siellä minua odottaa
ja nauru niin vieraaksi jäänyt
raikuu, sen voisinpa saavuttaa!
Voi tätä etsintääni, voi tätä houkutusta,
kun unelmien portti on vielä kaipausta.
- Anna Blythe
Vihdoinkin! Heti alkuun voin sanoa, että viimein luin kauan odottamani Lucy Maud Montgomeryn Annan jäähyväiset, jonka tiesin hankkivani omaan hyllyyni heti, kun kirjan ilmestymisestä kuulin. Pohdin myös, että mitä kirjoittaa kirjasta, jonka nimihenkilö on ollut minulle samaan aikaan arkinen ja pyhä, tärkeä jo vuosikymmenten ajan.
Päädyin siihen, että nyt pikemminkin tunnelmoin kuin analysoin (mikä lie mahdotonta, arvelen). Luin Annan jäähyväisiä hitaasti, nautiskellen, osin pitkästyenkin ja sitten taas uudelleen innostuen. Kirjaan oli helppo tarttua, sen maisemissa viipyillä, mutta en halua pilkkoa lukukokemustani osiin ja koota sitä uudelleen, kuten yleensä kirjoista kirjoittaessani teen. Koska kirjalla ei ole varsinaista kehyskertomusta, teoksen de/rekonsturoiminen olisi vaikeaa. Tunteellisia ja/tai analyyttisia sekä hienoja arvosteluja kirjasta ovat tehneet muun muassa Leena Lumi, Salla Lukupäiväkirjassaan sekä Kokolailla kirjallisesti-blogin Jenni. Kehoitan vierailemaan heidän kaikkien luona.
Vaikka Annan jäähyväisissä ei ole varsinaista kehyskertomusta, toimii sen punaisena lankana Anna ja Gilbert Blythen ja heidän perheensä näkeminen toisaalta Glen St. Maryn kylän asukkaiden näkökulmasta ja toisaalta Annan runoissa sekä Gilbertin, Annan sekä heidän kotiapulaisenaan toimivan Susan Bakerin keskinäisissä keskusteluissa. Myös Blythejen ensimmäisessä maailmansodassa menehtyneen Walter-pojan kirjoittamia runoja käydään läpi huomioiden Walterin herkkyys ja äidiltään peritty kyky nähdä asiat toisin.
Montgomeryn tarkoituksella viimeiseksi jäänyt teos onkin laaja runo- ja novellikokoelma. Glen St. Maryn kyläläisten elämä on teoksen novelleissa kaikkein näkyvimmillä sijalla. Asukkaiden ja satunnaisten vierailijoiden ilot ja surut, syntymä ja kuolema, kaunat, lapsipsykolologian luennot, ihmeellinen bussiajelu, presbyteerien ja metodistien keskinäinen kilpailu tai jokapäiväinen juoruilu ovat viehättäviä kaikki tyynni.
Annan jäähyväisiä on markkinoitu sen tummilla sävyillä. Niitä toki näkyykin novellien käänteissä, vaikkapa tätiensä kasvattaman Timothyn ja tälle, muttei lukijalle, salaperäiseksi jääneen herra Jenkinsin kohtaamisessa tai Patrick-pojan inhosta asua sukulaistensa helmoissa. Annan runoissa on paljon melankolisia sävyjä, jotka saattavat yllättää Annan herttaisen pirteää punapäämielikuvaa muistelevat. Etenkin naisen osa sekä Walterin kaipaaminen saavat mielen melankoliseksi. Kuitenkin: sävyt voivat olla tummia, mutta eivät mielestäni varsinaisesti synkkiä tai toivottomia. Synkkyyden sijasta puhuisin kaipuun tai ikävän kirjallisuudesta.
Tätä, vain tätä pyydän: anna minulle viimeinen pesti.
Minun täytyy tyhjentää viimeinen lasi, ei toiselle tippaakaan,
ei kellekään, olkoon kuningatar, nunna tai mustalainen!
- Anna Blythe
Tohtori Blythe: Tuollaisista runoista minä en missään tapauksessa välitä. Mutta kaipa meidän täytyy pistää tuo kaikki mielikuvituksen piikkiin. Kirjoititko sinä tosiaan joskus tuon, Anna?
Ikävän ja kaipuun ohella Annan jäähyväisiin mahtuu paljon hauskuutta, ironiaa, sukupuolten välistä valtataistelua ja Prinssi Edwardin saaren luonnon kuvailua. Itse pidin eniten arjen kuvauksesta, jossa Montogomery oli mestari ja pohjusti kenties tietä Carol Shieldsin kaltaisille maannaisilleen. Annan jäähyväiset onkin yhteiskunnallinen kirja, koska se tuo oman aikansa olosuhteet esille niin puutteessa kuin vauraudessa sekä ennen kaikkea hierarkkioiden kuvailun keinoin.
Jäin pohtimaan kirjan alkukielistä nimekettä verrattuna käännökseen enkä osaa sanoa, kumpi olisi parempi. The Blythes are Quoted viittaa kirjan rakenteeseen aivan erinomaisesti; Novelleissa Anna ja tohtori Blythe elävät vain kylän asukkaiden ja siellä vierailevien sivulauseissa. Niissä kaikissa Annan ja Gilbertin keskeiset roolit korostuvat. 1900-luvun alun maalaisyhteisössä lääkäri on Jumalasta ja papista seuraava; Annan sosiaalinen lahjakkuus, ystävällisyys ja tietynlainen omituisuus tai erilaisuus tekevät hänestä henkilön, joka koskettaa monien elämää. Silti Anna ja Gilbert jäävät vain hahmoiksi muiden joukossa. Annan runoissa hänen ajatuksensa ja syvimmät tuntonsa tulevat lukijalle tutuksi sitaateissa.
Suomenkielinen Annan jäähyväiset-nimeke tuo selvemmin esille kirjassa olevan Annan sisäisen maailman, vaikkakin sivulauseisen ja fiktiivisen runouden (jos näin voi sanoa), määrittämänä. Mitä kaikkea Anna elämässään sai ja saavutti, mistä joutui luopumaan? Oliko Anna tyytyväinen? Entä Lucu Maud itse? Hän teki itsemurhan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun oli jättänyt Annan jäähyväisten käsikirjoituksen kustantajalleen. Kirja ei anna vastauksia, mutta sitäkin enemmän johtolankoja. Vihervaara, Haavemaja ja Kotikunnaa elävät Annassa samanaikaisesti.
Kaukana, kaukana alhaalla nauroi meri kultaisten dyynien takana ihan samalla lailla kuin Kotikunnaalla, tosin paljon loitompana. Kaikki oli ihan niin kuin hän muisti. Muisto alkoi kirkastua hetki hetkeltä.
Kannattaako Annan jäähyväiset lukea, jos Anna-sarja ei ole aikaisemmin tuttu? Kannattaa. Mutta ensin on syytä lukea Anna-kirjat järjestyksessä ja avata tämä vasta viimeiseksi. Uskon nimittäin, että vain siten Annan jäähyväiset tuovat lukijalleen kaiken sen ilon, surun, lohdun ja ihmeellisyyden, mitä Montgomery (luultavasti) halusi muistokseen jäävän.
(Taisin sittenkin analysoida? Tein sen tässä kirjoituksessani. Ajatukseni sen sijaan viipyilevät Annan runoissa, kaipuussa, runoudessa ja Prinssi Edwardin saarella. Tänään, huomenna, vuoden kuluttua ja myöhemminkin.)
****
Kiitos. En taidakaan odottaa jouluun, vaan haluan lukea tämä heti.
VastaaPoistaTämä on IHANA!Sain sen eilen pikalainaan kirjastosta ja luin viime yönä:D
VastaaPoistaja parasta että tiedän saavani sen rakkaalta ystävältäni joulupakettina.
Kiitos sinä sukulaissielu♥
Pidin kovasti sinun kertomanasi tästä kaikesta.
Olisipa mukava tavata "Tumman päilyvän"-luona joskus tai istua kuistilla juomassa kahvia ja syömässä sitruunatorttua ...
Joulun odotus terveisin
maria
Luin tätä kirjaa sielu väristen. En olisi edes Anna-kirjat kaikki lukeneena osannut valmistautua, mitä on tuleman, mutta Pat - Vanhan kartanon valtiatar, antoi merkin ja sitten tärkein: Sisko Ylimartimon Anna ja muut ystävämme.
VastaaPoistaSinulta oli dramaattinen valinta ottaa ratkaiseva runo: "Tätä, vain tätä pyydän: Anna minulle viimeinen pesti." (Anna) "Tuollaisista runoista minä en missään tapauksessa välitä." (Gilbert eli tohtori Blythe)
Monet ovat luulleet, että aikoja sitten julkaistu Tie eiliseen (The Road to Yesterday) on tämä kirja. Ei se ole. Nyt vasta on julkaistu kokonaisuudessaan se käsikirjoitus, jonka Maudin kustantaja sai hänen kuolinpäivänään. Maudin toivomus oli, että kaikki julkaistaan yhtenä, mutta näin ei tehty. Nyt se on täytetty.
Kun tein tästä arvostelun sain noin kuusi kommenttia, yleensä saan kirjoihini 16 tai 26, joten en tee enää Pateja, enkä Annoja, luen heitä vain itselleni. Olen sen ansainnut! Sinä Lumiomena kuitenkin kommentoit, joten olet todellinen Maudin ymmärtäjä♥ Tämä kirja on iso tapaus, mutta toki kuunvalossa kylpeneet ja rihvelitaululla Gilbertiä päähän lyöneet sen tajuavat.
Niin, siitä runosta: Maud oli syvästi pettynyt avioliittoonsa. Hän koki, että hän ei saa henkistä vastetta, että hänen miehensä ei ymmärrä mitään hänen sielunsa palosta ja lumoutumisistaan. Ehkä se oli osasyy siihen, että hän päätti lähteä tästä elämästä heti kun oli saanut lähetettyä kustantajalle viimeisen käsikirjoituksensa eli Annan jäähyväiset.
Kiitos linkityksestä, Lumiomena♥
Kirjoititpa kauniisti! Laitan kirjan lukemispinooni, ehdottomasti;-)
VastaaPoistaMuistankohan oikein, mutta näytikö Yle tähän viittaavan pienimuotoisen tv-sarjan vuosi, pari sitten? Jos oikein muistan niin siinä Anna oli leski ja palasi saarelle takaisin?
"Tie Avonleaan" sarja oli muuten yksi suurista suosikeistani ja toivottavasti se uusittaisiin taas piakkoin;-)
Mukavaa iltaa ja hyvää alkavaa viikonloppua!
Tuon kirjan kyllä haluan lukea;päätin sen jo kun luin Leenan arvostelun siitä. Rakastin aikoinani Anna-kirjoja,ja siitä on niin kauan,kun viimeksi olen sellaisen lukenut.
VastaaPoistaEn tosiaan ole lukenut kuin nuoruudessa kirjan pari Annan tarinoista, ja vaikka pidin silloin, jostain syystä en ole aikuisiällä enää tarttunut uudestaan niihin..Vaikka aivan varmasti se maailma kiehtoisi minua edelleen. Kiinnostuin kuitenkin tästä kirjasta jo tovi sitten ja mietinkin, että vaikka en omaa kuin hataran "Annan historian", tämä lienee silti hieno oma lukukokemuksensa?
VastaaPoistaKiva postaus Annan päivänä.
VastaaPoistaKiitos herkän kauniista kuvaksesta. Ehkäpä palaan ensin koko kirjasarjan alkuun muistelemaan, säästän tämän vasta jälkiruoaksi.
VastaaPoistaMinulla on ollut onni päästä käymään Prinssi Edvardin saarella Kanadassa, nähdä ne maisemat, punaiset hiekkatiet, majakat, (lavastettu) Vihervaara ♥
Ihana Lumiomena! Luin niin mielelläni ja ajatuksella tekstiäsi. Suurena Anna fanina käyn hakemassa kirjan.
VastaaPoistaOikein jännittää tarttua kirjaan...
Anna kirjoilla on ollut voimakas ote ottaa lukijansa mukaan :)
Kaunista perjantaita ja alkavaa viikonloppua sinulle ♥
Olipas kiva "analyysi" kirjasta,sait innostumaan ja ihastumaan :)
VastaaPoistaJännä miten paljon tässä vaikuttaa olevan samoja elementtejä kuin juuri lukemassani SInisessä linnassa. Montgomeryn teemat tietysti pysyvätkin jollain tapaa muuttumattomina. Minä olen ajatellut lukea Annoja uudelleen englanniksi, alusta alkaen - katsotaan innostunko niin että jossain kohtaa päädyn Annan jäähyväisiin? Hauskaa että meillä on yhtä aikaa sama kirjailija, en huomannut sinun arviotasi ennen omaani :)
VastaaPoistaTätä sinun tekstiä oli hyvä lukea ja pohtia omia ajatuksia samalla. Viikon verran olen iltaisin ennen nukahtamista kirjaa myös lukenut. En osaa analysoida kirjaa, olen aina ollut Anna-kirjojen ystävä ja Anna on ollut melkein kuin esikuva. Vähän jännittyneenä aloin tätä kirjaa lukea, koska juuri kuten sinäkin mainitsit, mielessä pyöri tuo tummiin sävyihin viittaaminen kirjan esittelyissä. Olin odottanut jotain vielä tummempaa kuvailujen perusteella. Minulle on tullut kirjasta sellainen olo, että tässä on mukana arki, hilpeiden sävyjen rinnalla ihmisten viat ja puutteet ja erehtyväisyys, väsymys, todellisuus, mutta en koe että se olisi tummuutta. Kun sitten ajattelee kirjailijan omaa kohtaloa kirjan rinnalla, silloin kyllä tulee todella tumma ja synkkä olo, surullinen.
VastaaPoistaOlen välillä myös pitkästynyt, mutta sitten taas jatkanut uudestaan innolla. Annan ja Gilbertin pienet keskustelut välikohdissa ovat olleet kiinnostavia. Ajattelen kirjan Annaa keski-ikäisenä naisena, pettymyksiä kokeneena, mutta myös aina hyvästä haaveilevana.
Hmmm, olen kai ainoa, joka ei niin varauksettomasti ihastunut tähän kirjaan? ;) Mutta minustakin se kannattaa siis ehdottomasti lukea, tämä kirja jos mikä on päätös Anna-sarjalle. Kirjassa oli myös kiinnostavaa faktatietoa tästä kirjasta sekä Montgomerysta ylipäätään.
VastaaPoistaMulla saattoi vaikuttaa sekin, että olen viime vuosina ihastunut oikeastaan Annaa enemmän (onko se mahdollista?) muuhun Montgomeryn tuotantoon. Ehkä myös odotin jotain erilaista, kun tätä oli kuvattu niin synkäksi. Minustakaan se ei ollut erityisen synkkä, eikä toisaalta elämän varjopuolia ole varhaisemmissakaan Annoissa piiloteltu, aina niissä on ollut elämä kaikkineen mukana.
Joka tapauksessa, kiinnostava arvio, kiitos!
Voi että, tämä täytyy saada. Mieleeni palasivat elävinä keskustelut, joita olen lapsena käynyt parhaan ystäväni kanssa Annasta ja sekin miten luimme toisillemme noita kirjoja puhelimessa ääneen (!?) :) Anna on yksi niistä hahmoista, joita kantaa mukanaan koko elämän.
VastaaPoistaPetriina: Tämä on tosiaan sellainen kirja, joka takuulla kutkuttelee kaikkia Annan ystäviä.
VastaaPoistaMaria: Ihanaa, että saat tämän joululahjaksi. Ystäväsi tuntee sinut ja ymmärtää sinua ♥ Oi, olisi kyllä hauska tavata ja juoda kahvia, syödä sitruunatorttua - tai Marillan omenapiirakkaa. :) Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt-kirjassa on muutamia Anna-kirjojen ruokaohjeita. Olen kokannut kanaa tuosta kirjasta ja se on täydellistä :)
Leena: Tuo Annan runo naisen ja miehen rooleista oli minulle kirjan keskeisin kohta. Se jotenkin kuvasti kaikkia niitä toiveita, unelmia ja ristiriitojakin, joita keski-ikäinen Anna (ja Maud itse) koki.
Tiedätkö, juuri sinun arvostelusi Annan jäähyväisistä toi koko suomennoksen tietoisuuteeni! Kiitos siis sinulle. ♥
Aamunkukka: Yle näytti tosiaan jonkun sarjan, jossa Anna vanheni, mutta en katsonut sitä. Tässä kirjassa Gilbert on mukana kuvioissa. Tie Avonleaan, joka oli ihana sarja, koostui osin näistä tarinoista, osin monista, monista muista. Kannattaa varmasti tutustua myös Sara tarinatyttöön, joka on omalla lukulistallani.
Yaelian: Sinäkin vaikutuit Leenan arvostelusta, hienoa! Tämä on vähän erilainen Anna-kirja, mutta sellaisena hyvä.
Susa: Minä löysin Annat uudelleen, ehkä jopa paremmin aikuisena. Lapsenakin Annoja luin, mutta vasta parikymppisenä jotenkin tajusin ne kunnolla. Uskoisin sinun pitävän kaikesta, mitä Prinssi Edwardin saarella on. Tämä kirja on toki oma hyvä lukukokemuksensa, mutta ehkä ainakin Anna-sarjan viimeisimmät kirjat kannattaa lukea ensin. :)
Allu: Niinpäs sattui olemaan eilen Annan päivä! Hauska freudilainen lipsahdus blogissani.
Amelia: Hyvä suunnitelma lukea Annat ja sitten säästää tämä viimeiseksi. Aika tuhti jälkiruoka, mutta mikäs sen parempaa.
Ja oi sinua onnellista, kun olet päässyt Prinssi Edvardin saarelle. Se on oma haavekohteeni. Jopa siinä määrin, että mietin, millainen olo sen jälkeen tulisi. Ehkä kerrot joskus lisää?
Marie: Tämä sopii nimenomaan Anna-faneille! Uskoisin sinun pitävän tästä. Ja ajankuva on niin ihanaa. Minulle Annan jäähyväisten hankkiminen oli pieni juhla. Sinulle myös tunnelmallista joulukuista viikonloppua ♥
Hietzu: Aina sitä tulee analysoitua. :)
Anni.m.: Sininen linna on yksi Montgomeryn aikuisimmista töistä, kuten myös Annan jäähyväiset. Näissä on paljon samaa ainakin mielen tasolla. Annojen lukeminen alkukielella kuulostaa kiehtovalta. Toivottavasti päädyt myös tähän!
Himalainen: Kuvailusi perusteella olet lukenut Annan jäähyväisiä aika samoin kuin minä: hitaasti ja nautiskellen, mutta tosiaankin välillä jopa pitkästyen. Itsekin pidin eniten juuri Annan ja Gilberin keskusteluista. Jotenkin ne antoivat eniten. Ja jos Annaa ajattelee, niin hänen elämäänsä mahtui paljon.
Jenni: Et ole ainoa ;) Kyllä minulla liittyy pieni varaus kaikkiin kirjoihin. Pidin tästä, pidin todella, mutta kuten kirjoitin, pitkästyin välillä. En kuitenkaan takertunut siihen, koska pitkästyminenkin voi kertoa hyvää. Ainakin Montgomeryn kohdalla liitän sen siihen hiljaiseloon, joka elämä syrjäisillä seudulla pitkälti oli. Minun mielestäni tässä kirjassa on muuten läsnä paljon sitä muuta Montgomerya, Marigoldia ja Patia. Huomiosi siitä, että Annoissa on aina ollut mukana elämän varjopuolia, on hyvä.
Anu: Voi, miten ihanalta kuulostavat nuo puhelinkeskustelut sinun ja ystäväsi välillä. Oikeastaan aika runolliseltakin: Lankapuhelimen kultakautena kaksi tyttöä lukee toisilleen Anna-kirjoja. Totta, Annaa kantaa mukanaan läpi elämänsä. Niin minäkin teen. Annat ovat minulle myös lohtukirjoja.
Voih. Ei, en uskalla lukea tätä. Odotan joulua ja pukinkontista paljastuvia jäähyväisiä... toivottavasti.
VastaaPoistaSen verran näin, että Anna on sinullekin pyhä. Aivan. :)
Ilse: Ymmärrän. Kenties palaamme tähän? Totta kai Anna on pyhä. Ja arkinen. :)
VastaaPoistaOlen lukenut kaikki Anna-kirjat, ensin lapsena vuosikymmeniä sitten, ja vielä aikuis- ja keski-ikällä ja aina ne ihastuttavat! Tämän valitsen itselleni jolulahjakirjoista yhdeksi.
VastaaPoistaOlin 9-vuotias, kun sain isotädiltäni hänen vanhat Anna-kirjansa, niissä vielä Marilla vääntelihe käsiään ja joku katselihe jotakin, hauskoja verbimuotoja. Päätin silloin, että jos joskus saan tyttären, hänen nimekseen tulee Anna. Kerroin tämän mummolleni ja isotädilleni, jotka myös olivat Annoja molemmat. Mummo valintaani, että hyvä lapsi, niin vanhanaikaista nimeä ei kukaan halua. Kyllä halusi ja tyttären sain ja hän on Anna, eikä siihen ollut vaihtoehtoja.
Valitettavasti tämä oma Annani ei ole niinkään innostunut Anna-kirjoista, toki ne on lukenut, muttei aivan sillä intomielellä, kuin minä.
Muistan, kuinka järkytyin, kun Annan ja Gilbertin ensimmäinen tytär, Joy, syntyi ja kuoli, se tuntui silloin niin surulliselta, itkin sitä pitkään.
Annoista voisi puhua vaikka kuinka pitkään, kiitos kuitenkin, kun kirjoitit tästä blogissasi, en siis ole ainoa Annafriikki.
Kikka I.: Kiva, että kerroit omia Anna-pohdintojasi - ja et todellakaan ole ainoa annafriikki. :) Meitä taitaa olla monta.
VastaaPoistaIhana oli kuulla tyttäresi nimestä. Minäkin mietin omani nimeksi Annaa, mutta muutamasta syystä toiseksi nimeksi oli pakko laittaa Emilia ja pelkäsin, että Anna Emilia olisi ollut jo liian ilmeistä. Siksi lapsestani tuli kyllä A Emilia, mutta ensimmäinen etunimi on muu A-nimi kuin Anna.
Ja Joy, niin, minäkin itkin sitä.
Tulen varmasti palaamaan taas Montgomeryn tuotantoon ja olisin iloinen, jos palaisit tänne kommentoimaan.
Kiitos tästä arvostelusta. Anna-kirjat ovat mun ehdottomia suosikkeja - enkä edes tiennyt tästä kirjasta ennen kun luin postauksesi; tämä kirja pitää lukea HETI!!
VastaaPoistamulla iso kasa Montgomeryn kirjoja odottamassa
VastaaPoistaElisa: Kiva, että löysit jotain uutta. :) Tämä on aika erilainen Anna-kirja sikäli, että toisaalta Anna näkyy muiden puheissa ja silmissä, toisaalta omien runojensa kautta.
VastaaPoistaHannele: Ne kaikki ovat hyviä :)
Kiitos kun vierailit blogissani ja sitä kautta päädyin tänne.
VastaaPoistaAsuukohan täällä sukulaissielu? Tunsin heti jotain yhteistä kun näin blogisi yläkuvan ja tämä postaus viimeisteli tuon tunteen.
Kiitos tästä!
Ps. Lähden metsästämään tämän kirjan H-E-T-I ! Kiitos vinkistä.
Rilla: Mukavaa, että löytyi yhteistä. Sinulla on ihana bloginimimerkki :) Toivottavasti pidät tästä kirjasta!
VastaaPoistaPyysin tätä joululahjaksi ja luin sen myös hitaasti normaaliin lukutahtiini verrattuna. Minäkään en pitänyt kirjaa mitenkään synkkänä, pikemminkin paikoitellen surumielisenä ja ikävöivänä. Ja tuota kirjan nimeä olen myöskin miettinyt, sillä tuo englanninkielinen nimihän kuvaa Blythejen roolia kirjassa mainiosti!
VastaaPoistaItseäni kyllästytti välillä se ainainen Blythejen ihannoiminen, aina kun jostain muusta paikkakunnan asukkaasta löytyi jokin huono puoli, todettiin, että Anna tai hänen lapsensa ovat täysin erilaisia. Pidin erityisesti niistä perheen runonlukuhetkistä. Silloin pääsivät hyvin esiin myös se elämän erilainen puoli.
Olen lukenut pariinkin kertaan koko sarjan läpi ja ne ovat ehdottomasti lempikirjojani! Etenkin pidän kirjoista Annan nuoruusvuodet ja Annan unelmavuodet. Muistan olleeni suuresti pettynyt, kun Marillan kuolemaan ei kiinnitetty kovinkaan paljon huomiota, hänhän sentään oli yksi Annan elämän tärkeimmistä henkilöistä.
Minua kiinnostaisi todella paljon päästä käymään tuolla Prinssi Edwardin saarella ja nähdä Vihervaaran talo. Ehkä jonakin päivänä...
Hei, pakko vielä kommentoida, kun Shirley moitti kirjaa tuosta Blythejen ihannoimisesta! Ihan samaan kiinnitin itse huomiota, jopa niin, etten oikein pitänyt kirjasta (ainakaan lukiessani, nyt muisto on jo hyvä). Shirley, jos kiinnostaa, niin valitukseni löytyy täältä: http://kokolaillakirjallisesti.blogspot.com/2010/11/l-m-montgomery-annan-jaahyvaiset.html
VastaaPoistaShirley ja Jenni: Kiitos kommenteista ja hyvästä keskustelusta. :) Minä luulen, että Shirlyjen kaltaista perhettä oltaisiin hyvinkin ihannoitua kanadalaisessa (tai minkä tahansa maalaisessa) maalaisyhteisössä, koska lääkäri oli iso herra ja varmasti papista seuraava. He olivat erilaisia hyvässä, ihailtuna, ja pahassa, silmätikkuina. Siksi Annan jäähyväiset on ehkä Montgomeryn "sosiologisin" kirja.
VastaaPoistaHei, päädyin taas tänne etsimään tätä kirjaa. Onnistuin unohtamaan sen nimen. Tarttee lähteä kirjakaupoille. :)
VastaaPoistaSen verran vielä, että nimimerkkini ei ole vain nimimerkki vaan ihan oikea nimeni. :)
Rilla: Mukava kuulla, että Rilla on oikea nimesi! Itse mietin omalle tyttärelleni nimeksi Anna Emiliaa, mutta päädyin sitten toiseen A Emiliaan. :)
VastaaPoistaOnnistunutta kirjakauppareissua!
Lukiessani Kotikunnaan Rillaa minua aina itkettää Walterin kohtalo. Minä annoin aikoinaan kissanpennullenikin nimen Walter. Kissanpentu ei elänyt kovin pitkään sekään, liekö syy sitten nimen. Olisiko Walterin runollisuus ja herkkyys sitten se, mikä minuun kolahti. Kotikunnaan Rilla on minusta surullisuudessaan huolimatta yksi parhaimpia Anna-sarjasta. Siinä näkyy Rillan kasvu tytönhupakosta vastuulliseksi nuoreksi naiseksi niin selkeästi.
VastaaPoistaAino: Kotikunnaan Rilla on minullekin rakas Anna-sarjan kirja, koska se oli itse asiassa ensimmäinen kirja, jonka sarjasta luin. Se johtuu siitä, että Rilla oli kotini hyllyssä äitini lapsuudenkirjojen joukossa ja kirja oli helposti saavutettavissa. :) Sitten innostuin muistakin.
VastaaPoistaVoi Walter-kissaasi. :( Ja Walteria.