Poukama ja "Harmaja"

Etsin sinua niin kuin tuuli etsii poukamaa runoilee Olli Heikkonen kokoelmassaan Kuinka maa muuttui musiikiksi (Tammi 2003). Runo on siinä määrin poukkoileva, etten siteeraa sitä täällä kokonaisuudessaan, mutta sen ensisäkeet ovat kauniit. Ja koska tämä on ensisijaisesti kirja- eikä sisustusblogi (hah, kuivasti!), niin täytyihin minun keksiä jonkinlainen ontuva aasinsilta kotoisteluaiheisiin.

Seesteinen, ihana Poukama ja kallionvakaa "Harmaja" saapuivat kesällä meille Tikkurilan purkeissa, kun kyllästyin katsomaan liian vaalean beigen sävyistä olohuonettamme ja koska olin jo kauan inhonnut mäntyisiä yöpöytiämme. Samalla harmaan hunnun saivat ylleen myös ikivanhat koivuiset tuolit, jotka ovat edesmenneiden isovanhempieni kaupunkiasunnon peruja. Meillä tämä maalaaminen on jokakesäistä hupia. Joku ehkä muistaa, miten kesällä 2010 ovet suorastaan lensivät autotallissamme? Ja nytkin, syyskuun saavuttua, olen valkovahannut yhtä niin ikään mäntyistä lipastoamme. Mitä seuraavaksi... Voiskohan keittiön tuolitkin maalata?

Samalla voisin vastata haasteeseen, mitä löytyy puolison yöpöydältä. No, ainakin uusi hieno nuppivedin yöpöytään sekä pöydän alatasolla kasa Tekniikan Maailmoja ja Aku Ankan taskukirjoja. Mieheni lukee kirjoja harvakseltaan, mutta lukee melko kahtiajakautuneesti joko oikeaa älykkökirjallisuutta, kuten Saramagoa, Austeria tai Ecoa, tai sitten Dragonlance- tai muita vastaavia fantasiakirjoja. Siltä väliltä olevaa kirjallisuutta hän lukee harvemmin, vaikka olen yrittänyt kaupitella muun muassa Pasi Ilmari Jääskeläistä, Miika Nousiaista ja uutuutena Jonathan Carrolia, josta hän varovasti jo kiinnostuikin. Mieheni yöpöydällä ei ole kirjoja, koska nukkuu usein kuopuksemme huoneen lattialla olevalla patjalla. Ja ei, en aja miestäni sinne öisin. Kolmevuotiaamme pelkää pimeää ja kaipaa uniseuraa, viisivuotias eskarilaisemme taas kömpii jossain välissä yötä nukkumaan minun viereeni. Usein kaikki heräävät aamulla eri paikasta kuin mihin ovat illalla päänsä kallistaneet. Tällaiset järjestelyt taitavat olla melko tavallista lapsiperheissä?

Kuulaankaunista syyskuun ensimmäistä lauantaita itse kullekin. Minä kestitsen appivanhempiani, ihailen uutta pihakeinuamme, luen ihanaa ikämiestä sekä koirajuttuja ja kuopukseni toiveesta retkeilemme kolmen sukupolvin voimin myös junamusejossa.