Sataa. Oi miten sataakaan.
On perjantai, enkä minä osaa aavistaa, kuinka tämä päivä vääntää kaiken sijoiltaan. Ei ole kolmastoista päivä, ei täysikuu eikä karkauspäivä. On vain tavallinen perjantai ennen vapaata viikonloppuna. Minä poljen sokkona buster keatonina sadetakin sisällä, huppu on valahtanut otsalta nenälle ja minun tekisi mieleni levittää jalat ja antaa mennä. Antaa vain mennä!
Naiset pyörittävät maailmaa, vaikka miehillä on valta heidän ylitseen. Pitää pärjätä yksin, teroitetaan naisille, soppakauhalle ja maitorinnalle, jo pienestä pitäen. Essi Tammimaan romaanissa Paljain käsin (Gummerus 2011) Vaaran perheen kolme tytärtä, Virva, Inari ja minä-kertoja Varpu, syntyvät 1970-luvulla itähelsinkiläiseen ydinperheeseen, jolla on varsinainen sukupuu. Suku on tehnyt sosiaalisen nousun Sörnäisten hiilivoimalatyöläisistä hyvinvointi-Suomen keskiluokkaan. Vaarojen omaan kotiin kuuluvat Lundiat ja Artekit, valkoiset verhot ja lapsilleen täysin omistautuva äiti. Äiti vie tyttönsä leikkipuistoon, vaatettaa lapset ja peittelee heidät nukkumaan, isä on henkisesti ja myöhemmin kokonaan muualla.
Virva, Inari ja Varpu, elävät vaikeassa äiti- ja isoäitisuhteessa. Heidän Soile-äitinsä on jäänyt lapsena vaille oman äitinsä, Aila Ailahtelevaisen, rakkautta ja puolittain kasvanut isoäitinsä Annin huomassa. Soile on pyrkinyt tekemään ulkoisesti kaiken oikein omien tyttäriensä suhteen, mutta heistä jokaisella on omat kipupisteensä. Varpu toimii lähihoitajana, mutta ei välitä itsestään. Toimistoassistentti Inari hakee rakkautta perheelliseltä mieheltä. Kuvataiteilija-Virva puolestaan ei onnistu tulemaan raskaaksi, vaikka elää maalaisidyllissä ruutupaitaisen Tanelinsa kanssa. On rakkautta ja rakkauden puutetta, arkea ja juhlaa, eritteitä ja puutarhan täydeltä kukkia. On sota- ja pula-aikaa, rakennemuutoksen 1970-lukua ja nykypäivää. On rumuutta ja kauneutta rinnakkain, elämää epätasaista.
Kaiken tämän meille lukijoille kertoo Vaaran kolmesta tyttärestä nuorin, lähihoitajana työskentelevät Varpu. Vaikka Varpu on minä-kertoja, on hän samaan aikaan kaikkitietävä kertoja, joka pääsee siskojensa mukana vessaan, vuoteeseen, tupakkatauolle tai maalausateljeeseen. Varpun kanssa pääsemme Aila-isoäidin varhaisvuosiin, Soile-äidin yöllisiin valvomisiin sekä Varpun omaan vauva-aikaan, josta vauva-Varpu meille kertoo ollen toisaalta sylilapsen tavoin aistiensa varassa rintaa hamuamassa ja kuitenkin keskellä perheen riitoja ja vaikenemisia. Ehkä siksi Varpu jää minulle vieraammaksi kuin isosiskonsa, vaikka Tammimaan kertojatekninen ratkaisu toimii mielestäni hyvin.
Miten häneltä on jäänyt huomaamatta, mitä siellä on tapahtunut? Kuinka puut ovat yltäneet läpyttelemään kattopeltiä, jo lakastuneet syreenipuskat verhoamaan ikkunoita, muratti ja köynnökset peittämään talon näkyvistä. Ei se ole vain talo, se on koti. Heidän kotinsa. Silti alakerran neidonkamari on niin tyhjä, että lattia huokailee yksinään.
Paljain käsin on naisten kirja. Se on äitikirja, siskokirja, vauvakirja ja sukupolvien rikkinäisten ketjusilmukoiden kirja. Se kertoo kaikista niistä odotuksista, joita niin yhteiskunta kuin pienemmin oma ydinperhe naisille asettavat. Voiko niitä rikkoa? Mitä jos vauvaa ei tule vai jos se tulee pyytämättä? Kuinka kiltti nainen kapinoi? Kuinka tuhman tytön maineen saanut? Aila Ailahtelevainen päätyy ryyppyporukoihin, Kuvataideakatemian kasvatti Virva maalaa mieli pettymyksestä mykkyrällä Poikien leikit-työhönsä kukanumput kuin sukuelimiksi ja saa kriitikot polvilleen taiteen eroottisuuden yllä. Varpun ja Inkerin on löydettävä omat keinonsa ja oma tiensä, joka on kaikkea muuta kuin helppo.
Tammimaa vie lukijansa hurjalle kielelliselle matkalle. Olen muutamien kirjasta tehtyjen arvioiden perusteella huomannut, että Paljain käsin vertautuu erääseen viime vuoden suursuosikkiini Riikka Pulkkisen Tottaan. Kirjoissa on paljon samaa: on naiset, kolme sukupolvea, muistot ja Helsinki. Tammimaan tarina on kuitenkin rosoisempi ja läsnäolevampi. Molemmat kikkailevat kielellä ja molempien uusimmat romaanit osuvat yksiin oman kirjallisen makuni kanssa ja kummassakin kirjassa tapahtuu jotain (keskenään erilaista), joka koskettaa minua erityisellä tavalla. Tammimaa ei viipyile tunnelmissa yhtä paljon kuin Pulkkinen, vaan osaa tunnelmoinnin keskellä revitellä kielellisellä ilotulituksella. Hänen tekstissään viimeiset sanat tukahtuvat tapahtumien pumpuliin; muistot valahtavat iholta; läheiset ovat värjyväkätisiä; kylmät nauhat valahtavat Inariin tämän ajatellessa varattua Kariaan; Virvan ja Tanelin avioliiton seksuaalisen hellittelyn nimiä ovat Nihkumakkara ja Kaunimus. Tammimaan kielellisessä kikkailussa on mielestäni kyse muutamista itseluoduista - ja hyvinkin omaperäisistä - sanavalinnoista varsinaisen kertomuksen soljuessa eteenpäin sujuvasti ja houkuttelevasti.
Paljain käsin kirja, johon upposin ja johon rakastuin päätä pahkaa. Vaikka siinä on useita keskeishenkilöitä ja vaikka teoksen aikajänne kantaa sotien jälkeisestä pula-ajasta nykyisyyteen, takaa Varpun kertojanääni sen, että Vaaran siskosten ja heidän esiäitiensä tarinat tulevat aukkoineenkin kuulluksi, olevaksi ja vereväksi. Paljain käsin ei sisällä mitään liikaa, se ei myöskään selitä kaikkea auki. Naisen rooli mylittleponymaailmassa kasvatettuna vauvantekokoneena voi asettua toiseen valoon elämänviivan aistillisuudessa. Siksi maailman voi kohdata paljain käsin.
Tähdet ****+
Arvio Tammimaan romaanista löytyy myös seuraavista suosikkiblogeistani Juuri tällaista, Lukuisa sekä Kirjanurkkaus. Kirjavan kammari Karoliina on myös kirjoittanut kirjasta. Kirjalla osallistun myös siskos- ja suomalaisen keskiluokan arki-haasteisiin.
Katselin tätä äskettäin kirjakaupassa, mutta yli 32 euron hinta sai vielä jättämään hyllyyn... Muuten tämä on sellainen kirja, jonka haluaisin varmaan omaksi. Jos nyt alkuun löytyisi edes kirjastosta...
VastaaPoistaOli kiva lukea sinun arviosi tästä! Tammimaa on kirjoittanut nimellä Henriksson romaanin Ilmestys.
Onpa taas hyvä teksti sulta ystäväin! Miten osaatkin kirjoittaa noin kauniisti ja puhuttelevasti? Ihailen tyyliäsi ja sinua. <3
VastaaPoistaJälleen yksi kirja sille koko ajan kasvavalle kirja-joka-pitäisi- ehdottomasti-lukea -listalle.
Pienen mökin emäntä: Onneksi on kirjastot! :) Ja jos kirja on mielestäsi omistamisen arvoinen, niin varmasti se tulee ennen pitkään alennusmyyntiin tai ilmestyy pokkarina. Tämä Paljain käsin sai kyllä kiinnostumaan Ilmestyksestäkin. Hih, luin muuten Pulkkiseltakin ensin Totan ja vasta sitten Rajan.
VastaaPoistaAnna Elina: Kiitos sanoistasi, ihana ystävä siellä! Hyvä kirja innostaa kirjoittamaan. Joskus vastaan ollut tullut sellaisiakin kirjoja, joista en tunnu löytävän mitään sanottavaa.
Ja uskoisin sinun pitävän tästä. Minullakin lukulistat sen kuin kasvavat blogien myötä. :)
Mun pitäisi päästä tähän nyt ihankohtapiakkoin käsiksi! Ja se Totta on kans vielä lukematta...
VastaaPoistaKiitos hyvästä arviosta :)
Pidän kirjoista, joissa on perpektiiviä pidemmällä aikavälillä. " Sukupolvien rikkinäisten ketjusilmukoiden kirja" kuullostaa mielenkiintoiselta. Seitkytluku on minulle alati kiinnostava ja tuota vuosikymmentä edeltävä aika pulavuosineen. Ajankuva visuaalisessa mielessä ja se miten sodanjälkeisessä Suomessa ihmiset elivät ja tunsivat.Tunnemuistot, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle, hyvässä ja pahassa.
VastaaPoistaTähän kirjaan haluan tarttua, kiitos jälleen!
Vau, kuulostaa kivalta. Pistän korvan taakse, heinäkuussa olen ehkä Suomessa ja voisin vaikka ostaa.
VastaaPoistaHmm...
VastaaPoistaKesälukemista kivimmillään,
vai mitä?
Mulla on vielä pino odottamassa...mutta kuullostelen..<09
Mulla taisi juuri tulla kirjastoon tämä varaus. Siksi en voi lukea, mutta ihan pikkasen vilkuilin. Näytti kiinnostavalta. Palailen!
VastaaPoistaJaahas, jos mainitset tämän kirjan yhteydessä Pulkkisen Totta-kirjan, niin sitten tämä on luettava :)!
VastaaPoistaMiulla menossa kirjaton vaihe, en ole saanut oikein Kuopio-sarjan jälkeen mitään luettua, vaikka olen paria kirjaa aloittanutkin...
Morre: Sitten jään odottelemaan sinun arviotasi! Tätä oli mielenkiintoista peilata Tottaan, vaikka kirjat ovatkin erilaisia. Onneksi. :)
VastaaPoistaJohanna: Tunnemuistot on hyvä termi kuvaamaan tällaisia(kin) kirjoja. Paljain käsin on paikoin rankka, mutta kuitenkin samaan aikaan kaunis ja hieno. Olen itse syntynyt 70-luvulla ja siksi oli helppo solahtaa Varpun, Inarin ja Virvan maailmaan, vaikka sukutarinana tämä on hieman erilainen. Helsinki-kuvaus on ihanaa, samoin muutamien henkilöiden pako maalle. Suosittelen kyllä!
Allu: Ihanaa, jos pääsette heinäkuussa Suomeen, parhaaseen täkäläiseen kesään (toivon). Sinulla onkin varmasti vaikka mitä hankittavaa kirjakaupoista!
Hanne: En oikein tiedä... Tammimaan kirja kyllä sopii vuodenaikaan kuin vuodenaikaan ja on hurjan hyvä, mutta ei sellainen kepeä kesäkirja kuitenkaan. Jossain vaiheessa kannattaa lukea vaikka äitien ja tytärten kirjana. <3
Mari A.: Ajankohtainen kirja siis! Saa nähdä, mitä pidät. Jään odottamaan. :)
Mie ite: Luin Kirjanurkkauden Zephyrin arviosta, että tämä oli melkein sekoittua Tottaan, kun hän luki kirjoja samaan aikaan (toivottavasti muistan oikein! :)) ja kyllä näissä on paljon samaa. Pidin Totasta ehkä hitusen enemmän, mutta tämäkin on todella hyvä. :)
VastaaPoistaIhana, taitava arvio, Katja!
VastaaPoistaMinuahan ärsytti tässä pari asiaa, hyvin subjektiivisesti, mutta niin kuin sanoin siellä toisaalla, mitä pidempään lukemisesta on kulunut, sitä paremmalta kirja koko ajan tuntuu. Lukuhetkellä en oikein jaksanut väkisinkeksittyjä uudissanoja tai perisuomalaista naturalismia, mutta nyt muistoissa on lähinnä hieno tarina ja tunnelma.
Kun nyt tuon Pulkkisen mainitset tässä yhteydessä, niin sama kuin "Mie ite:lläkin"; pakkohan tähän on lopulta itsekin tarttua ;)
VastaaPoistaMinua kiinnosti tämä kovasti heti ilmestyttyään, mutta jotenkin olen välillä ajatellut, etten halua enää vähään aikaan lukea yhtään kirjaa, jossa kikkaillaan kielen kanssa, mutta toisaalta, jos tarina on vahva, ehkä siihen kieleenkin ihastuu!
Olipa ihmeellistä, että tämä kirja oli mennyt minulta täysin ohi, vaikka yleensä kiinnostun äiti/tytär/sisko/sukupolvikirjoista. Ihan mahtavaa siis Katja, että olet olemassa. Sinä paikkaat minun sivistysaukkojani. Nyt varasin tämän saman tien kirjastosta, sillä haluan ehdottomasti lukea. Kiitos.
VastaaPoistaOli muuten aika mahtavaa perjantaina kuunnella, kun Krista Kosonen luki Riikka Pulkkisen Totta-kirjasta pätkiä ja kumpikin kertoi taiteellisesta työstään.
Minäkään en nyt lue tätä arviotasi kovin tarkkaan, koska minulla on tämä lukuvuorossa pikapuolin. Mutta pikaisesti silmäilin, ja - hyvältä vaikuttaa! :)
VastaaPoistaPs. Blogissani on muuten sinulle yksi pikku juttu! :)
Todellakin kaunis arvio! Tekisi mieli lukea kirja, jos olisin jo toipunut Totta -traumastani, mutta pumpuli sai vielä kavahtamaan. Se, että Tammimaa vie tarinaa reippaammin eteenpäin kuin Pulkkinen, kuulostaa kuitenkin lupaavalta.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMinä se täällä sössin tuon edellisen kommentin..
VastaaPoistaSiis: Mukava lukea arviotasi :) Kiinnostavasti osaat kyllä tuoda tämän kirjan esille! Itseäni kiehtoo jotenkin eri sukupolvien välinen yhteys, mikä ilmeisesti tuossa kirjassa tulee esille...
Oikein lämmintä ja aurinkoista päivää tälle päivälle :)
Karoliina: Kiitos. Minulla oli muutamien blogi- ja lehtiarvioiden perusteella pieni pelko tätä kirjaa kohtaan, koska kuvittelin kielen jotenkin paljon vaikeammaksi ja realismin silmille rävähtäväksi, mutta mielestäni niitä uudissanoja lukuunottamatta Tammimaan kieli on ihanaa ja verrattuna vaikkapa Iida Rauman hienoon Katoamisten kirjaan tai Elina Tiilikan (vähemmän hienoon, sori) Punaiseen mekkoon tässä ei ole naturalismia juuri lainkaan - tai sitten pidän siitä naturalismistakin. ;) Tarina ja tunnelma ovat tosiaan hienot, minä ihastuin.
VastaaPoistaSusa: Pulkkisesta tämän kirjan kohdalla kirjoitti ensin Zephyr. Ja huomasin saman, oikeastaan näitä kirjoja ei voi olla vertaamatta, koska perustunnelmassa on paljon samaa, mutta näkökulmat erilaiset. Pidin molemmista niin, niin kovin. Ja se kielellä kikkailu on tosiaan pikemmin muutamia sanoja kuin vaikkapa vaikeita lauserakenteita. Tammimaa kirjoittaa sujuvasti. Toivon, että pidät tästä sitten kun aikanaan kirjan luet! <3
Kirjailijatar: Minullakin tämä olisi saattanut mennä ohi ilman muutamaa hyvää kirjablogia ja Gummeruksen hyvää esittelyä. Hämärästi muistan lukeneeni tästä Hesarista, mutta arviosta ei jäänyt mieleeni juuri mitään. Tämä on nimenomaan sekä äiti-, tytär- että siskokirja. Minä pidin kovasti.
Olisipa tosiaankin ollut ilo kuulla Kososen lukevan Pulkkista. Kävitkö kuuntelemassa Kososta jossain paikan päällä vai kuuntelitko esim. radiota?
Sara: Ihanaa, että sinäkin tulet lukemaan tämän. Ja kiitos! Käyn kohta blogissasi ja luulen jo keksineeni, kuinka vastaan tunnustukseen. :)
Tessa: Voi sinua ja Totta-traumaasi. Mutta se on hyvä, että koemme kirjat eri tavoin. Olisi aika surkeaa, jos kaikki hymistelisivät ja olisivat samaa mieltä kirjoista. Minulle Totta oli suuri elämys, mutta ymmärrän että Pulkkisen tyyli voi hyvin ärsyttääkin. :)
-T: Minäkin aina välillä sekoilen omissa kommenteissani ja poistan/korjailen niitä. :) Ja kiitos. Tämä on ihana, aavistuksen rankka, mutta pääasiassa kaunis kirja. Minäkin pidän eri sukupolvia esiin nostavista kirjoista, aikaperspektiivi antaa oman syvyytensä päähenkilöiden tarinaan.
Ja sinulle, kuten kaikille muillekin kommentoijille, kesätunnelmaista toukokuista päivää!
Olin kuuntelemassa Bossaliinassa paikan päällä. Aivan viehättävä keskustelu, jota vetivät Eppu Nuotio ja Seita Vuorela (ent. Parkkola). Kumpikin kertoi monipuolisesti työstään ja Kristan lukemana kirjakin sai taas jonkun uuden ulottuvuuden. Totta oli yksi viime vuoden kohokohtiani kirjarintamalla.
VastaaPoistaKirjailijatar: Jos jotain iltaa voisi luonnehtia ihanaksi, niin juuri tuota. Voi että! :)
VastaaPoistaSelkeä ja hyvä esittely ja mielenkiintoinen kirja.
VastaaPoistaVaraukseen meni eli olen jonossa toisena. Onneksi ovat kirjastot!
Minulla ei ollut tämä lukujonossa, mutta nyt taidan sen sinne lisätä. Kirja alkoi nyt tuntua kiinnostavalta ja monipuoliselta ja jos kerronta on rosoisempaa kuin Pulkkisella, luulisin pitäväni tästä enemmän kuin Pulkkisen Totta-kirjasta. Aloitin sen eilen ja ainakin aluksi tunteeni ovat ristiriitaiset. Teksti tuntuu, kuten pelkäsinkin, vähän liiankin taitavalta.
VastaaPoistaMutta siitä lisää myöhemmin ja omassa blogissani. Joka tapauksessa tämä oli hieno kirjoitus, kiitos!
Voi Katja, ihanaa! Palautit mieleen kaiken sen.. ne tunnelmat ja tunteet ja välähdykset. Olet oikeassa siinä, että Varpu jää vieraimmaksi, vaikka on kertoja ja koko ajan läsnä. Mistäköhän se johtuu?
VastaaPoistaMinä en ajatellut Tottaa YHTÄÄN kun luin tätä, vaan niitä muita joista omassa arviossani (tai jossain... :)) puhuin. Mutta aivan tosia ja oikeita ovat nuo havaintosi näiden kahden yhtäläisyydestä.
Minulla muuten koko ajan sekoittuvat tämä kirja ja sitten se Katriina Ranteen Minä, sisareni. En oikein tahdo muistaa, mitä siskoja kummassakin oli.
Ja kiitos linkityksestä! <3!
Marjatta: Hauskaa, että innostuit ja varasit jo kirjan. Tuolla Gallayn kohdalla jo sinulle kommentoinkin, kuinka Suomessa on maailman paras kirjastolaitos. Siitä voi olla ylpeä. :)
VastaaPoistaJenni: Oi, olet lukemassa Tottaa. Pulkkisen kirja on hyvin selkeästi jakavat kirjabloggaajien mielipiteet, toiset rakastavat miltei ehdoitta ja toiset eivät lämpene juurikaan. Minä kuulun ensimmäiseen ryhmään. Tammimaa on kyllä jotenkin verevämpi kertoja, toivottavasti luet tämän sitten kun ehdit. Jään innolla odottamaan vaikutelmiasi Totasta.
Ilse: Sitten taisin onnistua jossain, jos kirjan tunnelmat palautuivat nyt mieleesi. :) Varpu on ehkä omalla tavallaan ulkopuolisin koko perheessä, hän on myös se, joka pitää töissään niitä kumihanskoja. Ehkä siksi?
Minä en ole muistaakseni lukenut niitä sinun mainitsemiasi kirjoja. Täytyy ihan tarkastaa asia. Mutta sen Katriina Ranteen kirjan haluaisin kyllä lukea, se vaikuttaa kiinnostavalta. Ehkä en varaa sitä kirjastosta ihan heti, jos tahtoo sekoittua tähän.
Ja ole hyvä, sinun blogisi linkittäminen on aina ilo!
Olipa mukavaa lukea arviosi, varsinkin kun taidan olla täsmälleen samaa mieltä kaikesta mitä tästä kirjasta kirjoitit! Jos en olisi jo lukenut tätä, niin varmasti arviosi perusteella lukisin. :D
VastaaPoistaJa aivan oikein kommentoit tuossa ylempänä, että minulta meinasivat Totat ja Paljaat kädet mennä suloisesti sekaisin päässä, kun luin kirjoja vuorotellen. :) Hauskaa, että joku muukin on löytänyt yhtäläisyyksiä ja vertailukohtia kirjojen välillä, vaikka niissä toki oli myös eroja. Minä taas pidin tästä Tammimaan romaanista enemmän ihan vain sen kielen takia. Totta oli myös hienosti kirjoitettu, mutta tämä oli nimenomaan 'rosoisempi', niin kuin kirjoitit.
Zephyr: Arvaa vaan, oliko metkaa lukea arviosi sen jälkeen kun olin Tammimaan kirjan lukenut. Sinulla oli niin samansuuntaisia ajatuksia kuin minulla! Olen iloinen, että luin Totan jo joulukuussa, ja sain siten ajallista etäisyyttä tähän. Itse pidin Totasta ehkä hieman enemmän, koska yksi tietty asia siinä kiinnitti minut kirjaan vahvasti. Mutta ihastuin tähänkin oitis.
VastaaPoistaOih ja voih taas Katja, ihana arvio! Niin se vain näyttää käyvän että tähän blogimaailmaan sukeltamisen jälkeen haluan lukea yhä enemmän suomalaista.. Sain juuri Katoamisten kirjan kirjastosta :)
VastaaPoistaHelsinki-kirjat kiinnostavat minua nyt, etenkin kun en enää itse asu siellä.. Pidän silmät auki tämän varalta, kiitos!
Linnea: Kannattaa lukea tämä! Nyt en muista, että oletko lukenut Riikka Pulkkista ja jos olet, niin mitä pidit hänen kirjoistaan. Kirjailijoiden vertaaminen on aina vähän vaarallista ja Tammimaa on omanlaisensa, mutta tämä kirja on hyvä! Pidin enemmän kuin Katoamisten kirjasta. :)
VastaaPoistaKatja, Pulkkinen on minulla vielä luettavien pinossa. Raja minulla on jo lainassa, Totan haen myöhemmin äidiltä lainaan.
VastaaPoistaMutta hyvä, pidän tämän mielessä jos vaikka kesällä! Tosin nyt on hinku lukea myös noita oman hyllyn lukemattomia, Voi tätä valinnan vaikeutta :D
Inoittunut arvio Katja, mutta en ole vielä varma...Tuossa kirja odottaa ja silti luin tämän. Voi olla, että ehkä en...
VastaaPoistaKolmen sukupolven naisten kirja on myös Annamari Marttisen Mistä kevät alkaa.
Mukavaa viikonloppua, Katja!
Linnea: Lukemattomat kirjat ovat ihana arjen ongelma ja tuollainen valinnanvaikeus on vain ilo. :) Minä muuten pidin Pulkkisen kirjoista enemmän Totasta kuin Rajasta, mutta toisenlaisia mielipiteitäkin on. Saa nähdä, mitä sinä niistä pidät!
VastaaPoistaLeena: Kaikkea ei voi tai ehdi lukea. Tammimaan kirja on hyvä ja jos kirja jo on sinulla, niin sitten vain joskus kesällä kokeilemaan. Marttisen kirjan nimi on kaunis.
Mukavaa sunnuntaita sinulle! <3
Olipa ihana lukea hetimmiten kirjan perään sinun arviosi, joka oli vahva teksti! Olit saanut kiteytettyä niin hyvin kirjan olemuksen ja Tammimaan tavan kirjoittaa. Iloista on lukea näin mukavasti soljuvaa tekstiä.
VastaaPoistaMinä pidin tästä. Paljon enemmän kuin Hirvosen kirjasta, joka oli edellinen kotimainen kokemus.
Valkoinen kirahvi: Kiva kuulla. Minä pidin Tammimaan kirjasta kovasti. Onhan se paikoin aika ruumiillinen, mutta silti jotenkin niin omaperäinen, hieno ja ehjä. Odotan innolla hänen seuraavaa kirjaansa.
VastaaPoistaTuo Hirvosen kirjakin kyllä kiinnostaisi.
Voi Katja, kun sinä osaat kirjoittaa aina näin hienosti ja perusteellisesti! Upea teksti tämäkin! Toivotaanko Tammimaalle Finlandia-ehdokkuutta? : )
VastaaPoista