Päivät 12 ja 13: Ei enää rakastettu kirja & suosikkikirjailija

Päivä 12 – Kirja, jota rakastit muttet rakasta enää

Kirja, jotka vihasit-kohdalla moni pohti sitä, voiko kirjaa todella vihata vai olisiko parempi puhua inhoamisesta tai vierastamisesta. Jokainen tietää, että kirjaa voi todella rakastaa, mutta voiko tällainen kirjarakkaus hiipua? En nimittäin keksi sellaista kirjaa, jota olisin suoranaisesti rakastanut, mutta jota en enää rakasta. Luulen, että rakastan edelleen kaikkia niitä lapsuus- ja teiniajankin kirjoja, joita rakastin parikymmentä vuotta sitten.

Sen sijaan on lukuisia kirjoja, joista joskus pidin paljonkin, mutta joista en enää välitä. En voi sanoa, etten pitäisi niistä enää - kirjamuistoilla on aika tietty pehmeä tai heikko kohta sydämessäni - mutta en enää usko viihtyväni nyt mainitsemieni kirjojen maailmassa. Eräs tällainen on lukiovuosieni suursuosikki, Ken Folletin Taivaan pilarit. Folletin romaani on historiallista jännitystä, sen keskiössä on 1100-luvulla Englantiin rakennettava katedraali sekä lukuisat rakennusprojektiin osallistuvat ihmiset kirkkoylimyksistä tavallisiin rakentajiin. En itse asiassa muista kirjan juonesta enää kovinkaan paljoa, mutta kirja piti minut otteessaan ja sai innostumaan Englannin varhaiskeskiajasta. Yritin lukea muitakin Folletin teoksia, mutta koin ne niin keskinkertaisiksi jännityskirjoiksi, etten tainnut päästä niitä edes loppuun saakka. Hieman samalla tavalla muistelen Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin-kirjaa. Pidin siitä todella, todella paljon! Muistan edelleen kirjan tunnelman, tihenevän jännityksen ja jopa juonenkulun. Silti en halua lukea kirjaa uudelleen. Se on lajissaan hyvä kirja ja pidän siitä vieläkin, mutta sen "taika" on rauennut omalla kohdallani.

Yksi kirja on vielä pakko ostaa esille. Se on ehkä hivenen yllättävä valinta minun lukumakuuni tottuneille. Tämä kirja saattaisi päästä jopa sellaiseksi, jota rakastin, mutta jota en enää rakasta. Kirja on amerikkalaisen kilpapyöräilijä Lance Armstrongin Ei ainoastaan pyöräilystä (2000/2002). Teos on melko kliseinen omaelämäkerta, jota syventää Armstrongin syöpäsairaus, siitä toipuminen ja Tour de Francen moninkertaiseksi voittajaksi yltäminen. Kirja on jotenkin periamerikkalaisen optimistinen, dynaaminen ja hivenen kerskaileva - tyypillinen urheilijaelämäkerta? Armstrong kirjoitti kirjansa yhdessä Sally Jenkinsin kanssa kesken aktiiviuransa, minkä vuoksi hänen sädekehänsä vaikkapa dopingaineiden suhteen kiiltää mitä puhtoisimpana (Armstrong ei toki ole koskaan jäänyt kiinni eposta tai muista, mutta epäilyksiä on ollut usein).

Aikanaan rakastin kirjaa, mutta nyt ihmettelen, mitä se tekee kirjahyllyssäni. Saa se silti sinne jäädä, muistoksi jostain toisesta ajasta. Niin, minulla on menneisyys: Harrastin parin vuoden ajan pyöräilyä hyvin aktiivisesti. En kilpaillut, mutta rääkkäsin (!) itseäni jopa 50-100 kilometrin lenkeillä. Mitenkähän nyt saisin itsestäni irti edes kymmenen kilometrin pyörälenkkiä?


Päivä 13 – Suosikkikirjailijasi

Kun esittelin edellistä aihetta melko pitkästi, osasinkohan sanoa tähän jotain lyhyttä? Taloudellinen kielenkäyttö voi joskus olla hyve. ;)

Lyhyestä virsi kaunis: Minulla, kuten kaikilla muillakin, on valtavasti suosikkikirjailijoita. Kun ajattelen omaa elämääni kirjapainotteisena, kaksi on kulkenut mukanani niin kauan, että mainitsen heidät: Astrid Lindgren ja John Irving. Lähtökohtaisesti rakastan kaikkea, mitä heidän kynästään on julkaistavaksi päätynyt. Poikkeuksen muodostavat vain inhoamani Katto-Kassinen (niin nolo, voi Pikkuveli-parkaa!) ja Neljäs käsi (oikeasti huono kirja).

Olipa  muuten vaikea mainita vain kaksi, onneksi tässä haasteessa voi ripotella niitä muita suosikkejaan vähän sinne sun tänne.

Kuva on tunnelista, joka on osa Ruotsin ja Tanskan välistä Juutinrauma-siltahanketta. Kaikki ennen syksyä 2008 ottamani kuvat ovat tallessa, joten onneksi jotain kuvitusta löytää tähän haasteeseen. ;)