perjantai 6. joulukuuta 2024

Anu Kaaja: Rusetti

 


Anu Kaaja: Rusetti
S&S 2023
Ulkoasu Jenni Saari
254 sivua
Kotimainen romaani


Mutta leikkokukilta ei kukaan kysy mitään.


Ja sitten kuvassa on leikkokukkia. Ehkä niiden monipuolisuus kuvastaa kirjaa, jonka hiljattain luin ja josta voisin sanoa lyhyesti: No nyt!

Mutta sanon tietenkin enemmän. Anu Kaajan Rusetti kuuluu niihin kirjoihin, joiden lukemista rakastin alusta loppuun. Kaaja kirjoittaa kuin vaivattomasti, kevyesti (oikeasti en voi tietää, onko kirjoittaminen ollut sellaista vai päinvastaista vai jotain siltä väliltä), ja kuitenkin hän vyöryttää lukijan eteen valtavasti asioita.

bow row rococo

Rusetti on estetiikan ylistystä, kauneuden hakemista ja kokemista. Se on rokokoota ja Marie Antoinettea (ja vähän Sophia Coppolan elokuvan Kirsten Dunstia), se on lävistyksiä, klassista taidetta (ah!) ja maitokahvitaidetta. Siinä on G. W. Sebaldia, Twin Peaksin Audreyta tanssimassa, Dolly Partonin Jolenea, kannanottoja, seksuaalisuutta, ystävyyttä, rohkeuden hakemista, erinäisiä alaviitteitä ja paljon, paljon kaikkea muutakin ihmeellisenä ja alati kiehtovana kudelmana.

Romaanissa liikuntaan Suomessa ja muualla Euroopassa taiteen, taidehistorian, seksuaalisuuden ja esineiden perässä. Kyse on, ainakin osin, ruseteista, joita voi tiukemmin tai väljemmin tulkiten huomata mm. lävistyksissä ja We Can Do It! -kuvassa. Kyseessä on pinnalta kepeä ja sisällöltään moneen syväänkin suuntaan kurottava runsaudensarvi  tai ehkä monikerroksinen leivos, muhkea röyhelöhelma, asenteikas ja syyllistävä leikkokukka (alun sitaatista!).

Rusetti virkisti minua lukijana, taiteenystävänä, monelle asialle uteliaana. Suorastaan haltioiduin tästä viehkosta sukelluksesta kahviloiden, museoiden ja klubien maailmaan. Sukelluksesta, jonka aikana kohtasin Sokerin hengettären ja coolit tytöt, pyövelin ja taideteokset, joiden vuoksi matkustaa pitempääkin junareittiä.

P.S. Rusetista on julkaistu myös värillinen erikoispainos. Se on harmikseni loppuunmyyty. Olisipa ihanaa omistaa tämä kirja väreissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti