Gerbrand Bakker: Isä muuttaa yläkertaan

Gerbrand Bakker: Isä muuttaa yläkertaan
Kustantaja: Karisto 2012
Alkuteos: Boven ist het stil 2006
Suomentanut: Antero Helasvuo
Kansi: Saana Nyqvist
Ulkomainen romaani, Alankomaat
Sivuja: 323

Olen vienyt isän yläkertaan. Pantuani hänet tuoliin istumaan hajotin vuoteen osiin. Hän kyyhötti tuolissa kuin muutamia minuutteja sitten syntynyt vasikka, jota ei vielä oltu nuoltu puhtaaksi, pää hervottomasti retkahtaen ja katse kohdistumatta mihinkään. Vedin sängystä pois peitteet, lakanat ja sijauspatjan, asetin patjan ja pohjalaudat seinää vasten ja irrotin päädyt laudoista. Yritin hengittää mahdollisimman paljon suun kautta. Yläkerran huoneen - minun huoneeni - olin jo tyhjentänyt.
"Mitä sinä teet?" isä kysyi.
"Sinä muutat nyt", minä sanoin.

On aika, tuumaa keski-iän ylittänyt Helmer. Hän on jo vuosia elänyt kahdestaan iäkkään isänsä kanssa ja koettanut olla isälleen se poika, joka hänen vuosikymmeniä sitten edesmennyt kaksoisveljensä onnistui olemaan. Perheen patriarkkana ja despoottina näyttäytynyt isä on raihnainen ja tekee hiljaista kuolemaa, mikä mahdollistaa Helmerin päätösvallan karjatilalla. Hän myy muutaman lampaan, ostaa Tanskan kartan - Tanskassa on tilaa - sekä muuttaa isänsä ja tämän tavarat yläkertaan. Moni muukin rutiini muuttuu, kun Helmer saa eräänä päivänä kirjeen menneisyydestä ja haluaa sen seurauksena nähdä, millaiset silmät sen lähettäneellä Rietillä, kuolleen veljen morsiamella, on nyt.

Hollantilaisen Gerrand Bakkerin nyt suomennettu esikoisromaani Isä muuttaa yläkertaan (2006) käsittelee monia niitä kysymyksiä, joita ikuisesti vanhempiaan varten elänyt ihminen voi mielessään käydä: mistä kaikesta vuosien saatossa on pitänyt luopua, mitä on saanut tilalle? Voiko keski-iän ylittäneenä toteuttaa omia unelmiaan ja mitä niistä tuumaa miltei seniilistä käyvä, mutta yllättävän älykäs isä? Onko ihmisen mahdollista kasvaa uudeksi?

Menen makaamaan uudelle sängylle. Olen levoton, kehossani on sama olo kuin sinä päivänä kun näin sen parven erilaisia lintuja, ja lampaani tuijottivat minua kuin palomiesten ryhmä. Nukkumisesta ei tule mitään, päässäni pyörii  kaikenlaista, mikään ei pysy. Maalaustyöt olohuoneessa ja makuuhuoneessa, pajujen leikkuu, Jarno Koper Tanskassa, vanhan maitokuskin hautajaiset, kirjava varis saarnissa. Uuden sängyn osto, sängyn jossa nyt makaan, ja senhän pitäisi saattaa minut unen päästä kiinni, mutta levottomuus on liian suurta.
Kirje Rietilta.

Isä muuttaa yläkertaan alkaa verkkaisesti, moni asia kirjassa tuntuu mietteliäältä toiminnalta. On peräkammarin aikamiespoika, tämän iäkäs isä, hiljainen karjatila kera lehmien ja muutaman aasin, käsisaha sekä ajoittain vierailevat naapurit, joista elämäniloinen Ada poikineen yrittää kasvattaa alueen kauneinta puutarhaa. Tunnelma on maalainen, maanläheinen ja hidas. Vaikka Bakker kuvaa Helmerin mielenliikkeitä hyvin, minun oli aluksi vaikea päästä sisälle tarinan verkkaiseen rytmiin. Jotain kiehtovaa Bakkerin kerronnassa kuitenkin oli, koska jatkoin eteenpäin ja totuin verkkaiseen oloon. Ensimmäisen seitsemänkymmenen sivun jälkeen sekä romaanin juoni että sen henkilöiden väliset jännitteet muuttuvat ja teos osoittaa sellaista intensiivisyyttä, jota on pakko lukea suorastaan ahmien.

Bakker kirjoittaa kauniisti, mutta paikoin (etenkin ruumillisuudessaan) realistisesti. Pidän hänen tavastaan kertoa ensin auringon kultaamista kanavarannoista sekä eläimen turkin pehmeydestä ja sitten ikääntyvän miehen niljakkaasta ihosta Helmerin pestessä isäänsä. Välillä minä-kertojana toimiva Helmer kirota rätkäyttää kunnon maalaismiehen tapaan, toisinaan pysähtyy tunnelmoimaan luonnon kiertokulkua. Helmerin äiti sekä sinänsä valovoimainen Ada ovat Helmerin mielestä rumia, luonto, Tanskan kartta sekä Riet kauniita. Pelkkä kauneus riittää viehättäjäksi useissa pienoisromaaneissa, mutta liki kolmesataasivuisessa tekstissä se tukahduttaisi alleen. Nyt Bakkerin realistisen ja tunnelmoivan välisessä maastossa liikkuva teksti onkin ilmavaa ja toimivaa eikä se esineellistä ihmisiä eikä eläimiä, vaikka niiden ulkoista olemusta luonnehtiikin. Bakkerin kieli on romaanin vahvuus ja jossain määrin myös sen heikkous. Se on erittäin hidastempoista. Voi olla, että puhumisen kulttuuriin tottuneena itäsuomalaisena vierastastan luonnostanikin teoksia, joissa kaikki repliikit tuntuvat äärimmäisen harkituilta, ihmiset varovaisilta. Hollannin hidas maaseutuelämä sisältää monia samoja elementtejä kuin kotimaiset maaseutukuvaukset, mutta paikoin vieläkin verkkaisemmin.

Silti sanon, että Isä muuttaa yläkertaan on lukemisen arvoinen kirja, jos arvostaa arkista kuvausta ja vaitonaisen takaa löytyviä merkityksiä sekä menneisyydestä kumpuavia oman elämän kipupisteitä ja tulevaisuuteen kurottavia varovaisia unelmia. Hidas tunnelmakin kääntyy lopulta voitoksi, sillä romaani jättää rauhoittuneen olon ja rauhallista pintaa vasten Helmerin tarinan sisältävät yllätykset tuntuvat erityisen vivahteikkailta. Romaanin lievetekstissä Bakkeria verrataan norjalaiseen Anne B. Radgeen sekä yhdysvaltalaiseen Annie Proulxiin. Radgea en ole (vielä) lukenut, mutta Proulxista pidän kovasti. Bakker on liian eurooppalainen ollakseen karujen syrjäseutujen kuvaaja ja hän on Proulxia lempeämpi, vaikka kuvaakin maaseudun väkeä hieman samanlaisella vinoudella. Antero Helasvuo on tehnyt upeaa työtä romaanin suomennoksen kanssa. Hollantia osaamattomana en toki yritäkään lukea alkukielistä versiota, mutta Helasvuon käännöksessä Helmerin koko elämä välittyy todentuntuisena ja kirjan maailma kaikin tavoin uskottavana.

Bakkerin romaani on osa Kariston Lupaus-sarjaa, jossa julkaistaan ansiokkaita ulkomaisia esikoisromaaneja. Sarjan kirjana verkkainen, mutta vahva ja kaunis Isä muuttaa yläkertaan lunastaa lupauksensa.

***½