sunnuntai 21. helmikuuta 2016
Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet
Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet
Gummerus 2016
The Quality of Silence 2015
Suomentanut Outi Järvinen
326 sivua
Arvostelukappale
Brittiläinen, Alaskaan sijoittuva jännitysromaani
Äkkiä pimeys hälveni. Raju tuuli oli puhaltanut pilvet erilleen ja paljasti vuoret. Hämärässä Yasmin näki miten korkeita ne olivat, ja hän näki myös suoraan alaspäin putoavan jyrkänteen vain metrin päässä tiestä. Hän toivoi pimeyttä takaisin, jotta hänen eri tarvitsisi nähdä tätä väkivaltaista menoa, goottilaisen kauhutarinan näyttämöä, jossa ei ollut mitään pehmeää tai suotuisaa ja joka kutisti hänet aivan olemattomaksi.
Mistä en pidä romaaneissa
- kliseisistä henkilöhahmoista, esimerkiksi häikäisevän kauniista (totta kai) naisesta joka on kasvanut juopon isän, vankilaan joutuneen veljen ja kaiken muun kurjuuden keskellä, mutta raivannut tiensä akateemiseen ammattiin - Isossa-Britanniassa, jossa luokkarajojen rikkominen on vaikeaa. Toki tällaiset seikat ovat osa viihdekirjallisuutta ja kuuluvat lajityyppiin.
- ihmettelystä, joka kerrontaan sisältyy: ihanko totta inuiitit käyttävät kaikkia mahdollisia teknisiä vempeleitä? Jo 2000-luvun alussa tiedettiin, että internet tasa-arvoistaa yhteydenpitoa maailman syrjäkolkissakin, joten ei sitä tarvitsisi aivan niin suuresti lukijoille selittää.
- siitä, että trilleriksi markkinoitu kirja ei tahdo vetää alussa ja jännitys kasvaa turhankin verkkaisesti.
- epäuskottavasta tarinasta. Ihanko oikeasti lontoolainen nainen lähtisi kuuron tyttärensä kanssa Alaskaan miehensä luo ilmoittamatta? Ja miehen kadottua ottaa yksin ohjat käsiinsä, arktiseen ilmastoon kokemattomana ajaa jättirekkaa vaikeissa olosuhteissa.
- ennalta-arvattavuudesta. Yllätykset olisivat ns. kivoja.
Argh.
Mistä pidän romaaneissa
- siitä, että lapsen ja vanhemman suhdetta kuvataan monelta kantilta, ristiriitoineen, hellyydenosoituksineen, vaatimuksineen.
- samoin siitä, että parisuhteessa on useampia ulottuvuuksia kuin mitä alkuasetelma antaa odottaa.
- ja varsinkin siitä, että aluksi kliseinen hahmo kasvaa koko ajan. Tässä tarkoitan Yasminea, romaanin äitihahmoa. Kuuro Ruby on ehkä ylitunnollinen ja -kiltti, mutta koko ajan kiehtova romaanihenkilö.
- tarinasta, joka alkaa kantaa silloin olen luovuttamassa ja kirja täytyy lukea ahmien loppuun. Vaikka epäuskottavasti ja paikoin ärsyttävästi, Lupton osaa kirjoittaa viihdettä, joka koukuttaa. Hannan termi lukusukkula sopii tähän kirjaan ja minulla on tänä talvena ollut lukusukkulatarvetta.
- siitä, miten jännite voi syntyä luonnon ja ihmisten välille. Alaskan pakkaset ja ennen kaikkea etäisyydet luovat armottomat olosuhteet tälle selviytymistarinalle.
Ja kas, Rosamund Luptonin Hiljaisuuteen hävinneet on kaikkea edellä mainittua. En voi sanoa innostuneeni kirjasta ja olisin jopa toivonut kirjan olevan hieman pelottavampi, mutta kuuro lapsihahmo Ruby ja hyisesti kuvattu Alaskan kylmyys kannattelevat romaania varsin hyvin.
Tiivistäen: Viihdyttävän lukuromaanin ja lempeän jännityksen ystäville Hiljaisuuteen hävinneet tarjoaa pakkasen puolesta hyytävän draaman ja lajityyppinsä sisällä onnistuneen perhekuvauksen. Luptonin romaani sopii vaikka hiihtolomalukemiseksi silloin, kun luminen päivä on kääntynyt pimeäksi illaksi.
--
Myös Arja, Kaisa Reetta ja Leena ovat lukeneet kirjan ja pitäneet siitä minua enemmän.
Katja, Sisar ohittaa tämän mennen tullen, vaikka sinä et tainnut sillekään kovasti syttä, jos oikein muistan: Siinähän oli niitä yliluonnollisia juttuja. Silti tmä on lukemistani Luptonin toiseksi paras, mutta olet oikeassa siinä, että epäuskottavuus loistaa suorastaan neonkirjaimin. Toinen kylmän maan kirja Lumilapsi oli vieläkin epäuskottavampi, sillä se oli fantasiaa, mutta veti minuakin, vaikka en fantaisasta perusta. Sen sijaan Vannin Kylmä saari teki minusta vähän Alaska-hullun ja viilenen vasta kun muistan Sarh Palinin ampumassa susia helikopterista.
VastaaPoistaKirjan epäuskottavinta on just tuo Yasminin suoritus, jota en halunnut paljastaa jutussani, siksi en voinut sitä arvostellakaan. Minä aidosti pelkäsin just sitä yksinajoa tai siis Rubyn kanssa ajoa. Ruby on kirjan ihana valo ja hänet on kuvattu tosi hyvin.
Arvaan, että tämä uppoaa kuin kuuma veitsi voihin bestiskeeni, joka on hullna jännitykseen.
Minusta se on hienoa, että Lupton on joka kerta kirjoittantu hyvin erilaisen teoksen.
Sopii juuri hämärtyvään iltaan. Luin kovimmat kohdat suden hetkellä...
<3
Leena, minä en tosiaan syttynyt yhdellekään Luptonin kirjalle. Se oikeasti harmittaa, koska odotin sellaista laadukkaan lukuromaanin ja jännärin yhdistelmää. Yliluonnollisuus ei minua haittaa, suursuosikkini Murakamin kirjoissa sitä on melkein aina, mutta ehkä Lupton on kuitenkin vähän liian helppoa. Tai en tiedä, koska luen joskus suoraa viihdettäkin. No, Lupton ei vain ole minulle!
PoistaLumilapsi oli ihana. Toki eri genrekin.
Uskon samoin, että moniin tämä uppoaa. Minä olen edelleen hyvää jännityskirjaa vailla. Nyt haluaisin lukea sellaisen.
<3
Kiva kun saa uusia vinkkejä, mitä kannattaa lukea. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos tulisit vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.
VastaaPoistaAurinkokujalla, kiva jos olet saanut kirjavinkkejä! Ja lämpimästi tervetuloa lukijakseni.
PoistaTämä on tulossa lukuun kirjastosta. Aika pitkän listan kirjoitit mistä et pidä kirjoissa ja mistä pidät. Minulla ne hiukan vaihtelee eri kirjoissa, kokonaisuus on se joka ratkaisee. Yleensä hyvä alku, hyvä koukuttava loppu ja se melkein lopussa oleva huippukohta, joka muuttaa kirjan juonenkulun toiseksi ovat ne mitä tarkkailen. Sopiva henkilömäärä ja tietysti ne kuvaukselliset tai muuten juonenkuvioita muuttavat kohtaukset ovat tärkeitä. Luonto on tärkeä.
VastaaPoistaLisäksi kirjassa vaikuttaa se millä mielellä itse olen, kun luen kirjaa.
Minä en pitänyt Hiljaisuuten hävinneistä sieluista ollenkaan, mutta Sisar oli oikea lukuelämys.
Mai, toivottavasti tykkäät tästä. Ainakin Rubyn kuurous on hyvä ja kiinnostava lisä, samoin luontokuvaus.
PoistaTuo lista on tietenkin ns. hetken lapsi ja kyllähän minullakin mieltymykset vaihtelevat. Tässä kirjassa vaan oli niin paljon ärsyttävää, liikaa helpoutta ja kliseitä omaan makuuni. Listaa ei siis kannata ottaa vakavasti. ;) Lupton vaan ei taida olla minun kirjailijani.
Se on totta, että oma lukumieliala vaikuttaa paljon.
Mua tää kirja kiinnostaa kovasti ja aion lukeakin. Viihdytystä sitä aina kaipaa, varsinki talvella!
VastaaPoistaKatarooma, totta, joskus kaipaa viihdyttäviä ja muakansa tempaisevia kirjoja. Tämän lukemiselle juuri talvi on oikea aika.
PoistaVoi, taitaa olla Hawkinsin tapaan pettymys, vaikka koukuttaakin. Taidan jättää väliin. Joko luit Järvelän Tytön ja pommin? Arnaldur Indridasonin Hyytävä kylmyyskin sopii talven keskelle. Tunnistan tuon hyvän dekkarin tarpeen niin hyvin. 😊
VastaaPoistaElina, on kyllä. Tosin Hawkinsia parempi, paljonkin. Minulla on Tyttö ja pommi edelleen lukematta, pitäisi lukea se. Nyt olen lukemassa Antti Tuomaista ja hän kirjoittaa kyllä vetävästi - ja hyvin!
PoistaMuistankin lukeneeni tästä Leenan blogissa.Ja voisinkin tämän lukea jos tulee vastaan.
VastaaPoistaJael, Leena kirjoittikin tästä vakuuttavasti. Minulle tämä oli vähän ajanhukkaa, mutta ihan luettava kuitenkin. :)
PoistaKuulostaa vahvasti siltä, ettei ole minun(kaan) kirjani tämä. Olin vähän pohtinut, että olisiko tämä varattava kirjastosta ja luettava nyt vielä talven aikana, mutta taidan jättää väliin. :)
VastaaPoistaSara, ei ole! :) Et menetä mitään, jos jätät väliin.
Poista<3
Minä olen aivan tahmassa kirjan kanssa, ei etene eikä sytytä millään tavalla! Jännityskirja joka ei saa tuulta alleen, mutta luen tämän silti. Noihin samoihin seikkoihin muuten minäkin olen ärsyyntynyt, miksi sitä kauneutta täytyy niin korostaa...
VastaaPoistaMinulle tästä romaanista jäi päällimmäisenä mieleen juuri Rubyn ja Yasminin keskinäinen tarina. Se kantoi kirjaa.
VastaaPoistaOlen jahkaillut tämän kirjan kohdalla, että lukisinko vai jätänkö väliin. Tykkäsin aikoinaan Sisaresta, mutta se seuraava oli jotenkin nihkeä. Tämä kuulostaa enemmän jälkimmäiseltä, joten väliin jää.
VastaaPoistaKoin jo huonoa omatuntoa siitä, että tarinan epäuskottavat kohdat saivat karvat pystyyn, mutta onneksi jollakulla toisellakin:) Ehkä myöhemmin muistan kirjasta vain Alaskan kylmyyden ja hyytävän tunnelman, ahdistuksen siitä, että joku vaanii pimeydessä. Mutta nyt vielä ketuttaa liikaa Yasminin ramboilut.
VastaaPoista