John Irving: Ihmeiden tie

John Irving: Ihmeiden tie
Tammi 2016, Keltainen kirjasto
The Avenue of Mysteries 2015
Suomentanut Kristiina Rikman
Kansi Timo Mänttäri
600 sivua
Yhdysvaltainen romaani


Oi, John!

Tai hei, John! Hi, John! Dear John? Olen ollut lukijasi jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Romaanisi Kaikki isäni hotellit oli ensimmäisiä Keltaisen kirjaston kirjoja, joita lukiolaisena luin ja ihastuin Berryn perheeseen koko lailla täysin. Romaani on kestänyt jo neljä lukukertaa! Kaikki ne elämän ilot ja tragediat, Wien, radikaalit, Susie-karhu ja neiti Keskenmeno, Franny, Johnny ja hullu, kielletty rakkaus. Ja sitten muut: Garpin maailma, Oman elämänsä sankari (paras kaikista!), Leski vuoden verran - hitot, minä pidin osin jopa Sirkuksen pojasta, vain Neljännen käden olisin voinut jättää lukematta (mutten tietenkään jättänyt).

Jokainen uutinen tulevasta romaanistasi on saanut minut miltei merkitsemään kirjan ilmestymispäivän kalenteriini. Edellistäsi, Minä olen montaa, odotin kauan ja vaikka löysin kirjasta paljon hyvää, petyin hieman. Nautittavaa luettavaa se silti oli.

Mutta nyt. Oi, John. En huudahda, vaan huokaan: Voi, John. Koska Minä olen monta -kirjan jälkeen odotin uutta romaaniasi Ihmeiden tie miltei peloissani (en tietenkään oikeasti, sillä eihän kirjan odottamisessa ole mitään pelkäämistä) enkä viime syksynä kustantajan esittelyä lukiessani täysin vaikuttunut: hauska, hillitön, Filippiinit... Olet nimittäin aina hauska, mutta samalla traaginen - minne traagisuus jäi tässä esittelyssä? Tai miksi Filippiinit? Intiaan sijoittuva Sirkuksen poika ei ollut mielestäni parasta sinulta, jotenkin Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin sijoittuvat teoksesi ovat osuneet parhaiten sydämeeni. 

Ennakkoaavistukseni osuivat osin oikeaan, mutta hauskuus ja hillittömyys tuntuivat Ihmeiden tiessä vähän liioitellulta, toisaalta traagisuutta ja kyynelten läpi hiipivää hymyilyä oli sitäkin onneksi luvassa.

Pitkän linjan lukijanasi, jonkinasteisena faninasi tunnen surua kirjoittaessani, että Ihmeiden tie oli minulle puolittain vastenmielinen kirja. Se on liian sekava - liikaa unia, liikaa viagraa, turhan paljon pippeleitä! Tai yksi kikkeli, paremminkin sanottuna. Viagran ja betasalpaajien yhteisvaikutukset eivät kohota (!) Ihmeiden tietä, pikemminkin päinvastoin. Kaikki se seksi Miriamin ja Dorothyn, äidin ja tyttären kanssa, alkaa puuduttaa lukijaa, puhumattakaan muusta peniksen toimimiseen liittyvistä yksityiskohdista.

No, ainahan sinä kirjoitat tiiliskiviä ja yhdistelet erilaisia teemoja, mutta nyt kokonaisuudesta tulee ähky. Tunnustan, että luin romaanisi harppoen. Menetin tästä syystä varmasti paljon, monenlaisia nyansseja. En vain viihtynyt Ihmeiden tiellä. Täysin vaille taikaa en sentään jäänyt. Osaat edelleen kuljettaa tarinaa, viihdytät, hauskuutat, suretat. Uusiutumaankin kykenet, nyt toit mukaan ripauksen maagista realismia. Myös kaatopaikkalapsista lukeminen, muistojen ja muistikuvien mahdollisuudet, ja Juan Diegon oma elämäntarina muistuttavat siitä, miksi kirjojasi niin rakastan. Ja kuten aina, taidat miltei täydelliset loput. Nytkin romaanin loppu sai liikuttumaan ja kokemaan sellaista kirjatäyttymystä, jota sinun romaanisi luettua saan usein tuntea. Silti olin pettynyt: kirjoitathan vielä yhden huikean romaanin, kirjoitathan?!

Tiedän kyllä, että kirjeen kirjoittaminen suomeksi ja blogiin on hassua. Kirjailijana varmasti tiedät, että tämä onkin silkkaa kuvitelmaa. En ajattele tai edes toivokaan, että luet tämän, mutta julkisena kirjeenä tämä kenties tavoittaa monia blogini lukijoita. Heille haluan sanoa, että jos ette ole vielä lukeneet Irvingiä, niin lukekaa! Mutta aloittakaa jostain 1980-luvulla suomennetusta.

Ja sinulle, John, suuri kiitos romaaneistasi. Jään odottamaan seuraavia mahdollisia teoksiasi, ehkä hieman varautuneesti mutta yhtä suurella innolla kuin tähänkin saakka.

With the best,

Katja