Erich Kästner: Lisen ja Lotten salaisuus
Kustantaja: Wsoy 1957 (Nuorten toivekirjasto, 2. painos)
Alkuteos: Das doppelte Lottchen 1949
Suomentanut: Kyllikki Nohrström
Kuvitus: Walter Trier
Ulkomainen lastenromaani, Saksa
Sivuja: 143
Äkkiä hänen silmänsä laajenevat hämmästyksestä. Hän tuijottaa Liseä. Nyt Lisekin katselee silmät pyöreinä. Häkeltyneenä hän tarkkailee uuden tytön kasvoja.
Muut lapset ja Ulrike neiti tuijottavat hölmistyksissään vuoroin toista, vuoroin toista. Kuljettaja työntää takkinsa niskaan, raapii päätään ja unohtaa sulkea suunsa. Mikä nyt on hätänä?
Lise ja uusi tyttö ovat niin samannäköiset, että heitä ei voi erottaa toisistaan. Toisella on kylläkin pitkät kiharat ja toisella tiukat palmikot, mutta se on todella ainoa ero!
Seebühlin vuoristokylä on koulutyttöjen kesäonnela. Sen ilmassa surisee nauru, huuto, supatus ja kikatus. Pienet saksalais- ja itävaltalaistytöt viettävät kesää lastenkodiksi kutsutussa, suomalaista kesäleiriä muistuttavassa paikassa, jossa päivät ovat täynnä aamiaisia ja lounaita, uintiretkiä ja uusia ystäviä. Yhtenä iltapäivänä bussi tuo leirille uusia tyttöjä Etelä-Saksasta, heidän joukossaan münchenilainen Lotte, sievä vaalea saparopää. Wieniläisen kapellimestarin tytär, kirahahiuksinen vilkas Lise on kuin puulla päähän lyöty: Lotte on kuin hänen peilikuvansa ja kaiken kukkaraksi tytöillä on vielä sama syntymäpäiväkin. Eipä aikaakaan, kun tytöt saavat selville melkoisen salaisuuden ja alkavat järjestää yhtä ja toista sen tiimoilta niin Saksan kuin Itävallankin puolella.
Sain saksalainen lastenkirjaklassikon Lisen ja Lotten salaisuuden (1949) pienenä lahjana antikvariaatteja kiertävältä ystävältäni. Olen hänelle kiitollinen, koska olin miltei unohtanut tämän mainion Erich Kästnerin kirjan, mutta heti kun sain teoksen käsiini, muistin koko hauskan tarinan juonikulun ja tänään sunnuntaina lukaisin kirjan alle tunnissa. Nuorten toivekirjaston kirjan kansi henki jotain periviehättävää, mitä kirja tarjosi muutenkin aina kutakin lukua koskevia tiivistelmiä myöten, esimerkiksi:
SEITSEMÄS LUKU
Viikkoja on kulunut - Pepe on alistunut - Silavapannukakussa ei ole luita - Kaikki on muuttunut, ja erittäinkin Resi - Kapellimestari Palffy antaa pianotunteja - Rouva Körnerillä on omatunnonvaivoja - Anni Habersetzer saa korvapuusteja - Ihana viikonloppu.
Voi että. Silavapannukakkua, leikkisä Pepe-koira, kaukaa viisaat koulunopettajat, satu Hannusta ja Kertusta sekä ennen kaikkea lasten oma, suuri salaisuus, todellinen jymyjuttu. Lisen ja Lotten mysteeri ei tosin ole kovin suuri, se paljastuu jo kirjan ensimmäisten lukujen aikana ja teoksen saksankielinen nimeke kertoo sen lukijoille heti. Pidänkin enemmän romaanin suomalaisesta nimestä, koska lapsilukijoille kirja saattaa tarjota ihan oikean pikkuarvoituksen, ainakin itse muistelen kokeneeni kirjan parissa suuria oivalluksen hetkiä joskus 1980-luvun alkupuolella.
Lisen ja Lotten salaisuus on niitä kirjoja, joiden nostalgia-arvo on minulle suurempi kuin itse tarina. Tarinassa ei kuitenkaan ole mikään vikaa, päinvastoin. Se on klassinen veijaritarina sekä hauska ja vanhanaikaisella tavalla sydämellinen tyttökirja, joka ottaa ilon irti kaksoisolentoteemalla leikittelystä. Kästner osaa eläytyä toisen maailmansodan jälkeiseen koulutyttöjen maailmaan - tosin ilman häilähdystäkään sodasta, mikä on ymmärrettävää ottaen huomioon kirjan kirjoitusajankohdan. Pasifistina tunnetulla Kästnerillä oli muutoin paljon sanottavaa natsi-Saksasta, sodasta ja rauhasta. Lisen ja Lotten salaisuus kertoo paitsi tyttöjen maailmasta, myös aikuisten mietteistä yllättävän syvällisellä tavalla. Kirjan kertojanääni vuorottelee Lisen ja Lotten, muutaman aikuishahmon sekä kaikkitietävän, lukijaa suoraan puhuttelevan kertojan näkökulmissa sujuvasti ja juonivetoisen tarinan imua ylläpitäen.
Juonivetoituus lie paras termi luonnehtimaan Kästnerin romaania. Suvantokohtia ei juuri ole, mutta ei niitä aina kaipaakaan. Kirjan raikas maailma tuntuu paikoin suorastaan modernilta, vaikka sen sukupuolirooleissa on paljon ajalleen ominaista konventionaalisuutta. Joka tapauksessa tytöt ovat koko ajan romaanin keskeistoimijoita ja siinä mielessä he toimivat hyvin klassisten tyttökirjahahmojen viitoittamalla tiellä tuittupäisinä ja idealistina neitokaisina.
Kokonaisuutena Lisen ja Lotten salaisuus oli ainakin minulle nautittavaa luettavaa. Se palautti mieleeni tuulahduksen omasta lapsuudestani. Se myös lunastaa paikkansa perheeni kirjahyllyssä, sillä haluan ehdottomasti, että tyttäreni tutustuu tähän mainioon lastenromaaniin jo ihan muutaman vuoden kuluttua, sillä maailma voi olla hyvinkin erilainen riippuen siitä, näkeekö sen Lisen vai Lotten silmin.
****
Miten sinä luet lapsuutesi ja nuoruutesi suosikkikirjoja? Jätätkö ne mieluiten ajan kultaamiksi muistoiksi? Palaatko niihin aina aikakausi toisensa jälkeen kuin tutun ystävän pariin? Vai pelkäätkö niitä, ehkä ne tuntuisivatkin nyt aikuisella lukukerralla vierailta ja vääränlaisilta? Minulla on kaikenlaisia kokemuksia, Lisen ja Lotten salaisuus kuuluu onneksi niihin ajan kultaamiin suosikkeihin, joiden kanssa oli hauska tavata uudestaankin.
Kästnerillä on tosi kivoja lastenkirjoja ja niitä luetaan edelleenkin, vaikka ne on kirjoitettu 1930-luvulla.
VastaaPoistaKiva kuulla, että Kästneriä luetaan edelleen. Luin äsken hänen elämästään ja tuottelias mies. Lisäksi pasifistina hyviä mielipiteitä.
PoistaVoi nostalgiaa, tää oli musta jotenkin ihana skidinä.
VastaaPoistaEipä! Ja tämä on niitä lapsuusajan kirjoja, joihin oli oikeasti ilo tutustua aikuisenakin.
PoistaJuuri niin. Ystäväni, yli 60 v. etsii tätä kirjaa, kun muistaa lukeneensa lapsena. Lupasin auttaa etsinnässä.
PoistaSinä olit kiitollinen saadessasi kirjan, minä puolestani siitä, kun esittelit sen. Juuri tämä kirja, Aili Konttisen Inkeri- ja Anni Polvan Tiina-sarja tuovat mieleen ihania lapsuuden lukuelämyksiä. Olihan niitä vielä paljon muitakin. Ihme kyllä en ole koskaan lukenut näitä tyttökirjoja uudelleen, pelkäänkö pettyväni?
VastaaPoistaClarissa, oi, miten kiva kuulla! Konttisen Inkeri-sarja on minulle tuntematon. Tiinoja toki luin, Polva taisi kirjoittaa sarjan viimeisiä osia vielä 80-luvulla, jolloin olin Tiina-iässä.
PoistaMinä luen mielelläni tyttökirjoja uudelleen nyt aikuisenakin. Jotkut kirjat tuovat pettymyksen, toiset yllättävän raikkaudellaan ja joistakin saa aikuisena irti ihan erilaisia asioita. Suosittelen ainakin kokeilemaan. :)
Voivoi, tämä ahmittiin lapsena siskon kanssa moneen kertaan, ja taitaa se olla omien lastenikin hyllyssä ollut. Ihana kirja!
VastaaPoistaTänään taitaa olla aikamoinen nostalgiasunnuntai, sillä luin itse alakouluaikaisen kirjan nimeltä David. Vinkin sain Kirsti Ellilän blogista. Käy ihmeessä kurkkaamassa tunnelmiani!
Kirsi, tosi mukavaa, että tämä on sinullekin tuttu lapsuusajan kirja. Ja ihana tämä onkin!
PoistaHuomasinkin sinun postauksesi ja kävin lukemassa. Eilen oli pihatyökiireitä, joten ehdin kommentoivalle blogikierrokselle vasta tänään. :)
Olen lukenut Erich Kästnerin Pojat salapoliseina lienee kirjoitettu 1920- tai 1930-luvulla, ja se sopii varmasti ihan pienille lapsille :)
VastaaPoistaTämä on varmasti hieman isommille ja työille.
Kästner kirjoitti tosiaankin paljon myös poikakirjoja. En ole niitä lukenut, mutta luulisin Lisen ja Lotten salaisuuden sopivan aika samanikäisille, 8-10-vuotiaille. Pikkutyttöjen kirja, luulen, mutta hyvä sellainen.
PoistaHei Katja, olipa kiva kuulla tästä! Olen kyllä törmännyt kirjaan, mutta en ole lukenut.
VastaaPoistaSara, sinun kannattaa ehdottomasti tutustua tähän. Lue ihmeessä!
PoistaTämä oli minun ja isosiskoni suursuosikki lapsuudessa. Olen hankkinut kirjan nyt aikuisenakin hyllyyni, sillä kerään vanhoja tyttökirjoja sekä ylipäätään NTK- ja LTK-sarjoja. En silti taida lukea kirjaa ainakaan itselleni, sillä en taida oikein syttyä nuortenkirjoista enää, mutta samoin kuin sinä myös minä toivon tyttäreni lukevan tämän alakoululaisena ja ihastuvan samalla tavalla kuin äitinsä aikoinaan.. <3
VastaaPoistaKaroliina, ihana kuulla. <3 NTK:ssa ja LTK:ssa riittääkin paljon kerättävää. Itse kerään vanhoja tyttökirjoja rajoitetusti: haluan hyllyyni ne, joita itse luin lapsena sekä suosikkikirjailijoideni (Montgomery, Alcott, Marckit ym.) nekin teokset, joita en ole vielä lukenut.
PoistaToivottavasti S ihastuu! Samaa toivon meidän A:n kohdalla.
Tämä on ihana ! Kansi ja kaikki, ai että. Oma painokseni on uudempi, mutta kannen kuvitus on sama. Mainiota, miten tuot esille sellaisia vanhoja suosikkejani, joita en tiedä kenenkään muun lukeneen. Esimerkiksi Punaruusun aikaan, Holly Hobbie ja nyt tämä. :)
VastaaPoistaPalaan vanhoihin kirjoihin aika ajoin. Kaikenlaisia kokemuksia on, suurinosa kirjoista on kuin vanhoja ystäviä, mutta on ollut niitäkin, joista en harmikseni olekaan enää myöhemmin viehättynyt, joko tarinan tai kielen vuoksi.
Petriina, sitä tämän nimenomaan on, ihana! Hyvä kuulla, että kirjan kansi on pysynyt samana uudemmissakin painoksissa. Olen ollut hieman pettynyt esimerkiksi Montgomeryn teosten 90-luvun painosten kansiin. Joihinkin asioihin ei saisi kajota ja tyttökirjaklassikot ovat niitä.
PoistaMeillä on tosiaankin monia samoja vanhoja suosikkeja. Hauskaa! <3
Minulla on tämä kirja hyllyssä. Sain se joskus lapsena lahjaksi ja olen lukenut monta monta kertaa. En nyt enää aikuisena. Kuva kannesta herätti nostalgisia tunteita.
VastaaPoistaMargit, tällä kirjalla onkin paljon ystäviä. Joskus aikuinen lukukokemus omasta lapsuussuosikista voi tuottaa pettymyksen, joskus taas ihastuksen. Itse luen lapsuussuosikkejani aina ajoittain, onnistun palaamaan jonnekin vuosien taakse. Se on aika mukavaa!
PoistaTämä kirja ei ole minulle tuttu - edes kansi ei herätä mitään muistoja, eli ei ole tainnut kuulua lähikirjaston valikoimiin.
VastaaPoistaNuo tiivistelmät lukujen alussa ovat kyllä ihastuttavia :)
Minä rakastan lapsuuden suosikkien uudelleenlukemista! Ainahan ne eivät aikuisena enää toimi, ja silloin usein jätän kirjan kesken ja säilytän lapsuuden muistot koskemattomina. Mutta aika usein kuitenkin lapsuuden kirjasta tavoittaa ainakin suloista nostalgiaa, ja parhaimmillaan kirjasta löytää ihan uusia puolia, sellaisia joita lapsena ei olisi edes ollut mahdollista huomata. Montgomery on yksi parhaista esimerkeistä kirjailijoista, jotka toimivat eri tavoilla mutta yhtä hyvin sekä lapselle että aikuiselle.
Liisa, kertomasi perusteella luulen, ettei tämä ole tosiaankaan kuulunut lähikirjastosi valikoimiin, muuten olisit takuulla lukenut tämän. Olen siitä ihan varma! :) Itse lainasin kirjan koulumme minikokoisesta (=yksi korkea hylly) kirjastosta monta kertaa.
PoistaTotta on, etteivät kaikki lapsuuden kirjat toimi enää aikuisena, mutta parhaimmillaan niistä saa paljon irti. Minullakin Montgomery on ehdoton suosikki.
Lisen ja Loten salaisuus on todella viehättävä lastenkirjaklassikko.
VastaaPoistaAino, olen ihan samaa mieltä. Tässä kirjassa on sellaista viehätystä, joka kestää aikaa.
PoistaMinä vielä sellaista, että kyllä minä luen kirjoja niin lasten kuin aikuistenkin yhä uudelleen ja uudelleen, parhaimpiin palaan aina aika ajoin. Tarina ei kulu luettaessa, vaan se kääntää aina uuden puolen itsestään uudella lukukerralla. Mitä tulee siihen, että tarina olisi tuttu kansikuvan perusteella, niin se ei välttämättä pidä paikkaansa, sama tarina voi olla erilaisissa kansissa riippuen julkaisuvuosista. Tämä kansi on kyllä minulle tuttu. Muuten, minulla on Erik Kästnerin Töpö ja Anton -kirja kahtena eri painoksena ja kaksilla erilaisilla kansilla. Vanhemmassa painoksessa on paljon mielenkiintoisemmat kannet. Tarinaa en ole tainnut lukea vielä, tai sitten olen sen unohtanut, eli kuuluu niihin luettaviin kirjahyllyssäni.
VastaaPoistaAino, luet kirjoja ainakin osin samalla tavalla kuin minäkin: aina joskus uudestaan. Se voi olla suurikin ilo, koska kirjoista tosiaan saa eri lukukerroilla irti erilaisia asioita.
PoistaKirjojen kansista taas... Totta on, että eri painoksissa on erilaisia kansia. Mutta jos kohdalle osuu tuttu kansi vuosien takaa, voi se yksistään johdattaa omiin kirjamuistoihin ja palauttaa tarinan mieleen. :)
Kirja herätti jonkinlaista tuttuuden tunnetta, mutta en ole varma olenko lukenut tämän lapsena.
VastaaPoistaMinä olen lapsesta asti ahminut sarjoja, kolmen kärki (ainakin näin aikuisen naisen muistikuvien mukaan) oli Tiina, Neiti Etsivä ja Viisikko. Toki oli niitä hevoskirjojakin vinot pinot, mutta ne ovat sulautuneet muistissani yhdeksi isoksi massaksi. Viisikoita olen lukenut aikuisenakin, ei niissä ihan samaa latausta ollut kuin lapsena vaikka hyviä olivat edelleen. Aionkin lukea kaikki Viisikot jossain vaiheessa, kaikkia en ole lapsena lukenut. Viime aikoina olen miettinyt Tiina -kirjojen uudelleen lukemista, niiden kohdalla tosin pelottaa enemmänkin, että aika on kullannut muistot (pumpulimekot, punaiset posket ja se kaikki muu, oih!). Neiti Etsivän tai heppatyttöjen (oli kai siellä heppapoikiakin, olihan?) pariin en ole tuntenut suurempaa kaipuuta.
Ihanaa, että muistelit lapsuutesi suosikkikirjoja. Minulla on käynyt sama juttu hevoskirjojen suhteen, ne kaikki tuntuvat sulautuneet ikään kuin yhteen. Vain Tunturiratsastus-niminen kirja on mielessä hieman erilaisena, ehkä miljöönsä vuoksi. Viisikot olivat minunkin suuria suosikkejani ja olen samoin miettinyt niiden lukemista uudelleen. Neiti Etsivistä en tykännyt kauheasti lapsenakaan, mutta luin koska niitä kuului lukea. :)
Poista