Marisha Rasi-Koskinen: REC

 

Marisha Rasi-Koskinen: REC
S&S 2020
Kansi Jussi Karjalainen
648 sivua
Kustantamosta
Kotimainen romaani

Sinä olet minun. Sinua ei ole ilman minua. Minä olen sinä.

Huh! Menkööt metapostauksen puolelle, mutta en tiedä mistä aloittaisin. Luin (jo joku aika sitten, tämä on niitä postauksia, joita tuon nyt Instagramin puolelta tänne blogiin) romaanin, joka on hienointa aikoihin. Nyt on ollut muutenkin erinomainen kotimainen kirjasyksy, upeaa kaunoa on ilmestynyt kirja toisensa perään, mutta silti ja painokkaasti: tämä! Luin romaanin, josta tiedän ettei se ole kaikille, mutta jota kehun jokaiselle. 

Tämä räjäyttävän hyvä romaani on Marisha Rasi-Koskisen REC.

Luulen, että eksyisin, jos yrittäisin lyhyesti kuvailla REC:in kehystä. Romaanin etulieve kertoo, että alussa ovat Lucas, Cole ja Nik. Lucas tutustuu ensin Coleen ja sitten tämän veljeen Nikiin, mutta se mitä alku enteilee, muuttuu kerta toisensa jälkeen. Kustantamon esittelyn mukaan REC on “huikea kaleidoskooppi, jossa tarinat ja todellisuus asettuvat uusissa käsissä aina uusiin kulmiin”. Juuri näin. REC on kirja tarinoista, fiktiosta, kuvitellusta totuudesta (tai totuudesta sellaisena kuin sen voi nähdä ja sitten ei kuitenkaan), ystävyydestä ja kaksosista, oikeista ja kuvitelluista asioista (onko niillä välttämättä aina suurta eroakaan), lapsuudesta ja nuoruudesta, aikuisuudesta, katoamisista, turismista, rakennemuutoksesta ja valo- ja videokuvausesta. Sekä paljosta muustakin.

Rasi-Koskisen romaani on rakenteeltaan kunnianhimoinen. Ensin lukija pääsee ensimmäiseen kerrokseen, erillisiin huoneisiin ja ikään kuin videonauhoitusten maailmaan. Huoneista pääsee pois: “EXIT”. Toinen kerros on alaotsikoitu “elokuviksi”, jonka ohjelmistossa on karttoja sekä terminologiaa Lorenzin attraktorista Möbiuksen nauhaan ja edelleen aikakapseliin. Kuten voitte arvata, on REC muodoltaan kokeellinen ja on sitä sellaisella tavalla, jossa kafkamaisuudesta tulee oudosti loogista. REC ei ole aina helppoa luettavaa, mutta koukuttavaa ja vaikuttavaa se on. Se on vähintäänkin camera obscura, se on videonauhat ja tasopelit. Se on tarinoita kerroksittain ja lomittain, huoneesta toiseen, kuvasta toiseen. Kuulostaako sekavalta? Ei huolta, tämä romaani palkitsee lukijansa: Kaikki kyllä liittyy yhteen ja vaikkei kertojiin voi aina luottaa, niin Rasi-Koskiseen fiktion taitajana voi.

Tiiliskiven kokoista romaania lukiessani pelkäsin hetkittäin menettäväni otteen, etenkin silloin kun vastaan tuli uusia ihmisiä tai maisemia (REC:issä liikutaan mm. jossain entisen Itä-Euroopan alueella). Mutta aina kun näin oli vaarassa käydä, sain kiinni kerronnasta – tai ehkä se pikemminkin tarrasi kiinni minuun. Kun REC loppui, olin helpottunut. Halusin sen loppuvan. Ja sillä samalla hetkellä aloin kaivata takaisin sen maailmaan, en voinut päästää irti. Mikä kieputtava voima Rasi-Koskisen romaanilla onkaan!

REC:iä ei voi tyhjentävästi kuvailla kirjablogissa, se pitää itse lukea, kokea. Huikea, upea romaani, parhautta.