tiistai 4. lokakuuta 2011
Per Petterson: Hevosvarkaat
Per Petterson: Hevosvarkaat
Kustantaja: Otava 2009 (pokkarina 2010)
Alkuteos: Ut og stjæle hester 2003
Suomennos: Katriina Huttunen
Kannen kuva: Joseph Shan Pao Lo
Ulkomainen romaani, Norja
Sivuja: 214 (pokkaripainos)
Ja kun joku sanoo, että menneisyys on vieras maa, että siellä toimitaan eri tavalla, niin kai minustakin on tuntunut siltä suurimman osan elämääni, koska minun on ollut pakko, mutta enää minusta ei tunnu. Jos vain keskityn, voin mennä muistini varastoon ja löytää oikealta hyllyltä oikean elokuvan ja uppoutua siihen ja tuntea ruumiissani sen kerran kun ratsastin isäni kanssa korkealla joen yläpuolella harjunselkää ylös ja toista alas, rajan yli Ruotsiin ja pitkälle sinne mikä oli ainakin minulle vieras maa.
67-vuotias erakoitunut norjalainen Trond on muuttanut mökkiin kotimaansa syrjäseudulle lähelle Ruotsin rajaa. Menetettyään vaimonsa liikenneonnettomuudessa Trond tarvitsee aikaa ajatella. Puku ja romuttunut Audi ovat vaihtuneet vanhaan rämisevään autoon sekä ruutupaitaan. Päivät sujuvat BBC:n uutisia kuunnellen, Lyyra-koiran kanssa ulkoillen, varhaisen marraskuun luontoa seuraten sekä Lars-nimisen naapurin kanssa puutöitä Jonseredin moottorisahalla tehden. Larsiin tutustuminen palauttaa Trondin mieleen hänen lapsuutensa kesän vuonna 1948, viimeisen ja erityisen merkityksellisen lapsuudenkesän, jonka hän vietti samoilla seuduilla isänsä kanssa. Kesän traagiset tapahtumat, lapsuuden onnentuokiot sekä salatut viittaukset sodanaikaiseen natsien miehityksen vastaiseen toimintaan alkavat elää Trondin muistoissa.
Per Pettersonin hieno romaani Hevosvarkaat (2009/2003) kuljettaa lukijansa menneen ja nykyisen väliseen vuoropuheluun, yksinäisen miehen ajatuksiin, lempeisiin ja surullisiin lapsuusmuistoihin sekä pohjoismaiseen ikiaikaiseen kaipaukseen. Trond liikkuu nykyhetkessään marraskuussa ja lapsuusmuistoissaan loppukesän tunnelmissa. Hevosia kirjassa ei varasteta, vaan romaanin vertauskuvallinen nimi saa selityksensä muualta.
Norjassa talot ovat valkoisia ja ladot sekä mökkipahaset punaisia. Metsä kasvaa humisten, tuuli paukuttaa kattotiiliä ja marraskuussa joki on vielä sula. On vain vaitelias mies, naapurissa asuva toinen yhtä hiljainen, heidän yhteiset lapsuuskokemuksensa, koirat, metsä, puunhakkuu, muistot ja taivaalta putoileva marraskuinen lumi. Keitetään kahvia, tehdään voileipiä ja muistoissa ratsastetaan isän kanssa hevosilla kohti Ruotsia ja samalla kohti vaiettua tragediaa. Mökillä, mutta vielä enemmän elämässä ja muistoissa on viimeinkin aikaa ajatella muita kuin aivan yksinkertaisia ajatuksia.
Vene oli poissa paikaltaan. Astuin muutaman askeleen veteen ja jäin kuulostelemaan aironvetoja, mutta vain joki kohisi jaloissani, enkä nähnyt sen enempää ylä- kuin alajuoksullakaan. Tukkipinot olivat toki rannassa, ja ne tuoksuivat voimakkaasti kosteassa ilmassa, ja käyrä mänty risteineen oli siinä, ja niityt olivat siinä vastarannalla, mutta vain pilvet liikkuivat taivaalla ja lepattava valo. Oli outo tunne seisoa ulkona yössä yksin, melkein kuin valo tai ääni ruumiin lävitse, kuin pehmeä kuu tai kellojen sointi kun vesi virtasi saappaanvarsien ympärillä, ja kaikki muu ympärillä oli niin suurta ja niin hiljaista, mutta en tuntenut oloani hylätyksi, tunsin itseni valituksi. Olin nyt täysin rauhallinen, olin kaiken keskus.
Joihinkin kirjoihin rakastuu jo ennen kuin niitä on alkanut edes lukea. Hevosvarkaiden kohdalla minulle kävi näin ja siksi säästelin jo heinäkuussa ostamaani kirjaa. Säästelin sitä aavistuksen melankoliseen syysoloon; Sellaiseen alakuloon, joka on pohjimmiltaan tarpeellista ja pienessä mittakaavassa jopa ihanaa. Minun kohdallani sellainen hetki on ollut juuri nyt alkuviikosta ja osasin valita siihen tismalleen oikean kirjan. Hevosvarkaat osoittautui minulle täydelliseksi kirjaksi, koska se on samaan aikaan arkinen, vähäeleinen ja kuitenkin niin säkenöivällä tavalla voimakas.
Hevosvarkaissa on samaa lohdullisuutta kuin Tove Janssonin Muumilaakson marraskuussa. Jos kirjoilla oli sielunkumppanit tai vastinparit, niin nämä Pettersonin ja Janssonin kirjat voisivat olla sellaiset keskenään. Petterson kirjoittaa paitsi lempeästi ja rauhoittavasti, myös äärimmäisen väkevästi. Hän kuvailee vuolaasti ja toteaa niukasti, nyt asun täällä. Niin se vain on, ei mitään lisättävää. Petterson pääsee päähenkilönsä sisälle niin, että lukija alkaa hengittää samaa ilmaa kuin Trond. Trond on antamassa periksi kaikkien menetystensä edessä, mutta on sen verran kiihkeä ja omien sanojensa mukaan virkeä, ettei sitä tee, vaan taistelee juurakon kanssa ja lukee Dickensiä kuin koettaen ymmärtää paremmin omaa elämäänsäkin.
Minut tuntevat tietävät, kuinka rakastan kirjoja joissa on joko syksy tai lumisadetta. Hevosvarkaissa paitsi Trondin mielenliikkeet, myös Norjan luonto tulee liki: tien ja joen yhtymäkohta on vain suuri valkoinen vaippa ilman ääriviivoja; Hevosen lämpimät kupeet höyryävät; Puu tuoksuu ja tukit ajelehtivat arvokkaasti kohti Ruotsia. Keltaisessa sydvestissään Trond ajattelee näyttävänsä ihan Lofoottien kalastajalta.
Hevosvarkaiden sekä Kirotun ajan katoavan virran ansiosta julistan olevani ihan rakastunut tapaan, jolla Petterson kirjoittaa. Siinä on arkisuudessaan ja näennäisessä pienuudessaan jotain elämää suurempaa. Hevosvarkaat on niitä kirjoja, joiden kanssa voisin mennä nukkumaan ja nähdä aavistuksen melankolisia, mutta silti äärimmäisen lohdullisia unia.
Mehän päätämme itse milloin tekee kipeää.
****½
Hevosvarkaista ovat kirjoittaneet myös Sanna, Sara, Valkoinen kirahvi sekä Ilselän Minna vanhassa blogissaan.
Kun kirjoitit Katoavan ajan virrasta, minulla syttyi myös kipinä saada lukea se tai tämä. Ihanaa, että juuri nyt löysit tällaisen lohdullisen kirjan!
VastaaPoistaKivasti vertasit Muumilaakson marraskuuta ja Hevosvarkaita.
VastaaPoistaVarmasti lukemisen arvoinen kirja, Norja ja norjalaisuus on aina kiehtonut.
Mukavia lukuhetkiä syksyn sateissa:)
Kun luin tuo otsikon, ajattelin heti, että 4-5 tähteä antaisin tuosta kirjasta. Se osui pari vuotta sitten kirjakaupassa käteeni eikä tarvinnut katua lukemista. Kiva, että sinäkin pidit.
VastaaPoistaMinä tykkäsin ihan hirveästi tuosta Kirotusta ajan virrasta ja olen siitä lähtien on pitänyt lukea myös tämä kirja. Minustakin jo siinä oli käsittämätöntä pienin vedoin kuvattua lohdullisuutta.
VastaaPoistaHevosvarkaista vielä sellainen muisto, että minusta oli ihan hupaisaa, kun Nalle Puhin piiretyssä oli hevosvarkaita, jotka olikin, ylläri ylläri, hevosia :)
Ai noinko ihana tämä on! Minulla oli tämä kesällä lainassa, mutta en sitten taaskaan ehtinyt. Täytyy muistaa lainata uudestaan, kertomasi perusteella haluan ehdottomasti lukea tämän.
VastaaPoistaSusa: Minä uskoisin sinun pitävän Pettersonista. <3 Minä itse asiassa "löysin" tämän kirjan jo viime vuonna, ostin kesällä, mutta luin vasta nyt - juuri oikeaan aikaan. :)
VastaaPoistaHanne: Kirjat ovat erilaisia, mutta siinä tunnelmassa, jonka ne saavat minussa aikaan, on jotain samaa. Ja on tosiaan virkistävää lukea norjalaisia kirjoja, niitä en ole juuri lukenutkaan.
Allu: Pidin! Mukava kuulla, että sinä olet myös lukenut tämän. Petterson on kahden lukemani kirjan perusteella noussut suursuosikikseni.
Kirjailijatar: Ihanaa. Minä en tiedä, kummasta Pettersonista pidän enemmän. Hevosvarkaat on kauniimpi, mutta Kirottu ajan... on ehkä minulle aavistuksen rakkaampi, luinhan sen ensin.
Suloinen muisto!
Erja: Minulle tämä oli noin ihana. Mutta tykkään yleisesti ottaen melankolisista, mutta silti valoisista kirjoista, joissa on monia ulottuvuuksia. Suosittelen! Ja syksy on tälle paljon parempi vuodenaika kuin kesä. :)
Hevosvarkaat todella on ihana. Arvasin, että sinäkin pidät siitä. Kuvasit niin hienosti, mistä kirjassa on kysymys. Mulle tuli kirjaa lukiessa sellainen olo, että kunpa itsekin osaisi suhtautua syksyyn ja elämään kuin Trond. Pysähtyisi, antaisi aikaa hiljentymiselle, rauhoittumiselle. Toki Trondilla on paljon kipeitä asioita koettuna, ja onhan kirjassa haikea perusvire ja -sävy, mutta Trond jotenkin vain osaa käpertyä syksyyn, ottaa sen vastaan sellaisena kuin se on (tai niin ainakin muistelen olevan, on nimittäin jo aikaa siitä, kun kirjan luin). Ei ihme, että sulle tuli kirjasta mieleen minulle hyvin rakas Muumilaakson marraskuu.
VastaaPoistaOnpa kiva että pidit myös tästä ja kirjoitit niin hienosti:) Minäkin tykkäsin tästä ihan hirmuisesti ja odotan innolla ehtiväni lukea Kirotun ajan...
VastaaPoistaPettersson kirjoittaa kauniisti ja uskon, että tämä on syyskirjaksi juuri sopiva myös tunnelmaltaan:)
Anna Elina: Sinä tunnet minun kirjamakuni aika hyvin. :) Minä luulen, että minä osaan katsoa syksyä Trondin tavoin. Pidän juuri siitä, että saa kaikessa rauhassa ja hieman lempeästi käpertyä. Silti syksyllä minussa on myös enemmän virtaa kuin keväisin, jolloin kaikki tulee liian nopeaan.
VastaaPoistaTunnelmaltaan tässä kirjassa on niin paljon samaa kuin Muumilaakson marraskuussa. Molemmat kirjat lohduttavat omalla tavallaan.
Sanna: Kiitos. Pidin niin, niin paljon! En tiedä, pidinkö enemmän tästä vaiko Kirotusta ajan katoavasta virrasta. Molemmissa on samoja kaikuja ja rakenteellisestikin yhtäläisyyksiä, vaikka painopisteet ovat erilaisia.
Voi, kun Pettersonia suomennettaisiin lisää. :)
Oi! Mikä ilo, että luit tämän ja kirjoitit siitä niin kauniisti. Tuo Jansson-vertaus osuu kyllä kohdilleen, sellaisessa asenteessa elämää kohtaan myös.
VastaaPoistaMinusta tämä taas oli niistä muistojeni lumihuippuisista norjalaistuntureista huolimatta kesäkirja - se oli niin kuumaa ja rankkaa työtä se metsähomma, ja jotenkin sellainen lapsuuden kesien fiilis... ja taas mieleen tulee Håkan Nesser ja Kim Novak ei uinut Genesaretinjärvessä, voi kun lukisit sen jatkoksi tälle! Minusta ne ovat niin parit.
Minnea: Totta, kyllä tässä kesäkin on vahvasti läsnä. Norjalainen, pohjoismainen kesä. Silti, omista tämän ajan mietteistäni johtuen, syksy nousee tässä vielä voimakkaammin.
VastaaPoistaMinulle on tullut Pettersonin kirjojen myötä matkakuumetta Norjan suuntaan. En ole siellä koskaan käynyt, koska sinne on niin pitkä matka (ainakin tältä laidalta Suomea), mutta nyt olen löytänyt itseni matkatoimistojen sivuilta katsomassa erilaisia vaihtoehtoja matkustamisen ja hotellien suhteen. Haaveilla ainakin saa. :)
Kiitos kirjavinkistä. Kim Novak ei uinut Genesaretinjärvessä vaikuttaa pikaisen googlettelun seurauksena ihan minun kirjaltani.
Minnea -> Minna. :)
VastaaPoistaOlet selvästi ihastunut Pettersoniin ja minulta on vieläkin lukematta se Kirottu ajan katoava virtakin vielä...Onneksi se on niin ohut, mutta ei toivottasti 'ohut', että sen ehtii jossain välissä.
VastaaPoistaNyt paljastit tuon lumisadejutun;-) Siis minä putoan täysillä kirjoihin, joissa syksy, mutta saatan olla jopa puolueellinen, jos kirjassa sataa lunta. Tarkoin vartioitu talo ja lumisadepallo sekä sitten ne oikeat lumisateet siinä...Eikös lunta ollut myös Bolšoin perhosessa kaikkien niiden meripihkakorujen joukossa...
Leena: Olen. Petterson vein minulta jalat alta samaan tapaan kuin Haahtela tai Ishiguro. He taitavat olla minun tämän vuoden suurimmat kirjalliset löytöni (miesten vuosi... Viime vuonna ihastuin Joyce Carrol Oatesiin ja Riikka Pulkkiseen).
VastaaPoistaKirottu ajan... ei ole missään nimessä "ohut". Omasta mielestäni se on niitä pieniä suuria kirjoja, jotka jäävät mieleen pitkäksi aikaa.
Ja oih, lumisade saa minutkin puolueelliseksi. <3
Rämisevä auto! Lyyra-koira! Minäkin haluan!
VastaaPoistaKirjoitat niin vetävästi taas Katja että oih ja voih. Tosin tällä hetkellä minä nautin kissoista ja Kafkasta niin paljon etten osaa oikeasti harmitella. Mutta muistiin tämä menee.
(jäi mietityttämään, että mahtaakohan tuo nimi sitten viitata siihen sellaiseen I want to steal horses with you - sanontaan johon viitataan myös yhdessä herra C:n kirjassa.. Jos kyllä niin oi..)
Linnea: Tämä kirja on ehdottomasti haluamisen arvoinen! Carpelanin ja Kekkosen Valinnan ohella minun kirjasyksyni huippuja.
VastaaPoistaKafka rannalla on kyllä sellainen, ettei sitä lukiessa juuri muita kirjoja kaipaa.
En ole ihan varma, mihin herra C viittaa, mutta Pettersonin kirjassa hevosvarkaudella on kaksoismerkitys.
Olen päättänyt tutustua Pettersoniin (niin kuin Haahtelaankin) blogiarvioiden - etenkin sinun arvioidesi - perusteella. En ehkä tämän vuoden puolella, mutta kirjat ovat siitä kivoja, että ne malttavat odottaa. :)
VastaaPoistaVertaus Muumilaakson marraskuuhun kiehtoo (vaikkei se suosikkimuumini olekaan), ja myös Minnan vertaus Nesserin Kim Novak -romaaniin. Jälkimmäistä en kylläkään ole lukenut, mutta tein sen kanssa sillä tavalla kerran töitä, että kirja tuli tutuksi ja alkoi kiehtoa tosi paljon. Tosin yhdistin sen mielessäni Ihanat naiset rannalla -maailmaan. :) Ostin sen silloin äidin miehelle joululahjaksi. Pitäisi ehkä lainata lahja takaisin. :)
Karoliina: Minä putosin sekä Haahtelaan että Pettersoniin. Haahtela on hiotumpi ja kauniimpi, kielellisempi. Petterson kaunis, mutta väkevä ja tunnetasolla jotenkin isompi kuin Haahtela.
VastaaPoistaMuumilaakson marraskuu ei ole minunkaan suosikkimuumini (se on Taikatalvi), mutta sen tunnelmassa on jotain lohdullista.
Anteeksi tämä kommenttiryöppy blogiisi, mutta kommentoin nyt kerralla kaikkiin niihin päivityksiin, joihin minulla on sanottavaa (ja niitä on monta, varsinkin tämän blogitaukoni jälkeen... :).
VastaaPoistaVoi ihana Hevosvarkaat!! <3 Arvasin että tulet rakastamaan kirjaa, niin minäkin rakastin! Kirjoitit kirjasta ihanasti, ja minun alkoi tehdä mieli lukea se uudelleen nyt kun alkaa olla synkkää ja pimeää, tämä sopisi täydellisesti tähän(kin) vuodenaikaan. Minähän luin kirjan heinäkuussa, ja minusta se sopi sinnekin, kirjassa kun elettiin myös helteistä kesää 1948.
Pitäisi lukea pian myös Kirotun ajan katoava virta, mutta jostain syystä pelkään ettei se ole aivan Hevosvarkaiden veroinen.
Ja tuo lopun sitaatti... Välillä jokin lause muuttuu omassa elämässä astetta todemmaksi. Minä päätin eilen: enää ei tee.
<3
Hevosvarkaat on tavattoman hieno kirja, se sai minut lopullisesti vakuuttumaan Pettersonin taidoista.
VastaaPoistaKiinnostavaa, että vertaat tätä Muumilaakson marraskuuhun. Minulle tuli nimittäin lukiessa mieleen Tove Jansson. :)