Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme

Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme
Fabriikki Kustannus 2018
We Have Always Lived in the Castle 1962
Suomentanut Laura Vesanto
Kansi Kristian Jalava
198 sivua
Yhdysvaltalainen goottiromaani

”Jos olen vielä maisemissa”, hän sanoi, ja minua kylmäsi. Istuin nurkkaani Jonas sylissäni ja katselin, kuinka hän liikkui ripeästi ja ääneti valoisassa keittiössämme. Kohta hän pyytäisi minua kattamaan meille kolmelle pöydän ruokasaliin, ja illallisen jälkeen istuisimme yhdessä keittiön lämmössä ja talo vartioisi meitä eikä ulkopuolelle näkyisi meistä valonpilkahdustakaan.

Blackwoodien komea sukutalo on hiljainen: kartanoksi tai linnaksi luokiteltavassa talossa asuvat enää vain sisarukset Merricat ja Constance Blackwood sekä heidän pyörätuolissa oleva setänsä Julian. Koko muu perhe on kuollut joitakin vuosia aiemmin. Kotikylässään Blackwoodit ovat tunnettuja, mutta suuresti inhottuja, ovathan ne vanhastaan vauraita – hyvä etteivät kylve rahoissaan – ja muista eristäytyviä. Vain Merricat vierailee kylässä asioilla: kirjastossa, kaupassa, kahvilassa. Blackwoodit haluavatkin pitää muun maailman kotinsa ulkopuolella. Merricat keksii voima- tai taikasanoja suojatakseen pienen perheensä maailmaa, mutta onko sanoilla mitään tehoa enää sitten, kun edesmenneen isän kassakaapista kiinnostunut Charles-serkku saapuu paikalle?

Amerikkalaisen Shirley Jacksonin tuotanto on noussut jonkinlaisen tuoreemman kauhu- tai goottivaikutteisen klassikon asemaan. Kustantajan, julkaisuohjelmallaan lähes aina ilahduttavan turkulaisen Fabriikin, tiedotteen mukaan Jacksonin romaani Linna on aina ollut kotimme on paitsi vinksahtanut goottilaisen kirjallisuuden klassikko, myös teos jossa ”tyttökirjat ja salapoliisitarinat kohtaavat”. Tähän tyttökirjojen ja pientä outoa twistiä sisältävien teosten ystävään mainos puri.

Ja mainos myös päti. Tunnelmaltaan Jacksonin romaani on kuin kulkisi jossain alkuiltaisessa hämärässä juuri ennen kuin sumu ehtii kietoa kaiken ympärilleen, mutta ei vain sumu, vaan myös ulkopuolisten pahansuopuus, oman edun tavoittelu ja joukkohysteria.

Juonellisesti ja kielellisesti (Laura Vesannon oivallisen suomennoksen perusteella) kokonaisuus kulkee hyvin. Jopa niin sujuvasti, suorastaan viihdyttävästi, että aloin pohtia romaanin klassikkoasemaa. Tai: tietenkin aloin pohtia sitä. Miksi mikäkin kirja nimetään klassikoksi? Onko syynä kirjan yhteiskunnallisen painavuus? Omalaatuisuus? Genre? Kirjailijan elämäkerrasta kumpuavat perusteet? Kaikki yhdessä?

Linnan on aina ollut kotimme klassikkouteen on varmasti monia syitä, joista vähäisimmät eivät takuulla ole se, että Jacksonin tuotanto on tavallaan löydetty uudelleen 2000-luvulla (vertailukohdaksi voisi nostaa vaikkapa sinänsä hyvin erilaisen teoksen, John Williamsin Stonerin), ja silloinhan sana klassikko toimii hyvin niin lukijoiden puheissa kuin teoksen markkinoinnissa. Ja toki yli 50-vuotiasta kirjaa voi kutsua klassikoksi, jos ja kun teosta edelleen luetaan ja ehkä rakastetaankin. Toiseksi lajityyppi, tyttökirjahenkinen mysteeri, vetoaa moniin – etenkin, kun Jackson luo omanlaisensa maailman ja persoonalliset hahmot. Henkilöhahmot kantavat monista klassikoista tuttuja piirteitä. Orpo Merricat on nuori, kirjoja rakastava ja paljon menettänyt minäkertoja, jolla on outoja tapoja ja tiettyä Blackwoodien ylpeyttä. Merricatin näkökulma myös kuljettaa kertomusta. Toisaalta isosisko Constance, omituinen setä ja melkein aina läsnä oleva Jonas-kissa sopivat kaikki tyttökirjaklassikkomaiseen tarinaan.

Ennen kaikkea Linna on aina ollut kotimme on kuitenkin mysteeriromaani, jossa goottihengen mukaisesti saattaa tuntea talossa olevan vihankin. Talo ja siihen liittyvät salaisuudet, kuten Merricatin ja Constancen muun perheen kuolema, ovat mieltä kiehtova arvoitus. Merricatin tapa hakea suojelussanoja liikuttaa ja viehättää. Perhesiteiden rinnalle keskiöön nousevat ennakkoluulot, yhteiskuntaluokkien erot ja ulkopuolelta eri tavoin kohdistuvat uhat, joista voi keriä auki useita kerroksia. Tämä kaikki tekee Jacksonin romaanista tietenkin sopivan universaalin, mutta myös sillä omalla twistillään erottuvan.

Teemoja on siis paljon, mutta itse romaani on tiivis ja nopealukuinen. Teoksen lopussa on Fabriikille ominaiseen, ihastuttavaan tapaan listattu tyyliin sopivia kirjoja. Mukana ovat muun muassa Sayersin Myrkkyä, Watersin Vieras kartanossa ja Wyldin Kaikki laulavat linnut (jonka aion piakkoin lukea). Mainittujen romaanien ystävät nauttivat varmasti myös Jacksonin teoksesta.

Perusteluja tämän klassikoksi nimetyn teoksen julkaisulle Suomessa siis riittää. Linna on aina ollut kotimme on niin teemojensa kuin tunnelmansa vuoksi kiehtova ja otteessaan pitävä kirja, hyvällä tavalla vanhanaikainen ja silti jopa hieman ilkikurinen, ei missään kohtaa liian vakavasti itseään ottava. Ei olekaan ihme, että romaanin pohjalta ollaan tekemässä elokuvaa.