Stephen King: Tervetuloa Joylandiin
Tammi 2015
Joyland 2014
Suomentanut Kristiina Vaara
Kansi: Aihio / JP
288 sivua
Kustantamosta
Yhdysvaltalainen romaani
Hetken luulin, että hän aikoi suudella minua uudelleen, mutta ei hän suudellut. Hän liukui ulos autostani ja juoksi tien yli takseille hame hulmuten. Istuin siinä kunnes näin hänen kiipeävän keltaisen auton takapenkille ja ajavan pois. Sitten ajoin itse pois, takaisin Heaven's Beachiin, ja rouva Shoplaw'n luo, ja syksyyni Joylandissa - elämäni sekä parhaaseen että pahimpaan syksyyn.
Devin Jones oli suunnitellut viettävänsä kesän tyttöystävänsä kanssa kampuksella. Toisin kuitenkin käy, sillä tyttö löytää uuden rakkauden. Myös Devin löytää kesälleen uuden suunnan, kun hän saa työpaikan Joylandiksi nimetystä huvipuistosta Pohjois-Carolinassa. Howie-koiraksi pukeutuneena Devin hikoilee ja tutustuu huvipuiston omalaatuisiin työntekijöihin. Myös sairas ja tarkka-aistinen pikkupoika Mike ja tämän äiti Annie herättävät Devinin huomion. Huvipuistokin tuntuu olevan tarinoita täynnä: Linda Gray (!) -nimisen nuoren naisen huhutaan kummittelevan Joylandin kummitusjunassa. Lindan murhaajaa ei koskaan saatu kiinni ja Devin alkaa nähdä viittauksia murhaajan olemassaoloon siellä sun täällä.
En edes muista, kuinka monta vuotta sitten olen viimeksi lukenut kauhukirjallisuuden tunnetuimman nimen Stephen Kingin romaania. Viime syksynä vietin kauhukirjallisuuden viikkoa, jonka aikana luin yhden Kingin kauhunovellin, mutta kirjailijan muu tuotanto edustaa minulle 1980- ja 90-luvuilla luettuja romaaneja, joista osa on taidokkaasti kirjoitettua, klassista ja osin psykologista kauhua (Carrie, Hohto), osa teini-ikäistä minua kauhistuttanutta kerrontaa (Uinu, uinu lemmikkini jäi etenkin mieleeni) ja osa nerokkaasti rakennettua jännitystä (hieno Piina) - kaikki omalla tavallaan nostalgisia. King ei tietenkään ole jäänyt vuosikymmenten taakse, vaan kirjoittaa edelleen ja kuulemani mukaan varsin hyviä kirjoja.
Tuorein King-suomennos, Kristiina Vaaran suomentama Tervetuloa Joylandiin on tunnelmaltaan hyvin nostalginen. Kesään ja syksyyn 1973, syntymävuoteeni muuten, sijoittuva kertomus ei sisällä mitään erityisen hyytävää eikä pilkahdusta yliluonnollisesta kauhusta, vaikka sellaista kirjan lievetekstissä lupaillaankin. Ja hyvä niin. Nimittäin minua Kingin pehmeämmäksi kuvattu tyyli viehätti. King taitaa tunnelman: pienehkö huvipuisto, jossa on vesiliukumäki, Carolina-pyörä, b-luokan kantrilaulajia ja tietenkin kummitusjuna; itärannikon pikkukaupunki rantoineen ja viktoriaarisine taloineen; ja ennen kaikkea Devinin kertojanääni, joka kuuluu keski-ikäiselle kirjailijalle, joka muistelee erästä elämänsä kesää ja syksyä. Devinin sanoin King myös muistuttaa lukijaansa siitä, miten menneisyys on aina fiktiota. Tunnelma on lämmin ja surumielinen, ei pelottava vaikka kummitusjunan tyttö onkin läsnä.
Tervetuloa Joylandiin sopii myös nyt vietettävän Dekkariviikon lukemistoksi. Se ei ole suoranainen dekkari tai jännitysromaani, mutta siinä on myös dekkarimaisia piirteitä. Murhaajan henkilöllisyyden selvittämisestä tulee yksi Devinin kesää rakentavista ulottuvuuksista. Siinä on toki paljon muutakin, kuten hauskoja kultuurisia viittauksia murhatun tytön nimestä Joyce Carrol Oatesin näköiseen naiseen, 1970-luvun nuorisokulttuurin kuvausta, omalaatuisen työyhteisön kuvausta ja rakkaushaaveita. Miken tarinakin on ihan omansa. Kerronta etenee rutiinimaisen vaivattomasti ja lineaarisesti tulevia käänteitä ennakoiden: sinä tiistaiaamuna lokakuussa 1973 kannoin turkkia viimeisen kerran. Lukija ei tiedä, miksi, mutta tietää että joitakin loppuja on luvassa.
Mietin toki, että mahtavatkohan kauhukirjailija-Kingin ystävät pettyä? Ehkä, ehkä eivät, sillä King on aiemminkin kirjoittanut haikeahkoja ja nostalgisia tarinoita, joista kauhuelementit puuttuvat. Ja toisaalta kauhuromaanien ystävät voivat varmasti jatkossakin luottaa siihen, että vanha suosikki osaa oman lajinsa niin hyvin, että voi tehdä näitä puolisuloisia hyppyjä taianomaiseen ja nostalgiseen huvipuistoonkin.
Ja mikä tärkeintä: King osaa totta vie kertoa tarinan. Tervetuloa Joylandiin -romaanissa tarina ei ole millään tavalla uusi tai yllättävä, mutta se on läpensä viehättävä, lopulta koskettavakin. Se on myös koko ajan viihdyttävä - popcornia vähintäänkin koko pääsylipun hinnalla.
--
P.S. Dekkariviikkoni alkoi siis pehmeällä puolidekkarilla eikä mitään kovin synkkää ole luvassa jatkossakaan (ehkä), seuraavalla kerralla eräs todellinen murhaklassikko.
Jee! Mullakin odottaa tämä pikalainana, ajattelin kokeilla Kingiä eka kertaa sitten lapsuuden. Hyvä kuulla, ettei ole liian hurja, mulla kun jäi Kingin lukeminen siihen, että meinasin kuolla pelosta koko luku-urakan ja sitten vielä monta viikkoa sen jälkeen.
VastaaPoistaSiina, juu, tämä ei ole ollenkaan pelottava. Nostalginen, aika vanhanaikainen tarina ja sellaisena mukavalukuinen. Tykkäsin, hyvä ajanvietekirja ja huvipuistomaailma on aika kiehtova.
PoistaTämän lukemista odotan innolla, menee kyllä myöhemmäksi kesään, mutta jossain vaiheessa kuitenkin. Minulle King ei ole koskaan ollut kauhukirjailija ensin, minulle hän on Kirjailija ensin, ja sitten ne kauhu yms. jutut tulevat niin kuin lisänä. King on hieno kirjailija, ja mielestäni hän on parhaimmillaan ihmiskuvaajana. Tokihan hän sitten yleensä keksii siihen lisäksi oikean mojovan tarinan! =D
VastaaPoistaIrene, tämä on hyvä romaani. Se, että King on ollut minulle ensisijaisesti kauhukirjailija, kohtuu omasta lukuhistoriastani: 1980-luvun lopussahan Kingin ura oli ehkä huonoimmillaan ja Book Studio julkaisi paljon juuri kauhukirjoja, joita luokkakavereideni kanssa yläasteiässä ahmimme. Vasta hieman myöhemmin löysin toisaalta Kingin alkuaikojen hienot romaanit (Carrie ym.) ja 1990-luvullahan alkoi tulla muitakin. Ihmis- ja miljöökuvauksen hän on taitanut aina - kaikki kauheimmatkin tarinathan lähtevät niistä.
PoistaTässä on hieno kansikuva ja sirkusmaailma. Voisi tämän arviosi perusteella ottaa joskus luettavaksi. Pitäisi lukea 22.11.63 ensin loppuun, mutta kun ne omat kirjat itsellä jäävät niin helposti yöpöydän kulmalle odottamaan kirjastolainojen kustannuksella.
VastaaPoistaMari, minustakin kansikuva on onnistunut. Ja huvipuistomaailma on aika viehko. Tämä on mukava kirjallinen välipala.
PoistaOh, King, vanha painajaisteni aiheuttaja :) Jotenkin juuri Uinu, uinu ja se yksi kammottava, missä oli joku pelle viemärissä (ainoa mitä siitä muistan, tai luulen muistavani), saivat aikaan kylmiä väreitä. Pakko oli lukea, koukuttavia, mutta samalla alitajuntaan ja uniin hiipiviä kertomuksia...hui. Mutta tämä voisi olla mielenkiintoinen, aikoihin ei ole edes tullut mieleen tarttua Kingin kirjoihin. Jään pohtimaan.
VastaaPoistaSatu, Uinu, uinu lemmikkini oli ihan kaamea silloin 80-luvulla. Pelle-kirjaa en ole lukenut, mutta muistan sen silti (kannen? Oliko siitä elokuva?). Tämä on pikemminkin ihana kirja, ei ollenkaan pelottava, vaan nostalginen ja aika ihana.
PoistaJuuri tämän jätin väliin, kaikki muut luen. Minulla on menossa monta dekkariviikkoa nyt kun sain itseni vauhtiin. Poikani lukee sekä kaikki Kingit että Peter Jamesit että Hjoth&Rosenfeldtin Sebastian Bergman -dekkarit.
VastaaPoistaNuo kuvan popparit ovat niin ok, sillä minä ehdottomasti syön jotain kun luen jännitystä. Siinäpä olisi tutkijoilla selittämistä;)
<3
Leena, tämä onkin vähän erilainen. Ja luulen, että myös pojallesi erilainen King, jos aikoo lukea, koska tässä ei ollenkaan kauhua. ;)
PoistaMinä rakastan poppareita. Ja nyt muuten muistan, että kun 90-luvulla luin paljon dekkaroita, söin yleensä jotain - suklaata, muistaakseni. :D
<3
Minulla on tämä suomennos vielä lukematta, mutta englanniksi olen lukenut. Minustakin tässä on hieno tunnelma, jotenkin samanlainen kuin Stand by me:ssä (novellissa Ruumis). Ja vaikka King taitaa kauhugenren, etenkin psykologisen, niin kyllä minulle nämä pehmeämmät tarinat sopivat nykyisin paremmin. :)
VastaaPoistaMaija, minullekin tuli mieleeni Stand by me, josta meinasin mainita tässä postauksessakin, mutta unohdin. Se on muuten elokuvana yksi ikisuosikeistani. <3 Minullekin nämä pehmeämmät menevät. Kauhu ei niinkään pelota, mutta en saa siitä oikein mitään irti.
PoistaMinunkin King-historiani on hyvin samanlainen kuin sinulla. Teini-iässä Kingin kauhua piti oikein ahmia. Sittemmin hän on jäänyt minulle aivan vieraaksi - siksi olikin hyvä lukea tästä teoksesta! Ehkäpä tartun Kingin ei-kauhuun jonain päivänä. Olen itse aloittanut dekkariviikon mukavan humoristisella, suomalaisella kirjalla :)
VastaaPoistaKaisa, ehkä se kauhu kuuluu teini-ikään? Hyvin kerrottuna voisi mennä varmasti nytkin, mutta sitten tulee valittua muuta. Tämä on aika hauska. Sinulla olikin mainio viikon aloituskirja, kävin juuri kurkkaamassa!
PoistaMuutama vuosi sitten tuli Kingiä luettua paljon, mutta nyt se on hieman jäänyt. Tämän voisi lukeakin. Sivujakaan ei ole niin hirveästi, että tiiliskivi kammoinen säikähtäisi.
VastaaPoistaSivusta katsoja, monella tuntuu olevan sama juttu. Tämän lukee nopsaan ja kirja on aika herttainen. Kannattaa ainakin aloittaa!
PoistaMinä en ole koskaan lukenut Stephen Kingiä - olen ainakin tähän asti ollut niin herkkä, etten ole pystynyt tarttumaan herran kauhukirjoihin. Mutta jos sanot tätä herttaiseksi, Hmm... Olisiko tässä nyt sopivan 'kauhuton' minulle! :)
VastaaPoistaMinä en ole koskaan lukenut Stephen Kingiä - olen ainakin tähän asti ollut niin herkkä, etten ole pystynyt tarttumaan herran kauhukirjoihin. Mutta jos sanot tätä herttaiseksi, Hmm... Olisiko tässä nyt sopivan 'kauhuton' minulle! :)
VastaaPoistaVoi sinua. <3 Minä luin teininä paljonkin, kuului kai siihen elämänvaiheeseen. Aikuisena ei ole kauheasti (!) kiinnostanut. Mutta tässä ei ole ollenkaan kauhua ja puolidekkarinakin kirja on nostalginen ja muisteleva, joten tähän uskallat kyllä tarttua, jos kaipaat sujuvaa kirjavälipalaa.
PoistaNyt kyllä kirjoitit kirjasta niin mielenkiintoisesti että tästä tulkoon ensimmäinen kirja jonka Kingiltä luen!
PoistaLuin arviosi vähän harppoen, sillä haluan lukea Kingini mahdollisimman "tuoreena". En ole Joylandia lukenut, mutta se odottaa hyllyssäni englanninkielisenä (todennäköisesti ostan sen vielä suomennettunakin kun kaikki muutkin suomennetut löytyvät hyllystä). King on siinäkin mielessä taitava kirjailija, että hän osaa sen piinaavan kauhun lisäksi myös lempeämmän tyylin. Siinä mielessä siis ainakaan tätä King-fania ei tämän kirjan lukeminen pelota. Oletko lukenut Kingin Liseyn tarinan? Jos et, niin voin suositella! Se on rakkaustarina, mutta pelko ja yliluonnollisuus ovat siinä vahvasti läsnä.
VastaaPoista