Maja Lunde: Mehiläisten
historia
Tammi 2016
Bienes historie 2015
Suomentanut Katriina Huttunen
Kannen kuva iStockphoto
431 sivua
Kustantamosta
Norjalainen romaani
Tammi 2016
Bienes historie 2015
Suomentanut Katriina Huttunen
Kannen kuva iStockphoto
431 sivua
Kustantamosta
Norjalainen romaani
Pohjalta löysin kuningattaren,
se oli merkitty muiden kuningatarten tavoin turkoosilla maalitäplällä. Sen
ympärille kerääntyi lisää nuoria mehiläisiä, lapsia. Ne eivät tanssineet vaan
olivat raukeita. Yksin. Hylättyjä. Äiti ja lapset olivat työläislauman
hylkäämiä. Sen jonka olisi pitänyt huolehtia niistä. Hylättyjä kuolemaan.
Vuodesta 1852 on pitkälti vuoteen 2098, mutta tuo vuosisatojen ylittävä aikakausi kattaa mehiläiskasvatuksen historian käännekohtia alusta spekulatiiviseen loppuun. 1800-luvun puolivälin Englannissa suurperheen isä William on hukassa itsensä ja perheensä kanssa. Hän keksii tavan kasvattaa mehiläisiä, mikä herättää hänessä innostusta, mutta myös ottaa paljon. Vuonna 2007 amerikkalainen mehiläistarhaaja George suree sitä, ettei hänen työlleen löydy jatkajaa. Samoihin aikoihin mehiläisiä joukkokuolee ympäri maailmaa. 2098 mehiläisiä ei enää ole. Kiinalainen Tao työskentelee hedelmäpuiden pölyttäjänä ja viettää vapaa-aikansa perheensä kanssa. Eräällä retkellä hänen pieni poikansa katoaa. Pojan katoaminen voi olla avain siihen, mikä sai alkunsa 1800-luvun Englannissa.
Vuodesta 1852 on pitkälti vuoteen 2098, mutta tuo vuosisatojen ylittävä aikakausi kattaa mehiläiskasvatuksen historian käännekohtia alusta spekulatiiviseen loppuun. 1800-luvun puolivälin Englannissa suurperheen isä William on hukassa itsensä ja perheensä kanssa. Hän keksii tavan kasvattaa mehiläisiä, mikä herättää hänessä innostusta, mutta myös ottaa paljon. Vuonna 2007 amerikkalainen mehiläistarhaaja George suree sitä, ettei hänen työlleen löydy jatkajaa. Samoihin aikoihin mehiläisiä joukkokuolee ympäri maailmaa. 2098 mehiläisiä ei enää ole. Kiinalainen Tao työskentelee hedelmäpuiden pölyttäjänä ja viettää vapaa-aikansa perheensä kanssa. Eräällä retkellä hänen pieni poikansa katoaa. Pojan katoaminen voi olla avain siihen, mikä sai alkunsa 1800-luvun Englannissa.
Norjalaisen Maja Lunden
romaanin takaliepeen tekstissä luvataan, että lukijan käsissä on arvoitus, joka "kiertyy spiraalina kohti menneisyyttä, missä erään mehiläishoitajan käsissä
lepää koko ihmiskunnan kohtalo". Kunpa näin olisikin romaanin tasolla, sillä
Mehiläisten historian esittelytekstit ja niitä tukevat kritiikkilainaukset – ”loisteliasta
kaunokirjallisuutta” – antavat odottaa historiallisen romaanin ja dystopian
kiehtovaa sekoittumista: syitä ja seurauksia maailmasta, jossa mehiläisiä ei
enää ole. Pelottavaa, kiinnostavaa, tärkeää.
Mutta. Mehiläisten historia voisi mennä kuvitteellisen mutta-kirjojen kategoriaan. Kas näin:
Mehiläisten historia on kiehtova romaani, joka kulkee kolmessa ajassa ja pitää lukijan otteessaan. Mutta se ei pidä. Lunden teoksessa on paljon hyvää, kuten omaperäinen aihe ja alkuasetelmaltaan kiinnostava juoni, mutta kokonaisuus jää etäiseksi, juoni löyhäksi. Yhteyttä Williamin, Georgen, Taon ja mehiläisten välillä ei löydy kirjallisessa mielessä, vaikka lankoja yhteen solmitaankin. Arvoitusta ei oikeastaan ole ainakaan sikäli, että luettu askarruttaisi.
Mutta. Mehiläisten historia voisi mennä kuvitteellisen mutta-kirjojen kategoriaan. Kas näin:
Mehiläisten historia on kiehtova romaani, joka kulkee kolmessa ajassa ja pitää lukijan otteessaan. Mutta se ei pidä. Lunden teoksessa on paljon hyvää, kuten omaperäinen aihe ja alkuasetelmaltaan kiinnostava juoni, mutta kokonaisuus jää etäiseksi, juoni löyhäksi. Yhteyttä Williamin, Georgen, Taon ja mehiläisten välillä ei löydy kirjallisessa mielessä, vaikka lankoja yhteen solmitaankin. Arvoitusta ei oikeastaan ole ainakaan sikäli, että luettu askarruttaisi.
Lunden romaani yrittää antaa
selityksen, miksei maapallolla ole enää kunnolla elämisen edellytyksiä ensi
vuosisadalla. Mehiläisten kuolema saa aikaan tuhoja ympäristössä ja myös
digitaalisessa kehityksessä, mutta ikävä kyllä mehiläisten merkitys jää
ohueksi. Lunde kyllä spekuloi, että mehiläisten katoamisen myötä digitaaliset
verkostot luhistuvat täydellisesti kolmessa vuodessa. Kiinnostava ja pelottava
ajatus, jota Lunde ei perustele. Miksi mehiläisten kuolema aiheuttaisi
digitaalisten verkostojen kaatumisen? Etenkin jos muita pölyttäjiä, vaikka
sitten ihmisiä, Taon ja muiden työn tuloksena kukkia on runsaasti, löytyy? Ajatus
siitä, että digitaalisuus katoaa, mutta puhelinlangat jäävät, tuntuu kokonaisuudessaan
epäuskottavalta, vaikka analoginen tekniikka saattaa kestääkin paremmin. Tao
myös matkustaa ihmeen sujuvasti kaikkeen nähden. Kirjasto näyttää kirjastolta,
hotelli hotellilta, raha on rahaa. Uskoisiko tuota, edes fiktiossa?
Mehiläisten historia on pitää sisällään sukupolvesta toiseen kulkevaa surua,
mutta romaanin surullisetkaan tapahtumat eivät kosketa, iloiset eivät tuo hymyä
lukijan huulille. Lunde kirjoittaa sinänsä sujuvasti, mutta vähän lakonisesti.
Lukuromaanissa, jollainen Mehiläisten historia selvästi on, kaikki tuo on
puutetta, jossain toisenlaisessa romaanissa tietynlainen toteava kerronta
tietenkin toimii. Lukuromaanin täytyy paitsi kantaa, mitä Lunden kirja kaikesta
huolimatta jotenkin tekee, myös viihdytää, koskettaa ja upottaa tarinaansa.
Norjalaiset kirjakauppiaat ovat valinneet Mehiläisten historian vuoden 2015
parhaaksi kaunokirjalliseksi teokseksi, mutta sehän johtuu varmasti siitä että
kirja on myynyt niin hyvin. (Miksi se sitten on myynyt hyvin, syitä lie monia
ja onhan Lunden romaanin kehys kertakaikkisen kiinnostava. Minäkin tartuin
siihen pitkälti houkuttelevien markkinointikansitekstien innoittamana.)
Kuten selvää on, en saanut
romaanista kovinkaan paljon irti, mutta moni muu ehkä saa. Siispä: siitä vain
lukemaan. Jos pidätte, tulkaa kehumaan minullekin.
--
Laurakaan ei vaikuttunut.
Laurakaan ei vaikuttunut.
Tuo dystopiaosuus oli omaankin makuun jotenkin erityisen epäuskottava, pyörittelin silmiä ihan samoille jutuille kanssasi! Ja samoin historian kuvaus häiritsi, tilanne olisi voinut olla mistä ja milloin tahansa, vain eteen läntätty vuosiluku paljasti, ettei nyt sitten korostetusti eletä nykypäivää. Ainoa menneisyyden alleviivaus oli että kirjeet saapuivat KYMMENESSÄ päivässä, voi eikä :D
VastaaPoistaNo joo. Ehkä omat antipatiat tätä kirjaa kohtaan johtuivat juuri siitä pettymyksestä. Odotin tältä jotenkin todella paljon enemmän, ja kun se ei lopulta riittänyt edes keskinkertaisemman viihteen tasolle, jäi jäljelle vain harmistus. Palaan taas samaan tosiasiaan kuin aiemmin, mutta jostain syystä petyn usein todennäköisemmin käännös- kuin kotimaiseen kirjallisuuteen. Olisikohan vika tuossa markkinoinnissa ja sen ylisanoissa, en tiedä.
Itselläni on tästä kirjoitus vielä kesken, mutta ei iskenyt ei. Todella ihmettelen kannen ylisanoja!
VastaaPoistaHmm olin ajatellut lukea tämän, mutta tekstisi vei intoani. Eikä Jennikään tuossa yllä ihastele.
VastaaPoistaMielenkiintoinen ja surullinen aihe,mutta näköjään en pistä tätä listalleni.
VastaaPoistaTiedätkös, minulla tämä odottelee työpaikan pukukaapissa, että veisinkö kotiin vai palautanko lukematta. Ensin luin Lauran arvion ja aloin epäillä, nyt epäilen vielä enemmän. Odotukseni ovat olleet korkealla, ja ovat hitusen edelleenkin, joten epäilen, että rytinällä tullaan alas. Mutta katsotaan. Ehkä luen ainakin vähän matkaa.
VastaaPoistaItse en tätä kirjaa vielä pahemmin noteerannutkaan, kun lukupino tälläkin hetkellä suht pitkä :D
VastaaPoistaTiia
Oivoi, tämä odottelee hyllyssä. Mitenhän käy...
VastaaPoistaApua, tätä on niin hehkutettu kaikkialla ja itselläkin odottaa hyllyssä. Olen odottanut tältä paljon, mutta kukaan muu ei tykkääkään! :-D No, aion silti lukea kirjan ja katsotaan ymmärränkö miksi kaikki norjalaiset ovat hulluina tähän. ;-)
VastaaPoistaItse pidin kirjasta, johtuen varmaan mehiläisistä :).
VastaaPoistaOsasitpa hyvin eritellä kaiken tuon, minkä vuoksi romaani kansien sulkeuduttua tuntui hieman tyhjänpäiväiseltä.
VastaaPoistaMinua kyllä kiinnostivat kovasti henkilöiden kohtalot, luin siis ihan innokkaasti ja mielenkiinnolla loppuun asti, mutta sitten, kekseliäästä loppuratkaisusta huolimatta, ei tarinasta oikein tuntunut jäävän mitään mieleen mitään tunnelmaa tai mietittävää.
Hyvä kirja tämä on. Opettavainen. Jotenkin Taoa lukuunottamatta hahmot jäävät pinnallisiksi.
VastaaPoistaKouluissa tätä kannattaisi luetuttaa. Ihan mehiläisten takia. Kirjana hieman petyin