Sivut

torstai 8. joulukuuta 2011

Copycat-kirjankansi

Amma julkisti muutama päivä sitten mainion kirjankansien Copycat-kisan. Kilpailu tuntui niin houkuttavalta, että minunkin oli pakko alkaa miettiä omaa ehdokastani.

Vaikka olen innokas kuvaaja, on valo nyt niin hämärää, että kilpailuun sopivan kuvan löytääkseni selailin tietokoneeni vanhoja kuvakansioita ja muistin sitten freudilaisen kuvalipsahdukseni: otin kesällä kuvan pienestä tyttärestäni metsämansikoita kämmenillään. Yksi ystäväni huomasi, että olen "ihan Linda Olssonin hengessä". Ehkä hieman olinkin. En omalla kuvallani pääse tietenkään samaan, mutta kyllä tämä copycatista menee. Harrastin sen verran kuvamanipulaatiota, että rajasin kuvaa tyttäreni käsiin ja mustasin kuvan alaosaa hieman samaan tapaan kuin kirjan kannessa.

Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on kirjana kaunis ja lohduttava, mutta suosikkikirjaani siitä ei koskaan tullut. Kannesta pidän kyllä kovasti ja olen siksi iloinen lipsahduksestani.

Copycat-kisa on paitsi houkuttava, myös sangen koukuttava. Pohdin nimittäin osallistumista toisellakin kuvalla, mutta koska sen toteutus on vasta idean asteeella, voi tämä jäädä ainoakseni. Katsellaan. Osallistukaa muutkin sankoin joukon!

33 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä kaunis :)

    Minä vielä aivoriiheilen tätä, kun periaatteessa ideoita olisi mutta toteutus vielä uupuu. No, kyllä minä jollain osallistun, mahtava kilpailu kyllä!

    VastaaPoista
  2. Linnea: Kiitos. :) Mielestäni Amman haaste on aivan ihana. Eilen katselin kirjankansia aivan uusin silmin. Mielessäni oli yksi talviaiheinen kirja vielä, mutta toistaiseksi olen mukana tällä kesäkuvalla.

    VastaaPoista
  3. Kuinka kaunis copycat-kansi! Olen käynyt kilpailun satoa katsomassa muissakin blogeissa ja olen erittäin vaikuttunut :-)

    VastaaPoista
  4. Katri & Jaana: Kiitos. Tässä haasteessa on tosiaan ollut ihania copycat-kansia. :)

    VastaaPoista
  5. Ihailin tuota mansikkakuvaasi jo kesällä, kun se julkaisit, ja tuo copycat-versiokin on todella hieno!

    VastaaPoista
  6. Tosi kaunis kuva!

    Olen myös huomannut Copycat-kisan koukutuksen, minulla on yksi kansi valmiina, mutta muutama lisäidea kolkuttaa vielä tuolla takaraivossa.

    Hieno kisa sikälikin että tulee kiinnitettyä enemmän huomiota kansiin ja niihin liittyvään työhön.

    VastaaPoista
  7. Suorastaan herkullinen kuva!

    Tämä on kyllä ihan huippuhauska idea, pitää katsoa, josko kaikessa tohinassa kehittelisin itsekin jotain... mutta jos en, riittääpä ainakin ihasteltavaa muiden kuvissa!

    VastaaPoista
  8. Ooh..tiedätkö kävin tuossa tunti vai pari sitten etsimässä blogistasi luku vinkkejä.
    Huomasin tuossa sivussa tuon copycat kuvan ja heti tuli mieleeni sama kirja kansineen (jota myöskin parhaillani luen)..

    Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  9. Ai että on hieno copycat-versio, melkein parempi kuin tuo oikea kirjan kansi.
    Minä pidin todella paljon Ollsonin kirjasta silloin kun luin sen. En tiedä pitäisikö lukea uudelleen, vai jättää lukematta..

    VastaaPoista
  10. Ah, minä tunnen metsämansikoiden tuoksun ja joku pikkukeiju tanssii usvassa...

    Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  11. Odotinkin, että teet omasi ! Kaunis ja hyvin toteutettu, tykkään kovasti.

    VastaaPoista
  12. Hieno kuva! Alkoi tehdä mieli metsämansikoita - saisikohan jostain tähän aikaan vuodesta? :)

    PS: Posti löysi perille tänään, kiitos paljon!

    VastaaPoista
  13. Aivan upea! :)
    Minullakin on useita ideoita, mutta toteutus vielä odottelee vuoroaan.

    VastaaPoista
  14. Ihana kuva Katja! Ihan sinun näköinen ja oloinen, kiitos! Jään innostuneena odottamaan, mitä vielä keksit:)

    Olen ihan hirveän iloinen tästä kilpailusta (jos nyt omaansa saa kehua) ja siitä, miten innolla se on otettu vastaan. Eritoten juuri siitä syystä, mitä Norkku mainitsi: kirjan kannet saavat huomiota ja kiitosta, mitkä ehkä jäävät usein liian vähälle. Hyvä me!

    VastaaPoista
  15. Nuo mesimarja- (vai metsämansikka-?) kämmenet olivat niin mehukkaat profiilikuvanasi! Copycat-kantena huiput :-)!

    VastaaPoista
  16. OI miten ihana copycat-kansi:)

    VastaaPoista
  17. Hirmuisen hauska idea. Sinun kuvasi nyt on vaan niin yliveto, ettei tuon kanssa arvaa ryhtyä edes kilpasille ;)

    VastaaPoista
  18. Mahtava idea! Kivaa! Onnistunut on tämä sinun kantesi, vau!! Kirjasta pidin hirmuisesti ja tuo alkuperäinenkin kansi on kaunis.

    VastaaPoista
  19. Maria: Kiitos. Metsämansikat ovat niin ihania.

    Norkku: Odotan innolla, mitä sinä keksit copycat-kisaan. Muistelen, että valokuvaaminen on sinullekin rakas harrastus.

    Suketus: Eikä vaan olekin hauska kilpailu! Amma keksi mainion haasteen. :)

    Sanna: Hauska kuulla. Ja erityisen metkaa, että luet parhaillaan "copycat-kirjaa". Sinulle myös ihanaa joulunalusaikaa!

    Minttuli: Ei sentään parempi kuin alkuperäinen, mutta toivottavasti kuitenkin herkulloinen kuva.

    Leena: Pikkukeiju ihan villiintyi metsämansikoista, kuten luonnonlapsen kuuluikin. :)

    Booksy: Kiitti! :)

    Petriina: Kiitos, kiva kuulla. Minä pidän kovasti sinun kuvastasi.

    Maija: Ehkä pakastimesta. Itse asiassa appivanhempani poimivat aina pari rasiallista metsämansikoita pakastimeen, joten talviset metsämansikat eivät ole ihan vieras juttu.
    Kiva, että sait jo postia!

    Noora: Kiitos. :)

    Peikkoneito: Mukava odottaa, millaisen kuvan sinä keksit. Tämä on niin hauska haaste.

    Amma: Kiitos sinulle haasteesta. Tämä on hauskaa & innostavaa. Ja totta, kirjan kannet tarvitsevat kovasti huomiota.

    Allu: Kiitos!

    Paula: Metsämansikoita on tyttäreni kämmenillä. Minulla oli tämä jonkin aikaa myös FB-profiilikuvanani.

    Yaelian: Kiitos. :)

    Päivikki: Kiitos. Tässä kisassa on ollut jo niin hyviä kuvia, että Ammalle tulee vaikeuksia valita voittaja. Moni osallistuja ei ole vielä paljaastanut omaa copycat-otostaan.

    Satu: Olen samaa mieltä, idea on ihan loistava. :)

    VastaaPoista
  20. Sara: Kiitos. Ja totta, kuva on kesäinen. Ensin mietin talvikuvaa, mutta tämä oli jotenkin sellainen, joka piti nyt hyödyntää. :)

    VastaaPoista
  21. Tykkään kannestasi. Se on paljon samanlainen ja kuitenkin niin erilainen.

    minä tykkäsin tosi paljon tuosta kirjasta "Laulaisin sin ulle lempeitä lauluja".

    VastaaPoista
  22. Todella onnistunut ja hieno copycat-kuva! <3

    Ylipäätään kaikki kilpaan osallistuneet kuvat ovat hienoja. Aika erilaisia, mutta todella upeita. Ja on jännä huomata, miten eri tavalla ideaa on kehitelty.

    VastaaPoista
  23. Hanne: Kiitos. Toivon, että copycat-haasteen ideaan sopiikin olla juuri samanlainen, mutta silti erilainen, itsensä näköinen. :)

    Elina: Kiitos. Sinun oma kilpailukuvasi on tähän saakka julkaistuista suurin suosikkini. <3

    VastaaPoista
  24. Villasukka kirjahyllyssä & Zephyr: Kiitos. :) Toivottavasti tekin osallistutte!

    VastaaPoista
  25. Siis miten minä en ole nähnyt tätä sinun postausta blogilista-päivityksissäni ollenkaan :O

    Varmaan jo ajattelit, että miksihän en kommentoi mitään ;)

    Siis todella kiva ja niin samanhenkinen kuva, toteutus! Tuo sinun ottamasi kuva, siitä tulee aina niin hyvä mieli ja kesän tuoksut sekä maut mieleen!

    VastaaPoista
  26. Susa: Hih, joskus Blogger hieman sekoilee. Kiva, että kommentoit nyt. <3 Sinun kuvasi tässä kilpailussa on todella hieno!

    VastaaPoista