Gummerus 2015
Museum of Extraordinary Things 2014
Suomentanut Raimo Salminen
447 sivua
Arvostelukappale
Yhdysvaltalainen romaani
Hevonen lähti käskystä oitis täyteen laukkaan, ja edelleen Eddie katseli taakseen, ja edelleen hän näki Coralien hahmon, Hudsonjoen uimarin, naisen joka oli tullut hänen luokseen kuin uni, kutsumatta ja pyytämättä, ja josta hänen olo mahdoton päästää irti.
Toisinaan, kun arki vie mukanaan ja syö lukijaa, tarvitaan aikuisten satuja. Sellaisia kuin Lumilapsi tai Rouva Agathen rakkaus: tarinoita, jotka eivät kielensä tai rakenteensa vuoksi tarjoa haasteita, mutta jotka viihdyttävät ja koskettavat, tuovat kertomukseen ripauksen arkista taikaa tai joskus suoranaisia tuulahduksia maagisesta realimista. Maagista realismia tai reaalifantasiaa ei Alice Hoffmanin Ihmeellisten asioiden museossa ole, mutta illuusioita ja arken taianomaisuutta senkin edestä.
Hoffmanin romaani kuljettaa lukijansa 1910-luvun New Yorkin laitakujille, Hudsonjoen ryteikköisille varsille sekä Coney Islandin ihmeelliseen viihdemaailmaan. Siellä yksinäinen Coralie kasvaa isänsä tiukassa otteessa, ui ihmismerenneidoksi naamioituneena omassa tankissaan, onhan hänellä sormiensa välissä kalvomaiset ihopoimut, räpylät. Kollegoinaan hänellä ovat muun muassa Susimies ja Perhostyttö. Coralie kuitenkin kaipaa vapauteen. Vapautta halajaa myös äärijuutalaisessa yhteisössä kasvanut Eddie Cohen, valokuvaaja, joka etsii täydellistä kuvaa. Coralien ja Eddien kohtaaminen on sysäys uuteen.
Kun luin Hoffmanin kirjaa, ajattelin että tässäpä täydellinen lukuromaani. Ajatukseni palautti mieleeni viime keväänä muutamissa seuraamissani blogeissa velloneen lukuromaani-keskustelun, johon osallistuin vain muutamaa postausta kommentoiden. Huomasin, että lukuromaanin käsite herättää inhoa ja intohimoja. Minä käytän termiä melko huolettomasti enkä ole käsitteen ihailija, mutta käyttökelpoinen se on - ainakin joskus. Milloin sitten? Minulle lukuromaani on juonivetoinen romaani, joka asettuu jonnekin viihteen ja korkeakirjallisuuden rajoille. Lukuromaani on perusrakenteeltaan simppeli: se ei juuri haasta lukijaansa kielensä, rakenteensa tai teemojensa osalta, mutta lukuromaanikin toki voi pitää sisällään painavia teemoja, kauneutta tai kokeellisia osuuksia. Kokeellisuus jää kuitenkin kevyeksi ja pääpaino on juonenkuljetuksessa. Lukuromaani koukuttaa lukijansa ja minulle se on lukuromaanin ensisijainen tehtävä. Suurimmat kirjasuosikkini eivät koskaan ole ns. lukuromaaneja, sillä vaadin parhaimmilta kirjoilta enemmän. Olen myös varsin nirso lukuromaaniksi arvottamieni kirjojen suhteen ja valitsen niitä luettavakseni verrattain vähän.
Tästä syystä arvostan suuresti hyvää lukuromaania, jos sellaisen löydän. Tänä vuonna olen saanut pettyä muutaman kerran, esimerkiksi Kate Mortonin viihteellinen (!) lukuromaani Kaukaiset hetket läheni jo väkisin luettavaa, mutta luin sen, koska odotin Mortonin petraavan kohti massiivisen romaaninsa loppua: ei petrannut. Nyt Hoffmanin teoksesta löysin sen mitä etsinkin: voinen siis julistaa sen kirjavuoteni parhaimmaksi lukuromaaniksi (sic) ja keskittyä loppuvuoden toisenlaisiin kirjoihin.
Miksi Ihmeellisten asioiden museo on minulle liki täydellinen lukuromaani? Se tarjoaa lukijalleen viihdyttävää, muttei tyhmää lukemista. Sen juoni kulkee, sen henkilöhahmot ja miljöö ovat kiinnostavia. Se on paikoin ennalta-arvattava ja sen yksityiskohdissa on muutamia kömpelyyksiä, mutta se on niin nautittavasti kirjoitettu ja suomennettu, että sitä lukiessa aika kuluu kuin siivillä.
Lukuromaanina Ihmeellisten asioiden museo on laadukas, koska Hoffman kirjoittaa hyvin ja tuo kerrontaan useita painavia teemoja: on naisten oikeudet, ihmisarvo ja jonkinasteinen ihmiskauppa, työläisten olot ja köyhälistön toimeentulo. On laitapuolinen New York, joka elää omilla ehdoillaan. On viittauksia Kotiopettajattaren romaaniin: jotain kirjallista, siis, muttei mitään turhan vaikeaa. Onneksi Hoffman käyttää Jane Eyre -teemaa onnistuneesti ja sopivissa kohtaa; Brotën romaanin kautta ulkopuolisuutta kokeva tarkastelee rakkauden julmuutta. Ja on myös lumoava, taianomainen puoli: räpyläkätinen kalatyttö uimassa hyisellä, lohtua ja murhetta tuovalla joella, kaihoamassa vapautta - ja rakkautta.
Kuinka sadunomaista ja silti kiinni realismin liepeissä, hetki irrallaan arjen kiireistä!
-
Ihmeellisten asioiden museosta on pitänyt myös Elegia.
Kiitos, tämä meni lukulistalle. Ja voi pahus! Olin unohtanut täydellisesti ja kokonaan tuon Lumilapsen! Sekin kuulosti hyvältä. Ja vinkkasit siitä jo KAKSI VUOTTA SITTEN! Miten aika juokseekin... Pitäisiköhän nyt luvata, että hankin tämän joululukemiseksi.
VastaaPoistaPs. Laitoin Lumilapsen tilaukseen! Nyt ei voi enää perääntyä. ;)
PoistaMeni lukulistalle täälläkin! Lukuromaani ei ollut minulle terminä kovin tuttu, mutta nyt kun se avautui, ymmärsin nauttivani erityisesti sellaisten lukemisesta!! Hyvä tarina puhuttelee aina :)
VastaaPoistaTämä on just luvussa ja lähti yllättävän vahvasti! Kiinnostuin kirjailijasta, kun luin Aavikon kyyhkyset, jonka tarina on aika uskomaton, joskin lukukokemukseni oli sillä hetkellä hieman raskas.
VastaaPoistaAikuisten sadut saattavat aina toisinaan olla hyvinkin tarpeen... Tuo kevään lukuromaanikeskustelu oli kyllä mielenkiintoinen ja herätteli monenlaisia ajatuksia. Aika kiehtovaa, millaista keskustelua yhden käsitteen ympärille voi viritä :)
VastaaPoistaKaunis tuo uusi kuvasi, olet kuin tuulahdus jostakin ihanasta, aikojen takaisesta tarinasta <3
Aion lukea tämän uusimman Hoffmanin heti kun sen vain käsiini saan, ja nythän tämä alkoi kuulostaa oikein hyvältä. Etenkin vertauksesi Lumilapseen (josta pidin paljon) ja Rouva Agathen rakkauteen (jota rakastin) herättivät mielenkiintoni. Tämä syksy on nyt niin kaikin puolin täysinäinen ja väsyttävä, että luulen että etenkin vuoden lähestyessä loppuaan alan kaivata nimenomaan tämän kaltaisia kirjoja, joihin voi vain sukeltaa ja nauttia lukemastaan. ♥
VastaaPoistaHoffmanilta olen lukenut vain Päivän korennon, joka oli joskus kauan sitten suuri suosikkini, luin sen moneen kertaan. Hän on kyllä jotenkin sen oloinen kirjailija, että lukisin häneltä mielellään enemmänkin. :)
♥
Sulta kyllä löytyy aina näitä kiinnostavia kirjoja. Luulenpa, että tämä olisi hyvä romaani juuri loppusyksyyn, jolloin en jaksa lukea mitään vaativaa ja liian vakavaa, mutten kuitenkaan ihan hömppääkään. Taidanpa vierailla kirjaston sivuilla ja laittaa tämän varaukseen.
VastaaPoistaKirpeän kaunista lokakuuta sulle ystäväin! <3
Ostin tämä englanninkielisenä pokkarina jo joku aika siiten, otin sen myös Turkin-matkalleni mukaan mutten sitten edes avannut sitä. Nyt se siis odottaa satunnaista vuoroaan, saa nähdä miten käy :).
VastaaPoistaTämä on aivan pakko lukea - ehkä jo seuraavaksi!
VastaaPoistaTämän luin juuri ja bloggaus on tulossa ehkä ensi viikolla, jos ehdin. Hieno kirja! En lukenut nyt juttuasi, mutta palajan <3
VastaaPoistaTämän luin juuri ja bloggaus on tulossa ehkä ensi viikolla, jos ehdin. Hieno kirja! En lukenut nyt juttuasi, mutta palajan <3
VastaaPoistaOho, olin jotenkin ohittanut tämän kokonaan, kun syksyn kirjaluetteloita katselin. Vaan nytpä alkoi kiinnostaa: lisään lukulistalleni.
VastaaPoistaOnpa mukava kuulla/lukea, että sinäkin tästä pidit! Sadunomaista realismia toden totta :)
VastaaPoistaSelität hyvin, mitä lukuromaani tarkoittaa sinulle. Itse en tuosta sanasta pidä, koska se olen tosiaan vähän hukassa sen suhteen, mitä kukin sillä tarkoittaa. Enkä edes itse tiedä, mitä sillä tarkoittaisin. :D Mutta nyt tiedän, mitä se määre sinulle merkitsee ja ymmärrän, mitä sillä tarkoitat. Ja olen samaa mieltä, että sinun määreilläsi se kuvaa hyvin tätä kirjaan. :)
Sinun ja Lukuisan Lauran kuvauksen perusteella pakko lukea. Vähän alkoi harmittaa kun en omaksi hankkinut. Mutta ainakin lainaukseen, jos ei Helsingin kirjamessuilta päädy mukaan. :)
VastaaPoistaOi, tämä oli todella hieno lukuromaani, todellakin. Nautin suunnattomasti 1900-luvun alun New Yorkiin sukelttamisesta, Hoffman osaa tunnelmoida mutta niin, ettei sorru liikaan imelyyteen.
VastaaPoistaMinä jäin kaipaamaan lisää taianomaista tunnelmaa, mutta yllätyin positiivisesti siitä synkästä pohjavireestä, minkä tarina tarjosi. Tarina ei todellakaan ollut mitään kevyttä hömppää, kevyttä hömppää yhtään väheksymättä, mutta tarkoitan siis sitä, että odotin kirjan olevan enemmän viihteellinen kuin vakava ja siksi kaupungin pimeä puoli ja kurjat kohtalot yllättivät. Pidin faktan ripottelusta fiktion lomaan, henkilöistä ja kerronnasta. Kursiivin käyttö ärsytti, olisi ne muistot tarinasta muutenkin erottanut. Kirjan jälkimaku sen kuin paranee kun lukemisesta on kulunut muutama päivä.
VastaaPoista