Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon
Tammi, Keltainen kirjasto 2016
God Help The Child 2015
Suomentanut Kaijamari Sivill
186 sivua
Kansi Eevaliina Rusanen
Yhdysvaltalainen romaani
Se alkoi hitaasti, hellävaroen, niin kuin se usein alkaa: se haki tietään hapuilevasti, ujona ja epävarmana siitä, miten edetä, luikerrellen ensi alkuun tunnustelevasti, sillä mistäpä tietää, missä tärppää, kunnes se ilmasta ja auringonvalosta hurmioituneena sai lisää itseluottamusta, sillä niitä ei ollut tarjolla siinä rikkaruohokasvustossa missä se oli piileskellyt.
Mitä ihonväri kertoo ihmisestä? Muuttaako se suhtautumista toiseen, vaikuttaako se jopa lapsen ja vanhemman suhteeseen? Bride syntyy mustempana kuin muut. Hän on "sinimusta" tai "sudaninmusta", lapsen ihonväri on järkytys Sweetness-äidille eikä tämä koskaan kiinny tyttäreensä. Paikatakseen kuilua itsensä ja äitinsä välillä Bride tekee lapsena virheen, jota kantaa aikuisuuteen saakka. Aikuisena hän on muutoin ylväs: hänen mustuutensa on upeaa, hän pukeutuu aina valkoisen kaikkiin eri sävyihin ja työskentelee johtotehtävissä kosmetiikkafirmassa. Lapsuuden kokemukset eivät kuitenkin jätä Bridea rauhaan. Kun hän koettaa paikata tekemänsä vääryyden, kohtaa hän maagisiakin mittasuhteita saavia käänteitä.
Toni Morrison, mitä hänestä sanoisin? Mestarillinen kertoja, tajunnanvirran taitaja, Nobel-palkittu kirjailija on ollut tuotantonsa ansiosta ihailuni kohteeni jo opiskeluvuosiltani saakka. Jazz, Sinisimmät silmät, Solomonin laulu ja Paratiisi tekivät minuun suuren vaikutuksen. Morrisonin erään pääteoksen, Minun kansani, minun rakkaani, luin vasta muutama vuosi sitten ja se onkin ainoa Morrisonin teos, josta olen tätä ennen kirjoittanut blogiini. Viime viikolla lukaisin (!) kirjailijan tuoreimman teoksen Luoja lasta auttakoon.
Luoja lasta auttakoon pitää temaattisesti sisällään paljon tuttua, mutta kerronnaltaan se on (minulle) uudenlaista Morrisonia. Tekstin tasolla Luoja lasta auttakoon on suorastaan helppolukuista, jos sitä vertaa kirjailijan aiempaan tuotantoon. Pienen romaanin lukee läpi nopeasti, sillä poissa ovat tajunnanvirtaisuus ja kertojanäänien vaihtelevuus saman luvun sisällä. Morrison toki päästää useat erilaiset kertojat ääneen: lapset ja aikuiset, vääryyttä kokeneen ja väärintekijän, sivu- ja keskeishenkilöt. Moniäänisyys kasvattaa tarinaa, mutta toisaalta myös syö kertomuksen dynaamisuutta etenkin näin lyhyessä kirjassa.
Tarinassa on tietynlainen Tuhkimo-teema, joka tuntuu ensialkuun helpolta: tietenkin rumasta ankanpoikasesta sukeutuu joutsen. Totta kai hän käy läpi vaikeita ja tuntemattomia asioita kohotakseen taas. On myös smaradgisilmäinen tyttö, maailman pahuutta ja hämmentäviä muutoksia. Morrison on kuitenkin melkoinen velho kirjailijaksi ja Briden tarina vie mukanaan. Morrisonin teksti on helppolukuisenakin syvää. Luoja lasta auttakoon nostaa esille rodun, vanhemmuuden, parisuhteen ja ihmisyyden taakan kysymyksiä viihdyttävästi, mutta painavasti.
- Miksi sillä on noin musta iho? - Samasta syystä kuin sulla noin valkoinen. Niin, syntymässä saatu. Rotun ja perhesiteiden käsittelyäkin suuremmaksi teemaksi nousee mielestäni ihmisyys: mitä on olla ihminen, musta tai valkoinen, vanha tai nuori, lapsi tai aikuinen. Tämän kuvaaminen koskettaa, tulee liki.
Tiivis kokonaisuus kasvaa kelpo romaaniksi. Luoja lasta auttakoon sisältää sopivasti kipeitä kysymyksiä ja maagista realismia: kokonaisuus hämmästyttää, ihastuttaa ja vapauttaakin.
Ihanasti kirjoitettu, ja ihana oli tämä kirjakin. Se ihmisyys ja etenkin inhimillisyys äiti-tytär-suhteessa oli minullekin niitä hienoimpia löytöjä tämän romaanin parissa. Ja mitä kauemmin tämän lukemisesta on, sitä suuremmalta kirjalta se tuntuu. Ehdottomasti yksi parhaita tänä vuonna lukemiani teoksia. :)
VastaaPoistaLaura, kiitos. Minullekin tämä kirja oli ihana, muttei parasta Morrisonia. Noin muuten romaanina hieno, mieleenjäävä ja kaunis. :)
PoistaLuoja lasta auttakoon oli kyllä hieno. Luin sen alkuvuodesta, ja se sattui olemaan äskettäin lukupiirissäni, jolloin sitä pääsi käsittelemään vielä uudemman kerran. Kiinnostaisi tietää, miten tämä sijoittuu sinusta Morrisonin tuotannossa. Onko sinulla jotain omaa suosikkia Morrisonin teosten joukossa?
VastaaPoistaTaina, tämä onkin varmasti hyvä lukupiirikirja. Minulla tämä oli hyvä ja hieno romaani, mutta Morrisonin muu tuotanto on niin huikeaa, että siihen kaikkeen nähden tämä oli ehkä vähän helppo. Omat suosikkini ovat Solomonin laulu ja Minun kansani, minun rakkaani. Ehkä Jazzkin, koska se oli ensimmäinen lukemani.
PoistaTämä oli ensimmäinen Morrisonilta lukemani romaani (aika myöhäisherännäinen olen hänen suhteensa, sillä luin kirjan vasta jokunen aika sitten) ja vaikka periaatteessa pidin kirjasta, ihmettelin Morrisonin "kulttiasemaa" lukemani perusteella. Odotin siis jotain koukeroisempaa ja monimutkaisempaa, mutta ilmeisesti sellaista on hänen muissa romaaneissaan. En ole vielä "ehtinyt" tutustua, mutta aikomus olisi.
VastaaPoistaElegia, ne vanhemmat ovat koukeroisempia, tajunnanvirtaisempia ja rajumpiakin. Mielestäni ne ovat tätä vahvempia, vaikka hyvä tämäkin oli. Suosittelen tietenkin tutustumaan. :)
PoistaTämä on kevyt Morrisonin aiempiin verrattuna. On samaakin, mutta minulle jäi sellainen olo, että jotain Morrisoniin vahvasti liittämääni tästä kyllä puuttui. Tämä voisi olla jonkun muunkin kirjoittamna. Luin kirjan ensin englanninkielisenä ja sitten osia suomeksi. Minusta tuntui, että Morrisonia paljon kääntänyt Loponen ei olisi käyttänyt niin paljon murretta kuin Sivill.
VastaaPoistaTietenkin Morrison menee myös ajan mukana, ja tässähän hän kuvaa nykyaikaa. Rotuasiat eivät ole enää niin "väkeviä" kuin ennen - onneksi.
Marjatta, aika samat mietteet. Ja nyt kun sanoit, niin totta, tämä voisi olla jonkun muunkin kirjoittama. Mieleeni tuli heti vaikkapa Gloria Naylor. Hieno romaani tämä on, kiehtovakin. Mutta silti.
PoistaTässä on eri näkökulmia käytetty todella taitavasti. Itse luin tämän pitkälti kannanottona myös siihen, miten hauraita lapset ovat ja miten helppo aikuisen on tehdä lapsille asioita aikuisen voimalla. On totta, että tämä ei ole niin koukeroisen ladattu kuin muutamat muut Morrisonit. Sanoisin, että tämän kristallinkirkkaus päinvastoin korostaa teoksen tematiikkaa.
VastaaPoistaOmppu, tuo kannanotto tässä onkin vahva. Pidin kirjasta paljon ja löysin siitä sellaista rujoutta ja kauneutta, joiden yhdistelmästä pidän. Ehkä odotin jotain vielä vahvempaa, mutta nautin tämän lukemisesta kauttaaltaan.
PoistaMinulle tämä oli ensimmäinen Morrison, mutta jotenkin oli fiilis, että tämä on helpompaa kuin Morrison ehkä normaalisti. Sillä olen kuullut, ettei hän ole helpoimmasta päästä ja tämä ei tuntunut mitenkään erityisen vaikealta. Ja näin siis ilmeisesti olikin, ettei tämä ole tyypillisintä.
VastaaPoistaPidin tästä kovasti. Pieni, mutta vahva teos.
Katri, ihanaa että pidit. Minäkin löysin tuon vahvuuden pienuuden rinnalla. Hieno romaani. Ja vaikka ehkä odotin jotain vahvempaa, niin kyllä kirjailija saa 85-vuotiaana ollakin tällainen kauneutta hakeva ja seestynyt.
PoistaMorrison oli 84-vuotias tämän ilmestyessä. Minä ihailin sitä, että hän noin korkeassa iässä kirjoitti modernia kieltä. Hänen ytimekkyytensä ei tarvinnut koukeroita.
VastaaPoistaHuomioni kiinnittyi sanontaasi, että tässä oli maagista realismia. Miten Katja sen määrittelet? Minä havaitsin vain jäätävää realismia. Maagista realismia olen itse löytänyt useastakin Isabel Allenden teoksesta. Erityisesti tässä suhteessa tulevat mieleen Eva Luna ja Eva Lunan rakkaudet, myös Henkien talo.
Riitta K, samaa ihailen minäkin. Morrison on hieno kirjailija ja pidin tästä romaanista paljon.
PoistaMinulle tässä oli paljonkin maagista realismia enkä ole ainoa saman huomion tehnyt. Jo Briden koskemat muodonmuutokset, samoin metsässä asuva perhe ym. Maagista realismia on toki ripaus verrattuna Allendeen, Marqueziin tai Murkamiin, mutta kyllä sitä tässä minulle oli. Toki me kaikki lukijat tulkitsemme kirjaa eri tavoin ja niin pitääkin.
Kiva Katja kun bloggasit tästä kirjasta. Morrison on ollut suosikkini nuoruusvuosista alkaen ja luonnollisesti tartuin myös tähän kirjaan. Tykkäsi kovasti, vahva kirja.
VastaaPoistaAnneli, Morrison on kyllä taitava kirjailija. Millaisia maailmoja hänen tuotantosa avaakaan! Minäkin pidin tästä.
PoistaMukava kuulla, että tämä on kevyempää kuin aiemmat Morrisonit! Olen ostanut tämän omaksi, mutta lykännyt lukemista, kun olen pitänyt tätä sellaisena paljon aikaa ja keskittymistä vaativana kirjana. Aiemmin olen tosin lukenut (kuunnellut äänikirjana) vain yhden Morrisonin kirjan, Koti, mutta jo se riitti vakuuttamaan Morrisonin tasosta.
VastaaPoistaMaija, tämä on! Kannattaa lukea ja hyvä että sinulla jo onkin tämä omana. Tämän lukaisee nopeasti ja kirja pitää kyllä otteessaan. Kotia en muuten ole lukenut, aion kyllä!
Poistatykkään hänen kirjoista, juuri tätä en ole lukenut.
VastaaPoistaHannele, hän on hieno kirjailija.
PoistaMinulta puuttuu Alice Munro -geeni ja Alice Walker -geeni, mikä nimi sattuma. Paha kyllä, muistaisin yrittäneeni Morrisonia, mutta tämä kirja se ei ollut, enkä syttynyt tuleen...Tunsin olevani vajaa, kun mikään ei liikahtanut sisälläni. Ja koska olen jo teininä aloittanut Keltaisen Kirjaston lukemisen ja omistamisen, asia on vieläkin pahempi. Toisaalta se Irvingin uusin...:)
VastaaPoista<3
Leena, joskus noita geenejä vain puuttuu. ;) Morrison on mielestäni hieno kirjailija, mutta on hyvä että lukumaut ovat osin erilaisia ja paljolti myös samanlaisia. <3 Irvingin uusin saattaa kyllä olla vuoden pettymys... Siis kaikkiin odotuksiin nähden. Voi John.
PoistaMinä en taas kaikille niille koukeroisille kirjoille ole oikein aina ihastunut... Pitää joskus taas joku uuteen kokeiluun ottaa. Mutta tähän hullaannuin! En vaihtaisi mitään, ainakaan lisäisi koukeroisuutta. Klassikkokirjailija.
VastaaPoistaBleue, minäkin pidin tästä enkä lisäisi tähän mitään. Mutta Morrisonin aiempi tuotanto teki vielä suuremman vaikutuksen. Silti: upea romaani!
PoistaTämä oli vahva lukukokemus, vaikka teksti lensikin keveästi. Morrisonilla on tuo taito!
VastaaPoista