Kohti huonon kirjan viikkoa

Kuurainen, juuri ja juuri ensilumen antanut viikonloppu sekä vielä kirjamessut kaikkine kiinnostavine, suorastaan ihanine kirjoineen. Lähtökohdat nyt alkavalle huonon kirjan viikolleni eivät ole parhaat mahdolliset. Ensin mietin, että loka-marraskuun vaihde on hyvä ajankohta lukea huonoja kirjoja, koska silloin yleensä sataa, tuulee, on pimeää ja muutenkin - sanon nätisti - moni asia ottaa päähän. Minulle syksy on kuitenkin eräs lempivuodenaikani, joten en voi perustella huonon kirjan viikkoa pimeällä vuodenajalla. Ajankohta on siis satunnainen ja sellaisenaan yhtä hyvä - tai huono - kuin mikä tahansa muukin.

Tämä vuonna olen pitänyt muutaman lukuteemapätkän: kesällä vietin dekkaripuolikuuta, syyskuussa oli Keltaisen kirjaston kirjojen viikko ja nyt sitten luen yhden viikon ajan vain huonoja kirjoja. Ajatus itse asiassa pelottaa ennakkoon. Mietin, että kuinka monta kehnoa kirjaa sitä jaksaa lukea peräkkäin? Ilkeänkö bussissa lukea roskaa vai pitääkö minun hankkia kirjoihini valekannet - peitellä vaikkapa Barbara Cartland José Saramagon kansilla? Ja voinko jättää huonon kirjan kesken? Pitääkö se sinnitellä loppuun saakka nyt, kun leikkiin ryhdyn?

Huonon kirjan voi mielestäni jättää kesken, mutta teemaviikkoni aikana aion kirjoittaa myös kesken jääneistä kirjoista ja perustella, mikä kirjassa oli minulle niin huonoa, etten jaksanut lukea sitä loppuun.

Se, mikä minulle on huonoa, on keskeistä teemaviikollani. Huonon kirjan viikkoni tarkoitus ei ole naureskella kirjoille tai kirjailijoille. Tiedän, että kirjallinen maku on aina subjektiivinen asia ja makuja on monia. Minulle kehno kirja voi olla jollekin toiselle mestariteos. Tämän viikon tarkoitus ei ole määrittää sitä, mikä on huonoa kirjallisuutta, vaan kartoittaa nimenpmaan oman lukijuuteni rajoja: pitävätkö ennakkoluuloni kutinsa? Yhtä hyvinhän voin rakastua sellaiseen kirjaan, joka ennakkoon kuvittelen vihaavani. Ja huonoissakin kirjoissa voi olla jotain hyvää - vaikka sitten kaunis kansi, mukava idea tai riemastuttavaa todellisuuspakoa. Aion uskaltaa tarttua myös ainakin yhteen kirjallisuuskaanonissa korkealle arvostettuun klassiikkoon, jonka hammasta purren luin kymmenisen vuotta sitten. Onko kirja minulle edelleen yhtä vastenmielinen kuin ensikohtaamisella vai olenko ikääntyessäni "kultivoitunut" lukijana?

Viime viikolla laadin tänne blogiini pienen kyselyn siitä, mikä teille blogini lukijoille edustaa huonointa kirjallisuutta. Bloggerin kyselyominaisuus temppuili ja kuten sivupalkista näkyy, vastauksia ei juurikaan näy. Vielä viikon keskivaiheilla gallupiin oli osallistunut liki 50 ihmistä ja jos oikein muistan, oli Misery Lit blogini lukijoiden ykkösinhokkigenre. Misery Lit:iäkin lupaan nyt alkavan viikon mittaan lukea, mutta aloitan kuitenkin varman päälle ja jo tänään illalla tai viimeistään huomenna aamulla tarjoilen romanttista menestysviihdettä. Hui!