Sain Leenalta tunnustuksen sekä haasteen kertoa kymmenen asiaa itsestään. Kiitos! Olen muistaakseni tehnyt tämän joskus aikaisemmin. Ainakin olen suuruudenhullusti kertonut sata asiaa itsestäni. Koska itse nautin muiden blogistien seitsemästä tunnustuksesta, päätin avautua taas tällä saralla.
1. Olen toivottoman hajamielinen. Unohtelen ja kadotan asioita, mikä ei johdu huonosta muistista vaan siitä, että haaveilen liikaa. Kerran huomasin kaupan kassalla, että olin unohtanut pankkikorttini kotiin eikä minulla ollut käteistä rahaa (tämä sattui poikani ollessa kuukauden vanha). Tällä hetkellä olen kadottanut ainakin Kalevan korun Talon sydän-käätyni sekä tyttäreni uuden hameen. Onni onnettomuudessa on se, että kaikki kadonneet asiat löytyvät aikanaan. Enkä juuri koskaan myöhästy mistään.
2. Jos olenkin hajamielinen, on minulla erinomainen sosiaalinen muisti. Muistan kaikkien kumminkaimankämppäkaveritkin, jos olen heidät kerran tavannut. Tässä tyttäreni on tullut äitiinsä.
3. Olen puhelias, mutta haluan aamut mahdollisimman hiljaiksi. Tahdon nauttia aamukahvin, voileivät ja Hesarin rauhassa. Siksi keittiöömme voisi hankkia huoneentaulun Aamuisin ei kommunikoida. Vaan eipä taitaisi paljon auttaa kolme- ja viisivuotiaiden lasten ollessa aamiaisseurana.
4. Olen asunut mieheni kanssa eri maissa kahden vuoden ajan, mutta vieraillut mieheni silloisessa työ- ja asuinmaassa Italiassa seitsemän kertaa ja viettänyt siellä aikaa aina kuukaudenkin kerrallaan.
5. Poden ikuista blogikriisiä ja näköjään palaan tähän aiheeseen jatkuvasti. Kirjat ovat blogini punainen lanka (50-60% kaikesta), mutta Niitä näitä-osio kasvaa koko ajan, kuten juuri parhaillaan. Tällä hetkellä minua askarruttaa kuvien koko blogissani. Mitä olette mieltä, vaihdanko kuvakoon takaisin tällaisiksi suuriksi kuviksi vai ovatko pienemmät parempia? Nyt esittelemäni kuvat ovat eiliseltä päiväkävelyltäni muutaman sadan metrin päässä kotoani.
6. Korvaan aterian usein kaurapuurolla tai voileivillä ja hedelmillä. Tiedän, ettei se ole järkevää. Pidän vain kaikenlaisesta leivästä enemmän kuin ruoasta. Tosin jos saisin useammin hirven sisäfileetä, juuri savustettua kalaa, uunikuivattuja tomaatteja tai pasta alla normaa, voisin muuttaa ruokailutapojani.
7. Yksinkertaisuus on mielestäni parhautta. Kommentoin kerran Petriinan blogiin, että voisin hyvin viettää suloista villasukka- ja omenahilloelämää. Jonkin aikaa se olisi ihanaa, mutta sitten alkaisin takuulla kaivata matkaa Dubliniin tai Barcelonaan, eri oppiaineiden verkkokurssien suorittamista, uusia vaatteita, kovalla soitettuja rokkia tai pitsataksin kotiovelle tuomaa pitsaa. Ihanaa on se, että nämä eri asiat voi hyvin sovittaa yhteen.
Jään jatkamaan torstaita villasukissani.
Hienoja tunnustuksia, tuo aamuisin ei komminikoida sopisi minulle erikoisesti. Kuvat ovat upeita. Ainakin luontokuvat ovat hyvät tämän kokoisina.
VastaaPoistaKuinkas sattuikaan, luonto pääosassa täälläkin..
Olipa kiva lukea nämä sinunkin seitsemän "tunnustustasi" , mielestäni nämä ovat hurjan hauksoja lukea, tosin vähemmän hauskoja tehdä. 100 asiaa vei minulla ainakin pari litraa maitokahvia valmistuakseen.
VastaaPoistaJäin fiilistelemään sitä villasukka -ja omenahilloelämää. Se olisi niin ihanaa aina ajoittain :-)
Kauniit kuvat ja minä ainakin pidän näistä isommista kuvista.
t. yksi, joka lähtee apteekkiin toista kertaa tänään, unohdin päivällä lompakon kotiin ( taas ! toivotonta )
PS. Haahtela jäi nakuttamaan ;-)
Kivoja tunnustuksia! :)
VastaaPoistaMinusta isompi kuvakoko on parempi.^^
Olipa mukava paljastus seitsikko!
VastaaPoistaJa minä otan mielelläni haasteen :D vastaan.Kysyit kuva koosta- mä tykkään tästä vähän pienemmästäja sitä-sun-tätä osuuksista maustettuna kirjajutuilla.
Halit .Ja kiitos Lumiomenasta Lumiomena♥
Maria
Kiva lista minustakin!
VastaaPoistaIhailen teitä jotka muistatte ihmiset. Minulla on surkea kasvomuisti. Ja nimimuisti. Arvaa olenko monesti pulassa. :)
Ja voi kun minäkin saisin olla aamuisin hiljaa! Silloin joskus ennen se onnistui, nykyään tietystikään ei. :) Olisi hyvä tuo kyltti.
Tykkään ehkä enemmän pienemmistä kuvista. Tuo yläkuva on aivan upea! Ihan kevät.
Mielenkiintoisia paljastuksia.
VastaaPoistaMinullakin olisi tällainen tunnusurakka edessä, saa nähdä selviänkö siitä. Jo seitsemän tuntuu tekevän tiukkaa, en ikinä selviäisi sadasta :-)
VastaaPoistaMinua ei haittaa isommatkaan kuvat, varsinkin kun ne ovat niin kauniita kuin nämä sinun blogissasi esittelemät.
Samanlainen haahuilija ja haaveilija tunnustan olevani. Lisäksi olen aina vähän myöhässä, jos on fyysisesti niin henkisesti ainakin.
VastaaPoistaMiehelläni on myös tuollainen kasvomuisti, se muistaa jokaisen henkilön, jonka on kerran elämässään tavannut. Itselläni mene 2 kuukautta, kun muistan uudet oppilaat ryhmistä ja sitten alan unohdella jo niitä edellisiä.
Tunnistan itseni myös tuosta leipäkuurista. Tosin nyt yritän luopua juurikin siitä ja siirtyä syömään oikeaa ruokaa.
Isot kuvat ja muutkin kuin kirjat aiheena ovat kiinnostavia. Minua kiinnostaisi vähän kuulla työstäsi ja kirjoitushommastasi. Ymmärrän myös, jos et halua paljastaa täällä blogimaailmassa sellaisia.
Isot kuvat ovat parempia kun kuvat on noin hienoja :).
VastaaPoistaÄlä turhaan blogikriiseile, sitä mikä ei ole rikki, ei kannata korjata.
Kiva lista :)
VastaaPoistaHajamielisyys kuulostaa aika tutulta, olen aamusta asti yrittänyt muistaa yhtä sanaa, tiedän mitä se tarkoittaa, muttei se ole tullut vielä mieleen ollenkaan, miehelle piti se aamulla sanoa, odottelen. Kyllä ne unohtuneet asiat aina sitten joskus tulee mieleen.
Italian kuukaudet kuulostavat ihanilta! Missä päin Italiaa...
Vai haastetta pukkaa, kiitoksia vaan, saamasi pitää kyllä!
VastaaPoistaNyt olen juuri tullut työpaikan virkistysillasta(avantouinnilta) ja olen niin naatti, että jätän ajatuksen muhimaan. Nyt hyviä öitä!
Ai niin! Piti sanomani, että kuvat ovat minusta kauniita ja onhan täällä tilaa, joten isoon kokoon vain!
VastaaPoistaLumiomena, minä haastoin sinut seisemään, sillä sehän tuli muualta minullekin, mutta sinä olet haastanut minut sataan;-)
VastaaPoistaMinusta sinun kuvat ovat aina ihastuttavia, ovat ne sitten näitä isoja tai vähän pienempiä.
Tiedätkö, minä en ollenkaan mieti, paljonko on kirjoja suhteessa muuhun, annan vain palaa. Tiedän itse, että punainen lanka on kirjallisuus ja se riittää mulle. Ehkä mun pitäisi sitäkin pohtia, mutta en ehdi. Tämäkin viikko on ollut semmoista, että et ikinä usko. Laitappa itsesi Jyväskylän kirjamessuille, niin kerron ruoan ääressä sinulle TARINAN.
Minttuli: Ei omena kauas jne. Olisikohan jossain joku käsityöntekijä, joka voisi tehdä tuollaisen Aamuisin ei kommunikoida-huoneentaulun? Kiitos kuvakehuista. Eilen täällä oli aika täydellinen valo kuvaamiseen.
VastaaPoistaPetriina: On näitä hauska tehdäkin. :) Villasukka- ja omenahilloelämä sujuisi mukavasti ehkä viikon tai kaksi, mutta sitten olisi pakko keksiä muuta. Toisaalta vaikkapa kaupunkiloman ja/tai kokousputken jälkeen olisi ihana palata hiljaiseloon.
Haahtelaan kannattaa tutustua!
Almafiina: Kiitos. Täytyypä vaikka huomenna huvikseen laskea, että paljonko kommentteja tuli isomman, paljonko pienemmän kuvakoon puolesta ja antaa teidän lukijoiden ratkaista.
Maria: Kiva, että otit haasteen vastaan. Sinun blogisi on yksi blogimaailman ihanista valopilkuista ja tulit heti mieleeni, kun sain tunnustuksen itselleni ♥
Ilse: Sosiaalisesta muistista voi olla hyötyä, mutta joskus ihan oikeasti haluaisi unohtaa jotkut ihmiset (eikä välttämättä pahasta syystä, vaan muuten vain). Aamuhiljaisuudesta haaveillessani koetan miettiä, että on onni, että kotona on sitä ääntä. :) Näitä vuosia tulee joskus ikävä. Kiitos kuvakommentistasi.
Aarre: Hih, näitä keksiessä saa ajan kulumaan.
Katri: Toivottavasti teet omat tunnustuksesi pian. Seitsemän on mukava määrä. :)
Mari A.: Henkisesti myöhässä saatan olla minäkin. Inhoan kaikenlaista kiirehtimistä sekä toisinaan myös sitä, että oma haaveiluni aikaansaa kiirehtimistä (jään monesti haahuilemaan jotain, vaikka pitäisi mennä, tulee kauhea kiire ja stressi, mutta ehdin ajoissa, huh). Jos onnistut siirtymään paremmin oikeaan ruokaan, tule kertomaan tänne, että miten kaikki sujui!
Kyllä minä jossain vaiheessa palaan kirjoitushommiini täälläkin.
Tessa: Täytyy miettiä. Kiitos. :)
Himalainen: Minäkin joskus unohdan sanoja, vaikka sanojen käyttö on keskeinen osa työtäni. Joskus termit vaan katoavat, ja arkisetkin sanat, ei voi mitään!
Mieheni oli töissä Bolognassa, Emilia-Romagnassa. Ihana, omaleimainen kaupunki. Kaipaan sinne.
Päivikki: Hyvä, hyvä! Avantouinti saa varmasti aikaan ihanalla tavalla naatin olon. Nauti siitä ja palaa pian!
Leena: Myös se sadan haaste tuli jostain muualta. Sen tekeminen oli jo aikamoista, suloisesti suuruudenhullua.
Pitäisi antaa palaa vain, mutta joskus se on vaikeaa. Tuon tarinan toivon kuulevani ja suunnittelen kyllä Jyväskylän kirjamessuille tuloa. Ensin täytyy varmistella hieman puolison aikatauluja.
Hyvää yötä teille kaikille!
Ihania kuvia, jos lukijamielipiteitä haluat, niin pidän ehdottomasti näistä isoista enemmän. Mielenkiintoinen blogisi on muutenkin. Pitänee palata ajan kanssa lukemaan.
VastaaPoistaMinulla on samanlainen sosiaalinen muisti! Joskus se on hieman häiritsevää, kun en tiedä pitäisikö jotain ihmistä tervehtiä. Se että itse muistan hänet hyvin,ei tarkoita että hän muistaisi minut...Mutta muuten tykkään tästä muististani. :)
VastaaPoistaOlen myös hajamielinen siksi että olen vaan usein niin omissa ajatuksissani. Mulla se ei ilmene tavaroiden kadotteluna vaan siten että unohdan tehdä asioita; saatan havahtua vaikka siihen että jaahas pyykit on odottaneet pari tuntia koneessa valmiina, tai unohdan ottaa kotoa lähtiessäni mukaan jonkin tavaran jota vielä 20 sekuntia ennen ovesta astumista ajattelin.
VastaaPoistaJa syön myös paljon leipää. :)
Blogikriisin suhteen yhdyn Tessan ei kannata korjata sitä mikä ei ole rikki -kommenttiin. :)
Ja kuvista: Yksittäisinä isot ovat näyttävämpiä mutta tykkään siitä miltä pienemmät näyttävät pidempänä pötkönä, kuten musiikkipostauksessa!
Kirsi: Kiitos viestistäsi ja kommentistasi. Satu tuossa alla sanoi hyvin, että isot kuvat sopivat paremmin erikseen ja pienet yhteen pötköön. Vaikeaa. :) Tervetuloa uudelleen!
VastaaPoistaHietzu: Ihan samat sanat! Joskus itse muistaa tai peräti tietää jonkun ihmisen, mutta tämä ei välttämättä minua itseäni. Se on hankalaa juuri tervehtimisen vuoksi. Enemmän tästä on kuitenkin apua kuin haittaa, luulisin.
Satu: Minulla hajamielisyys kulkee myös tuota latua. Pyykit voivat unohtua koneeseen vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Kerran pesin pyykkiä illalla, mutta unohdin ne koneeseen ja menin nukkumaan. Heräsin aamuneljältä ja muistin pyykit!
Kiitos kuva- ja blogikommentistasi. Joskus mietin sitä, että huomaavatko kirjabloggaajat, että on täällä kirjojakin. ;)
Minä etsin aina avainta ja kännykkää. Kännykään voi soittaa lankapuhelimesta ja kuunnella, missä kerroksessa täällä soi, mutta avain ei valitettavasti soi. Vau, Italiassa niin pitkään. Sinne meidän matka vie iltapäivällä. Kiito haasteesta, olen tämän jo kerran tehnyt, mutta löytyyhän niitä omituisuuksia enemmän kuin seitsemän, joten teen sen ehkä uudelleen hiihtoloman jälkeen.
VastaaPoistaMinäkin muistan kaikki ihmiset jotka tapaan. Se on työssäni hyvä, mutta joskus kiusallista jos se kämppiksen mummon naapuri ei kuolemakseen muista kuka tuo moikkaileva höntti on :)
VastaaPoistaPasta Norma on minunkin suosikkini! Hyvälle ruoalle olen perso muutenkin, vaikka aika usein tulee leipää mussutettua "oikean" ruoan sijaan (onneksi sentään ruisleipää).
VastaaPoistaJotenkin tähän sinun blogiisi nämä isot kuvat sopivat minusta paremmin, ehkä siksikin kun tuo banneri on aika iso (ja hieno!). Isoista kuvista tulee usein vähän "professionaalimpi" vaikutelma, mutta se tietysti edellyttää, että kuvat ovat hyviä. Ja sinullahan ne ovat :)
Oi, ihanaa! Kiitos haasteesta, en olekaan vielä näitä juuri saanut.
VastaaPoistaLuettuani sinun tunnustuksesi, huomaan jälleen uuden yhteisen tekijän meissä; tuo sosiaalinen muisti!! Minun muistiani on viimeksi "kauhisteltu" kaksi viikkoa sitten lapsuudenystävien tapaamisessa. Kaksi heistä hoki jatkuvasti, etteivät muista mitään... muistan ihmisten lisäksi ihmeellisiä yksityiskohtia, esim että silloin ja silloin laitoin sisällöltään semmoisen tekstiviestin sille ja sille... Mutta tietenkin jos ne ovat olleet merkityksellisiä asioita, niin toki pysyvät mielessä paremmin.
Lukioaikainen ystäväni ihmetteli aina sitä, että hän oli kertonut jostain henkilöstä, jota minä en ollut tavannut. Seuraavan kerran siitä ihmisestä puhuttaessa muistin kaiken oleellisen... sitä tämä ystäväni aina ihmetteli, että miten voi muistaa semmoisen ihmisen, jota ei ole edes tavannut :). Olen kai niin ihmisutelias :)
Mutta nyt haasteen kimppuun!
Mukava lukea sinusta mitä kirjoitit :)
VastaaPoistaMinäkin korvaisin mielelläni usein ateriat voileivillä ja kupposella teetä..ellei just olisi tuota mainitsemaasi savustettua kalaa :)
Kuvakoko on tosi kiva! Ja sun kuvat ovat aina niin ihania, tykkään!!!
Mieluista viikonloppua :)
Niin paljon yhteistä ;)
VastaaPoistaJa kyllä, ehdottomasti ottamasi ihanat kuvat tuollaisina isoina <3
Mukavia tunnustuksia sinulla täällä :)
VastaaPoistaJa miten ihanat aurinkoiset kuvat, hanget kylpee auringossa, kaunist :)
Oikein mukavaa viikonloppua, blogissani ,siinä uudessa, alkaa ma arvonta, tahdotko osallistua ;D
Hei,blogissani on sinulle jotain..
VastaaPoistakipaise hakemaan :))
Näitä oli mukava lukea. Paljon samaa, paitsi että minä olen sekä haaveilija että huonomuistinen ja se on turmiollinen yhdistelmä. Ja samoin kuin sinä nautin kovasti yksinkertaisesta elämästä, siitä kun pääse johonkin maalle ja saa olla vaan, mutta jossain vaiheessa minäkin sitten kaipaisin teattereita ja matkoja. En osaa/pysty vielä yhdistämään näitä kahta ihanaa olotilaa.
VastaaPoistaMinä pidän isoista kuvista, mutta sehän on makuasia. Nämä kuvat olivat erityisen kauniita. Tuo valo, etkö todellakaan ole kevätihminen?
Allu: Ja kännykkäkin soi vain, jos siinä on äänet päällä. Minulla on puhelin liian usein äänettömällä ja monesti sitä etsinkin. Kävinkin jo blogissasi kurkkaamassa, että minne päin Italiaa olette suunnistaneet. Loma on varmasti ihana niissä maisemissa.
VastaaPoistaTytti: Nimenomaan! Joskus joku voi ihmetellä, että kuka kumma tuolla tervehtii tai elehtii ja se osaa olla kiusallista. Mutta ehkä parempi tervehtiä vieraampiakin kuin olla huomaamatta tuttaviaan. :)
Lumikko: Minulle taas kelpaa ruoan korvikkeeksi leipä kuin leipä, kunhan se on laadukasta ja mielellään tuoretta (joskus hieman vanha ruisleipäkin voi olla hyvää). Kiitos kuvakommentista. Täytyy miettiä ja ailahtelevalle luonteelleni ominaisesti tulen tätäkin varmaan vatvomaan.
Mie ite: Ole hyvä! Totta kai sitä muistaa kaikenlaista lapsuudenystävistä. Ja opiskeluajan tekstiviesteistä (voi kauheaa, voi ihanaa!). Ihmisuteliaisuus on hyvä termi, jonka itsessäni tunnistan.
T: Kiitos. Voileivät ja tee ovat ihmisen perustarpeita, luulen. Ja niiden ajattelemisesta tulee vähän Viisikko-olo, vaikka en kovin monesti retkileipiä pakkaakaan. Mennään nyt ainakin tovi isommalla kuvakoolla.
Susa: Niinpä, meillä on paljon samaa luonteessa, olen huomannut. :) Ja kiitos ♥
Seijastiina: Mukava saada kuvakehuja sinulta, joka olet taitava luontokuvaaja. Mieltä lämmittää, kiitos! Käynpä kurkkaamassa uuteen blogiisi.
Marika: Tulen heti! Kiitos.
Kirjailijata: Ei mitään paitsi-määrettä nyt, koska minäkin olen haaveilija ja huonomuistinen (käytän sanaa hajamielinen ;)). Olen huomannut sen turmiollisuuden. Esimerkiksi minulla on ollut jo kaksi kuukautta aikaa tehdä apurahansaajan eläkejokujuttu, mutta unohdan sen aina. Minusta näiden olotilojen yhdistäminen onnistuu, niin elää tässä haavemaailmassa. Joskus olen teatterissa, vaikka istun vaan kotona villasukat jalassa. Se on melkein parasta.
Niin, kevät. Se on hankalaa aikaa ja olen vielä kevättalven lapsi. Valo on jotain, jota kaipaa ja sitten se on niin julmaa ainakin huhtikuussa.
Kauniita tauluja.
VastaaPoistaHannele: Kiitos. :)
VastaaPoista