Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni
Like 2013
301 sivua
Kannen suunnittelu Tommi Tukiainen
Kotimainen jännitysromaani
Saarinen katsoi minua. Etäisyyttä välillämme oli kymmenen tai kaksitoista metriä. Silti tuntui, että Saarinen saisi helposti laskettua kämmenensä olkapäälleni tai muuten kosketettua minua.
- Aivan niin, hän sanoi. - Aivan niin.
Kun hän kääntyi ja käveli pois, varjo seurasi häntä seinältä toisiin huoneisiin.
Kaksikymmentä vuotta. Niin kauan Aleksi Kivi (!) on pohtinut äitinsä katoamista, mahdollisesti murhaa. Aleksi on 13-vuotias poika syksyllä 1993, jolloin hänen äitinsä katoaa. Vuonna 2013 Aleksi menee töihin rikkaan Henrik Saarisen kartanoon talonmieheksi varmana siitä että Saarinen on äidin kuoleman takana. Saako aivan yksin maailmassa jäänyt Aleksi kostonsa? Onko sille oikeutusta, minkäänlaisia perusteita?
Antti Tuomainen ei selvästikään kuulu niihin kirjailijoihin, jotka kirjoittavat saman kirjan aina uudelleen ja uudelleen vain hieman erilaisia mausteita kirjasoppaansa lisäillen. Viime syksynä ilmestynyt Kaivos kertoi isän ja pojan tarinan ja jännitysromaanin ydin tuntui olevan muussa kuin klassisessa kuka sen teki -asetelmassa. Nyt lukemani Synkkä niin kuin sydämeni sen sijaan noudattaa perinteisempää dekkarikaavaa ja syyllisen etsintä nousee keskiöön, mutta Aleksin pakkomielteen näkökulmasta. Myös äidinikävän kuvaus saa paljon sijaa. Hyvä niin.
Tuomainen nimittäin kuvaa taidolla Aleksin pakkoa tehdä tilit menneisyytensä kanssa. Miltei kujanjuoksuksi yltyvä tuska saa Aleksin näyttämään ulkoisesti viileältä, mutta ajautumaan useampaan kuin yhteen tukalaan, paikoin hyvinkin raakaan tilanteeseen. Tuomainen pitää jännitystä hyvin yllä, sijoittelee sopivasti takaumia ja suvantokohtia ennen kuin viiltää sekä toiminnallaan että tunnelmallaan.
Ei Synkkä niin kuin sydämeni ole tietenkään vailla itsestäänselvyyksiä. Hetkittäin juonenkäänteet muistuttavat amerikkalaisia tv-sarjoja, mutta toisaalta dekkarigenren puitteisiin ne sopivat. Kerronnassa on paikoin epätarkkuuksia ja lisäksi Tuomaisen romaanin runollinen nimi antaa odottaa ehkä hieman kirjallisempaa dekkaria kuin mitä lopputulos on. Silti: tällaisenaankin teos on kotimaisen jännityskirjallisuuden ehdotonta kärkeä. Se on tiheätunnelmainen, jännittävä ja (tietenkin) koukuttava.
Luen Tuomaista selvästi käänteisessä järjestyksessä. Ensin tuorein, eli Kaivos, nyt tämä. Niin vaikuttunut ja viihdytetty olen, että kun seuraavan kerran tulee dekkariolo, niin seuraavaksi on varmastikin Parantajan vuoro. Tuomaisen melankolinen kirjoitustyyli ja tapa käsitellä aiheitaan uppoavat minuun koko lailla täysin. Olen löytänyt itselleni uuden suosikkidekkaristin.
Ach, sinä huomasit tuon melankolian! Se on Antin tavaramerkki ihan selvästi. Kaivos suorastaan valuu melankolian mahlaa. Siihen haluaa kääriyä, sillä miten viehkeää onkaan yllä kaunis alakulo...
VastaaPoistaIhastuiin niin paljon Kaivokseen, että en ole ollenkaan varma uskallanko palata taaksepäin. En halua yhtään pettyä nyt Tuomaiseen. Tämän kirjan nimi on todellakin niin upea, että se antaa luvan odottaa, se LUPAA kirajllisempaa, ei mitään toimintaleffadekkaria. Kaivos onniin täydellinen, että se on melkein aviolittoromaani ja miten minä siirryinkään murhaajan puolelle ja miten hän sitten katsoikaan...
Tämä on hyvä: "Tuomainen pitää jännitystä hyvin yllä, sijoittelee sopivasti takaumia ja suvantokohtia ennen kuin viiltää sekä toiminnallaan että tunnelmallaan." Nyt sitten vain kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että Tuomainen tajuaa oman tyylinsä ainutlaatuisuuden!
<3
Leena, totta kai, melankolia tuntuu olevan vahva elementti Tuomaisen kirjoissa. Ja miten erilaista se onkaan Kaivoksessa ja tässä!
PoistaUskallat palata taaksepäin, ihan varmasti. Ainakin nämä kaksi kirjaa ovat niin erilaisia, ettei niitä voi oikein vertaillakaan, vaikka kirjailijan tyyli ja oma ääni ovat tunnistettavissa. En osaa sanoa, kummasta pidin enemmän. Parantaja, jonka aion myös lukea, on kai enemmän noiria.
<3
Et tajunnut: Haluan nyt 'palvoa' Tuomaista ja jos tämä ei vedeä vertoja Kaivokselle, kaikki on pilalla! En halua perinteistä dekkarikaavaa häneltä, en syyllisten jahtaamista, en toimintaa, haluan melakoliaa, haluan palkkamurhaajan joka vie sydämeni, haluan 'palaavan' miehen, joka korjaa kaiken, vaikka ei ikinä, ikinä voi olla lumenvalkoinen, mutta hänen poikansa hyväksyy senkin ja Leena rakastaa edelleenkin kaikkien näiden vuosien jälkeen.
Poista(Toivottavasti Tuomainen lukee sinua, sillä kätkin tekstiini vinkin seuraavaa teosta varten:) Tää kuulostaa ihan oudolta, mutta milloin minulla on dekkari ollut niin korkealla kuin oli vuoden lopussa Kaivos!)
<3
Leena, luulen että tajusin. Molemmissa romaaneissa on vahvaa melankoliaa, tässä ehkä vieläkin enemmän, mutta erilaista. Ja se on Tuomaisen yksi vahvuus: hän kirjoittaa surumielisiä, tunnelmallisia jännitysromaaneja, jotka ovat keskenään hyvin erilaisia.
PoistaLuin tuon kirjan ennen joulua ja haen kyllä muutkin hänen kirjansa, kunhan ehdin. Minäkin olen hyvin innostunut, löysin uuden, kiinnostavan dekkaristin. Ja vieläpä kotimaisen. Hyvää lukukevättä sinulle!
VastaaPoistaEeviregina, kiitos kommentistasi. Tämä on huikean hyvä jännitysromaani ja täällä siis sama juttu: aion lukea muutkin Tuomaisen kirjat.
PoistaSamoin, hienoa kirjakevättä!
Hmm, kiitos vinkistä! Pitääpä laittaa korvan taakse seuraavaan dekkarinälkään :).
VastaaPoistaBleue, kannattaa! :)
PoistaTuomaisen kirjat ovat olleet tbr-listallani jo vaikka kuinka kauan, mutta en ole vieläkään ehtinyt niihin asti. Nyt minulla on Kaivos kirjastosta lainassa, ja etenkin tämän ihastuneen arviosi myötä otan sen luettavakseni mahdollisimman pian. Olen vähän kaivannutkin uutta, hyvää dekkaristia lukemistooni.
VastaaPoista<3
Sara, Tuomainen kirjoittaa kyllä hyvä jännityskirjoja, joten laadukkaiden dekkarien tarpeeseen suosittelen hänen tuotantoaan. Joskus näille on paikkansa.
Poista<3
Ihastuin Kaivokseen niin paljon, että päätin lukea Tuomaista lisää minäkin.
VastaaPoista<3
PoistaOhos, lähtipäs tuo kommentti ärhäkästi matkaan...
VastaaPoistaNiin, hyvä tietää, että Tuomaisen kirjat ovat keskeenään erilaisia. Ja voi miten paljon maailmaan mahtuukaan näitä ihania luettavia. Aika ei taho kaikkeen rittää!
Toivottelen mukavaa maaliskuuta, Katja! 3
Kaisa Reetta, joskus kommentit vaan ottavat varaslähdön. :)
PoistaLuettavaa riittää, mutta onneksi kirjat ja lukijat kohtaavat. Tuomainen on kyllä uusi suosikkini jännityskirjailijoista.
Ihanaa maaliskuuta sinulle! <3