Kustantaja: Tammi, Keltainen kirjasto 1988 (pokkaripainos 2000-luku)
Alkuteos: Beloved 1987
Suomennos: Kaarina Sonck
Kansi: Laura Lyytinen
Sivuja: 330
Rakkain säteili eikä Paul D pitänyt siitä. Naisille kävi samoin kuin mansikantaimille ennen kuin ne kasvattivat rönsynsä: niiden vihreä muuttui toisenlaiseksi. Sitten tulivat rönsyt, sitten nuput. Ja kun valkoiset terälehdet kuolivat ja mintunvärinen marja törrötti esillä, lehdet hohtelivat kullankarvaisina ja vahamaisina. Juuri sellaiselta Rakkainkin näytti - kullankarvaiselta ja säteilevältä.
Karannut orjanainen Sethe asuu Cincinnatissa Ohiossa tyttärensä Denverin sekä talon kummituksen, pienen vauvan, kanssa. Eletään Yhdysvaltain sisällissodan jälkeistä aikaa ja monet piinaavat muistot vainoavat Setheä, mutta elämää soljuu omissa hiljaisissa huomissaan. Elämä muuttuu, kun Sethen kanssa samaan aikaan orjana ollut Paul D saapuu Sethen luo ja tuo mukanaan paljon sellaista, joka olisi parempi unohtaa. Eräänä päivänä tapahtuu vielä jotain muuta: vedestä astelee ylös nainen täysissä pukeissa. Hän istuu kokonaisen päivän ja kokonaisen yön mulperipuun varjossa ja hänen nimensä on Rakkain. Rakkain takertuu Setheen ja tämän läheisiin sekä taloon, jossa he asuvat. Mutta miksi Rakkain on tullut, mistä hän on tullut ja onko hänelle sijaa toisten elämässä?
Toni Morrison Minun kansani, minun rakkaani (1987) on oman aikamme klassikko, jonka luin ensimmäisen kerran vasta nyt. Olen lukenut Toni Morrisonilta aiemmin, reilut kymmenen vuotta sitten, muun muassa Solomonin laulun, Sinisimmät silmät ja Paratiisin, minkä vuoksi tiesin odottaa kirjaa, joka ei päästä helpolla, mutta joka jättää syvän jäljen.
Se kaikki on nyt aina on nyt koskaan ei tule aika etten olisi kyyryssä ja katselisi muita jotka nekin on kyyryssä olen aina kyyryssä mies kasvojeni yllä on kuollut hänen kasvot ei ole minun [--]
Romaanissaan Morrison vyöryttää lukijansa eteen lukuisia teemoja, jotka ovat valtavia: on sukupuolten ja rotujen väliset erot, ihmisen oikeus omaan itseensä, on lasten menettämistä, eläimiin sekaantumista osana orjanuorukaisten arkea, on haamuja ja limittäisiä identiteettejä. On väkivallan kierre ja maagista realimismia, tuonpuoleista väkeä reaalimaailmassa. Ja millainen reaalimaailma se onkaan, kun ihmisen nimi voi olla Leima Maksettu tai kun vapina alkaa kasvaa sisältä päin. Kaiken Morrison kietoo yhteen niin taitavasti ja omaleimaisesti, ettei kirjalta kaipaa mitään eikä se muistuta kenenkään toisen kirjoittamaa. Tai toki, on myönnettävä, että paikoin tajunnanvirtaisessa kerronnassa on faulknermaisia sävyjä. Kirjan kehystarina kannattelee mukanaan myös lukuisia elementtejä afroamerikkalaisten folkloresta, joka sekoittuu realismiin ja yhteiskunnalliseen sanomaan.
Minun kansani, minun rakkaani ei ole helppo kirja. Se ei ole helppo teemoiltaan, ei kieleltään eikä koko ajan vaihtuvilta kertojanääniltään. Myös ajallisesti kirja tempoilee nykyhetken ja menneisyyden aallokossa siten, että ainakin minä olin toisiaan ymmälläni sen suhteen, mitä aikaa milloinkin kuvattiin, mutta mitä pitemmälle kirjaa luin, sitä paremmin ymmärsin ajallisen rikkonaisuuden ratkaisun. Kokonaisuudessaan Morrisonin kerronta tulee aivan liki. Se on niin intensiivistä, ettei kirjaa voi laskea käsistään; kerrontaa voisi luonnehtia väkeväksi ja vereväksi, samaan aikaan korkeakirjalliseksi ja tunteikkaaksi. Minun kansani, minun rakkaani on mestariteos ja luultavasti Morrisonin avainromaani. 25 vuotta sitten julkaistu teos on klassikko jo nyt.
Morrison kertoo melkoisen tarinan. Mutta hän kysyy myös, että missä ovat ne tarinat, joita ei kannata kertoa eteenpäin? Minun kansani, minun rakkaani on oma paluuni Morrisonin kirjojen maailmaan, josta olen ollut pois yli kymmen vuotta. Ja millainen paluu se onkaan: rankka, mieleenjäävä ja merkityksellinen.
*****
Julkaisen tämän postauksen samaan aikaan P.S. Rakastan kirjoja -blogin ihanan Saran kanssa. Käykää lukemassa myös Saran mietteet Morrison romaanista. Kirjat ovat lukeneet myös muun muassa Norkku, Ideanus ja Salla.
Miten hieno kirjoitus taas kerran! <3 Nyökyttelin täällä innoissani arviotasi lukiessani. :)
VastaaPoistaMinun kansani, minun rakkaani on juuri kaikkea tuota. Rankka, vaativa, intensiivinen, ja ah niin valtavan hieno. Minulle tämä oli tosiaan ensimmäinen lukemani Morrisonin teos, mutta haluan ehdottomasti lukea häneltä paljon lisää.
Kiitos Katja! Tämä oli hauskaa ja sinä olet ihana! <3 :)
Sara, kiitos. <3 Ja kiitos simultaanisuudesta, oli taas kerran ilo lukea sattumalta samaa kirjaa ja kirjoittaa tarkoituksellisti yhtä aikaa.
PoistaKirja on tosiaankin rankka ja niin hieno. Voimakas, järisyttävä - mestariteos.
Laskin tuossa, että olen lukenut tämän ennen vuotta 1993, koska silloin Morrison ei ollut vielä saanut Nobel-palkintoa, kauhea ja silti ihana kirja.
VastaaPoistaAllu, olen ihan samaa mieltä: kauhea ja silti ihana. Minun ensimmäinen morrisonini oli Jazz, ja taisin lukea sen 1993 tai 1994.
PoistaBeloved oli yksi ehdottomista lemppareistani angloamerikkalaisen kirjallisuuden klassikkolistalla. Se oli siellä jo 2000-luvun alkupuolella ainakin Rooman La Sapienza -yliopistolla, huom! :)
VastaaPoistaMutta olen aina vähän vierastanut tuota suomennoksen nimeä. Se painottaa liikaa teemojen poliittista, laajempaa merkitystä, vaikka kirjassa on mielestäni enemmän merkitystä yksilöllä.
Vera, tuonne klassikkolistalle kirja kuuluukin. :)
PoistaOlen samaa mieltä suomennoksen nimestä, Morrisonin kirjahan liikkuu hyvin henkilökohtaisella tasolla.
Minun kansani, minun rakkaani teki minuun hurjan vaikutuksen. Hassua kyllä, sain itsekin tänään loppuun Morrisonin kirjan, A Mercy. Huikea. Että ymmärrän kyllä miksi hänelle on kirjallisuuden Nobel myönnetty. :)
VastaaPoistaNorkku, ei tämä kirja voi oikein muutakaan kuin vaikuttaa. Morrison sai Nobelinsa ansiosta ja on muutenkin ansainnut hyvän maineensa. Niin taitava!
PoistaKatja, vaikka tämä aihe on niin minua, en syttynyt. Jokin mättää. Otin tämän kirjastosta vakaana aikomuksena tuoda blogiini, mutta luovutin.
VastaaPoistaMinun panokseni tälle aiheella olkoon Powersin Laulut joita lauloimme. Pidän sitä maailman toiseksi parhaana rasismin vastaisena kirjana. Harriet Beecher-Stowen Tuomo sedän tupa on se maailman kuuluisin orjuuden vastainen teos ja varmaan myös paras. Luin sen vain aivan liian nuorena...
En ole aina ollut samaa mieltä Nobel -toimikunnan kanssa;-) Silloin olin kun Herta Müller sai Nobelin.
"Olisin niin halunnut pitää tästä kirjasta, mutta..."
Katjan arvio on ehdottoman vakuuttava, wau! Minulla on kerran käynyt tämän kanssa samoin kuin Leenalle - tosin siitä taitaa olla jo 10 vuotta. Silloin yritin lukea myös muuta Morrisonia, eikä niistä tullut mitään. Mutta nyt ehkä olisi uusi aika, uusi mahdollisuus. Eräs rakas, nuori ihminen, nimittäin mainitsi tämän äskettäin suosikkikirjakseen ja minä arvostan kovasti myös hänen kirjamakuaan. Eli uuteen yritykseen.
PoistaLeena, joskus vaan käy niin, ettei kirja toimi, vaikka tietäisi sen olevan mestarillinen. Laulut, joita lauloimme kiinnostaa minua kovasti. Luulen, että kertojana Powers on hyvin erilainen kuin Morrison, mutta taitava hänkin.
PoistaJa Anni.M., kokeile uudelleen. Uskon, että vaikuttuisit Morrisonista. Jos et tätä, niin kokeile jotain muuta kirjaa.
Oliko tämä se, jossa oli sitä murretta...Minulla on joskus sellaisen kanssa valtavia ongelmia ja joskus ei yhtään. Olen selvinnyt Marigoldin kotiapulaisen kammottavasta murteesta, Ketun murre meni suoraan päähäni, vaikka olen vain muutaman kerran piipahtanut Lapissa, mutta tässä, jos se murre oli tässä, se oli ylimaalisen rankkaa - minulle.
PoistaLeena, tässä on jonkun verran murretta, muttei ainakaan minua häirinnyt. :) Kirjan rankkuus tulee muussa, sellaisessa kaiken läpi lyövässä aistillisuudessa.
PoistaTämä on yksi suosikkikirjoistani! Olin aivan puulla päähän lyöty tämän kirjan jäljiltä: vaikuttunut, kananlihalla, hämilläni, liikuttunut ja vaikuttunut. Toinen lempi-Morrisonini on Rakkaus. Se päästää lukijansa helpommalla kuin tämä, uepa teos.
VastaaPoistaLukemisesta on nyt useita vuosia, mutta tunnelma palaa edelleen mieleeni. Vahva kirja, josta kirjoitit upeasti!
Valkoinen kirahvi, en ihmettele yhtään että tämä on yksi suosikeistasi. Olen ihan varma, että Beloved nousee yhdeksi vuoden suurimmista kirjasuosikeistani. Nyt tuo Rakkaus alkoi kiinnostaa kovasti.
PoistaOi tämä on ehdottomasti joskus luettava;kiitos esittelystä,Tuon Solomonin laulun olen lukenut joskus kauan sitten.
VastaaPoistaYaelian, suosittelen lämpimästi. Rankka kirja, mutta äärettömän taitavasti ja koskettavasti kirjoitettu.
PoistaMinulle on Morrisonin kanssa käynyt kuten kuvasit eli teokset jättävät syvän jäljen, paitsi Tervanukke, johon en kertakaikkiaan päässyt sisään.
VastaaPoistaKirjanainen, Tervanukkea en ole lukenutkaan. Luulen, että seuraavaksi luen Rakkauden.
PoistaLuin tämän melkein kymmenen vuotta sitten, ja Sethen ja muiden kohtalot syöpyivät lähtemättömästi mieleeni. Yksi elämäni kirjoista. Ihana että luit tämän!
VastaaPoistaSamaa mieltä Veran kanssa tuosta suomennoksen nimestä.
Maria, voin hyvin kuvitella, että kirja pysyy edelleen mielessäsi ja että kirja on yksi elämäsi kirjoista. Niin voimakas tämä on, ehdottomasti.
PoistaLiityn Veeran ja sinun kanssa samaan rintamaan, mitä suomennoksen nimimietteisiin tulee.
Minunkin lukemisestani on aikaa varmaan se kymmenen vuotta, mutta kokemuksena kirja oli silloin vaikuttava ja järkyttäväkin. En ole lukenut Morrisonilta muuta tuotantoa, mutta hyllyssä on pari kirjaa odottamassa.
VastaaPoistaSara, vaikuttava ja järkyttävä tämä oli nytkin. Ja hieno. Kannatta lukea Morrisonia enemmänkin.
PoistaMie olen lukenut nyt Morrisonin Paratiisia vinkistäsi. Jostain syystä on ollut hieman hankalaa päästä kirjaan sisälle, lukeminen on tahmeeta. En luovuta kuitenkaan! :)
VastaaPoistaOppisinpa kirjoittamaan yhtä tasaisen laadukkaita postauksia kuin sinä!
Unni, Paratiisi on muistaakseni aluksi hieman hidas - tai Morrisonin tyyli on sellainen, ettei siihen heti pääse sisälle. Mutta toivottavasti Paratiisi on lopulta mielestäsi vaikuttava kirja, minä pidin siitä hurjasti.
PoistaJa kiitos. Voin sanoa samaa sinusta, kirjoitat aina tosi hyviä postauksia!
Tämä on niin hieno kirja, että! Luin itse reilu vuosi sitten ja olin aivan mykistynyt, vaikka kirja vaikea onkin. Mutta joskus pitää ollakin. Jotenkin Morrisoniin tutustuminen sen jälkeen kuitenkin lykkääntyi, mutta tarkoituksena on. Minullakin tuo Rakkaus on lukupinossa, toivottavasti päällimmäisenä mahdollisimman pian.
VastaaPoistaMiten maailmaan voikaan mahtua näin upeita kirjailijoita? Niitä, jotka menevät suoraan ihon alle ja pään sisään. En koskaan tule ymmärtämään sitä. (Mutta olen siitä kiitollinen!)
Suketus, olen ihan samaa mieltä. Voi että! Vaikea tämä on, mutta hienoakin hienompi. Tuo Rakkaus alkoi kiinnostaa nyt, pitää ottaa se lukuun ensi vuonna - luulen, että vaikka Morrison niin hienoja kirjoittaakin, hänen kirjojaan kannattaa hieman säästellä. :)
PoistaEn uskaltanut lukea arviotasi, kun itselläni tämä on pian lukuvuorossa. Mutta yritän muistaa palata kirjan luettuani :)
VastaaPoistaKatri, toivottavasti uskallat kuitenkin lukea. En koskaan paljasta kirjan juonta, vaikka pitkästi kirjoitankin. :) Jään innolla odottamaan sinun mietteitäsi tästä.
PoistaMinulla ei ole Morrisonilta luettuna kuin tämä teos. Muistan pitäneeni teoksesta, mutta kun yritän nyt muistella lukukokemuksiani lukiessani sinun ja Saran arvioita, eivät ne olekaan enää kovin vahvoina mielessä. Morrisonin tuotantoon aion kuitenkin jatkaa tutustumista. Rakkaus löytyi parisen vuotta sitten kirpparilta ja odottaa hyllyssä vuoroaan, aikaansa.
VastaaPoistaHieno arvio jälleen ja upean tunnelmallinen kuva! :)
Kaisa, kaikki kirjat eivät vaan jää mieleen, vaikka kirja olisi hyväkin. Minusta tuntuu, että unohdan itse monia kirjoja (ja jotkut ovat unohtumattomia, totta kai!) ja siksikin blogi on suuri onni. :)
PoistaTämä kiinnostaa Morrisoneista ehkä eniten. Olen lukenut toistaiseksi vain Jazzin, joka oli aika outo, mutta lopulta ihan hyvä. Elämää suurempaa vaikutusta se ei tehnyt, mutta haluan uskoa, että toiset Morrisonin teokset tekevät.
VastaaPoistaKirjoitit taas hyvin. Pitkät analyysisi ovat ansiokkaita, mutta näitä nyt vähän lyhyempiä juttujakin on kiva ja kätevä lukea!
Karoliina, Jazz oli tosiaan hieman outo. Oma suosikkini on ehkä Solomonin laulu, tai sitten tämä. Vaikea sanoa. Morrison kyllä kirjoittaa väkevästi.
PoistaJa kiitos. :) Hih, ei tämän pituus varmaan kauheasti eronnut muista blogiteksteistäni, mutta tästö oli jotenkin vaikea kirjoittaa. :)
Tämä on yksi lempikirjoistani - en vain ymmärrä suomennoksen nimeä. Ehdottomasti niitä kirjoja, jotka pitää jossain vaiheessa elämää lukea.Morrisonin teos pakenee myös kaikkia tiukkoja yhteenvetoja, ehkä siitä syntyy juuri tuo "kokeakirjallisuus" ja avoimuus. Ihana, kipeä kirja, johon varmasti vielä palaan.
VastaaPoistaHyllyssä odottaisi Armolahja ja Solomonin laulu. Ehkä luen Solomonin laulun ensin, kun kerran pidit siitä. :) Jazzin, Sinisimmät silmät ja Rakkauden olen lukenut aiemmin.