Kustantaja: Wsoy 2011
Kuvitus: Sanna Mander
Kotimainen lastenromaani, elokuvafiktio
Sivuja: 107
Kun Topi katseli Purppuraruusun näytöstä seitsemättä kertaa, tapahtui jotain omituista.
Päällisin puolin oli tavallinen keskiviikko. Topi istui vakiopaikallaan keskimmäisen penkkirivin tuolissa ja mutusteli voilla ja suolalla kuorrutettua paukkumaissia. Mustaviiksinen Rudolf ja kaljupäinen Jones käveleskelivät bungalowin huoneissa ja juonivat. Tallulah saapui liaanilla.
Mutta kun tytön oli aika sanoa yksi kuolemattomista repliikeistä, hän tekikin jotain ennenkuulumatonta: hän käänsi katseensa suoraan Topiin!
Koska olen "aina" pitänyt Woody Allenin elokuvista ja asun vain muutaman kilometrin päässä Korsosta, tuntui ajatus eteeni hieman yllättäen tulleesta Korson purppuraruususta (2011) kerrassaan oivalliselta. Tuuve Aron lastenkirjassa on nimittäin sama idea kuin Allenin hienossa Kairon purppuraruusussa: yksi elokuvan hahmoista loikkaa ulos valkokankaalta osaksi reaalimaailmaa.
Topi Turpeinen on korsolainen koulupoika. Elämä lähiössä sujuu oman perheen, aamupuuron, Bonnie- ja Clyde-kissojen sekä kouluarjen merkeissä. Betonilaatikkomaisessa koulussa kuvaamataito ja matematiikka sujuvat, mutta ilkeä Remu Räme sekä punakka liikunnaopettaja Puntarpää tekevät koulupäivistä osin ikäviä. Onneksi on kuitenkin Korson Kino, elokuvateatteri, jonne Topi menee aina koulun jälkeen. Hänen suosikkielokuvansa on Purppuraruusu, jossa on kaikkea: Amazonin villi viidakko, arvokas rubiini sekä ennen kaikkea miekkailutaitoinen tyttö Tallulah.
Kun Topi on katsomassa elokuvaa jo seitsemännen kerran, tapahtuu jotain ihmeellistä: Tallulah hyppää ulos valkokankaalta ja astuu Topin kanssa ulos korsolaiseen räntäsateeseen...
Korson purppuraruusu on juuri sitä, mitä se takakannessaan lupaa: villi ja vauhdikas kertomus itsetunnosta. Kirjan suurin ongelma oli se, etten voinut kiintyä Topiin enkä Tallulahiin. Heissä on kyllä paljon juuri oikeanlaisia aineksia: epävarmuutta, oikeudenmukaisuutta, herkkyyttäkin, mutta kirjan juonellinen vauhdikkuus esti minua näkemästä heitä itselleni rakkaina henkilöhahmoina, vaikka molemmissa olisi ollut siihen aineksia.
Haluan kuitenkin korostaa, että Korson purppuraruusu on varsin hyvä lastenkirja. Siinä ollaan pienten puolella, mikä on eräs tärkeimmistä viesteistä missä tahansa kirjassa. Elokuvan ystäville kirja on todellista mannaa. Aikuiset voivat klassikoiden ja nykyelokuvien tuntemuksensa ansiosta bongata kirjasta kaikenlaista, mistä Aro vielä tarinan päätyttyä vinkkaa. Elokuvakriitiikkona Aro osaa liikkua filmien maailmassa niin viittauksin kuin cliffhangerein. Siksi voisin suositella kirjaa ennen kaikkea leffafriikeille. Aro myös pitää tekstinsä kasassa, naurattaa, hengästyttääkin. Kaiken mainitsemani vauhdin väliin mahtuu onneksi pieniä lumisateisia suvantoja. Sanna Manderin oranssinhehkuinen kuvitus mukailee Aron luomia tunnelmia niin hienosti, etten voisi keksiä kirjalle parempaa kuvittajaa. Reipas on lie paras sana luonnehtimaan kirjaa kokonaisuutena.
Entäpä sitten kirjan paikallisväri, kun Korso nyt kerran mainitaan kirjan nimessäkin? Elokuvien lopputeksteille uskollisesti heti kirjan alkulehdillä kerrotaan, että kaikki yhteydet korsolaisiin, amazonilaisiin tai heidän kotiseutuihinsa ovat puhtaasti sattumaa. Korsossa usein kirjastossa ja toisinaan ruokakaupassakin asioivana aloin lukiessani totta kai hakea tuttuja paikkoja kaiken sadunomaisen fiktion takaa. Heti alkuun tunnistinkin Korson: paikan, joka on ennemminkin laatikkomainen kuin mitenkään ihmeellinen. Pian kirjassa tulee kuitenkin vastaan paikkoja ja tunnelmia, joita löytyy vain kuvitteellisesta Korsosta, kuten suuri ostoskeskus liukuportaineen tai suloinen Korson Kino sinisine neonvalokirjaimineen. Kinon maailma on niin Topille kuin lukijallekin jotenkin Korsoa todempi. Mutta kuitenkin - kaikesta huolimatta - kirjassa tiivistyy jonkinlainen mielikuvieni mukainen Korson keskustan henki: on betonisia taloja ja harmautta, mutta toisaalta on ihmeellistä kauneuttakin, kun sitä osaa oikein silmin katsella. En tiedä, minähän en ole korsolainen:
Kun he kävelivät rinnakkain halki iltahämyisen Korson, ilma alkoi pakastaa ja lammikot jäätyä hiljalleen umpeen. Katulyhtyjen valot heijastuivat niistä kirkkaina kuin timantit.
Korson purppuraruusu on hauska ja varsin omaperäinen lastenkirja. Sen kerronnan vauhdikkuus ja toimintapainotteisuus kävivät välillä lukijanluonnolleni, mutta toivon kyllä omien lasteni löytävän tämän kirjan joskus kouluikäisinä. Lastenkirja leffafriikeille on mainio idea.
***+ (pidin tästä antamiani pisteitä enemmän, tähtien antaminen on joskus vaikea laji!)
Ihan uusi ilmestys minulle! Kiitos vinkistä.
VastaaPoistaVoisimme kilpailla, kumpi on nähnyt Match Pointin useamman kerran;-)
Mukavaa viikonloppua sinulle!
♥
Leena: Tämä onkin kai uusi kirja. Se tuli luokseni yllättäen ja kirja nimi kutkutti niin, että oli pakko lukaista tämä heti välipalana.
VastaaPoistaSinä olet varmasti nähnyt Match Pointin useammankin, koska minä olen nähnyt sen vain kahdesti. Hieno elokuva. Huomasin, että AVA-kanava näyttää viikottain Allenin elokuvia, mutta kanava ei harmillisesti näy meillä.
Sinne myös ihanaa viikonloppua!
Lumon kirjasto, huippupaikka. Viikottain vieraillaan :) Hauskaa viikonloppua!
VastaaPoistaHauskanoloinen kirja! Minulta tämä jäänee nyt ainakin tällä hetkellä väliin mutta nimi jäänee silti mieleen. Lastenkirjapostauksiasi on aina hauska lukea, vähän vertailla että millaisia oli silloin kun minä ja millaisia nyt.
VastaaPoistaIdeahan tässä vaikuttaa ainakin ihan loistavalta ja toiminee lastenkirjassa mainiosti.
Miia: Niin on. Ja hauska kuulla. Ehkä olemme olleet siellä joskus samaan aikaan. :)
VastaaPoistaLinnea: Kirja on tosi sympaattinen. Pidin sen ideasta ja elokuvallisuudesta. Vierastin hieman sen toiminnallisuutta. Mutta ehdottomasti hauska lastenkirja. Aion lukea sen uudelleen bongataakseni muutaman sellaisen elokuvakohtauksen, jotka nyt missasin.
Aivan ihastuttavalta kuulostaa tämä lastenkirja! Tätä lukisin minäkin mielelläni.
VastaaPoistaMinuakin tämä kiehtoo vaikken ole Korsossa edes käynytkään, kuin juna-asemalla :) Mutta olen jotenkin innostunut nyt lukemaan tällaisia vähän isompien lasten lastenkirjoja sillä silmällä, että voisin piakkoin lukea niitä esikoiselleni!
VastaaPoistaSanna Manderin kuvitus vaikuttaa ihanan retrolta. Noista parista kuvasta tulee mieleen toisaalta Peppi, toisaalta Nunnu-kirjat.
VastaaPoistaLapsille muuten tehdään nykyään niin paljon 60- ja 70-luvun mieleentuovia juttuja (koska tekijöinä ovat noilla vuosikymmenillä syntyneet?) että ihan kiinnostavaa nähdä, miten se vaikuttaa nykylasten esteettisiin mieltymyksiin.
Yaelian: Tämä on symppis kirja. Ja se elokuvallisuus on niin plussaa. :)
VastaaPoistaSusa: Korso taitaa tässä kirjassa olla oikeasti metaforinen paikka, joka edustaa mitä tahansa Suomen lähiötä. Mutta koska itse tosiaan asun joitakin kilometrejä Korsosta, niin koetin hakea yhtäläisyyksiä. Isompien lasten kirjoja on hauska lukea aina välillä. :)
Lumikko: Mietin koko ajan, että mitä kirjaa tämä kuvituksensa osalta muistuttaa. Sinä sen sanoit: Nunnuja! Tosiaankin! Sain muuten tänään ystävältäni kirpparilöytölahjana yhden 70-lukulaisen lastenkirjan. Siitä lisää hivenen myöhemmin.
Tässä on muuten varmaan syntymässä jonkinlainen sykli, että nykylapset tuovat sitten aikanaan retrokuvina näitä 2000-luvulla kuvitetettuja 70-luvun kaikuja kantavia juttuja.
Minullekin tuli näistä kuvista Nunnu mieleen :). Kirjalla on niin hulvaton nimi, että oli pakko kurkata!
VastaaPoistaOikeastaan tuli ihmettelemään, että mitä te monet kanssabloggaajani olette tehneet valokuvillenne, kun niitä on nykyään niin hankala tallentaa esim. arvonnan linkitystä varten? Vasta tänään, pitkän pähkäilyn jälkeen, tajusin miten saan kuvat jpg muotoon. :)
Maria: Eikö vaan, kirja nimi on mitä mainioin!
VastaaPoistaMitä valokuviin tulee, niin ainakaan minä en ole tehnyt yhtään mitään: Blogger itse on muuttanut tuota valokuvanäkymää. Mutta kyllä ne silti ainakin täällä ovat jpg-muodossa. :)
Ok, Katja, kiitos selvennyksestä :). Olen tosiaan niin tumpelo tekniikassa, mutta pääasia että nyt keksin miten saan ne sellaiseen muotoon, missä pystyn käyttämään.
VastaaPoistaIhanaa sunnuntain jatkoa!
Maria: Minäkin olen vähän tumpelo. Mutta onneksi mieheni onkin sitten tietokonenero. :)
VastaaPoistaKatja anonyyminä omassa blogissaan