Lukublogini alkajaisiksi koen järkeenkäyväksi listata muutaman vuoden 2008 aikana lukemani ja itseäni suuresti koskettaneen kirjan. Kaikki teokset ovat romaaneja ja olen järjestänyt ne aakkosten mukaan. Näitä kirjoja voin ilolla suositella kaikille blogini lukijoille:
Joanne Harris: Karamellikengät
Harrisin romaani on Pienen suklaapuodin jatko-osa ja mielestäni yllättävän hyvä. Olen aina halunnut pitää Joanne Harrisin kirjoista, koska hänen teostensa nimet ja teemat ovat lumoavia. Appelsiinin tuoksua ja Pientä suklaapuotia lukuunottamatta olen kuitenkin kokenut useimmat Harrisin teokset hieman puuduttavina. Karamellikengät olikin iloinen yllätys ja eräänlainen muistutus siitä, miksi pidän (ja haluankin pitää) Harrisin romaaneista. Kirja hehkuu elämää sekä maagista realismia kuvaillessaan nimensä muuttaneen Vianne Rocherin ja tämän kahden tyttären pientä elämää Pariisin Montmartressa. Romaanissa keskiöön nousevat myös vanha tuttava Roux sekä suklaapuodissa työskentelevä vahva ja säteilevä Zozie de l'Alba, jonka kanssa Vianne käy varsinaisen henkien taistelun oikeudestaan omaan elämäänsä. Joulunalusaikaan sijoittuva Karamellikengät pitää otteessaan. Kerronta vie lukijaa pois arjesta - ja koko ajan tekee mieli suklaata.
Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
Tuhat loistavaa aurinkoa oli kirja, johon tartuin hieman pelonsekaisin tuntein kuultuani sen olevan paikoin hyvin rankkaa luettavaa. Kun olin kirjaa noin viisikymmentä sivua lukenut, en voinut keskeyttää lukemista kuin pakollisten hoidettavien vuoksi. Hosseinin kirja oli mielestäni järisyttävän hyvä ja monella tasolla puhutteleva. Ensiksi kirjan päähenkilöiden kokemukset koskettivat suuresti sisintäni - kaikki se kauneus, kauheus, julmuus ja vastenmielisyys sekä toisaalta suuri rakkaus ja voimakas ystävyys puhuttelivat. Toiseksi kirja nosti esille toisenlaisen Afganistakin kuin vain ainakin itselleni mediasta tutun aavikkosodan runteleman maan. Kirjan kautta Afganistanin historia, rehevät jokilaaksot, maan populaarikulttuuri ja muoti sekä toisaalta myös tietenkin vuosisatainen runous, historialliset monumentit sekä sodan aikaansaama pelko tulivat tutuksi. Vaikka romaani sisälsi miltei liian raakoja kohtia, oli sen sisältö pohjimmiltaan niin valoisa ja elämään uskova, että siitä jäi onnellinen olo. Kirjan naiset, Mariam ja Laila, loistavat kuin auringot, kirkkaina ja voimakkaina.
Juha Itkonen: Kohti
Itkosen Kohti on vuoden 2008 listani ainoa kotimainen romaani, vaikka toisinkin voisi olla. Halusin kuitenkin nostaa esille juuri Itkosen, koska olen pitänyt kaikista hänen kirjoittamistaan kirjoista ja koska hän, jos kuka, hallitsee hienosti oman sukupolveni aikalaisromaanien kirjoittamisen. Kohti on kirja isästä ja pojasta sekä hieman tyttärestäkin. Se kuvaa ikääntyvän Tapani-ministerin, nuoren bisnesmies-Jussin sekä kapinoitsija-Julian perhesuhteita kotimaamme murrosten antamien näkökulmien keinoin. Jokaisella perheenjäsenellä on omanlainen maailmankatsomuksensa; Isä on vasemmistolainen (luultavasti sosiaalidemokraatti), Jussi kokoomuslainen ja Julia puolestaan maailmanparantaja. Kirjan kehystarina kuvaa sitä, kuinka Tapani ja Jussi lähtevät hakemaan Thaimaaseen kadonnutta / karannutta Juliaa kotiin. Itkonen antaa tilaa Ansaksen perheen molempien miesten muistoille ja ajatuksille, vaikka molemmat tekevät tyhmiä tekoja, kunnioittaa ja ymmärtää Itkonen mielestäni kummankin henkilöhahmonsa ratkaisuja. Kirjan nimi, Kohti, kuvastaa hyvin yhden perheen jäsenten pyrkimyksiä päästä toisiaan lähemmäksi siinä jo paremmin tai heikommin onnistuen.
Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus
Kolmastoista kertomus oli viime vuonna lukemistani kaunokirjallista teoksista se, jonka lukemisesta nautin kaikkein eniten. Se ei ole omasta mielestänikään suurta tai parasta kirjallisuutta, jota luin, mutta ehdottomasti parhaiten otteessaan pitävä ja minua viihdyttävin. Setterfieldin esikoisteos on kuin lahja kirjoja ja brittiläisiä sumuisia nummimaisemia rakastavalle romantikolle. Kirja on kertomus kirjoista ja kirjailijasta, kummituksista sekä ylhäisösuvuista, mutta samalla myös lähimenneisyyden Britanniasta sekä yksittäisen ihmisen sisäisestä surusta. Vaikka suru tulee kirjassa esille monin paikoin, ei Kolmastoista kertomus ole mielestäni surullinen kirja. Jännittävä se kyllä on, eräänlainen sinisukan salapoliisikertomus, jonka luettuaan tekisi mieli paeta muutamaksi päiväksi kirjastoon haistelemaan vanhojen kirjojen tuoksua. Tämän kirjan ystäville voisin suositella myös Carlos Ruiz Zafonin Tuulen varjoa - kenties Tuulen Varjon ystävät ovat Kolmannentoista kertomuksensakin jo lukeneet.
Susan Vreeland: The Forest Lover
Susan Vreeland keskittyy tässäkin romaanissaan liikumaan toden ja fiktion välisessä maastossa luoden kuvan kanadalaisesta taiteilijasta Emily Carrista (1871-1945), joka asui ja työskenteli kwakiutl-intiaanien parissa. Carrin taide sai vaikutteita intiaanien töistä ja uskomuksista, muun muassa toteemeista. Vreelandin romaani kuvailee elämää syrjäseudulla henkilöitään kunnioittaen, mutta samalla heitä säästämättä. Luonnon ankaruus ja ihmiselon ihanuus ja suoranainen vääryys tulevat väkevästi, paikoin jopa järkyttävästi, esille. Kirja kertoo Emily Carrin koko elämän kestävästä rakkaudesta taiteeseen ja luontoon, mutta myös siitä, millaista on elää yksin yhteisössä, joka eroaa kulttuuriselta taustaltaan taiteilijan omista lähtökohdista. Romaania kuvittavat Emily Carrin visuaalisesti vahvat työt. Romaani herätti minussa kiinnostuksen sekä Emily Carrin että kwakiutlien taidetta kohtaan. Vaikka nautin romaanista suunnattomasti, pidän Vreelandin kirjoja Artemisian rohkeus sekä Sininen neito vielä paremmin taidemaailmaan sijoittuvina fiktioina.
Tuota uusinta Harrisia en olekaan vielä lukenut, Tuhat loistavaa aurinkoa kuuluu minullakin kirjavuoden huippukokemuksiin. Tosin sitä lukiessa ei voinut välttää välillä oloa, että teksti oli kirjoitettu mahdollisimman elokuvalliseksi - ihan kuin Hosseinilla olisi ollut koko ajan mielessä miltä filmiversio tulee näyttämään.
VastaaPoistaTuo Tuhannen loistavan auringon elokuvallisuus on hyvä ja kiinnostava pointti! En itse miettinyt sellaista kirjaa lukiessani, mutta eipä tosiaan olisi yllätys, jos kirjaa jo muokattaisiin elokuvakäsikirjoitukseksi.
VastaaPoista:)
Veit sanat suustani eli nyt sinä sen sanoit, minkä minä olen halunnut sanoa: Olen aina HALUNNUT PITÄÄ Joanne Harrisista. Mutta miten voi, kun hän on niin puuduttava, että Suolaista hiekkaakin pysyy kirjastossani vain kantensa takia. PAITSI : Pidin Appelsiinin tuoksusta!
VastaaPoista