Barbara Cartland: Morsian vastoin tahtoaan

Huonon kirjan viikko
Barbara Cartland: Morsian vastoin tahtoaan
Kustantaja: Otava 1975
Alkuteos: The Reluctant Bride 1970
Suomennos: Leila Vuori
Sivuja: 255
Ulkomainen romanttinen historiallinen romaani, Iso-Britannia

Sen täytyy johtua siitä, hän päätteli itsekseen, koska ei voinut ymmärtää muuta syytä miehen käyttäytymiseen. Miehen, jonka kasvot olivat kummitelleet Camillan mielessä alinomaa aina siitä hetkestä alkaen jolloin tyttö oli nähnyt hänen hymyilevän mustan orhinsa selässä... Haaveet ovat haaveita hän hymähti itsekseen. Parempi ettei koskaan kokisi niiden toteutuvan; kenties ne vain toisivat pettymyksen muassaan!

Sir ja Lady Lambournin tytät Camilla on häikäisevän kaunis nuori neito, jolla on kullankimmeltävät hiukset ja syvänsiniset silmät. Camilla rakastaa vanhoja musliinimekkojaan sekä vanhempiaan ja synnyinkotiaan. Camillan äiti on vakavasti sairas eivätkä perheen varat riitä hänen lääkärinlaskuihinsa sekä samalla Elisabethin aikaisen maakartanon hoitoon; pellot kasvavatkin rikkaruohoa ja nokkosia. Keskieurooppalaisen Meldensteinin ruhtinaskunnan prinssi on pyytänyt Camillan kättä eikä kaunis Camilla voi kuin suostua, sillä hän on kunnon tytär ja haluaa avioliiton kautta pelastaa perheensä vararikosta. Vai haluaako? Camillaa saattamaan lähtee hätkähdyttävän komea kapteeni Hugo Cheverley, jota Camilla ei voi lakata ajattelemasta. Meldensteinin-matkaa sävyttävät vielä kapteenin kaunis rakastajatar Anastasia sekä pimeydessä vaaniva hahmo, jonka vuoksi Camilla joutuu hengenvaaraan.

Barbara Cartlandin Morsian vastoin tahtoaan (1970) - tai mikä tahansa muu Cartlandin teos, kirjoittihan vaaleanpunaista rakastava kirjailija yli 700 teosta -  on itsestään selvä valinta huonon kirjan viikolleni. Cartlandin romaanit edustavat laatukirjallisuuden ystäville kaikkea vältettävää: kliseisen kauniita naisia ja komeita miehiä, rakkauden ja vihan loimuavia liekkejä, vihjaillen kuvailtuja eroottisia toiveita viestiviä ja silti niin siveitä kohtaamisia sekä historiallisia puitteita. Cartlandin romaaneja pidetään yleisesti ottaen kaikkea muuna kuin korkeakirjallisuutena, mutta suosionsa vuoksi hänen teoksensa (etenkin sukupuolinäkökulma) ovat päätyneet myös akateemisen tutkimuksen kohteeksi. En muista aiemmin lukeneeni Cartlandin kirjoja. Koska olen jo ennakko-odotuksissani mieltänyt hänen romaaninsa huonoiksi, tartuin Morsiameen vastoin tahtoon varsin suurella innolla.

Camilla tunsi värisevänsä riemusta. Ja hän tunsi miehen katseen huulillaan, polttavan katseen joka oli kuin suudelma.

Huonon kirjan viikon suhteen Cartland ei tuottanut pettymystä eikä romaani tarjonnut mitään odotusten vastaistakaan. Camillan tarina on tuttu monista muista kirjoista, se on historiallisen kontekstinsakin vuoksi todellisuuspakoinen satu romantiikannälkäisille lukijoille - ja varsin konservatiivinen sellainen. Kehyskertomus on sama kuin tuhansissa muissa viihderomaaneissa: nuori neito uhkaa joutua naimisiin, mutta halajaa aitoa rakkautta. Morsian vastoin tahtoaan on juonivetoinen romaani, kertomuksella on selkeä alku ja loppu, joiden välissä tapahtuu kaikenlaista.

Vaikka tarina vetää, en nauttinut kirjan lukemisesta. Päinvastoin, Cartlandin teksti sai minut haukottelemaan. Haukotuksen syynä oli ensiksikin tarina, joka ei tarjonnut lainkaan yllätyksiä. En toki odottanutkaan ihmeitä; en kaiken päälaelleen kääntäviä uusia näkökulmia, en eurooppalaisten ruhtinaskuntien historian oppituntia. Odotin romanttista ja itsestäänselvällä tavalla viihdyttävää kirjaa, jonka tarinaa on sujuva lukea. Harmillista kyllä, tuskaistuin kirjan kieleen niin, etten voinut aidosti viihtyä, vaikka naureskelinkin smaragdinvihreälle (totta kai!) villalle, tulen lailla polttavalle raivolle sekä Anastasian lumoille. Yhdessä välissä vihjaillaan jopa piiskalla! Kliseiset kielikuvat ovat toki erottamaton osa harlekiinikirjallisuutta, jollaiseksi Cartlandin teokset luen, vaikka niistä osa onkin laatukustantamojen julkaisemia. En voi myöskään tietää, missä määrin kielikuvat ovat Cartlandin tuotosta, missä määrin suomentajan aikaansaannosta. Morsian vastoin tahtoaan sisältää kuvallisten kliseiden rinnalla myös valtavan määrän kolmella pisteellä merkittyjä ellipsejä: Hyvä Jumala...; Unettomat yöt Portugalissa, miltei sairaana ruumiin ikävästä... Ellipsejä on niin paljon, että ne alkoivat häiritä lukukokemusta ja ihanan Camillan rakkaustarina katosi jonnekin kolmen pisteen ihmemaahan.

En  tiedä, voiko Cartlandista kirjoittaa pohtimatta sukupuolinäkökulmaa. Esimerkiksi Raija Savinainen on pohtinut teemaa Jyväskylän yliopistoon kirjoittamassa gradussaan. Morsian vastoin tahtoaan sisältää muutaman kaunokirjallisuuden arkkityypin: huolestuneet vanhemmat, kauniin ja viattoman, mutta oman tahdon omaavan päähenkilön, kieroilevan naisen sekä komean miehen, joka jäyhän kuorensa olla on kuin satujen pelastava prinssi. Kaiken kruunaa epäily kiinalaisesta rosvosta, sillä vain itämaalaiset pystyvät liikkumaan äänettömästi. Kaikesta jää kovin paperinen maku, sillä hahmot eivät kehity lainkaan. Roolit pysyvät, mikä sai minut haukottelemaan silloinkin, kun olisi pitänyt kokea jotain, mitä ei ole koskaan aikaisemmin kokenut (ja nyt kirjoitan siitä, miltä Camillasta tuntuu laivan kannella, en vuoteessa!).

Vaikka tarina on arvattava, suorastaan kökkö, ja vaikka kielikin on mitä sattuu eikä kirja muutenkaan sykähdytä, on Cartlandin romaanilla omat ansionsa. Siinä on jotain liikuttavalla tavalla rehellistä. Lainaan erästä ystävääni, joka sanoi, että "Cartlandit on onneksi aidosti sitä mitä ovat, eivätkä yritäkään 'pelastaa maailmaa'". Totta - ja pisteet edesmenneelle dame Barbaralle siitä! Parempi avoimesti viihteellinen höttö kuin semivakavan kuoren alle naamioitu silkkaa silkkoa sisältävä romaani. Sitä saa, mitä tilaa!


**½ (Pisteitä annoin muuten enemmän kuin tälle kotimaiselle chick lit -romaanille noin vuosi sitten)

Cartlandin Kreivin uudesta onnesta ja hieman kirjailijan julkisuuskuvastakin on kiinnostavasti kirjoittanut Salla. Kannattaa lukea hänen kirjoituksensa!