Italo Calvino: Halkaistu varakreivi

Italo Calvino: Halkaistu varakreivi
Kustantaja: Tammi, Keltainen kirjasto 1970 (2. painos 2004)
Alkuteos: Il visconte dimezzato 1952
Suomentanut: Jorma Kapari
Kansi: Alfons Eder
Ulkomainen satiirinen romaani, Italia
Sivuja: 115

- Paljonko? Medardo kysyi, ja näytti nauravan.
Palmikkopäinen sanoi: - Tehän tiedätte paljonko maksaa miehen kantaminen kantotuolissa...
Enoni veti kukkaron vyöltään ja heitti sen kilisten kantajan jalkojen juureen. Mies ei edes punninnut sitä vaan huudahti: - Mutta tämän on paljon vähemmän kuin sovittu summa, señor.
Tuulen heiluttaessa hänen viittaansa leipeitä Medardo sanoi: - Puolet.

Eletään vuosisatojen takaista aikaa. Sota riehuu Euroopassa ja ihmiset ovat raadollisia: ruumiita näkyy siellä täällä, on silpomisia ja hirttotuomioita sekä omankädenoikeutta ja spitaalisia, mutta on myös hilpeitä juhlia, kuutamoöitä ja kedon kukkasia. Varakreivi Medardo Terralba palaa sodasta, mutta on kaukana entisestä. Hän on puoliksi kuin aave; kuin hänellä olisi kylki, käsivarsi ja jalka, mutta toisella puolella kehoa ei mitään, vaan hulmuava viitta. Pian vastaan alkaa tulla puolikkaiksi silvottuja päivänkakkaroita sekä kehonsa toisen puolen menettäneitä lepakoita, ja varakreivi osoittaa alaisiaan kohtaan äärimmäistä ankaruutta. Toisaalta on myös ihana Pamela, paimentyttö, johon varakreivi rakastuu.

Italo Calvinon romaani Halkaistu varakreivi (1952) paljastaa pian, että Medardo on haavoittunut sodassa niin, että hänestä on vain puolikas jäljellä - niin fyysisesti kuin henkisestikin. Hänen paha puolensa on palannut kotiin ja hänen häijyytensä ylittää kaikki muut julmuudet, mitä on aiemmin nähty. Mutta puolikkaalla on oltava myös vastapari, hyvä puoli. Kaikki kerrotaan lapsen, varakreivin siskonpojan näkökulmasta, mutta vaikka näkökulma on lapsen, ei katsanto suinkaan ole kapea.

Palatessaan puolenpäivän aikaan kotiinsa Pamela näki että niityn päivänkakkaroissa oli vain puolet terälehdistä jäljellä, teriön toinen puoli oli irrotettu. - Voi! hän sanoi, - laakson kaikkien tyttöjen joukosta tämän piti tapahtua juuri minulle. Hän oli ymmärtänyt että varakreivi oli rakastunut häneen. Hän poimi kaikki päivänkakkaranpuolikkaat, vei ne kotiinsa ja pani messukirjan väliin.
 
Halkaistu varakreivi oli aikanaan ensimmäinen lukemani Calvinon kirja, minkä vuoksi sillä on suuri merkitys omalle lukijuudelleni; olen ihaillut Calvinon tekstejä yli 20 vuoden ajan - kutakuinkin yhtä kauan kuin John Irvingin, ja luen itseni näiden keskenään hyvin erilaisten kirjailijoiden faniksi. Halkaistun varakreivin merkitys minulle kumpuaakin omasta lukijahistoriastani, ja teoksen uudelleenluenta nyt parikymmenen vuoden jälkeen vahvistaa sitä, että voin olla ylpeä tästä osasta historiaani ja lukijantietäni. Calvino on edelleen raikas, suorastaan nerokas kertoja.

Romaani ei ole Calvinon paras. Oma suursuosikkini on Jos talviyönä matkamies tai Paroni puussa, en koskaan osaa päättää, että kummasta pidän enemmän, sellaiseen vertailuun teokset ovat liian erilaisia: ensimmäinen on helppolukuisuudessaan nerokas, toinen nerokkuudessaan vaikea ja palkitseva. Halkaistu varakreivi kuuluu ehdottomasti samaan sarjaan kuin Paroni puussa, ja kun mukaan otetaan vielä Ritari jota ei ollut olemassa, on lukijalla käsissään Calvinon satuallegorioina tunnettu trilogia, jonka kaikki ”osat” ovat toki itsenäisiä teoksia.

Vaikkei Halkaistu varakreivi ole suurin Calvino-suosikkini, on se kuitenkin erittäin hyvä romaani: Calvino saa pieneen kokoon suuren tarinan. Romaani on toisaalta hauska tarina pahasta ja hyvästä, toisaalta se on äärimmäisen vakava katsaus pimeään ja valoisaan koko ihmiskunnassa sekä samalla kurkistus koko Eurooppaan, maanosan eri uskontoihin, terveisiin ja sairaisiin, meihin ja muihin. Calvino onkin tiiviin ilmaisun ihailtava mestari: historiallisen romaanin tai satiirin – ehkä nimenomaan satiirin – ei tarvitse olla tiiliskivi voidakseen kertoa paljon ympäröivästä maailmasta ja kirjan ilmestymisajankohdan politiikasta. Halkaistu varakreivi ilmestyi Italiassa vuonna 1952, aikana jolloin Eurooppa oli toipumassa toisesta maailmansodasta. Tästä syystä Calvinon satuallegoriat ovat nimensä mukaisesti vertaiskuvia, satujen vaatteisiin naamioituja yhteiskuntakriittisiä kuvauksia: helppolukuisia ja mukaansa tempaisevia, mutta pohjimmiltaan vakavia.

Halkaistu varakreivi saa suun hymyyn ja mielen sopivalla tavalla vakavaksi. En usko, että "spoilaan" mitään olennaista kirjasta, kun siteeraan näin lopuksi erästä sen keskeisajatusta: Maailma on täynnä velvollisuuksia ja virvatulia. Jokainen voi itse päättää, kumman valitsee.

****

Halkaistusta varakreivistä on kirjoitettu myös Kiiltomadossa sekä Kirjanurkkaus- ja Oota mä luen tän eka loppuun –blogeissa.