Sarah Waters: Yövartio.
Kustantaja: Tammi 2007, Keltainen kirjasto
Alkuteos:
Nightwatch 2006
Suomentanut: Helena Bützow
Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela
Ulkomainen romaani, Iso-Britannia
Sivuja: 509
Ja kun aseet vaikenivat, ilmapiiri saattoi olla vielä kaameampi. Kay ja Mickey olivat kävelleet kerran tai pari joenrantaa, kun heidän vuoronsa oli päättynyt. Paikka oli luonnoton, omalla tavallaan maaseutuakin hiljaisempi, ja näkymä Thamesia pitkin Westminsteriin oli pelkkää säännötöntä töyrästä - aivan kuin sota olisi hajottanut Lontoon osiin, muuttanut sen ryppääksi kyliä, joista jokainen puolustautui yksin ja epätoivoisesti tuntemattomia voimia vastaan.
Vuonna 1947 Iso-Britannia koettaa toipua toisesta maailmansodasta. Pommitusten runtelema Lontoo alkaa kääntyä takaisin kohti elämää, mutta sodan seuraukset näkyvät kaikkialla. Miesten pukuun ja solmioon pukeutuva vauraasta taustasta tuleva Kay viihtyy elokuvissa ja katselee koko maailmaa kuin tarkkaillen. Viv työskentelee eräänlaisessa deittipalvelussa ja tapailee naimisissa olevaa miestä. Vivin työtoveri Helen ja Julia ovat pariskunta, Julia menestystä niittävä kirjailija, Helen tyttöystästään mustasukkainen nuori nainen. Vivin veli Duncan on vapautunut vankilasta, jonne joutui sodan aikana homoutensa vuoksi. He kaikki koettavat elää elämäänsä, jonka todellisuus iskee toisinaan liiankin lujaa. 1944 Lontoota pommitetaan, myös 1941 sota on jo käynnissä. Sodan keskellä Kay, Helen, Julia, Viv ja Duncan kaikki kurottelevat kohti tulevaisuutta tai pakenevat sitä ja todellisuutta kukin omalla tavallaan.
Sarah Watersin Yövartio (2006) kulkee kerrontansa osalta kronologisesti taaksepäin vuodesta 1947 vuoteen 1941 toista maailmansotaa seuranneissa sekä sodan aikaisissa vuosissa. Romaanissaan Waters piirtää kuvaa sota-ajan varjopuolista, ei kai sodassa muita olekaan, sekä herättää yli 60 vuoden takaisen Lontoon henkiin likaisena ja pimeänä, paikoin valoisana ja koko ajan elävänä - rikkinäisenäkin. Samanlaisia ovat myös kirjan henkilöt, jotka etsivät unohduksen tarjoavaa rakkautta joskus miltei vaikeimmalla mahdollisella tavalla.
Värjääntynyt rappaus näytti huonolla säällä kammottavalta. Tänään kadut kylpivät auringossa, ja talot olivat kuin vaalenneita luita sinistä taivasta vasten. Lontoo näytti mukiinmenevältä, Helen ajatteli. Jalkakäytävät olivat tomuisia - mutta tomuisia vain sillä tavalla kuin tuntikausia auringossa maanneen kissan karva. Ovet olivat auki, ikkunat ylhäällä.
Waters kuvaa kaikkea taitavasti, niin eri yhteiskuntaluokista lähtöisin olevia ihmisiä kuin Lontoota, joka on melkein yksi kirjan henkilöistä. Sota itsessään on raakaa, pimeää ja surullista: ambulanssia ajava Kay näkee silpoutuneen perheen ja melkein kaiken nähneenäkin liikuttuu pieneltä lapselta irronneesta leuasta, jossa maitohampaat ovat jäljellä - ja niin tekee lukijakin. Sota saa ihmisten moraalin löyhemmäksi, myös ylempien luokkien naiset potevat krapulaa eikä nuhruisissa hotelleissa katsota yhteiskuntaluokkaa kuin korkeintaan arvaillen tai kuiskien. Elämää määrittää toisaalta väsymys ja välinpitämättömyys, toisaalta halua kokea läheisyyttä, päästä jonkun kainaloon. Se, että Waters rakentaa romaaninsa tulevasta menneeseen tekee lukemisesta kiehtovaa ja kerroksista; lukemisesta tulee omalla tavallaan ihmisten arvoituksen ratkaisemista, koska ajallisesti taaksepäin meneminen toisaalta kertoo siitä, miksi mihinkin asioihin on päädytty, mutta toisaalta avaa koko ajan uusia ja uusia kysymyksiä.
Koska Waters luo tarinansa viisaasti, ei hän sulje tarinallista ympyrää, vaan jättää lukijan pohtimaan hahmojaan pitkäksi aikaa (näin oletan, lopetin lukemisen vasta tänään). Minun oli itse asiassa pakko lukea uudelleen muutama vuoteen 1947 sijoittuva kohtaus ymmärtääkseni paremmin muutamia ratkaisuja. Mukana kulkee myös Watersin melkein koko tuotannolle - Vieraasta kartanossa puuttunut - ominainen seksuaalisten vähemmistöjen elämän kuvauksen elementti. Se tuo Yövartioon oman, tärkeän lisänsä, joka taidokkaan kerronnan ja tiheän tunnelman ohella; sota pakottaa ihmiset peittelemään ja vaikenemaan, omaan sukupuoleen rakastuminen, ihastuminen tai vain halu ja kaipuu pakottavat ihmiset piiloutumaan varjoihin, oman elämänsä yövartioon myös sota-ajan ulkopuolella.
Waters rakentaa 1940-luvusta elävän ja äärettömän kiinnostavan, epookkimaisen ja tarkan. Tapakulttuurin kuvailussa on paljon samaa kuin Blogistanian Globalian voittaneessa Vieraassa kartanossa, vaikka yksinäinen kartano eroaakin kovasti eloisasta Lontoosta. Yksityiskohdat ovat paikallaan, tunnelma on sama, melankolinen ja paikoin raskas. Kuten muissakin lukemissani (kaikissa suomennetuissa, siis) Watersin kirjoissa, myös Yövartiossa tarina rakentuu hitaasti, Watersin kerronta on verkkaisaa. Joidenkin kirjojen kohdalla saatan tuskastua hitauteen, mutta en Watersin. Hänen kerrontansa suorastaan imaisee mukanaan enkä ainakaan minä olisi raaskinut laskea kirjaa käsistäni. Nautin Yövartion lukemisesta alusta saakka, siitä miten arkirealismi kohtaa ihmisten osin menetetyt haaveet ja menneisyyden haamut sekä siitä, millä intensiteetillä Waters kaikkea kuvaa. Vaikka lukija tavallaan tietää lopun heti alussa, ei hän kuitenkaan voi olla lukematta romaania saadakseen selville koko ajan lisää.
Yövartio on sotakirja, rakkauskertomus, eräänlainen ihmismielen liikkeitä koskeva arvoitus, ihmissuhdetarina sekä kuvaus siitä, mitä kaikkea ihmisten pään sisällä liikkuu aikoina, jolloin eteen tulee asioita jotka ovat liiankin raskaita kohdattavaksi. Sodan kauhujen jäljet näkyvät jokaisessa omalla tavallaan. Waters rakentaa romaaninsa viisaasti ja näyttää, mikä, miten ja miksi ne jäljet rakentuvat ja saavat ihmiset toimimaan ja ajattelemaan. Lukemistani Watersin teoksista, joista kaikista olen pitänyt kovasti, Yövartio tuntuu ainakin näin äkkiseltään parhaimmalta.
****
Yövartion ovat lukeneet myös Salla, joka olisi voinut jäädä pimeään Lontoseen pitemmäksikin aikaa (niin minäkin!), Linnea, joka ahdistui hieman sekä Sanna, joka koki aluksi pettymystä, mutta huomasikin pitävänsä kirjasta kovasti. Romaanin jo pari vuotta sitten lukenut Satu sai Watersista mielenkiintoisen kirjailijatuttavuuden.
Oi, minulla tämä odottaisi alkukielisenä hyllyssä!
VastaaPoistaSusa, tämä on kyllä hieno ja alkukielellä varmasti vieläkin huikeampi (vaikka Bütsow toki hyvää työtä tekeekin).
PoistaNäin jälkeenpäin ajattelen tätä kirjaa lämmöllä. Todella mieleenpainuva ja hieno kirja. Jsoksu tekisi melkein mieli arvioida kirjat blogissa uudestaan, kun se mielipide myöhemmin voi muuttua ;).
VastaaPoistaKiva että tykkäsit! Minulla on Watersilta lukematta vielä Silmänkääntäjä, odotan innolla että ehdin lukemaan sen! :)
Sanna, minä ajattelen samoin monista kirjoista - suuntaan tai toiseen, oma mieli muuttuu ajan myötä ja kirjoista ajattelee eri tavoin.
PoistaSilmänkääntäjä on taas hieman erilainen Watersin kirja. On jännää, miten hänen kaikki kirjansa ovat tunnistettavissa hänen kirjoikseen ja on niissä paljon samaakin, mutta silti kaikissa on ihan oma juttunsa. Hyvä niin!
Tämän haluan lukea joskus, on vain aikamoinen järkäle :).
VastaaPoistaOlen lukenut Vieraasta kartanossa sellaisia tulkintoja, että Caroline olisi lesbo (tai bi) ja siksi(kin) suhde esim. tri Faradayhin kompleksinen, joten sikäli sekin romaani käsittelisi jossain määrin tuota Watersille tyypilliseksi mainitsemaasi teemaa.
Maria, tämä on järkäle, mutta yllättävän nopealukuinen. Minulla aina sata kerrallaan sivua hurahti 40 minuutin bussimatkalla. :)
PoistaOlen lukenut samoja tulkintoja Vieraasta kartanossa ja itsellenikin ne tulivat mieleen, mutta Waters itse on sanonut, että kirjoittaa nyt tulevaan kirjaansa taas lesbon päähenkilön, koska Vieraan kartanossa jälkeen kaipaa sellaista romaaneihinsa.
Hei Katja, oli kiinnostavaa lukea esittelysi tästä Yövartiosta. Minulla on lukulistalla Watersin Vieras kartanossa. Josko nyt kesällä saisin sen viimein luettua!
VastaaPoistaHei Sara,
PoistaVieras kartanossa on hieno romaani. Sen lukeminen sopii erityisesti kesäöihin (tai sitten syksyyn), joten suosittelen!
Tämä oli ensimmäinen Waters, jonka luin ja sen perusteella olen tarttunut hänen muihinkin teoksiinsa, onneksi ! Silmänkääntäjä on ihan loppumetreillä nyt. :)
VastaaPoistaHieno arvio hienosta kirjasta. Olellista on Watersin kirjoissa on omastakin mielestäni tarinan rakentuminen verkkaisesti ja tietty melankolia ja raskaus, mutta hän tekee silti tarinoistaan äärimmäisen kiinnostavia. Aion lukea myös hänen ensimmäiset teoksensa, pitäisi vain selvittää, että mistä ne voisi saada käsiinsä.
Petriina, minulla taas tuo Silmänkääntäjä oli ensimmäinen. Waters osaa kietoa tekstillään pauloihinsa, koska hän kirjoittaa - kuten molemmat totesimme - samaan aikaan raskaasti, mutta silti niin koukuttavasti. Muita hänen teoksiaan ei (kai) ole suomennettu, mutta uskoisin isoimmissa kirjastoissa olevan hänen tuotantoaan saatavilla englanniksikin. :)
PoistaVou. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Tuo ajassa taaksepäin liikkuminen kuulostaa aikakoneidenkin ystävälle vähän epäilyttävältä, mutta kun vakuutit että se toimii, yritän olla olematta kauhuissani siitä.
VastaaPoistaMinulla on hyllyssä Fingersmith, joten luen varmaan sen ensin, mutta kyllä Yövartioonkin pitää tutustua.
Tessa, apua. Minun pitää korjata asiaa blogitekstiinikin: ihmiset eivät liiku ajassa taaksepäin, vaan kerronta menee kronologisesti väärässä järjestyksessä nykyhetkestä taaksepäin. :)
PoistaSuosittelen kyllä sekä tätä että Fingersmithiä!
Minä aloitin Watersin lukemisen tästä ja pidin kovasti! Olen julkaissut silloiset muistiinpanoni jälkikäteen blogissani täällä: http://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi/2011/05/kirjallisuutta-aikakauslehdessa-ja.html
VastaaPoistaKoska en silloin siis vielä pitänyt blogia, on teksti aika suppea. Oli mukava palata tämän mestariteoksen tunnelmiin perusteellisen esittelysi kautta, kiitos!
Kirsi, kiva että linkitit tuon tekstisi. Kävin lukemassa sen ja kyllä siinä kirjan tunnelma välittyy. Muutenkin juttusi on kiva, kirjallisuutta aikakauslehdissä on aina kiinnostava pohtia.
PoistaOlen samaa mieltä, että Yövartio on mestarillinen. Olen pitänyt kaikista Watersin kirjoista, mutta tämä on ehdottomasti paras.
Vitsit, mä en oo vieläkään lukenut Waltersia!? Minulla odottaa englanniksi tämä juuri hyllyssä ja olisikohan vihdoin aika tarttua siihen. Globaliavoittaja ja kaikkea! Häpeän.
VastaaPoistaAnni, etkö? Kannattaa ainakin kokeilla - ei kuitenkaan hävetä. :)
PoistaVoi, mitenhän saisin raivattua lukukalenteriin tilaa Watersille? Vaikken hullaantunut Vieraasta kartanossa, se jätti sellaisen jäljen, että haluan ehdottomasti lukea Watersia lisää. Ja minulla on ollut Silmänkääntäjä jo varmaan vuoden lainassa eräältäkin rakkaalta ystävältä... Aloitan siis kuitenkin siitä, vaikka tämä Yövartio on selvästi hyvä myös!
VastaaPoistaKaroliina, minä luin tämän yllättävän nopeaan. Sata sivua hurahti kerrallaan aina tuosta vain. Suosittelen sekä tätä että Silmänkääntäjää. Minä pidin enemmän tästä, koska 1940-luku kiinnostaa minua 1800-lukua enemmän, mutta Silmänkääntäjäkin on erittäin koukuttava.
PoistaHuh, kuulostaa hienolta kirjalta! Watersiin pitää ehdottomasti tutustua, hieman mietin josko tarttuisin kesällä Vieras kartanossa -kirjaan...
VastaaPoistaVillasukka, ehdottomasti pitää! Ja luulen, että Vieras kartanossa on ihan hyvä valinta. Minä meinasin lukea sen viime kesänä, mutta luin sittenkin vasta syksyllä.
PoistaKaunis, tunnelmallinen kuva kirjasta :)
VastaaPoistaMinäkin olen pitänyt kovasti kaikista suomennetuista Waterseista, ja minustakin Yövartio on niistä paras. Se oli myös ensimmäinen Watersini, ja siksikin erityisen rakas, varsinkin kun luin sen sellaisena hetkenä jolloin en pitkään aikaan ollut lukenut mitään erityisen innostavaa.
Nautin kovasti Watersin hitaasta mutta silti mukaansatempaavasta tyylistä, ja tuo taaksepäin kulkeva kerronta on toteutettu hienosti. Lisäksi henkilöhahmot ovat tässä kirjassa minusta erityisen onnistuneita - jotenkin niin aitoja ja eläviä kaikkine ongelmineen ja virheineen. Ajattelen heitä edelleen lämmöllä.
Liisa, kiitos. Yövartio on kyllä hieno. Minulle tosiaan viimeinen lukemani suomennettujen joukossa, mutta silti paras. Hassusti pidän ensimmäisenä lukemaani Silmänkääntäjää huonoimpana, vaikka siitäkin pidin kovasti.
PoistaWaters on melkoinen kerronnan mestari! Ja totta, tämän kirjan henkilöt ovat nimenomaan aitoja ihmisiä, siksi heistä alkaa välittää.
Katja, tämä voisi olla Watersilta kirja minulle. On hirveää sanoa tätä, mutta jotenkin olen kotonani toisen maailmansodan aikaisessa Lontoossa...Vrt. vaikka Graham Greenen Jutun loppu etc. Niitä kirjoja on paljon.
VastaaPoistaKunpa kustantajat tietäisivät, mikä vaikutus kirjan kannella on suuntaan taikka toiseen...Vieras kartanossa on minulle ylivoimainen koska...
Kirjasin tämän ylös, että josko lukisin rinnan Shieldsin kanssa...sitten suvella, siis nyt. Kiitos vinkistä!
Leena, itse asiassa ajattelin vähän sinua tätä lukiessani. :) Uskoisin, että kaikista Watersin kirjoista tämä olisi eniten sinun juttusi.
PoistaMuistankin, mitä mietit Vieraan kartanossa kannesta. Minä pidin siitä kannesta, mutta olen samaa mieltä siitä, että kansi on todella merkittävä monessakin mielessä: kirjaan liittyvissä mielikuvissa, markkinoinnissa jne.
Shields & Waters - ei ollenkaan huonoa kesälukemista!
Veikkaanpa, että olit oikeassa oikeassa: Tämä jää varmasti tähän astisista Watersin suomennoksista toiseksi parhaaksi eli olisi ollut paras, ilman Parempaa väkeä. Huomaa, että kaikista Waters-suosituksista luotin sinuun eniten <3
Poista(Kiitos umlaut-u:n lainasta ;))
VastaaPoista