~Benjamin Lacombe & Sébastian Perez: Pieni noita / Lumoojien sukua~

Mutta seuraavalla sivulla on vielä suurempi yllätys. - Mikä vitsi tämä nyt on? huudahtaa Lisbeth, kun näkee kirjassa oman kuvansa. Kuvassa hänen ympärillään lentelee korppeja, ja Sokrates istuu hänen sylissään.
- Ihan naurettavaa, ja sitä paitsi eiväthän minun hiukseni ole punaiset!

Kouluikäinen Lisbeth matkustaa junalla joulunviettoon isoäitinsä Olgan luo. Lisbeth on yksinäinen tyttö, joka täydentää koulutoveriensa puheen ennen aikojaan sanoen näiden lauseiden loput ja keskeyttäen siten toisen puheen. Lisbethin vanhemmilla on aina kiire, koska he ovat TÄRKEITÄ ihmisiä. Vanhassa talossa asuva Olga-mummi on Sokrates-kissan ohella ainoa, joka tuntuu ymmärtävän lapsenlastaan. Eräänä käänteentekevänä iltana Lisbeth lukee salaa isoäitinsä kirjaa, joka sisältää noitien sukupuun ja oivaltaa olevansa nuorin jäsen vuosisataisen naisten perinteen jatkumossa.

Ranskalaisten Benjamin Lacomben ja Sébastian Perezin ihastuttava kuvakirja Pieni noita on osa kahden kirjan pakettia, joka on julkaistu nimekkeellä Lumoojien sukua (Nemo 2009). Pieni noita kertoo Lisbethin tarinan itsensä löytämisestä ja erilaisuuden hyväksymisestä rakkauden avulla. Paketin toinen kirja, Lumoojien sukupuu puolestaan esittelee kuvitteellisen noitanaisten ja -tyttöjen historian sekoittaen faktaa ja fiktiota yleisiin taruaiheisiin aina Jeanne D'Arcista Lumikkiin ja Euroopan hoveista Titanicin uppoamiseen.

Lumoojien sukupuu on kaunis - nimensä mukaisesti lumoava - kirja, jonka parissa iso lapsi tai aikuinen viihtyy mainiosti. Se on kuitenkin pelottava leikki- tai kouluikäisille, joten kolme- ja viisivuotiaiden lasten äitinä keskityn tässä Pieneen noitaan, jota etenkin viisivuotiaani kuuntelee mielellään.

Pienen tytön joulunpyhät viktoriaanisessa talossa voisivat olla pitkästyttäviä, mutta eivät Lisbethin mielestä. Isoäidin ullakkokirjastossa on niin paljon kirjoja, ettei yksi ihmiselämä riittäisi kaikkien lukemiseen. Olgan naapurissa asuva Edward pitää Lisbethille seuraa etsien tämän kanssa kasvikirjasta tietoa jouluruususta. Edward, änkyttävä poika, joka ei saa sanottua lauseitaan loppuun, on salaa ihastunut Lisbethiin. Edward päättää auttaa tyttöä löytämään jouluruusun ja sillä retkellään katoaa tietymättömiin. Voiko Lisbeth auttaa ystäväänsä? Voiko hyvä noituus tulla avuksi? Ja mikä voima on toisesta välittämisellä?

Erilaisuutta ei koskaan kestetä! Mutta sinun pitää olla ylpeä siitä, mitä olet. Sinä olet erikoislaatuinen tyttö, pieni Lisbeth.
Mustikkamuffini uppoaa kuumaan kaakaoon, ja samalla Lisbethin pelko ja suru hälvenevät.

Satukirjana Pieni noita on samaan aikaan jännittävä ja kiehtova, mutta hivenen ontto. Ainakin itse koin, että Lisbethin ja hänen sukunsa tarinaa käydään läpi vähän sieltä ja hieman lisää täältä. Lisbethin ja Edwardin ystävyys näkyy kirjan alku- ja loppupuolella. Keskiosa on varattu Olgan salaperäiselle sukukirjalle, mutta juuri kun noituus alkaa paljastua Lisbethille, ollaan taas menossa muualla. Kira Poutasen suomentama teksti jaksaa kuitenkin kantaa.

Pienen noidan suurin ansio on sen hurmaavassa kuvituksessa, jonka vuoksi kirjan ostinkin. Myös kirjan ydinsanoma, erilaisuuden hyväksyminen ja hyvät teot, puolustavat teoksen paikkaa oman perheeni lukemistossa. Jos on kiinnostunut kauniista lastenkirjasta ja hyvästä noituudesta ripauksella ranskalaisuutta, on tässä oiva lahjavinkki vaikkapa alakouluikäiselle.