Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta
Siltala 2015
Utan personligt ansvar 2014
Suomentanut Sanna Manninen
Kansi: Elina Warsta
332 sivua
Arvostelukappale
Ruotsalainen romaani

Olof ja Ester  olivat kuin kaksi hammasratasta. Hammasrattaat eivät kasva yhteen eivätkä sisäkkäin. Ne eivät unohda, mistä toinen alkaa ja mihin toinen päättyy, mutta ne tarvitsevat toisiaan, kuljettavat toisiaan eteenpäin, ovat täydellisesti toisiinsa sovitetut. Siltä Esteristä tuntui. [--] Ikävä kyllä myös kolme hammasratasta toimii yhdessä, mekaanisesti jopa erinomaisesti.

Ester Nilsson, näkökulmasta riippuen ystävämme tai harvinaisen omalaatuinen tuttavamme romaanista Omavaltaista menettelyä, on jälleen rakkauden kourissa. Onneton ja melko yksipuolinen rakkaus taiteilija Hugo Raskiin on jo historiaa viiden vuoden takaa. Tällä kertaa Ester rakastuu näyttelijä Olof Steniin - miltei ensisilmäyksellä. Olof on naimisissa hyvät sukujuuret omaavan Ebban kanssa. Esterin ja Olofin suhde kulkee kohtaamisesta, keskustelusta ja ravintolaillasta toiseen. Ester elättelee toivoa, että saa Olofin omakseen, mutta Olof ei tunnu jättävän vaimoaan. Miksei?

Lena Anderssonin romaani Vailla henkilökohtaista vastuuta osoittaa, että se joka on ilman tätä vastuuta, taitaakin olla juuri Olof. 

Andersson käsittelee vastuun kysymyksiä ja rakkauskäsityksiä edellisestä teoksestaan tutulla pedantilla tavalla, Ester kuitenkin on nyt erilainen. Niille, jotka ärsyyntyivät Esteristä tai suorastaan inhosivat häntä Omavaltaista menettelyä -romaanissa, en voi kuin suositella Esterin uusia kuvioita. Nimittäin nyt lukija on pakostakin Esterin rinnalla. En tietenkään takaa, etteikö Ester ärsyttäisi joitakin - kyllä romaanihenkilö saa raivostuttaa eikä häneen ole pakko ihastua. Eikä Esteriä tarvitse nytkään ymmärtää, ei sen enempää kuin rakkautta tai himoakaan, mutta sympatiseerata voi: lukiessaan Esterin nahkoihin vain asettuu. 

Esterin ja Olofin suhde soutaa ja huopaa niin, että rasittaa. Mutta - ja nyt mutta on totta tosiaan painotettu: tämä tekee Esterin kärsimyksestä todemman, sillä juuri noin kaikki voisi mennä oikeastikin. Ja tästä syntyy se kysymys, jota Andersson pohtii: miksi ihmeessä ihminen jää kiinni suhteeseen, jolla ei missään vaiheessa ole mahdollisuuksia onnistua tai muuttua oikeaksi rakkaudeksi? Mitä oikea rakkaus sitten ikinä onkaan, sitäkin Andersson Esterin näkökulmasta pohtii.

Ester on samalla kertaa lohduttoman rakastunut ja tunteidensa vietävissä; pelkkä hyvän yön toivotuskin riittää pitämään hänet koukussa. Anderssonille Ester tuntuu olevan jonkinlainen kulttuuriantropologinen (fiktiivinen) välikappale rakkauden, parisuhteen ja tunteiden moniulotteiseen pohdintaan. Toki Ester on romaanihahmona omaperäinen ja niin sanotusti lihaa ja verta, mutta Ester myös mahdollistaa yleisen tason yhteiskunnallisen pohdinnan - Esterin tunteet, ääni, mietteet ja toiminta peilaavat rakkautta koskevia käsityksiä ja sukupuolirooleja. Legitiimit dikotomiat, joita riittää, määrittävät Esterin ja itse kunkin elämää ja mahdollistavat Olofin toiminnan: vaimo - rakastajatar, järkevä - hullu tai elämänkumppani - viettelijätär. Aivot ja ruumis ovat liitossa Esterissä: vapaus tuo hänelle epävarmuutta, ja päätös suuntaan tai toiseen voi olla vapauttava, mutta silti tuon päätöksen kanssa on vangitseva elää.

Tämän kaiken Andersson tavoittaa hurjan hyvin. Miten voikin romaani olla samalla kertaa niin kepeä ja niin syvä? Se, mikä alkaa miltei höyhenenkevyenä aikuisromanssina onkin heti rakkauden, rakkaudettomuuden, himon, henkisen nöyryytyksen ja yhden naisen sisäisen köydenvedon kuvausta sekä kaksijakoisten rakkauskäsitysten toisaalta tunteikasta, toisaalta analyyttista käsittelyä. Vailla omakohtaista vastuuta on älyllinen rakkausromaani, ja siksi sen lukeminen on ajatuksia herättelevä ilo.


--
Myös Ulla on lukenut kirjan.