Johanna Venho: Syntysanat
Kustantaja: Wsoy 2011
Kansi: Marjaana Virta
Kotimainen romaani
Sivuja: 210
En ole koskaan mahtunut tällaisiin kyliin, mutta istun sokkeloisessa pappilassa metsänlaidassa. En toteuttanut brodskylaista nuoruudenhaavetta ja vuokrannut palazzon kellarihuonetta Grande Canalen varrelta Venetsiasta, en seiso parvekkeella kuunnelln veden päälle rakennetun kaupungin elämää, loisketta seiniin jotka järkeä uhmaten pysyvät pystyssä ja joista kaikki haluavat palan itselleen, minäkin. Haluan rappeutuvan palatsin seinälaatan sirun tai edes kerjäläisen homeisen kolikon, torimaalarin öljyvärinhajuisen rätin.
En ole Venetsiassa, olen täällä ja kuuntelen murretta joka muistuttaa nuottia jota mummo puhui. Se kuoriutuu muistissa auki, palauttaa hetkiin jolloin aikaa oli loputtumasti. Kaikki edessä. Avaan työhuoneen ikkunan, Mesin lapset huutelevat pihalla ja se uhitteleva nuotti on minun. Mesin ikkuna on auki ja verho hulmuaa tuuleen.
Intia, Venetsia, Helsingin yliopisto, Kourankorvan kylä itäisessä Suomessa. Kirjailija Hanna Frank on ollut aina valmis pakkaamaan tavaransa, lähtemään ja jättämään elämänsä miehet taakseen ennen kuin he ehtivät jättää hänet. Hän asettuu Kourankorven vanhaan pappilaan, sokkeloiseen taloon, jolla on oma kyläläisiä puhuttanut surullinen historiansa. Pappilan kupeessa vanhassa rintamiestalossa asuu kolmen lapsen nuori leskiäiti Mesi Kivelä. Mesi, joka on täydellinen äiti, sisar hento valkoinen. Mesi, jolla on aivan oma, salainen tarinansa. Juuri Mesi on saanut Hannan muuttamaan kylälle, vaikkei Hanna sitä tiedäkään.
Upeista runoistaan monille tuttu Johanna Venho liikkuu romaanissaan Syntysanat (2011) naiseuden, äitiyden, vaimouden, yksinäisyyden sekä taiteen ja kirjallisuuden maailmassa samaan aikaan myyttisesti ja realistisesti. Mennyt on läsnä nykyisyydessä menetysten ja saamisten muodossa. Mesin elämä sekä hänelle siivet maalannut ensirakkaus Aarni alkavat kirjallisessa mielessä kiinnostaa Hanna yhä enemmän ja enemmän.
Naisten elämät kiertyvät yhteen, he ikään kuin heijastavat toinen toisiaan. Hanna saa Mesiltä tarinan, Mesi saa Hannalta sanat, joita ei pidä pelätä.
Ne eivät asetu paperille sillä tavoin kuin tahdon. Ne ovat varpusen jalkoja, kynsiä, harittavat ja raapivat. Ne eivät rakenna taloa suojakseni, vaan puhkovat seinät. Ne nousta räjähtävät tästä ilmaan, puitten taakse, jättävät minut yksin. Mitä ne tekevät maailmalla, kenen kanssa, en tiedä.
Syntysanat on hidas, mutta intensiivinen kirja. Sitä lukee verkkaisesti, mutta samaan aikaan sitä haluaa ahnehtia. Näennäisen pieni tarina muodostuu kudelmaksi naiseudesta, taiteesta, todellisuuden rajoista sekä sanojen voimasta. Voima ja voimakkuus määrittävät Venhon monisyistä kirjaa. Kirjassa on jonkinlainen myyttien ja arjen, ihmisyyden tutkielman ja kaiken sanoiksi pukemisen onnistunut liitto. Niistä muodostuu myös hyvä tarina, Hannan ja Mesin mielenmaisema.
Johanna Venhon kieli on huikeaa, voi miten se sitä onkaan! Tai ehkä minun pitäisi todeta, että tietenkin se on huikeaa, sehän on runoilijan kieltä proosamuodossa. Venho kirjoittaa kuin hänen sanansa olisivat kiinni maassa tiukoilla juurilla. Toisaalta hän kirjoittaa niin ilmavasti, että kaiken rapaisenkin keskellä lukijan - ainakin minun - on helppo hengittää.
Kuulostan nyt todella ihastuneelta, ja toki sitä olenkin. Venhon kieli tempaisi minut mukaansa heti, samoin hänen kykynsä kuvata henkilöhahmojaan muutamilla vedoilla kertomatta mitään liikaa. Olen lukijana sellainen, että ihastun helposti etenkin kaunis- ja/tai väkeväkielisiin kirjoihin, mutta jumiudun helposti pikkuseikkoihin, jotka pahimillaan leimaavat koko lukukokemustani, mutta parhaassa tapauksessa ovat vain pieniä - ehkä tarpeellisiakin - säröjä, jotka saavat pysähtymään ja ajattelemaan. Tälläkin kertaa jumiuduin, nyt Mesin henkilökuvaan. Jokin Mesissä sai minut varpailleni. Oliko se se, että nuori Mesi oli jotenkin liian avuton, liian riippuvainen, liian nynny? Minun sukupolveni nainen! Minä olin äärimmäisen kiltti parikymppisenä, mutta en löydä nuoresta Mesistä mitään tuttua. Venhon kerronta kuitenkin antaa Mesin kasvaa; kasvaa ja kiertyä sellaiseksi, ettei sitä alussa edes arvaisi. Ei, vaikka heti ensisivuilla lukijalle kerrontaan juuri Mesin ajatuksenvoiman kutsuneen Hannan Kourankorven kylään.
Syntysanat lumosi heti alussa, sitten se ärsytti, kietoi pauloihinsa, ihmetytti ja ihastutti yhä uudelleen. En tiedä vielä, nouseeko Syntysanat erääksi kirjavuoteni huipuksi. Todennäköisesti. Sen kuitenkin tiedän varmasti, että Johanna Venho on sanojen taituri ja tavattoman viisas nainen. Lopetin kirjan toissailtana ja siitä saakka mielessäni on risteillyt monenlaista: paikoilleen ylistetty vaimous ja äitiys, sanat ja muistiinpanot ja salaisuudet, Venetsiassa veteen lohkeilevat kultaupotukset, nainen kuin vaivaiskoivu.
****
Syntysanoja on luettu myös Ilselässä sekä Sinisessä linnassa.
Avaat upeasti tätä romaania ja lukukokemusta, Katja! Mesi oli tosiaan äärettömän kiltti... Moneen asiaan hänen äitiyden uhrautuvaisuudessaan pystyi samastumaan, mutta jotkut asiat (kuinka kesti sitä Lauria ja äitiään?!) menivät yli ymmärryksen.
VastaaPoistaAnnapa minulle vähän tsempityksiä Watersin tiiliskiven suhteen, haluan palavasti saada sen luettua mutta laina-aika käy vähiin... :)
Joskus kieli ratkaisee melkein kaiken. Toki ei kanna ääretöntä lahjattomauutta, mutta voi kantaa vaikka rankan yli.
VastaaPoistaKiitos vinkistä uuteen kirjailijaan, jonka nimeä en edes ole ikinä kuullut!
PS. Onko tuossa kannessa naisen kuva vai onko se sun stailausta? Jos tuo nainen on tuossa ja tuo punainen väri, tämä kansi olisi ollut kovassa sarjassa vuoden kauneimmissa kansissa...
VastaaPoistaMielenkiintoisen ja monipuolisen tuntuinen kirja. Ehdottomasti aion lukea tämän, mutta vähän myöhemmin.
VastaaPoistaKun uusien kirjojen lainausaika vain kaksi viikkoa, ei kannata varailla liikaa kerralla. Hyväkin kirja menettää paljon, jos lukija ei ehdi syventyä kirjan sisältöön.
Tässä kirjassa on minusta yksi tämän vuoden upeimpia kansia! Vielä tämä ei ole tulossa minulla hyllyyn, mutta olen niin kiinnostunut, että hankin kyllä luettavaksi!
VastaaPoistaNo hei. :)
VastaaPoistaOnpa ihana kun pääsit niistä mutista. Kyllä Venho osaa. Ja Mesistä vielä, että hänhän on nimensä mukaisesti ensisijaisesti äiti, hedelmällinen, kukkea, se on hänen tehtävänsä maailmassa. Minä en ihmetellyt häntä yhtään. Moni lukiokaverini on juuri kuin hän. Vaikka siis ihan samaa sukupolveahan me ollaan. :)
Nimiä mietin muutenkin, ennen kuin tajusin (tai "tajusin") tuon: miksi niin arkinen Hanna ja sitten eksoottinen Mesi - ja sitten taas suorastaan niskavuorelainen Aarni jne. Aika herkku on myös itse Kourankorpi: koura on jotain läheistä ja pientä mutta silti miehekästä ja vähän rumaa, kopri taas syrjäisyyden merkki. Tämä meni nyt tämmöiseksi, vaikka piti sanoa, että hieno teksti hienosta kirjasta!
Minuun kansi ei kyllä vetoa, ei vain millään. Punaiset siivet ja vähän liikaa kaikkea.
Kuulostaapa varsin houkuttelevalta!
VastaaPoistaHyvää viikkoa toivon sulle, Katja!
Juuri kävin Ilselässä lukemassa tästä, ja kirjahan odottaa pöydällä. Ihan heti sen vuoro ei ole, ja kyllähän minä nyt vähän säikähdin, että runoutta proosamuodossa... Voi minua. :D Mutta teemat kiinnostavat kyllä tosi paljon, eli ilman muuta ainakin aloitan tätä heti kun ehdin. Ihanaa, kun sie tykkäsit niin kovin!
VastaaPoistaJa minusta kansi on tosi näyttävä, mutta en osaa tietenkään vielä sanoa, miten se sopii kirjan sisältöön.
Maria: Kiitos. Mesi on kiinnostava hahmo, koska hän peilaa Hannaa (itse asiassa jaan sinun ja Minnan ajatukset hänestä/Hannasta, en vain tuonut sitä esille kirjoituksessani) ja hänen ehkä kuuluukin olla liian kiltti, mutta silti se välillä tuntui liialliselta. Hieno kirja tämä kuitenkin on - ihan kaikin tavoin!
VastaaPoistaMitähän sanoisin Watersista... Se kannattaa lukea nyt syksyllä, se ei ole joulukuun kirja. Ja se on tavattoman hieno yhteiskuntaluokkakuvaus, tiivistunnelmainen, hivenen pelottava, mutta ennen kaikkea haikea. Kirjallisen ihmisen kirja!
Leena: Kieli on tärkeä asia kirjoissa. Minä en pelkää rankkojakaan kirjoja, jos ne on hienosti kirjoitettu (kuten esim. Oatesilla tai Adichiella). Mutta kielen täytyy olla muukin kuin väline, kuten Venholla. Suosittelen kyllä Venhoon tutustumista. Jos ei ole aikaa romaaniin, niin vaikka hänen runoihinsa. Runolle on aina aikaa!
Kirjan kannelle en ole tehnyt mitään. Se on juuri tuollainen. Itseni makuun tämä kansi ei ihan täysin ole, mutta sopii kyllä kirjaan. Vaikuttava.
Marjatta: Tämä kannattaa kyllä lukea. Ja vaikka uutuuksien laina-aika on lyhyempi, niin tämä on siinä määrin pieni (vaikkei onneksi sisällöltään kevyt), että kirjan lukee suhteellisen lyhyessä ajassa.
Susa: Kyllä tämä kannattaa lukea. Uskon, että tykkäisit. Kuten Leenalle kommentoin, en itse ihastunut kanteen, vaikka se kantaakin mukanaan kirjan teemoja hyvin.
Minna: Heipä hei sinnekin. :)
Pääsin. Kuten kirjoitin, alussa olin täysin ihastunut Venhon kielen äärellä. Sitten Mesi alkoi ärsyttää ja ajattelin, että taasko tällainen kirja, voi itku. Mutta, sittenkin mutta, onneksi lumouduin uudelleen. Mesin on kyllä hyvin nimetty hahmo, siitä olen samaa mieltä. Ylipäätään tässä kirjassa nimiöinti on onnistunutta. Minua nauratti, kun luin sinun hyviä seminaaritutkielmia koskevia otsikkoehdotuksiasi.
Kansi ei ihastuttanut minuakaan.
Satu: Tämä on houkutteleva kirja, moniteemainen ja kaunis. Kannattaa lukea. Ihanaa viikkoa sinulle. <3
Karoliina: Älä nyt säikähdä! Proosamuoto tarkoittaa sujuvaa kerrontaa, hyvää tarinaa, vaikka kieli onkin tässä voimakasta ja keskeistä. Tarinansa ja teemojensa vuoksi toivon, että tämän vuoro tulee sinunkin kohdallasi aika pian.
Kirjan kansi sopii sisältöön, on näyttävä, mutta ei silti ihastuttanut minua.
Kirja odottaa yöpöydällä. Nyt en malta odottaa, että pääsen sen kimppuun. Kunhan vaan ennätän, ennen kuin laina-aika taas menee umpeen. Vielä on Kätilö kesken ja se tuntuu etenevän minulla kovin hitaasti. Ei siksi, että kirja olisi huono, vaan minulla ei ole aikaa.
VastaaPoistaKirjailijatar: Koeta ehtiä tämä! Se on niin väkevä ja hieno. Ketun Kätilö on minullakin lukusuunnitelmissa. Itse asiassa aloittelin sitä jo, mutta en ole vielä päässyt eteen päin sen kanssa. :)
VastaaPoistaHarvoin teen tätä: luen arviota kirjasta, jota en ole lukenut vielä ja jonka aion pikapuoliin lukea. Nyt en malttanut olla kurkistamatta. Ja ehdottomasti tämä on minun kirjani! Raskisinkohan ostaa tämän messuilta itselleni. Tämä voisi olla juuri sellainen kirja...
VastaaPoistaKiitos kauniista arviostasi!
Valkoinen kirahvi: Kiva, että teit. Osta ihmeessä vaikka tämä messuilta! Minäkin aion tehdä muutaman "matkamuistohankinnan". Mietin, että hankkisinko Wyattin Lasten kirjan vaiko Mosterin Nelikätisen soiton mahdottomuuden.
VastaaPoistaTähänkin tekstiisi joudun palaamaan myöhemmin, luin Syntysanat viime viikolla ja yritän kirjoittaa oman tekstini kirjasta vielä tämän viikon aikana. :)
VastaaPoistaIhastuin kirjaan kovasti, ja niin taisit sinäkin tehdä! :)
Ihanaa kirjamessuviikonloppua Katja-kulta! <3 Olisi ollut ihanaa nähdä messuilla, mutta olen töissä koko loppuviikon ja voin siis vain haaveilla valtavasta messuhallista täynnä tuhansia ja tuhansia toinen toistaan ihanampia kirjoja (noh, toisaalta lompakkoni kiittää :).
Sara: Kiva kuulla, että sinäkin luit tämän ja ihastuit. Jään innolla odottamaan mietteitäsi kirjasta.
VastaaPoistaJa kiitos. <3 Olisi ollut hauska - ja aikakin - tavata, mutta toivottavasti joku toinen kerta. Tsemppiä työviikonloppuun!
Oi että kuulostaa ihanalta! En taida edes malttaa odottaa että saan pari paksua haastekirjaa alta pois, ennen kuin hankin käsiini tämän! ;)
VastaaPoista