen. Monien muiden Coelhon päähenkilöiden tapaan Veronika on kaunis ja ennen kaikkea nuori nainen, jonka henkinen kasvaminen tapahtuu seksuaalisen vapautumisen avulla. Jostain syystä tämä ärsytti minua etenkin tässä kirjassa. Myös kuvaukset astraalimatkoista olivat ainakin minulle täyttä hölynpölyä."

William Faulker: Ääni ja vimma

Amerikkalaisen kirjallisuuden klasikkon, nobelisti William Faulkerin romaani ei ole huonoa kirjallisuutta. Päinvastoin, kirjailijan keskeisteos rikkoo perinteisen romaanin rakennetta, tuo shakespearelaisuutta syvän etelän tunnelmiin, käyttää lukuisia näkökulmia ja tajunnanvirtaa. Äänessä ja vimmassa on kaikki ne elementit, joita arvostan. Luin tämän suurteoksen kymmenisen vuotta sitten - hammasta purren, mutta luin kuitenkin. Nyt vuosien jälkeenkin vajaamielisen Benjyn ulina on voimakkaana mielessäni. Pitäisikö minun kokeilla Ääntä ja vimmaa uudelleen vai uskoa, että hieno kirja on minulle huono enkä vain yksinkertaisesti tule sitä koskaan ymmärtämäänkään?

Virpi Hämeen-Anttila: Perijät

Pidin Suden vuodesta ja Alastonkuvista, koukutuin Sokkopeliin, mutta sen jälkeen kaikki lukemani Hämeen-Anttilan kirjat ovat olleet minulle pettymyksiä. Perijät lupasi hieman uudenlaista Hämeen-Anttilaa: sukukronikan, jossa on jännitystäkin mukana. Vihaa ja rakkautta riittää, samoin niin maaseudun kuin yritysmaailman koukeroita ja Hämeen-Anttila osaa koukuttaa lukijansa, mutta minulle kirja tarjosi lähinnä juonivetoisia kliseitä. Perijät on minulle huono kirja ennen kaikkea siksi, että katkaisi oman Hämeen-Anttilan lukemiseni. Ehkä taas joskus palaan hänen romaaniensa maailmaan, luultavasti en.

Elizabeth Noble: Lukupiiri

"Valloittava tarina" naisista, jotka kokoontuvat kuukausittain keskustelemaan kirjoista. Ja millaisista kirjoista? Smithin Linnanneidon lokikirjasta, McEwanin Sovituksesta, du Maurierin Rebekasta ja Chevalierin Tytöstä ja helmikorvakorusta. Vai keskustellaanko kirjoista ylipäätään? Naiset toki kokoontuvat lukupiiriin säännöllisesti, mutta kirjoja keskeisempää on se, kuka kenenkin kanssa makaa, kuka uhraa oman uransa miehensä vuoksi ja kenen teini-ikäinen on taas vaikeuksissa. Ei siinä mitään, mutta Lukupiiri ei tarjoa edes elämänmakua. Stereotypioita, rakastumisia ja muuta vatvomista riittää niin, että minulle riitti lukupiirin huhtikuun jälkeen.

Kira Poutanen: Rakkautta on the rocks

Suomalaista chick litiä onnistuneen anoreksiakuvauksen Ihanan meren kirjoittajalta. Kiinnostavaa! Tai sitten ei: "Joskus on hyvä mennä oman kirjallisen mukavuusalueensa ulkopuolelle. Mutta useimmiten on syytä uskoa, että omassa lukijanlestissään pysyminen kannattaa. - - WFT? OMG? Miksi käyttää sähköpostilyhenteitä silloin, kun henkilöt eivät kirjoita sähköpostia tai surffaa netissä, vaan puhuvat toisilleen? Repliikkeihin olisi ihan hyvin voinut kirjoittaa reilusti, että what the fuck. Silloin olisi välttynyt sellaiselta ololta, että lukee pikakirjoitusta eikä kaunokirjallisuutta. Laran elämässä moni asia on yhyy tai EVVK. Haloo! Onneksi sentään on skumppaa ja macaronleivoksia mainion pariisilaisystävättären kanssa."

Tatiana de Rosnay: Mokka

Monet blogiystäväni kehuivat kovasti de Rosnayn aiempia romaaneja Avainta ja Viimeistä kesää. Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteessa Viimeinen kesä oli yksi kirja, jolla minut haastettiin mukaan. Olin jo aikeissa lukea sen, kun posti toi yllättäen Mokan. Aloin lukea kirjaa innoissani, mutta kesken jäi. Käännyin. Näin että Andrew itki. Andrew, tuo kallio. Andrew, jota sanottiin Darth Vaderiksi, koska hän oli niin vahvasti panssaroitu. Ärsyynnyin. En pitänyt. En voinut pitää kirjasta, jonka lauseet ovat tuollaisia. Lyhyitä. Pätkittyjä lauseita kaikkialla. Eikä kirjan psykologiseksi mainostettu antikaan juuri mitään antanut. Luin kirjaa puoliväliin ja jätin äidin surua käsittelevän romaanin sikseen: Mokasta tuli minulle moka. Kynnys tarttua Viimeiseen kesään on kieltämättä aika korkea.

David Safier: Huono karma

Huono karma on ehkä tämän kirjavuoteni suurin pettymys. En siltä toki suuria odottanutkaan, mutta aidosti hauskaa tarinaa. Sen sijaan: "Kirjan kaksi suurinta ongelmaa ovat vitsin venyminen sekä stereotyyppisyys. - - Safierin naiskuva ärsytti minua ehkä kaikkein eniten. Menestyvät ihmiset ovat pinnallisia, ulkonäkökeskeisiä laatuviinien juojia. Työttömät ja duunarit sen sijaan elävät tietenkin ikävässä läävässä betonilähiössä ja voivat lihavana ruhona syödä havaijipitsaa vaaleanpunaisissa alushousuissaan. Minun on pakko sanoa, että kirjan hauskaksi naamioitu asenteellisuus - suuntaan tai toiseen - sai minut kiehumaan."


Dawn Sirett + ryhmä: Leikitään prinsessaa. Ihana kätkökirja

Minä pidän prinsessoista: katson televisiosta mielelläni kuninkaallisia häitä ja rakastan Disneyn klassikkoelokuvia, Ruususta, Tuhkimoa, Lumikkia. Arjessakin voi joskus olla kimallusta ja meillä löytyy useita ihania lastenkirjoja. Mutta Leikitään prinsessaa on pahvisivuinen pikkulasten kurkistuskirja, joka tuo hiustenkuivaajat, hajuvesipullot ja mekkojen valitsemisen vaikeuden jo 1-2 -vuotiaiden tietoisuuteen. Oma tyttäreni rakasti tätä kirjaa alle kaksivuotiaana, mutta minä kävin kaivamassa vaihtoehdoksi vanhan kunnon Maisan. Ok, Leikitään prinsessaa on oikeasti melko harmiton tusinatuote, mutta se saa nyt edustaa niitä lastenkirjoja, joissa ei ole juuri kunnianhimoa, omaperäisyyttä tai edes hyvin kopioitua hauskuutta käytetty. Ja kyllä minua kirjan naiskuvakin ärsytti.

Paul P. Thompson & Tonya R. Carter: Darkness & Light (Dragonlance)

Haa! Blogini lukijoista suuri osa ei varmasti arvaa, että olen jossain vaiheessa elämääni lukenut fantasiaakin. Pidän edelleen Pasi Ilmari Jääskeläisen reaalifantasiasta, Ali Shawn kaltaisten kertojien aikuisten saduista ja suorastaan rakastan Haruki Murakamin kirjojen kummallisia, arkea ja fantastisia elementtejä sekoittavia romaaneja. Mutta nämä Dragonlancen tusinatuotteet ovat kansitaidettaan myöten minulle hankalia. Mieheni keräsi Dragonlance-sarjaa nuorempana ja silloin tulin lukeneeksi pari, joista Darkness & Light toimii tyyppiesimerkkinä.

Elina Tiilikka: Punainen mekko

Prostituoidun elämästä kertova kirja puudutti: "Suosittelenko Punaista mekkoa muiden luettavaksi? En osaa sanoa. Jos haluaa tarkastella prostituutiota yhteiskunnallisena ilmiönä ja kuulla yhden naisen tarinan, niin kyllä tämä lukemisen arvoinen on, mutta prostituutiosta on julkaistu hyvää tutkimuskirjallisuuttakin. Jos taas kaiken tuon vereslihalle saakka yltävänjyystämisen ja keltahampaisten asiakkaiden kohtaaminen tuntuu puuduttavalta, tylsältä tai vaikealta, en voi kirjaa suositella. "


Ovatko listaamani kirjat tuttuja? Jos ovat, mitä olette niistä pitäneet? Huonon kirjan viikko ei pääty tähän. Tarjoilen huomenna vielä yhden kirjan, joka lie oikea sokeri pohjalla koko viikolle.

Hyvää pyhäinpäivää (meillä on sytytelty kynttilöitä edesmenneiden läheisten muistoksi), halloweenia (kurpitsakin on koverrettu ja hohtava hämäkinseitti viritetty viisivuotiaan huoneeseen) tai kekriä (kovasti on herkuteltu) - mitä ikinä sitten vietättekään!